Valtavasemmiston ideologinen romahdus ja uusliberalismin voitto ovat pilaamassa maatamme. Kun vahvasta työväenliikkeestä ja keynesiläisestä politiikasta luovuttiin, talouskasvu ei ole enää hyödyttänyt ihmisten enemmistöä vaan isänmaatamme kuppaavia loisia. Omistavan luokan voitot kasvavat kasvamistaan kun samaan aikaan keskiluokka saa vain rippeitä, julkisia palveluita karsitaan ja köyhiltä otetaan vähätkin rahat pois. Nyt tarvittaisiin talouden suunnanmuutos suurpääomalta tavallisille ihmisille, mutta porvarillisesta vasemmistosta ei siihen ole. SDP ja Vasemmistoliitto alistuvat kansainvälisen porvariston ja EU:n sanelemaan politiikkaan, joten ainoa kunnon vaihtoehto on historiallisista virheistään huolimatta SKP.
Hirveätä katsottavaa
Red
281218
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 28
Vanhimmat
Kerro sitten miten tuotantovälineitten yhteiskunnallinen omistus toisi meille hyvinvointia kun se tähän mennessä on tuonut kaikille kokeilijoilleen vain kurjuutta ja ympäristökatastrofeja.
Esitä edes yksi esimerkki toimivasta demokraattisesta sosialismista. Minä ainakaan en tiedä yhtään maata jossa teidän järjestelmänne olisi toiminut niin että sen hallitsijat olisivat pysyneet vallassa ilman henkilöpalvontaa ja veristä diktatuuria onnettomasta elintasosta puhumattakaan. Niitäkö sinäkin tarjoat suomalaisille ratkaisuksi sosiaalisiin ongelmiin?
Pohjois-Korea ja Kuuba ovat kolmannen luokan kehitysmaita. Miten joku voi tosissaan kuvitella että niiden kommunismin tuominen Suomeen parantaisi köyhiemme tilannetta? Kyseisten maiden tasolle pudottautuminenhan lisäisi räjähdysmäisesti köyhiemme määrää... No, ratkaisu sekin.
Ennenkuin alat messuamaan kommunismin puolesta pidä hetken hiljaisuus niiden kymmenien miljoonien muistolle jotka aatteesi nimissä on tuhottu ja mieti sitten mitä esittämäsi järjestelmä todellisuudessa merkitsisi. Taidat olla oman propagandasi uhri. Kukaan muu ei siihen enää usko.
Tuotantovälineiden yhteiskunnallinen omistus ja demokraattinen sosialismi tuovat meille jatkuvasti hyvinvointia säädellessään vapaata riistomarkkinataloutta ja paikkaillessaan sen huonoja puolia. Tällä hetkellä ainoa hyvinvointivaltiota eli pohjoismaista sosialismia puolustava puolue on SKP.
En ole tuomassa tänne Pohjois-Korean mallia, eikä ole SKP:kään. Suurin osa nykykommunisteista on huomannut neuvostotyyppisen kommunismin virheet ja nojaa teoriansa todelliseen kansanvaltaan, jossa kansalaiset kontrolloivat tuotantoa puolue-eliitin sijaan.
Siihen miksi todellista marxilaista järjestelmää ei ole vielä kokeiltu, on mielestäni ainakin kolme syytä:
1) Stalinismin synty Neuvostoliitossa. Stalinismi käänsi marxilaisuuden päälaelleen ja oli niin vaikutusvaltainen aate kommunistisessa liikkeessä, että lähes kaikki "kommunistiset" järjestelmät ovat olleet stalinistisia.
2) Väärä ajoitus. Marx sanoi vallankumouksen tapahtuvan vasta kapitalismin palaessa loppuun kurjistumisteorian mukaan. Venäjällä tai Kiinassa ei edes ollut vielä kapitalismia, kun vallankumous aloitettiin.
3) Demokraattisten mallien huonot kokemukset. Kansanvaltaista sosialismia on kokeiltu esimerkiksi Chilessä, mutta porvaristo murskasi sen.
Aatteet eivät tapa ketään, vaan ihmiset tappavat. Minä en kannata enkä ole koskaan kannattanut stalinistisia johtajia tai heidän järjestelmäänsä, joten niiden uhrit eivät ole minun vastuullani. Stalinismin uhrien ohella kannattaa muistaa kehitysmaat, joille globaali kapitalismi antaa tarkoituksen olla raaka-aine- ja työvoimapankkeina länsimaille.
Katsopas: www.kriittinenkorkeakoulu.fi/kriittinenkatsaus/ 1-2001/mustakapitalismi
Kirjoitit: "Tuotantovälineiden yhteiskunnallinen omistus ja demokraattinen sosialismi tuovat meille jatkuvasti hyvinvointia säädellessään vapaata riistomarkkinataloutta ja paikkaillessaan sen huonoja puolia. Tällä hetkellä ainoa hyvinvointivaltiota eli pohjoismaista sosialismia puolustava puolue on SKP".
Ensimmäisessä kirjoituksessasi kirosit nykysuomen järjestelmän. Tässä väität ainoastaan SKP:n puolustavan sitä, koeta päättää... Olen samaa mieltä siitä että nykyinen järjestelmä tuo meille hyvinvointia säädellessään riistomarkkinataloutta ja paikkaillessaan sen huonoja puolia. Kyse ei kuitenkaan ole millään muotoa kommunismista.
"En ole tuomassa tänne Pohjois-Korean mallia, eikä ole SKP:kään. Suurin osa nykykommunisteista on huomannut neuvostotyyppisen kommunismin virheet ja nojaa teoriansa todelliseen kansanvaltaan, jossa kansalaiset kontrolloivat tuotantoa puolue-eliitin sijaan".
Niinpä... vielä muutama vuosi sitten te kommunistit huusitte meille nimenomaan neuvostotyyppistä totalitaarista diktatuuria. Teidän lehtienne ja poliitikkojenne mukaan Neuvostoliitolla meni loistavasti vielä vuonna 1991... Vasta järjestelmän romahdettua sekä sen miljoonien uhrien ja karmean todellisuuden paljastuttua (joka todellisuus muuten oli tiedossa lähes alusta alkaen muttei sopinut teidän ideologiaanne) ääni kellossa muuttui. Eikö sinua ollenkaan pelota se tosiasia että kommunistiselle liikkeelle on kautta aikojen ollut ominaista kaikenlaisten veristen diktatuurien tukeminen kunhan ne vain vannovat "oikean" opin nimeen? Liike on edellyttänyt kannattajiltaan kritiikitöntä alistumista johdon päätöksiin sekä sokeaa tottelevaisuutta. Miten tällaisen liikkeen todellisuus sopii satuihisi demokraattisesta marxismista? Mikä takaa sen että marxilainen järjestelmä voisi edes toimia demokraattisesti kun demokratian ja marxismin yhdistäminen ei ole koskaan eikä missään onnistunut? Kommunismia/sosialismia on kuitenkin kokeiltu kymmenissä maissa. Empiirinen näyttö kommunismin epäonnistumisesta onkin murskaava. En oikein jaksa uskoa sitä että älyllisesti ajatteleva ihminen kykenee kaiken näytön perusteella pitämään kommunismia varteenotettavana vaihtoehtona yhteiskunnallisten ongelmien ratkaisuun. En ole valmis romuttamaan nykyistä järjestelmäämme pelkästään kapitalismin vastustamisen nimissä. Jotain parempaa pitäisi saada tilalle eikä kommunismi ole sitä koskaan kyennyt tarjoamaan. Useimmissa maissa kommunistiset hallitsijat ovat itse asiassa olleet kansalleen paljon vaarallisempia kuin syrjäyttämänsä kapitalistit. Uskontona kommunismi on käypää tavaraa. Onhan sillä omat pyhimyksensä Leninistä Che Guevaraan...
