JEESUS TULEE PIAN

http://www.heinola.org/~patato/norjasta.html

"Ihmisiä köyhistä maista tulee virtaamaan Eurooppaan. (Vuonna 1968 ei ollut sellaista asiaa kuin maahanmuutto. E. Minos.) Heitä on oleva niin paljon, että ihmiset alkavat vihata heitä ja tulevat koviksi heitä kohtaan. Heitä käsitellään kuin juutalaisia ennen toista maailmansotaa. Sitten syntiemme mitta tulee täyteen (Minä protestoin maahanmuuttoasiassa. En tuohon aikaan ymmärtänyt sitä. E. Minos.)
13621
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

Saaneet lukea jo vuosia sähkötolpista ja latojen seinistä. Olisikin asiallista painattaa se tulopäivä ja vuosiluku selkeästi, jolloin spekulointi asian ympärillä vähenisi huomattavasti. Mutta nyt on vartoiltu jo parituhatta vuotta, eikä mitään kuulu eikä näy, siis olisiko pieni tarkennus paikallaan?
Tuollainen monotoninen hokeminen "Jeesus tulee pian, oletko valmis" alkaa ärsyttämään. Samalla tavalla kuin poliitikkojen lupaukset, nekin ovat pelkkää sanahelinää.

Äänestä
  • Joo, ihan totta. Kyllä se Jeesus sieltä tulee sitten kun ehtii. Ei joka pikku kriisi tai onnettomuus ole lähtösignaali Kristuksen saapumiselle.

    Äänestä

  • evil_jokke kirjoitti:

    Joo, ihan totta. Kyllä se Jeesus sieltä tulee sitten kun ehtii. Ei joka pikku kriisi tai onnettomuus ole lähtösignaali Kristuksen saapumiselle.

    Kiireitä ristuksella on ollut nämä kuluneet parituhatta vuotta joita on vietetty maapallolla odotellen nikkarin uudelleen ilmaantumista. Meinaan paljon on hommia sälytetty vapahtajamme kontolle kun näin pitkään on jo mennyt. Eipä taida olla taivaan meinigit vielä tietokoneajassa, tai päivitykset on unohtuneet tyystin.
    Hitaita on herrankin kiireet.

    Äänestä

  • Minä tulen hetkenä,jona ette luule.

    Äänestä

  • Herrojen Heera,kun saapuu s... kirjoitti:

    Minä tulen hetkenä,jona ette luule.

    Taisi se kaveri jutella paljon muutakin mielenkiintoista.
    Muistaakseni hän raamatun mukaan sanoi omana aikanaan että "totisesti, tämä sukupolvi ei katoa ennenkuin tämä kaikki tapahtuu" tarkoittaen maailmanloppua.
    Että ei ihan osunut kohdalleen.
    On se hauska nähdä miten hän toteuttaa tuon lauseen että hän tulee silloin kun te ette luule.
    Meinaan kun kristittyjä on vissiin muutama sata miljoonaa niin melkein aina joku luulee ja kun uskovaiset yhtä mittaa toitottavat vuodesta ja vuosikymmenestä toiseen hänen tulemistaan.

    Äänestä

  • albigilla kirjoitti:

    < Muistaakseni hän raamatun mukaan sanoi omana aikanaan että "totisesti, tämä sukupolvi ei katoa ennenkuin tämä kaikki tapahtuu" tarkoittaen maailmanloppua. Että ei ihan osunut kohdalleen. >

    Semmosta se on kun lukee huolimattomasti Raamattua, eikä oikein tajua, mitä mikäkin tarkoittaa.

    Matt.24:32-34
    "Mutta oppikaa viikunapuusta vertaus: kun sen oksa jo on tuore ja lehdet puhkeavat, niin te tiedätte, että kesä on lähellä.

    33. Samoin te myös, kun näette tämän kaiken, tietäkää, että se on lähellä, oven edessä.

    34. Totisesti minä sanon teille: tämä sukupolvi ei katoa, ennenkuin kaikki nämä tapahtuvat."

    Tuo edellinen tarkoittaa, että viikunapuun ihmeestä(Israelin valtion perustamisesta)lukien,
    se sukupolvi ei katoa, ennenkuin kaikki ..jne.

    Eikä se tarkoita maailmanloppua, vaan Jeesuksen tulemista noutamaan omansa/ylösottoa/tempausta.

    Elikkä muistit vähän väärin.

    Äänestä

  • ...mielenkiintoista--------- kirjoitti:

    Pienessä punaisessa kirjassa, joita sivumennen sanottuna on painettu enemmän kuin raamattuja on ikänään julkaistu.
    Esimerkkinä olkoon eräs suuren ja viisaan Maon kuolemattomista latteuksista:
    "Kun lunta alkaa satamaan, on talvi tulossa".
    Tai kun "puiden oksien silmut turpoavat, pian on lehdet puissa". Vielä yksi, "Kun kirsikan kukat varisevat, voimme alkaa odottamaan marjoja". En viitsi poliittisia lauseita lainata, koska ne ovat jos mahdollista, vielä typerämpiä.
    Muuten, kristinusko on aika pieni maailman uskonnoksi, Intiassakin vain noin 2 prosenttia väestöstä on kristittyjä. Voi olla vaikea löytää "bookhandelista" raamattua intiassa, tai kiinassa.

