Kasvot vääristyen,
ilme tyhjyyden
pois pois kääntyy
sisältä herkkyyden.
Kovuuden kosketuksen
huutona kuulen
repii korviani
jo hulluksi luulen.
Minne vie, vie
tuo outo sisimpäni muukalaisuuden tie?..
Outoja paikkoja monta
niin särjettyjä
kasvoja
sielun sirpaleita
lohdutonta?
Huudon kuulen pienen sydämen
luulen, sisältä herkkyyden
onko maailman kovuus vienyt sen..
Ei, ei kuiskauksen hennon
vierelläin ken on
Hän ohjaa oikeaan
vie paikkaan avaraan.
Voi ei, sammuttaa janoa kaipaavaa
tasaista tietä vie
vesipuroille
lähteille ikuisen elämän tie.
Huutoni kuuluu ääriin maan
tahdon tahdon Rakastaa!..
ilme tyhjyyden
pois pois kääntyy
sisältä herkkyyden.
Kovuuden kosketuksen
huutona kuulen
repii korviani
jo hulluksi luulen.
Minne vie, vie
tuo outo sisimpäni muukalaisuuden tie?..
Outoja paikkoja monta
niin särjettyjä
kasvoja
sielun sirpaleita
lohdutonta?
Huudon kuulen pienen sydämen
luulen, sisältä herkkyyden
onko maailman kovuus vienyt sen..
Ei, ei kuiskauksen hennon
vierelläin ken on
Hän ohjaa oikeaan
vie paikkaan avaraan.
Voi ei, sammuttaa janoa kaipaavaa
tasaista tietä vie
vesipuroille
lähteille ikuisen elämän tie.
Huutoni kuuluu ääriin maan
tahdon tahdon Rakastaa!..
Vastaukset 32
Vanhimmat
Tosi mahtava runo.
Oletko koskaan ajatellut runotyttö, että nämä runosi olisi julkaiseukelpoisia?
Sinun kannataisi "kaupata" niitä kustantajille.
Ei vaan itse tähden vaan sentähden, että mahdhollisimman moni saisi lukea runojasi.
Ihan totta. Otappa yhteys johonkin kustantajaan.
Nuo runosi ovat enemmän kuin vain runoja.
Ajatteleppa sitä. Miksi sinulle on annettu tuo runojen kirjoittamisen lahja????
Ehkäpä siksi, että me saisimme kaikki kuulla noita kauniita sanojasi, joita tuot esiin Jumalan välityksellä.
Onnea ja siunasta tiellesi;)))
Runoni tulevat silloin kuin aika on
ja Henki puhuu niiden kautta.
Myös monilla muilla on kauniita tai tuskaisia sisimmän kultakirjaimia, jotka avaa lukot ja salvat, kun vaan antaa itselleen luvan
olla oma itsensä ja just niin arvokas
kuin Jumala meidät on tarkoittanutkin.
Puhtaan Rakkauden huoneet kun loistavat kirkkaina
sinne ei pimeys pääse enää likaamaan
vaan luona Rauhanruhtinaan on ikuinen toivo
ja kirkkaus kanssamme vaeltaa :))
..kiitos rohkaisustasi kristitty!
Ihan totta oletko koskaan ajatellut, että voisit saada näillä runoillasi paljon enemmän ihmisiin kontaktia, jos lähettäisit ne kustantajalle.
Ihan vaan sen vuoksi, että mielestäni runosi ovat
kaikkien luettavaa ei vaan tämän 24.keskustelun, uskonto foorumin ihmisille.
Sulla on varmasti hirveä "läjä" noita ihania runoja jossain. Miksi sinä panttaat niitä?
Eikö Jumalan tahto olisi, että kaikki saisivat lukea noita runoja?
Niin kristityt kuin pakanat.
Ota ihmeessä yhteyttä johonkin kustantamoon, sillä olen sitä ,mieltä, että runoissasi on sanomaa. Ja juuri sitä sanomaa, jota Jumala haluaa meidän tietävän.
Jos julkaiset, voit antaa kunnian Jumalalle, mutta tajua se asia, että olet ollut Jumalan välikappale, siis sinä olet tärkeä ja sinulla on tarkoitus.