"1) Stalinismin synty Neuvostoliitossa. Stalinismi käänsi marxilaisuuden päälaelleen ja oli niin vaikutusvaltainen aate kommunistisessa liikkeessä, että lähes kaikki "kommunistiset" järjestelmät ovat olleet stalinistisia.
2) Väärä ajoitus. Marx sanoi vallankumouksen tapahtuvan vasta kapitalismin palaessa loppuun kurjistumisteorian mukaan. Venäjällä tai Kiinassa ei edes ollut vielä kapitalismia, kun vallankumous aloitettiin.
3) Demokraattisten mallien huonot kokemukset. Kansanvaltaista sosialismia on kokeiltu esimerkiksi Chilessä, mutta porvaristo murskasi sen".
Edellinen tulkinta vahvistaa käsitykseni kommunismista uskontona...
"Aatteet eivät tapa ketään, vaan ihmiset tappavat. Minä en kannata enkä ole koskaan kannattanut stalinistisia johtajia tai heidän järjestelmäänsä, joten niiden uhrit eivät ole minun vastuullani. Stalinismin uhrien ohella kannattaa muistaa kehitysmaat, joille globaali kapitalismi antaa tarkoituksen olla raaka-aine- ja työvoimapankkeina länsimaille".
Naapurin kommunismi oli suomalaisille paljon suurempi vaara kuin kehitysmaiden riistäminen. Sen vaaran torjumiseksi kommunistit eivät tehneet koskaan mitään, pikemminkin päinvastoin. Ajatellaanpa esimerkiksi suomalaisten loikkareiden ja kommunistien kohtelua Neuvostoliitossa 30-luvulla. Vuosikymmenen aikana Stalinin NKVD tuhosi lähes 15 000 suomalaista ja karjalaista. pelkkä epäillys riitti teloitukseen tai karkoitukseen vankileireille Siperiaan. Samaan aikaan Suomessa äärioikeistolaiset kyyditsivät noin satakunta vasemmistolaiseksi väittämäänsä henkilöä rajalle. Näistä muistaakseni kuusi surmattiin. Kummassa maassa oli todellisuudessa diktatuuri joka murhasi järjestelmällisesti omia kansalaisiaan? Mitä suomalaiset kommunistit tekivät koskaan omien aatetoveriensa puolesta? Tämä kertoo kaiken liikkeen "demokraattisuudesta"...
Hyvä Red,
Jauhat pelkkiä valheita, luuletko ihmisiä niin typeriksi että he uskoisivat moiset sadut?
Ja Chilessäkin oltiin ottamassa käyttöön sosialistisen onnelan tavalliset konstit, väkivalta, sorto ja tappaminen. Allenden ruumiskasa vain ei ehtinyt nousta kovin korkeaksi, n 250.
Sosialistinen/kommunistinen todellisuus on Gulak, P-Korean leirit. Ollut aina ja aina tulee olemaan.
Sitäpaitsi "pohjoismainen sosialismi" on kapitalismia turvaverkoilla varustettuna. Ja SKP tunettu maanpetoksista. Keneltäköhän SKP nyt saa ohjeensa?
"Ensimmäisessä kirjoituksessasi kirosit nykysuomen järjestelmän. Tässä väität ainoastaan SKP:n puolustavan sitä, koeta päättää... Olen samaa mieltä siitä että nykyinen järjestelmä tuo meille hyvinvointia säädellessään riistomarkkinataloutta ja paikkaillessaan sen huonoja puolia. Kyse ei kuitenkaan ole millään muotoa kommunismista."
Mielestäni Suomen järjestelmä on menossa huonompaan suuntaan, mutta sosialistiset rakenteet ovat silti olemassa. SKP ei puolusta nykyistä uusliberalistista kehitystä vaan hyväksi havaittuja sosialistisia rakenteita, kuten julkisia palveluita ja tulonsiirtoja.
"Niinpä... vielä muutama vuosi sitten te kommunistit huusitte meille nimenomaan neuvostotyyppistä totalitaarista diktatuuria."
Itse en ole koskaan kannattanut totalitaarista diktatuuria, eikä ole moni muukaan nykykommunisti. SKP puhui jo 70-80-luvulla rauhanomaisesta siirtymisestä sosialismiin ja enemmistöläiset kannattivat nimenomaan demokraattista sosialismia. Neuvostoliiton vaikutus kommunistisessa liikkeessä oli kuitenkin niin suuri, että sille oltiin jossain määrin solidaarisia. Vähemmistön mielipuolisen suhtautumisen tunnen kyllä hyvin ja pidän sitä häpeällisenä. Se oli kuitenkin silloin ja nyt on nyt, suurin osa "vähemmistöläisistä" vaikuttaa tällä hetkellä stalinistisessa KTP:ssä. Kuten sanoin jo avausviestissä, tiedostan SKP:n historiallisen taakan, mutta uskon sen kykenevän myös muuttumaan.
"Eikö sinua ollenkaan pelota se tosiasia että kommunistiselle liikkeelle on kautta aikojen ollut ominaista kaikenlaisten veristen diktatuurien tukeminen kunhan ne vain vannovat "oikean" opin nimeen?"
Valtaosa maailman kommunistisista puolueista on toiminut parlamentarismin puitteissa ja esim. SKDL:n panosta Suomen hyvinvointiyhteiskunnan eteen ei pidä aliarvioida. Ns. "kommunistiset" maat ovat olleet poikkeuksetta epäonnistuneita, mutta itse liike on pakottanut kapitalismia uusiutumaan ja ollut mukana luomassa hyviä asioita moniin länsimaihin.
"Empiirinen näyttö kommunismin epäonnistumisesta onkin murskaava. En oikein jaksa uskoa sitä että älyllisesti ajatteleva ihminen kykenee kaiken näytön perusteella pitämään kommunismia varteenotettavana vaihtoehtona yhteiskunnallisten ongelmien ratkaisuun."