    Äänestä

  • oli Maon kirjoitti:

    # Samalaisia "viisauksia" oli Maon pienessä punaisessa kirjassa.#

    No, enpä sanoisi. Itsekin mainitsit jotain
    'latteuksista'.

    ## Voi olla vaikea löytää "bookhandelista" raamattua intiassa, tai kiinassa. ##

    Olet oikeassa, tuskin löytyykään. Viranomaiset hävittävät niitä, mutta niitä pyritään jakamaan suoraan lukijoille seurakunnissa tai niille, jotka sen haluavat. Siks'toisekseen Intiassa
    VAINOTAAN kristittyjä mitä suurimmassa määrin. Niin taidetaan tehdä Kiinassakin, ellei ole muuttunut. Seurakunta on usein 'maanalainen'. Suomalainen media ei siitä kylläkään puhu.

    ### Pienessä punaisessa kirjassa, joita sivumennen sanottuna on painettu enemmän kuin raamattuja on ikänään julkaistu ###, 'laukaiset'.

    EI, MUUTEN, PIDÄ PAIKKAANSA!!!

    Äänestä

  • ..viisauksia...? kirjoitti:

    Inyiassa asuneena, noin kolmekymmentä vuotta eri puolilla maata, työni vuoksi. On paikkakuntia joissa ei ole ikinä edes kuultu kristinuskosta. Tein joskus kokeen käydessäni kirjakaupoissa ja kysyin raamattua. Vastaus oli aina, siis aina, Sir, emme tiedä sellaista kirjaa, mutta voimme tilata sen teille. Nuo kristittyjen vainoamiset intiassa ovat melkolailla propakandaa, sillä hindut ja muut siellä vallitsevat uskonnot ovat huomattavasti sallivampia kuin esim. kristinusko on.
    Mistäolet kuullut, että viranomaiset hävittävät siellä raamattuja, se on suuren luokan vale.
    Pienen punaisen kirjan levinneisyys ei ole todellakaan niin suuri kuin raamatun, mutta eipä ole kirjan julkaisustakaan kulunut niin pitkää aikaa kuin raamatun, joten voinemme pitää Maon pientä punaista eräänä kylläkin kyseenalaisena best sellerinä. Ensikerran kuulin kirjasesta jo viisikymmentäluvulla, kirjahan levisi vasta 1964 kiinan ulkopuolelle varsinaisesti. Joten kaksituhatta vuotta ja viisikymmentä vuotta on vertailukohta, jolloin Mao voittaa selvästi.
    Älä sinäkään muuta uskonasioita tosiasioiksi, niissä on oleellinen ero. En minä aseta kummankaan kirjan tekstiä etusijalle, molemmat ovat melkoista puppua. Mitä taastulee kristinuskon levinneisyyteen, niin veriset ovat olleet sen levitysmenetelmät, outoa kun puhutaan lähimmäisen rakkauden ja suvaitsevaisuuden julistamisesta.
    Hyvää viikonloppua sinullekin, tarkistele tietojasi aikasi kuluksi.

    Äänestä

  • Pari oikaisua kirjoitti:

    ## Nuo kristittyjen vainoamiset intiassa ovat melkolailla propakandaa, sillä hindut ja muut siellä vallitsevat uskonnot ovat huomattavasti sallivampia kuin esim. kristinusko on. ##

    Tuo oli sinun toteamuksesi.

    Tuoreimmat uutiset kertovat, että "hindut hyökkäsivät Jayporessa erään evankelistan kotiin ja hakkasivat häneltä pään irti ja heittivät ruumiin metsään.

    Kyseisen seurakunnan työn johtaja on myös tappolistalla.
    Orpokodin lapset ovat saaneet jatkaa koulua, mutta äärihindut ovat vaatineet kuitenkin vuokranantajaa ajamaan orpolapset ulos. Kristityille ei saa vuokrata tiloja...jne"
    (referaatti viimeisimmästä Nokia Mission uutislehdestä)

    Jos tuo edellinen ei ole vainoa niin, mikä sitten on, ja onko tuo sitä mainitsemaasi sallivuutta? Suomen media ei näitä asioita esille tuo.

    Et tainnut tarkkaan lukea edellistä vastaustani, mitä tulee Raamattujen löytymisestä Intiassa
    'kirjakaupoista'.

