En pysy enää laskuissa mukana kuin moni on mulle väittänyt, ettei sillä et auvinen ja saari saivat aseenostoluvan poliiislta ollut mitään merkitystä. Nämä väittävät, että murhaajat olisivat hankkineet pimeän aseen tai valmistaneet pommin. Nämä väitteet ovat yhtä totta kuin se, että lehmät lentää. Murhaajat eivät käyttäneen pimeää asetta, eikä lehmät lennä. Se on FAKTA. itse syrjäydyin jo nuorena, vihani yhteiskuntaa kohtaan oli niin suuri, että toivoin neuvostoliiton valtaavan suomen ja fantasioin loikkaavani vihollisen puolelle ja sitä kautta itseni kotikaupunkini vankileirin komentajaksi ja siten kostavani kaikille kiusaajilleni. Tiedän, ettei vuosia kestävä viha ole tasaista, siinä on suuria heittoja, itsemurha ja ihmisten joukkotappaminen vuorottelevat. Yhtenä päivänä ajattelin ampua itseni ja seuraavana päivänä olin jo unohtanut itsemurhan ja ajattelin vain kiusaajieni tappamista ja sen jälkeen pakoon ulkomaille. Tiedän , että se , että auvinen ja saari saivat aseen ratkaisi kaiken, ilman asetta kumpikin eläisi vielä ja ennenkaikkea heidän uhrinsa eläisivät. Viha laimenee, se fakta. Nyt kun omasta vihastani on jo aikaa en enää vihaa ketään. En niitäkään kahta joista toinen piti takaa kiinni kun toinen hakkasi naamaani. En vaikka pikkukaupungissa usein näen heidät. Myös se on fakta , että poliisi kantaa vastuun. Heidän tehtävänsä on nimenomaan turvata kansalaisten koskemattomuus, siinä he ovat epäonnistuneet totaalisesti. Poliisi ei voi piiloutua sen taakse, että auvinen ja saari vastaavat vain yksinään teoistaan. Jos tuo filosofia menee läpi, koko poliisia ei tarvita. Kouluampumiset voidaan rinnastaa siihen kun sudet raatelevat lammaslauman. Lammaslauman vartija kantaa vastuun, sillä filosofialla, että elämän laki on, jos sinua ei suojella sinut saalistetaan. Tässä filosofiassa ei saalistajan kontolle voida laittaa mitään.
Viha
Feenikz
3146
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
'Nyt kun omasta vihastani on jo aikaa en enää vihaa ketään. En niitäkään kahta joista toinen piti takaa kiinni kun toinen hakkasi naamaani. En vaikka pikkukaupungissa usein näen heidät.'
Mites tollanen selitetään, että Auvinen ja Saari ampuivat umpimähkään ihmisiä, joita eivät tunteneet ja jotka tuskin olivat niitä jotka kiusasivat heitä. Eikös Saartakin kiusattu jossain armeijassa tai jossain.
Miten hän nyt olisi purkanut vihansa aivan syyttömiin ihmisiin. Mitä nautintoa kostolleen hän olisi siitä saanut. Sen ymmärtäisi jos ampuisi niitä jotka tekivät hänelle pahaa ja mitä se paha sitten olisi ollut.
Jos tollanen ihminen on saanut kulkea vapaana, ettei ympäristö olisi kiinnittänyt asiaan mitään huomiota, niin ihmetellä täytyy. Eikö päässä aiemmin ole yhtään niksahtanut.
Kyllä tämä on lavastettu juttu ja tällä halutaan jotain valvontaa lisättävän. Te ja me ollaan kohta niin valvottuja, että mitä tässä enää hötkyillään.
Valvominen on myyty turvallisuutena ja sitä ennen on luotu uhkakuvat. Tämä on niin läpinäkyvää, että ihan oikein hävettää.
Tutkikaas nuo aiemmatkin yksittäisen hullun tempaukset, mitä viime aikoina on tapahtunu. Kyllä ne kaikki on lavastettu vain sitä silmällä pitäen, että saadaan kontrollia lisättyä.
Saaren sanottu käytös ei ole luonnollista, eikä jokin päässä niksahti teoria mitään selitä. Tuo käsiase juonikin on Palmen murhan ajoilta puhuttanutihmisiä mediassa ja lainlaatijoiden keskuudessa. Palmen murha oli lavastettu myös.
Kriittisellä hetkellä kun on se ase sitä käyttää.
Joillakin on mahdollista saada ase laittomia keinoja, suurelle osalle ei.
Toiset kohdistavat vihan kaikkiin, koko ihmiskuntaan kykenemättä erottamaan todellisia syyllisiä.
et saari ampui niin monta naista. jos sille oli käyny kuten mulle, kun mua alettiin kiusata niin musta alettiin levittää perättömii, esim. et oon raiskaaja ja muuta vastaavaa. näitä juttuja levittelivät enemmän tytöt kuin pojat. Enimmäkseen näitä juttuja levitteli tytöt jotka ei edes tunten mua. Kerrankin mun parhaalle kaverille sanoi yks sen luokkalainen tyttö, että miten sä voit olla tommosen hirviön kaveri. Kun mun kaveri näytti ne tytöt mulle näin ne ensimmäisen kerran. Se mikä motiivi saa tytöt tekee tommosta on mulle mysteeri. Yks tyttö keltä kysyin miksi se levittelee musta perättömiä juttuja sanoi , että ne on totta siksi , että sen paras kaveri on sille sanonut, että ne on totta. Olisko toi yhteenkuuluvaisuuden tunne tytöillä se motiivi, kun yks alkaa levittää perättömiä niin kaikki tytöt uskovat ja alkavat yhteisen uskon nimissä kostamaan.