Empiirinen näyttö kommunismin epäonnistumisesta nimenomaan puuttuu - tosin niin puuttuu empiirinen näyttö sen toimivuudesta. Stalinismi ei ollut eikä ole kommunismia, sillä siitä puuttuvat kaikki keskeisimmät marxilaiset rakenteet. Yhteisomistusta ei ollut, vaan puolue-eliitti omisti kaiken. Riistosuhteita ei poistettu, vaan puolue-eliitti otti lisäarvoa työläisten työstä ja eli leveästi käyttäen esim. omia kauppojaan. "Demokratian laajentaminen" (sekä Marxin että Leninin käyttämä termi) ei tapahtunut, vaan työläisneuvostot käytännössä lakkautettiin ja kaikki valta keskitettiin puolue-eliitille.
Itse näen jonkinasteisen sosialismin tulevaisuudessa kokeilemisen arvoisena projektina, mutta ensisijaisesti kannatan hyvinvointivaltion elvyttämistä, jolloin ainoa vaihtoehto on äänestää SKP:tä.
"Edellinen tulkinta vahvistaa käsitykseni kommunismista uskontona... "
Mitä tarkoitat? Itse en ainakaan suhtaudu kommunismiin uskonnollisesti, enkä allekirjoita kaikkia Marxin mielipiteitä. Jos kommunismi on uskonto, niin yhtä lailla myös markkinaliberalismi jossa hoetaan vain samaa mantraa kaikkiin ongelmiin: "Markkinat hoitaa."
> "Itse näen jonkinasteisen sosialismin tulevaisuudessa kokeilemisen arvoisena projektina, mutta ensisijaisesti kannatan hyvinvointivaltion elvyttämistä, jolloin ainoa vaihtoehto on äänestää SKP:tä."
Ymmärin siis, että olet SKP:n jäsen?
Mielestäni ongelmana SKP:n toiminnassa on rajoittuminen kansallisvaltion puitteisiin. Nykyisin suurten linjojen päätökset tehdään maamme rajojen ulkopuolella, kuten Brysselissä ja WTO:ssa. Tuotanto on pirstoutunut eri maihin, ja kansantalouksien kilpailuttamisessa kansallisilla parlamenteilla ei ole muuta mahdollisuutta kuin taistella keskenään siitä, mikä maa "myy persettä" halvimmalla, eli keveimmän edullisimman verotuksen ja halvimman työvoiman. Näissä puitteissa hyvinvointi on vain taakka kilpailulle.
Ilmeisesti ainenkin osa SKP:n jäsenistä toimii myös ylikansallisissa organisaatioissa, kuten Attac? Miten nykyinen SKP määrittelee tehtävänsä konkreetisti?
- comunix
En ole SKP:n jäsen, enkä osaa kovin täsmällisesti vastata. SKP:n ohjelmien globaalit näkökulmat liittyvät pitkälti EU-vastaisuuteen ja yleisiin "korulauseisiin" vallan karkaamisesta globaaleille markkinainstituuteille. Iso osa jäsenistä kuitenkin kuuluu Attaciin ja esim. Yrjö Hakasta ei voi pitää minään 70-lukulaisena "nationalisti"sosialistina, vaan hän puhuu paljon myös kolmannen vasemmiston globaaleista ja vihreistä teemoista.
"Itse näen jonkinasteisen sosialismin tulevaisuudessa kokeilemisen arvoisena projektina, mutta ensisijaisesti kannatan hyvinvointivaltion elvyttämistä, jolloin ainoa vaihtoehto on äänestää SKP:tä".
Järkevää puhetta jonka kanssa olen samaa mieltä johtopäätöstä lukuunottamatta. Aika on ajanut yksituumaisuutta ja fanaattisuutta edellyttävien ideologioiden ja liikkeiden ohi. Aikamme ongelmia on se ettei enää ole olemassa uskottavaa "pelastuksen ideologiaa" joka kokoaisi suuren määrän ihmisiä paremman maailman luomisen teeman ympärille. Kannattaa kuitenkin kysyä onko maailman ongelmiin todella olemassa yhtä ainoaa ratkaisua tai jatkoksi minkälainen ihminen tarvitsee yksinkertaistettua ideologiaan pakotettua maailmanselitystä?
Kaikki suuret ideologiat ovat vuosien kuluessa pettäneet sen verran pahasti että luotan enää kriittiseen järkiperäiseen ajatteluun ja vapauteen kohdistaa se mihin tahansa yhteiskunnalliseen todellisuuteen. Kommunismi kaatuu nimenomaan demokratian ja sananvapauden puutteeseen joka kerta toisensa jälkeen näivettää järjestelmän ja aiheuttaa lukemattoman määrän uhreja. Kannattaa jo oivaltaa se että mikä tahansa järjestelmä joka edellyttää kannattajiltaan ehdotonta uskollisuutta ja kritiikittömyyttä johtaa ennemmin tai myöhemmin joukkohautojen kaivamiseen. Arvostan syvästi länsimaista sananvapautta ja demokratiaa. Markkinahumusta en välitä.
"Aika on ajanut yksituumaisuutta ja fanaattisuutta edellyttävien ideologioiden ja liikkeiden ohi. Aikamme ongelmia on se ettei enää ole olemassa uskottavaa "pelastuksen ideologiaa" joka kokoaisi suuren määrän ihmisiä paremman maailman luomisen teeman ympärille."
Parlamentarismin puitteissa SKP on kuitenkin vain yksi puolue muiden joukossa, jolla on omat reformistiset tavoitteensa. Eikä sosialismin kannattaminen edellytä välttämättä sen suurempaa "yksituumaisuutta ja fanaattisuutta" kuin kapitalismin kannattaminen - kysehän on vain vaihtoehtoisista yhteiskuntajärjestelmistä. Mielikuva siitä, että nykykommunistit uskoisivat ilman kritiikkiä kaikki marxismin ja leninismin piirteet tai seuraisivat tunnollisina keskuskomitean linjaa, on hyvin väärä.
"Kommunismi kaatuu nimenomaan demokratian ja sananvapauden puutteeseen joka kerta toisensa jälkeen näivettää järjestelmän ja aiheuttaa lukemattoman määrän uhreja. Kannattaa jo oivaltaa se että mikä tahansa järjestelmä joka edellyttää kannattajiltaan ehdotonta uskollisuutta ja kritiikittömyyttä johtaa ennemmin tai myöhemmin joukkohautojen kaivamiseen. Arvostan syvästi länsimaista sananvapautta ja demokratiaa. Markkinahumusta en välitä."