    Mitä taas tulee Maon 'punaiseen kirjaan', sen sanoma on suunnattu kiinan kansalle. Raamatun sana on tarkoitettu koko ihmiskunnalle. Maon kirjan levinnäisyys ei koskaan voi olla samaa luokka Raamatun levinnäisyyden kanssa.

    Äänestä

  • Inyiassa asuneelle kirjoitti:

    Kirjoitusvirhe, piti tietenkin lukea "intiassa" asuneena.
    Nimittäin noita mainitsemiasi vainoja ei ole kovinkaan laajalti, suhde sama kuin suomen koulusurmaajilla. Valitettavasti nekin on maailmalla yleistetty ja suome pidetään vaarallisena maana, onko se sitä, sinä ja minä tiedämme, että niin ei ole, mutta noin niitä illuusioita syntyy.
    Aina ja joka paikassa on ääriaineksia jotka saavatkosolti palstatilaa.
    En olisi kovin nopeasti yleistämässä tuota nokia-mission uutisointia.
    Raamattua ei todellakaan löydy kaupoista, ei sitten minkään kielisenä, koska sitä ei edes tunneta.
    Maon kirjaa on käännetty ja alun perin tarkoitus oli että se leviää ympäri maapallon kaikiinn kansoihin. Kirjahanalkaa sanoin "Kaikki maailman proletaarit yhtykää", eikö se ole melko reilusti sanottu jos mokoma pikkukirjanen olisi suunnattu vain kiinalaisille?
    Joka tapauksessa Maon tekijäpalkkiot ottaisin mielelläni pankkitililleni tuosta kirjasesta.
    Muuten raamatun painosmäärää lisää huomattavasti tapa jolla sitä levitetään. Harvaa kirjaa on jokaisessa hotellihuoneessa kristityssä maailmassa, raamattu sen sijaa on.
    Eri juttu kuka sitä lukee.

    Äänestä

  • Tuli pieni kirjoitti:

    ## Nimittäin noita mainitsemiasi vainoja ei ole kovinkaan laajalti, suhde sama kuin suomen koulusurmaajilla.##

    Sinä et ilmeisestikään paljon seuraa, mitä
    lähetyskentillä, eri puolilla maailmaa tapahtuu. Kyllä vainot ovat yleisempiä, kuin sinä haluat uskoa, eikä niitä voi verrata Suomen koulusurmatapauksiin.

    Ei sen puoleen, en minäkään haluaisi sellaista uskoa. Asia nyt vaan on, valitettavasti, toinen, kuin haluamme uskoa. Kristittyjen elämää ja toimintaa halutaan hankaloittaa monessa maassa
    jopa raa'alla tavalla.

    Ääriainekset tietenkin ovat asialla, mutta virallinen taho antaa sen tapahtua, puolustamatta kristittyjä tai antamatta heille oikeutta heidän sitä hakiessa, jopa kannustaen vainoojia. Sellaista on maailma.

    Ketkä muut ovat niin vainottuja olleet kautta aikojen kuin kristityt ja juutalaiset? Tänä päivänä jopa ortodoksijuutalaiset 'vainoavat'
    'sionisteja'(Jeesukseen uskovia juutalaisia).

    Sitten tuosta Raamattujen levittämisestä, sen ei pitäisi asiaan vaikuttaa.Tottakai Raamattuja käännetään ja levitetään mahdollisimman tehokkaasti niin, että kaikki kansat tulee evankelioitua Jeesuksen lähetyskäskyn mukaisesti
    ja saavat omalla kielellään lukea Jumalan sanaa.

    Kaikella ystävyydellä, voinemme kai päättä keskustelun tästä aiheesta. Se ei kuitenkaan
    paremmasi muutu, eikä muuta vallitsevaa tilannetta mitenkään.

    Rukoilen puolestasi, että sinäkin löydät pelastuksen ja rauhan Jeesuksessa Kristuksessa.

    Äänestä

"Heitä on oleva niin paljon, että ihmiset alkavat vihata heitä ja tulevat koviksi heitä kohtaan. Heitä käsitellään kuin juutalaisia ennen toista maailmansotaa." Ja niin kauan kun minä elän niin ei varmasti käsitellä. Kuolleen ruumiini yli. Jokainen meistä ansaitsee osaksen vain rakkautta ja rauhaa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Vapahtaja saapuu kirjoitti:

http://www.heinola.org/~patato/norjasta.html

"Ihmisiä köyhistä maista tulee virtaamaan Eurooppaan. (Vuonna 1968 ei ollut sellaista asiaa kuin maahanmuutto. E. Minos.) Heitä on oleva niin paljon, että ihmiset alkavat vihata heitä ja tulevat koviksi heitä kohtaan. Heitä käsitellään kuin juutalaisia ennen toista maailmansotaa. Sitten syntiemme mitta tulee täyteen (Minä protestoin maahanmuuttoasiassa. En tuohon aikaan ymmärtänyt sitä. E. Minos.)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu