Surullista, todella surullista ja järkyttävää. Nyt tämä viestini, tai voiskos lähinnä sanoa vuodatus, ei todellakaan ole kivaa luettavaa. Tästä kirjoitellaan ihan myös Suomi24:n sivuilla, niin puolesta :) kuin törkeästi vastaan :(
Se mistä aion nyt purkautua, koskee äitiäni ja eläkeläisiä, mut miksi ei myös muita vähävaraisia kansalaisiamme. Eläminen on kallistunut niin hurjasti. Jopa siinä määrin etteivät äitini kk-tulotkaan enää riitä, vaan hän joutuu diabeetikkonakin rajoittamaan jo ruokavaliotaan todella yksipuoliseksi :(
Olin juuri tänään laskemassa äitini tuloja ja menoja, koska viime aikoina hänen rahansa eivät enää yksinkertaisesti ole riittäneet. Tilinylityksiä on tapahtunut useasti. Järkytyin ! Hänen menonsa ylittyvät kuukausittain lähes kahdella sadalla eurolla. Miksi –eläminen on kallistunut: elintarvikkeiden ym. hintojen nosto ovat vaikuttaneet todella ankaralla kädellä hänen kukkaroonsa. Eikä vain hänen, vaan muidenkin vähäosaisten kukkaroon.
Mihin olemme oikein menossa..? Riistetäänkö vanhuksiltakin oikeus täysipainoiseen elämään viimeisillä elinvuosillaan.. Siis voi hyvät hyssykät! Oliskos meitin ihan oikeesti mentävä itseemme ja mietittivä mitä äitini.. sinun äitisi ja muut vanhukset ovat elämänsä aikana tehneet... He ovat koko elämänsä tehneet töitä kehnommilla elinoloillaan ja palkoillaan toisin kuin me tänä päivänä. Ja niistä pienistä palkoistaan maksaneet myös verot. Eikä vain veroja. He ovat meidät kasvattaneet ja kouluttaneet, syöttäneet ja juottaneet, tarjonneet lämpimän kodin ja mahdollisimman hyvät sekä turvalliset elinolot, kukin omalla parhaaksi katsomallaan tavalla.
Ja miten me nuoremmat (heidän lapsensa) kiitämme.. Joillakin meistä on todella raadollinen ajatusmaailma vanhuksia kohtaan. Olen lukenut jopa kommenttia, etteivät eläkeläiset mitään tarvitsisi! Sisso saakeli, miten niskakarvani nousivat pystyyn! Joko se oli todella hyvä provo, tai sitten sillä kommentin heittäjällä on todella kiittämätön, suppea ja köyhä maailmankuva.
Tänä päivänä eläkeläisten tulot ovat jääneet hintakehitykseen nähden todella pahasti jälkeen. Heidän varansa eivät riitä enää mihinkään. Eläkeläisetkin joutuvat maksamaan vielä veroja, suoraan ja välillisesti..voi varjele. Eikä se riitä! Eläkeläisten terveys on jo siinä hantissa, että joutuvat jos jonninmoista nappia syömään. Apteekkiin ja terveydenhuoltoon uppoaa jo hyvä osa heidän tuloistaan! On totta, että Kela tulee jossain kohtaa jo vastaan, ettei koko eläke sentään lääkkeisiin menisi, mutta...
Kohta yhteiskunnan on rakennettava taas köyhäintaloja ko vanhusten terveys pettää jo pelkästä aliravitsemuksesta ja mitä se sitten maksaa... Jos jatkamme samaa ajatusmaailmaa mitä tähänkin asti, olemme itse pahemmassa jamassa mitä omat vanhuksemme ovat tällä hetkellä ja kukas silloin valittaa... ja kuka auttaa. Eivät ainakaan ne meidän, negatiivisilla ajatusmaailmoilla kasvatetut lapsemme...
Mikseivät ihmiset ajattele... mikseivät päättävät tahot ajattele... missä mättää... Vaivaako meitä sokeus ko ei nähdä tekojemme seurauksia.. ajatellaanko liikaa vain omaa napaamme näkemättä muita... Onko meidän muka pakko mennä tässäkin asiassa perse edellä puuhun...

Vastaukset 5
Vanhimmat
on erityissuunnitelma vanhusten varalle. Ja se on jotain sellaista, jota ei uskalla ääneen sanoa.
hyvä kirjoitus.
Olen samaa mieltä että vanhuksille pitäisi turvata kohtuullinen toimeentulo.
äitinikin raatoi kynnet ja rystyset verillä töitä ja maksoi veroa. ja siitä hyvästä parin viimeisen elinvuotensa aikana sai hoitolaitoksessa epätyydyttävää hoitoa. vaikka hoitolaitos vei hänen tuloistaan 80 %.
ja tällä en välttämättä moiti hoitohenkilökuntaa vaan järjestelmää ja resurssipulaa, vaikka parannettavaa oli myös hoidon tasosta.
onneksi meitä lapsia on monta, ja kerkisimme vuoronperään aina joku lähes joka päivä äitiämme hoitamaan kun hoitajat eivät kerinneet.
Paikalliseen toimistoon selvittämään mihin kaikkeen avustuksiin on oikeutettu.Ikäsi on äitisikin veroja maksanut ja työnsä tehnyt joten sinne vaan rohkeasti ja lääkärintodistus mukaan.
... Tosin siitä on jo puolisen vuotta aikaa, mutta joka kerta ko siel ollaan käyty, lyödään luukku kiinni. Toimeentulotukea hakiessa, he eivät huomioi mm. vakuutuksia paitsi kotivakuutuksen tiettyyn prosenttiin saakka. Tarviis taas vaan koittaa...
Ko miettii, että joka eläkeläinen juoksee luukulle, niin asioiden käsittely venyy perusturvaviraston resurssipulan takia... Onks siinäkään mitään järkeä... Kyl tuohon on saatava jonkinlainen muu ratkaisu. Ei tämä näinkään voi jatkua..
Kyllä tuleva vanhuus pelotta kun ei enään jaksa pitää huolta itsestään sillä 45 vuotta työtä tehneenä, eikä silti saa mitä on luvattu. Kyllä politikot itselleen haalivat hyvät olot mutta köyhä kansa unohdetaan. Nyt kun tuleva lama vie viimeisetkin toivon rippeet.