Tämä on aivan totta, mutta kuten olen jo sanonut, kommunismi ei aatteena edellytä kuvailemiasi piirteitä. Ilman demokratiaa sosialismi ei edes voi toteutua, sillä yhteiskunta ilman demokratiaa on yhteiskunta ilman yhteisomistusta. Länsimaiset kansalaisoikeudet ja demokratia ovat hieno juttu, mutta itse näen, että ne voidaan toteuttaa myös sosialistisessa järjestelmässä ja vielä entistä laajemmin. Vallan hierarkian tasoittaminen ja demokratian laajentaminen on aina ollut keskeinen osa kommunistista teoriaa.
Kommunismiin/sosialismiin ei kuulu demokratia ja sananvapaus kuin myyntipakkauksen kannessa, silmänlumetta. Tämä kuului punauskonnon fraseologiaan jo verisellä 1900-luvulla. Ja vielä joku luulee, että moinen vale menee läpi. uskomatonta.
Sosialismiin oppina demokratia kuuluu. Yhden ideologian yhteiskuntamallissa ei toki voi kovin laajaa demokratiaa olla, koska sen toisen vaihtoehdon valinnan vapaus puuttuu. Neuvostoliitto ei ollut sosialistinen valtio, vaan kommunistinen diktatuuri.
Pidän omaa järjestelmäämme, jossa on valinnanvapaus ideologioiden laidasta laitaan, parhaana mahdollisena. Meidän yhteiskuntamme osana sosialismi toimii jo tänä päivänä erittäin hyvin, koska varsin suuri osa Suomestakin toimii sosialististen periaatteiden mukaan. Käytännössä koko sosiaaliturvaverkostomme, ilmainen koulutus ja muut hyvinvointivaltion tunnusmerkit ovat sosialismin periaatteiden mukaisia. Myös laajat valtionomistukset, joita ikävä kyllä kiireellä nyt myydään pois, ovat osa Suomalaista sosialismia, alkuperäisestä tarkoituksesta riippumatta.
Nyt esittelet markkinataloutta sosialsimina.
Ja myyntipakkausen kanteen tosiaan kuuluu demokratia. Pitääkö sitten valittaa kuluttaja-asiamiehelle, kun pakkaukseta löytyykin kansandemokratia ja keskitysleirit?
Suosittelen tutustumismatkaa Pohjois-Koreaan (mutta älä ilmaise mielipiteitäsi). Tai vietnamilaisille uudellenkasvatus leireille. Tai kiinalaisille samanlaisille. Tai vaikka Kuuban teloituspaikoille. Ja lue myös siitä, kuinka Allende käytti väkivaltaa poliittisia vastustajiaan vastaan.
Jos markkinatalous jylläisi täydellä teholla, Suomessa ei olisi nykyisiä hyvinvointiyhteiskunnan merkkejä. Ne ovat nykyisessä laajuudessaan vasemmiston, oman demokratiamme osana, aikaansaamia parannuksia ihmisten jokapäiväiseen elämään.
En ole koskaan halunnut Suomesta enkä mistään muustakaan sosialistista valtiota, koska se ei toimi vielä pitkään aikaan. Nykyinen systeemimme on paras mahdollinen. Sillä, että sosialistiset kokeilut ovat aina käntyneet kommunistisiksi diktatuureiksi, ei voi tuomita sosialismia oppina. Ihmiskunta ei ole saavuttanut eikä ehkä koskaan saavuta epäitsekkyyden tasoa, jonka toimiva sosialismi vaatisi.
Omassa demokratiassamme on parasta juuri se, että se voi ottaa sosialismista (ja kaikista muistakin opeista) parhaat, nykymaailmassakin toimivat palat ja jalostaa niitä omaan käyttöönsä. Lisäksi demokratiaamme kuuluva monipuoluejärjestelmä antaa mahdollisuuden vahvaan vasemmistoon, jolloin oikeisto- ja markkinapolitiikka ei pääse nousemaan liian vahvaan asemaan.
Oma demokraattinen järjestelmämme kehittyy siksi miksi kansa sen haluaa. Se voi kehittyä oikeistolaiseksi veroparatiisiksi tai se voi kehittyä toiseen, vasemmistolaisempaan, suuntaan. Demokratia on kuitenkin ainoa oikea tapa saattaa aikaan muutoksia.
Ilmeisesti sinä pidit Pinochetin hallintoa parempana vaihtoehtona!! Siinä olet oikeassa, ettei puhdas sosialismi toimi, ei demokraattisena eikä ilman. Vielä.
ja osoitekkin ohjeiden antajille
http://www.metallitekniikka.com/doc.te?f_id=506071
samat naamat vetelee narusta tässäkin
http://w3.verkkouutiset.fi/arkisto/Arkisto_1998/6.maaliskuu/GLOBE998.HTM
KOmmunismi vaatii yksilöltä huomattavasti enemmän niitä inhimillisiä ominaisuuksia,jotka nyt ovat lähes kadoksissa.Kommunismia löydät terveestä perheestä,missä vahvemmat suojelevat ja kantavat vastuuta heikommista jäsenistä,heikompien jäsenten edun ja tarpeen mukaisesti.Kommunismilla on siis erittäin luonnollinen ja ihmiselle soveltuva perusta olemuksessaan.Kommunismia toteuttavat myös keräilijä/metsästäjä kansat.Heillä on puhtaan marxilaisen filosofian mukainen yksilön sosiaalisen kehityksen malli,jossa yksilö kokee ryhmän ja oman etunsa yhteneväksi,ei sen vuoksi että laki määrää,vaan lapsi näkee ja kokee tämän tosiasian kasvunsa aikana konkreettisesti.Ihmisellä ei siis ole inhimillisessä olemuksessaan minkäänlaisia psyykkisiä,biologisia ym. esteitä etteikö kommunismi voisi toteutua.Marxilainen näkemys kommunismista ei ole yhtenevä Neuvostoliiton mallin kanssa.Kommunismi on prosessi,joka elää ajassa ja tapahtumissa,että jokainen yksilö olisi turvattu tarpeidensa osalta ja näin vapaa toteuttamaan itseään,itsensä ja yhteisönsä eduksi, luonnon ja ympäristonsä kanssa tasapainoisessa vuorovaikutuksessa!Luulenpa että tämä on sinulta jäänyt lukematta,kommunismin ideaa tutkiellessasi.
Voisi olla sinullekin hyväksi tutkia miltä nuo kommunistiset todelisuudet näyttävät ja ovat näyttäneet. Teoriat voivat olla kauniita ja ajatukset hyviä mutta valitettavasti kaikki hyvät teoriat ei toimi käytännössä.
Kirjoitit :
"Kommunismia toteuttavat myös keräilijä/metsästäjä kansat.Heillä on puhtaan marxilaisen filosofian mukainen yksilön sosiaalisen kehityksen malli,jossa yksilö kokee ryhmän ja oman etunsa yhteneväksi"
Tämä lause paljastaa että kommunismi ei ole tarkoitetu ihmisille. Vain muurahaiset ja mehiläiset toimivat näin ryhmissään, ihminen ei koskaan. Jo normaalissa perhepiirissä syntyy ristiriitoja perheenjäsenten välillä asioiden tärkeysjärjestyksestä.
Esimerkiksi kuinkahan monessa perheessä on riidelty siitä että kumpi jää kotiin sairaan lapsen kanssa?
Oletko tadellakin niin naivi että luulet ettei yksilöllä aina ole omia etuja ajettavanaan?
Kaksi kansanviisautta jotka myös kertovat miksi kommunismi ei toimi :
Yksilöllä on aina "oma lehmä ojassa". Sitäpaitsi yksilöllä on "oma suu lähempänä kuin kontin suu".
Ihmistä ei ole luotu samanlaiseksi kuin muurahaiset ja mehiläiset, ehkä se on hyvä niin.
Mutta nyt ymmärrän miksei kommunmi ole toiminut missään ja lupaan että näillä edellytyksillä se ei tule toimimaankaan koskaan eikä missään. Sinun täytyy ensin luoda uusi ihminen jolta puuttuu oma tahto ja ajattelukyky sitten voit kerätä nämä aivottomat yksilöt yhteen ja perustaa kommunistisen yhteisösi. Tunnetko olevasi sen yhteisön ensimmäinen jäsen?
/Kalle
Kalle minulle jäi käsitys, että mielestäsi keräilijä/metsästäjät eivät ole ihmisiä?Ymmärsinkö oikein?Puhuin terveestä perheestä!Perhe voi myös kiistellä ja keskustella,kuten yhteiskuntakinTerveyden ja sairauden raja vedetäänkin sen mukaan miten tuo tapahtuu ja millaisin seurauksin.Erimieltä oleminen on kehityksen edellytys.Mielipiteiden perustelut ja niiden arviointi,sekä parhaimman perustelun mukainen päätös,on puolestaan demokraattisen kehityksen toteutumisen tae.Suomalainen demokratia on juuri tästä syystä henkitoreissaan!Meillä ei ole mielipiteenvapautta.Tällä haavaa ne joilla on valtaa ja rahaa saavat asiansa kuuluviin .laajassa merkityksellisessä mielessä.Toisaalta sinun näkemyksesi on vähän outo!Pitäisikö kaikki oikeat ja selvästi hyvät tavoitteet ja ajatukset unohtaa vain sen vuoksi että ne eivät ole toteutuneet?Tuolla ajattelulla lentokonettakaan ei olisi koskaan keksitty!Muistanet varmaan kuinka monta yritystä ensin tehtiin,uskottiin ettei ole mahdollista ihmisen lentää,tuomittiin ja naurettiin yrittäjät julkisesti.Sinun tavallasi ajattelevien vuoksi ihminen eläisi yhä pimeässä luolassaan,jos eläisi ollenkaan!Sivistynyt ja edistynyt yhteiskunta ymmärtää mistä on tulossa ja miksi,se ymmärtää myös mitä on tavoiteltava ja miksi.Globaali hyvinvointi on sekä määrittelemättä,että saavuttamatta ja pahoinvoinnista maksavat kaikki tavalla tai toisella,terrorismi on tämän kiistatta osoittanut.
Keräilijät/metsästäjät ovat ihmisiä siinä kuin muutkin ihmiset ja myös heillä on oma suu lähempänä kun kontin suu. Koska he muodostavat usein hyvin pieniä ryhmiä niin usein yksilön etu ja ryhmän etu yhtyvät. Mutta ei läheskään aina. Myös näillä ihmisillä on omat mielipiteensä ja omat edut ajettavanaan. Eivät keräilijät/metsästäjät ole mitään muurahaisia vaan ajattelivia ihmisiä.
Kirjoitit aikaisemmin:
"Kommunismia toteuttavat myös keräilijä/metsästäjä kansat.Heillä on puhtaan marxilaisen filosofian mukainen yksilön sosiaalisen kehityksen malli,jossa yksilö kokee ryhmän ja oman etunsa yhteneväksi"
Totuus on että perheessä jossa tarvitsee neuvotella siitä kuka jää kotiin sairaan lapsen kanssa ei kohta "yksilö kokee ryhmän ja oman etunsa yhteneväksi" ole toteutunut. Nimittäin jos asiasta on tarvinnut neuvotella niin silloin ryhmän jäsenillä on ollut eriävät mielipiteet ryhmän yhteisestä edusta. Joku antaa periksi ja sopu syntyy mutta se ei tietenkään tarkoita sitä että oltaisiin yhtämieltä siitä että ratkaisu oli paras ryhmän kannalta. Valitettavasti kommunismi ei toimi edes perhetasolla.
Suomessa on noin 5 milj. asukasta ja asiota ei tietenkään voida päättää huutoäänestöksillä joissa kaikki ihmiset saisivat äänensa kuuluville. Sen takia on kehitty kansanedustuslaitos johon yleisillä vaaleilla valitaan 200 edustajaa. Näillä edustajilla on äänioikeus päätettäessä maan asioista. Sinä ja muut kommunistit eivät ole mukana asiosta päätettäessä koska teitä ei ( onneksi ) ole maassa niin paljon että saisitte edes yhtä kansanedustaa Arkadianmäelle. Hyvä näin ja sitä auttaa myös kommunistien sisäiset ristiriidat jotka hajoitavat sen pienen kannatuksen monille pienille ryhmille. Tässä meillä on taas esimerkki tästä "oma lehmä ojassa" ja "oma suu lähempänä kuin kontinsuu".
Miksi muuten tarvitaan niin monta kommunististä ryhmittymää Suomessa?
Eikö olisi kommunistien edun mukaista että "yksilö kokee ryhmän ja oman etunsa yhteneväksi" ja näinollen osoitettaisiin että kommunismi toimii ainakin kommunistisen liikkeen sisällä mitä se ei ilmeisestikään tänään tee?
Ensimmäinen lentokone ei toiminut ja siten sitä muutettiin ja paranneltiin useita kertoja kunnes se alkoi lentää. Ei ehkä ole sattuma että lentokonetta ei keksinyt kommunisti. Kommunistilentokoneensuunnittelija olisi vain kokeillut että voiko näillä liimatuilla kotkansulilla lentää Kuubassa koska Neuvostoliitossa ja puolassa se ei onnistunut. Kuuban jälkeen yritetään Angolassa ja Somaliassa.
Kas tässä se ero. Kommunistit testaavat samaa surkeutta kerta toisensa jälkeen eivätkä näytä koskaan oppivan mitään erehdyksistään. Kuinka paljon Marxin teorioita on korjattu viimeisten kokemusten perusteella? Vai yritetäänkö vielä kerran lentää näillä liimatuilla kotkan sulilla?
/Kalle
Olet varmaan aika nuori,tai ainakin perheetön!Se että "neuvottelujen" jälkeen joku jää kotiin sen sairaan lapsen luo,on todellakin ryhmän eli perheen yhteinen etu,vaikka kotiin jäänyt oman välittömän etunsa menettää.Muussa tapauksessa a)lapsi jää heitteille b)tulee avioero c)seuraa fyysinen kamppailu ,jossa heikompi saa turpiinsa ja hoitaa homman pelosta jne.Eivät keräilijä/metsästäjät todellakaan ole vailla eriäviä mielipiteitä ryhmässään,heidän kulttuuriinsa on kehittynyt rauhanomaisia keinoja joilla asiat ratkaistaan.Tätä on tukemassa se että myöntyminen toisen ehdotukseen koetaan enemmän oman edun mukaiseksi kuin asettuminen ryhmää vastaan,koska riippuvuus ryhmästä on niin ilmeinen,juuri ryhmän koon ja elinolosuhteiden vuoksi.Eli jokainen toteuttaa silloinkin omaa etuaan kun myöntyy toisen ideaan.Ei moderni yhteiskunta ole sosiaalipsykologiselta rakenteeltaan sen kummempi,samat syy ja seuraus suhteet ovat voimassa,ne vain piiloutuvat monimutkaisuuteen suuren massarakenteen sisään.Asian voi yksinkertaistaakin.Kun globaali tai yhteiskunnallinen "leipä" jaetaan epäoikeudenmukaisesti,siitä syntyy vääjäämättä huonoja fiiliksiä niille jotka jäävät vähemmälle.Inhimillinen olento ei tyydy vain kokemaan noita tunteita,vaan hän reagoi eri tavoin millaisia ne tavat ovat,voit varmaan todeta itsekin!Epäoikeudenmukaisesta jaosta voi puhua silloin kun joku ihmisryhmä määrittelee itsensä oikeutetuksi suurempaan osuuteen tuosta "leivästä",vaikka heidän yhteiskunnalle antamaansa panosta ei voida kiistatta osoittaa arvokkaammaksi yhteisön olemassaolon kannalta, kuin jonkun toisen ryhmän antamaa.Ts. maanviljelijä,siivooja,lääkäri.teollisuusjohtaja,ovat panokseltaan yhtä tärkeitä ,mikäli faktoja ja logiikkaa juoksutetaan riittävän perusteellisesti ja rehellisesti,työstä saatavat edut,eli se "leipä" on vain kovin erikokoinen,puhumattakaan työttömän "leivästä"!
Minulla on yli neljänkymmenen vuoden kokemus elämän tosiasioista. Taitaa olla ainakin tuplaten mitä sinä tiedät elämästä.
Näin kirjoitin :
"Totuus on että perheessä jossa tarvitsee neuvotella siitä kuka jää kotiin sairaan lapsen kanssa ei kohta "yksilö kokee ryhmän ja oman etunsa yhteneväksi" ole toteutunut. Nimittäin jos asiasta on tarvinnut neuvotella niin silloin ryhmän jäsenillä on ollut eriävät mielipiteet ryhmän yhteisestä edusta. Joku antaa periksi ja sopu syntyy mutta se ei tietenkään tarkoita sitä että oltaisiin yhtämieltä siitä että ratkaisu oli paras ryhmän kannalta. Valitettavasti kommunismi ei toimi edes perhetasolla."
Siis perheessä neuvotellaan siitä kuka jää kotiin lapsen kanssa eikä siitä että jääkö joku kotiin vai ei. Asioilla on suuri ero, vai kuinka?
Ja totuus on että periaate "yksilö kokee ryhmän ja oman etunsa yhteneväksi" ei toiminut vaan yhden tai useamman ( perheeseen kuuluu isä, äiti ja ainakin yksi lapsi ) ryhmän jäsenen käsitys ryhmän edusta ja yksilön edusta ei yhtynytkää. Tätä tapahtumaa kutsutaan kompromissiksi jolloin yksilö on hyväksynyt päätöksen joka ei hänen mielestään ollut yhteisön kannalta paras mahdollinen. Ei pitäisi olla vaikea käsittää.
Jos et hyväksy johtopäätöstäni että "yksilö kokee ryhmän ja oman etunsa yhteneväksi"-periaate ei välttämättä toiminut niin olisitko ystävällinen ja perustelisit mielipiteesi.
Et kommentoinut laisinkaan "yksilö kokee ryhmän ja oman etunsa yhteneväksi"-periaateen toimimattomuutta kommunistisen liikkeen sisällä. Voi harmi,olisi ollut hauska lukea sekin selitys mikseivät nämä pienet kommunistiryhmät pysty yhteistyöhön mutta kokonaiset kansakunnat kommunistien johtamina pystyvät siihen.
Lisäksi odotin tietoa siitä kuinka Marxin teoriota on korjailtu epäonnistuneiden kokeiden jälkeen. Vai soveltaako kommunismi periaatetta "Teoria on oikea, täytyy vain löytää maa missä se toimii. Jatkamme kokeitamme uusissa maissa. Jossakin sen täytää toimia!"?
Palkkaeroista sitten.
Yksi riski renki joka on harjoitellut kovasti salilla ja on kovakuntoinen. Hän kaivaa 50 m ojaa päivässä. Hänen renkikaverinsa, joka vain ryyppää ja rällästelee kaiken vapaa-aikansa, kaivaa vain 20 m samanlaista ojaa päivässä.
Pitäisikö molemmille rengeille maksaa sama palkka ja kuinka perustelet sen hänelle joka kaivoi 50 m ojaa päivässä?
/Kalle
Kaikki sosialistiset kokeilut, joissa sosialismi on ollut valtion pääideologiana, ovat kääntyneet kommunistiseksi diktatuuriksi (Chileä lukuunottamatta), joka ei ole kuin entistä pahempaa harvainvaltaa ja riistoa. Sinänsä oppina kommunismihan on erinomainen. Ehkäpä ihmiskunta joskus saavuttaa epäitsekkyyden tason jossa kommunismikin voi toimia.
Meidän ja muun vapaan maailman järjestelmämme, missä ihmiset saavat valita vapaasti poliittisen kentän laidasta laitaan, tuottaa aina kulloisillekin olosuhteille parhaan mahdollisen lopputuloksen. Järjestelmämme luonteesta johtuen se tuottaa aina kompromisseja, jotta asiat menisivät yhtään eteenpäin. Tämä hidastaa jossain olosuhteissa kehitystä, mutta on kokonaisuuden kannalta paras mahdollinen tilanne. Ainakin se on sitä mitä kansa kulloinkin haluaa.
Vaikka tuntuu toisinaan, että markkinavoimat ohjaavat meitä, on meillä kuitenkin mahdollisuus vaikuttaa markkinavoimiin äänestyskäyttäytymisellämme. Nykyvasemmisto ajaa myös minunkin mielestäni liian oikeistolaista linjaa, mutta kyllä vasemmistolaisuuden peruspilarit, esimerkiksi heikommista huolehtiminen, perusterveydenhuolto, maksuton koulutus ja kolmikantayhteistyö ovat hengissä nimenomaan vasemmistopuolueiden suuren kannatuksen vuoksi. Jos vasemmistopuolueet olisivat jyrkemmin vasemmalla, niiden kannatus laskisi ja tärkeitä asioita olisi vaikeampi puolustaa ja kehittää nykymaailmaan sopiviksi. SDP:n ja vasemmistoliiton voisi kyllä aivan hyvin yhdistää, jolloin sen yhteinen painoarvo Suomen poliittisessa kentässä nousisi. Tätä kautta myös SKP saisi lisää kannattajia vasemmistoliiton äärolaidalta.
Pidän hyvänä, että SKP nostaa päätään, vaikken sen kannattajiin lukeudukaan. Toivottavasti se saavuttaa joskus kannatuksen, jossa saa muutaman edustajan myös läpi, jolloin se voi omalla toiminnallaan olla ohjaamassa politiikan suuntaa. Peitsamo teki omalta osaltaan hyvän vaalityön ja olisin mielelläni nähnyt hänet kansanedustajana vastavoimana esimerkiksi Tony Halmeelle, joka edustaa täysin päinvastaista maailmankatsomusta.
"Meidän ja muun vapaan maailman järjestelmämme, missä ihmiset saavat valita vapaasti poliittisen kentän laidasta laitaan, tuottaa aina kulloisillekin olosuhteille parhaan mahdollisen lopputuloksen."
Yhtälailla sosialismi voi toimia monipuoluejärjestelmän puitteissa. Tätähän esim. Trotski ajoi Neuvostoliittoon. On virheellistä väittää, että yksipuoluejärjestelmä kuuluisi marxilaiseen oppiin, sillä jopa NKP:n virallinen mielipide oli se, että myös monipuoluejärjestelmä sopii sosialismiin. Itse kannatan ehdottomasti monipuoluejärjestelmää ja täysiä kansalaisvapauksia.
"Jos vasemmistopuolueet olisivat jyrkemmin vasemmalla, niiden kannatus laskisi ja tärkeitä asioita olisi vaikeampi puolustaa ja kehittää nykymaailmaan sopiviksi."
Väliaikaisesti ehkä näin, mutta nykyisessä tilanteessa jossa kaikki puolueet tekevät samanlaista politiikkaa markkinavoimien ja ay-byrokraattien sanelemien ehtojen puitteissa, puolueen voimasuhteilla ei ole lyhyellä tähtäimellä väliä. Niinistön, Lipposen, Soininvaaran ja Siimeksen hallitus ei sen vasemmistolaisempi kuin oikea porvarihallitus. Tärkeää olisi, että saataisiin edes jonkinlainen vasemmistolainen oppositio maahan. Aikoinaan SKDL pakotti demarit vasemmistolaisempaan politiikkaan ja nyt tällaista pakottajaa tarvittaisiin taas.
Sosialismin periaatteisiin sopii sinällään monipuoluejärjestelmä, mutta toistaiseksi sosialistinen talousmalli yhdistettynä jonkinasteiseen demokratiaan muuttuu kuitenkin kommunistiseksi yksipuoluejärjestelmäksi, jolloin voidaan unohtaa se demokratiakin. Toinen vaihtoehto on, että ihmiset äänestyskäyttäytymisellään tekisivät sen, että valitut poliitikot edustaisivat oikeistopuolueita ja muuttaisivat systeemin. Eiköhän tämä meidän mallimme ole paras. Tässä on kuitenkin mahdollisuus valita vaikka kaikki kansanedustajat SKP:sta, jolloin voivat muuttaa Suomen talousjärjestelmän. Kansan tahto ratkaisee.
Pohjoismaissa olemme varmasti olleet lähimpänä toimivaa sosialismia, joten pidetään vaan meidän systeemistä kiinni. Ihmisen vallanhimo on pohjaton ja kommunistiset järjestelmät, missä ei tarvitse välittää kansan tahdosta, tarjoavat näille veijareille mahtavan tilaisuuden vallanhimonsa tyydyttämiseen. Tiedät varmasti Trotskin, jolla oli hyvä tarkoitus, kohtalon - ensin maanpakoon ja sitten hakkua. Valtaosa ihmisistä ei ole vielä pitkään aikaan valmis pistämään yhteistä hyvää oman hyvinvointinsa edelle.
Itse toivoisin myös sekä demareiden että vasemmistoliiton tekevän vasemmistolaisempaa politiikkaa. Ja mieluiten yhdessä. Sen sijaan keskustan ja kokoomuksen hallitus tekisi aivan varmasti oikeistolaisempaa politiikkaa: veronalennukset menisivät enemmän suurituloisille, pääomaverotusta kevennettäsiin enemmän, tulonsiirtoja ei korotettaisi vaan leikattaisiin ja monta muuta pientä asiaa, jotka yhdessä tekevät paljon. Tästähän on kokemusta viimeksi kymmenen vuoden takaa Ahon hallituksesta, jolloin esimerkiksi ay-liikkeen ja hallituksen välit katkesivat totaalisesti Viinasen ja Ahon puheiden ja suunnitelmien vuoksi. Ay-liikkeen ikävä kyllä viimeiseksi jäänyt voimankäyttö viime kädessä pelasti maamme vielä suuremmilta sosiaalisilta leikkauksilta ja muutoksilta kuin mitä koettiin.
> "Pohjoismaissa olemme varmasti olleet lähimpänä toimivaa sosialismia, joten pidetään vaan meidän systeemistä kiinni."
Se miksi pohjoismaisesta hyvinvointivaltiosta ei voi pitää kiinni kansallisen tason päätöksillä, johtuu siitä, että taloudellinen tilanne ja ympäristö ovat muuttuneet sitten vanhojen hyvien aikojen, jolloin Kekkonen oli presidentti. Suomi on, nyt kuin ennenkin, hyvin riippuvainen ulkomaankaupasta. Globaali talous on kehittynyt siihen suuntaan, että kilpailun kiristyessä, tuotantoa ketjutetaan hyvin paljon. Tämän vuoksi kilpailukykyistä tuotantoa ei voida toteuttaa siten, että koko tuotteen ketju sijaitsisi yhden pienen maan sisällä.
Toisin kuin vanhassa kunnon metsäteollisuudessa, jossa puu kaadettiin Suomen metsistä ja jalostettiin paikallisissa tehtaissa paikallisilla mömmöillä, meillä on nykysuomessa elektroniikan alihankkijoita, jotka ostavat osia ympäri maailmaa, tuottaakseen hyvin spesifisen komponentin maailman markkinoille, tai vaikka jollekin yhdelle tilaajalle, kuten Nokia. Tämä tarkoittaa, ettei Suomessa tuoteta enää mitään tuotetta alusta loppuun asti vaan raaka-aineita vaihdetaan eestaas tuotteen valmistuskaaren aikan lukuisia kertoja. Jokaisessa hankinnassa on mukana kilpailu. Tämän vuoksi tuotanto on pilkottu yhä pienempiin yksiköihin, joita ostajat voivat kilpailuttaa.
Vallitseva tilanne on johtanut siihen, ettei pääomia ole sidottu minkään valtion rajoihin. Tämä on johtanut valtioiden väliseen kilpailuun siitä, mikä myy työvoimaansa halvimmalla. Tässä tilanteessa ratkaisevia ovat ylikansallisen kaupan ja tuotannon pelisäännöt. Kansallinen lainsäädäntö on hampaaton.
Tarvitaan ylikansallinen liike. Tarvitaan liike, joka pyrkii vaikuttamaan ylikansalliseen päätöksentekoon. Ainut kestävä linja tällaisessa on määrätietoiset pyrkimykset valtioiden välisten varallisuuserojen pienentämiseen. Käytännössä se tarkoittaa, että meidän rikkaiden Länsimaiden asukkaiden on vähennettävä luonnonvarojen kulutusta. Toisaalta se ei tarkoita, että meidän pitäisi tinkiä elämisenlaadustamme. 1990-luku on osoittanut, ettei talouskasvu itsessään tuo hyvinvointia. Näin ei myöskään materiaalisen kulutuksen lisääntyminen. Markkinoitsijoiden tavoitteena on ollut yrittää tyydyttää useita (älyllisiä ja emotianaalisia) tarpeitamme materiaalisella kuluttamisella. Se ei ole tehnyt meitä onnellisiksi. Sitävastoin, pahoinvointi ja elämän epävarmuus ovat vain kasvaneet.
- comunix
Onhan näitä liikkeitä
> Tarvitaan ylikansallinen liike. Tarvitaan liike, joka pyrkii vaikuttamaan ylikansalliseen päätöksentekoon.
WTO?
> Ainut kestävä linja tällaisessa on määrätietoiset pyrkimykset valtioiden välisten varallisuuserojen pienentämiseen.
EU (ja etelä-euroopan tuet)? Suomeksi sanottuna vaatimuksesi tarkoittaisi esim. Suomessa palkkojen tiputtamista esim. Viron tasolle.
> Länsimaiden asukkaiden on vähennettävä luonnonvarojen kulutusta.
Länsimaiden? Miksei kaikkien? (mm. Venäjä ei ratifioinut Kioton ilmastosopimusta)
> 1990-luku on osoittanut, ettei talouskasvu itsessään tuo hyvinvointia.
Muistaakseni 1990-luvulla talous taantui, tuli konkursseja ja työttömyyttä. Kokemusta on.
> Markkinoitsijoiden tavoitteena on ollut yrittää tyydyttää useita (älyllisiä ja emotianaalisia) tarpeitamme materiaalisella kuluttamisella. Se ei ole tehnyt meitä onnellisiksi.
No miksi _te_ olette sitten kuluttaneet? Lopettakaa se kuluttaminen!
> Sitävastoin, pahoinvointi ja elämän epävarmuus ovat vain kasvaneet.
Otan osaa.
Galle
> "WTO?"
WTO ei ole kansalaisjärjestö. Se on valtioiden välinen sopimus, jossa valtaa pitävät suuret ylikansalliset yhtiöt. Demokratiasta ei ole tietoakaan.
> "EU (ja etelä-euroopan tuet)? Suomeksi sanottuna vaatimuksesi tarkoittaisi esim. Suomessa palkkojen tiputtamista esim. Viron tasolle."
Ei. Peruselintarviketuotanto tulee järjestää paikallisesti. Sen sijaan, että Suomen palkkoja tiputettaisiin Viron tasolle, tulee pyrkiä nostamaan Viron palkkoja Suomen tasolle kehittämällä tuotantoa jokaisessa kansallisvaltiossa. Raja-aitoja tulee kaataa vain niiden valtioiden väliltä, joiden talousjärjestelmät ovat hyvin yhtäläiset (esim. Suomi ja Ruotsi).
> "Länsimaiden? Miksei kaikkien? (mm. Venäjä ei ratifioinut Kioton ilmastosopimusta)"
Kulutuksella tässäyhteydessä tarkoitin kulutushyödykkeitä. Ylikansallisella sääntelyllä tulee pyrkiä teollisuuden ja liikenteen päästöjen rajoittamiseen. Tämä tulee toteuttaa siten, että suhteellisesti ympäristönsuojelulla aiheutetaan yhtä suuria taloudellisia tappioita kaikille osapuolille, jottei mikään maa kärsisi kilpailullista tappiota ympäristönsä huolehtimisesta (toisin kuin nykymallissa).
> "Muistaakseni 1990-luvulla talous taantui, tuli konkursseja ja työttömyyttä. Kokemusta on."
Tarkoitin 1990-luvun loppua, laman jälkeistä kasvukautta.
> "No miksi _te_ olette sitten kuluttaneet? Lopettakaa se kuluttaminen!"
Ketkä me? Tuolla _me_ - muodolla tarkoitin koko Länsimaiden keskiluokkaa. Ihmisten tietoisuutta johdetaan tietoisesti harhaan, ylikansallisten mediajättien toimesta. Konkreettina esimerkkinä voidaan mainita, että meillä Suomessa ainoat televisio-ohjelmat, joissa käsitellään kuluttamista kriittisesti ja sen vaikutuksia luontoon, lähetetään valtiollisen YLE:n kanavilla. Vai luuletko, että esim. MTV3 lähettäisi rihkamatuotemainostensa seassa tietoiskuja siitä kuinka jätevuoret kasvavat ja Shellin mainoksen perään dokumentin Nigerian valtapoliittisista kytköksistä. Häviäisivät pian mainostajat.
- comunix
Kapitalismissä eli vapaassa markkinataloudessa
menee hyvin kun saavutettu varallisuus jakautuu vapaehtoisesti mahdollisiman tasan jolloin kaikilla on osto voimaa.Hallituksen ja eduskunnan
tehtävä on lakeja säätämällä ohjata tätä kehitystä. Kommunismissä asia on toisin siinä järjestelmässä köyhyys ja kurjuus jakautuu automaattisesti tasan.
Kerro ystävä heti missä on kapitalistinen,vapaa markkinatalous,jossa saavutettu varallisuus jaetaan mahdollisimman tasan!!!!!!!!!JA VIELÄ VAPAAEHTOISESTI !!!!!!!