Siunaten ja toivotaen rohkeutta:)))
Eräs Saima Harmajan runo päättyy samalla lailla:
tahdon tahdon rakastaa (oliko se Harmaja?).
Kiitos koskettavasta runosta.
kauniit illan hämärässä,
kuun kiertäessä
hullulla radallaan,
löytäen
arvoituksen,
salaisuuden
tuskan,kaipauksen
hiljaisen äänen
mykkien huutojen särkyessä
laineiden lailla
kosketusta haparoivaan rantaan
kohdannut silmäsi
pelkäämättä
veitsen lailla sieluasi silpovaa
häpeää
olen nostanut katseeni
taivasta kohden
ja vasten kaikkea vihan voimaa
uskonut
kuun valon siivilöityessä
huoneeseemme
sinä vapaudut kuin lintu
häkistään
ja kaikki runosi
saavat vielä siivet,
ihmeellisesti
taivas laulaa
kahleistaan vapautetun sielusi läpi,
toivon sanoja niille
jotka tahtoisivat uskaltaa
RAKASTAA
Eihän mun pitänyt runoa tähän kirjoittaa, mutta
jos sanoistani tunnistat kuka olen, tiedät kyllä että kun sanojen virta lähtee liikkeelle, en voi sitä estää...
Oon joskus kirjoitellut rakkaudellisia tekstiviestejä erään - ;) - tyttösen kanssa ja laitoin niitä sitten joitain talteenkin, kun mieleeni juolahti, että EHKÄ joskus voitais tehdä yhteinen kirja... rakkaudesta,kivusta,uskosta ja ilosta... ja siinä olis kummankin runoja, minun ja hänen.
Se nyt oli semmonen ajatus vaan.
Kaikkea hyvää sulle joka tapauksessa Runotyttö!
TOIVOOPI POJU JONKA VARMAAN TUNNISTIT?
Kaikkea hyvää sinullekin :))
Olet saanut mahtavan lahjan taivaasta
kun vain annat sen virrata valtoimenaan
niin se kastelee ja virvoittaa vielä monien sydämet.
BLESSOY poju:)
Mun runo nimimerkillä Pony Tale ei ollut henk.koht sinusta vaikka runon syntyyn ehkä vaikutti jokin tunnelma tai ajatus jonka syntymisessä sulla on osuutta. Se nyt vaan oli semmonen 'tajunnanvirta' että kaikilla meillä on joitain kahleita silti vaikka oltais vapautettujakin, mutta kun tunnetaan Vapauttaja, saadaan kaikkien kipuilujen keskellä IHMISINÄ julistaa ilon sanomaa Hänestä, joka kerran on tekevä jokaisesta omastaan TÄYSIN VAPAAN TAIVAASSA ja tekee sitä työtään jo tässä ajassa.
Toivorikasta syksyä jokaiselle!!!
Maailma on täynnä ystäviä
sille joka uskaltaa
löytää valon itsessään
Ristin luona
sydämeen annetaan
miekka
Jos se ensin saa haavoittaa meidät
hänen kärsimystään katsellen
Puhtain käsin
särjemme kahleet
tätä miekkaa käyttäen
Ja jokainen
joka halveksien kääntää
kasvonsa sanomastamme
On meille ystävä
Emme vastaa vihaan vihalla
Toivomme
heidänkin löytävän ristin luokse
Ihmetellen
kuinka vihan ja pelon maailma
äkkiä helähtää
Niin täyteen suloisia sointuja
ystävyyden ja yhteyden
lauluja
Jeps!
Ei sen likaisen luo
kulje putauden
askeleet,
vaan kätköissä pettymysten aaltojen
keskellä sotkujen
siellä luona yksinäisyyden..
..kulkee ystävä yhtä likainen
katsoo silmiin
ymmärtäen..
siellä missä puhtaus odottaa
hetkeä sitä oikeaa
ei koskaan pysähdy
kulkemaan
askeleissa tuskan ja maailman kovuuden
..ymmärrä ei ei
Kuuluu keskellä hiljainen
yksi sointu
heleä taivainen
Katse Rakkauden.
..Yksinkö?
Ei enää en.
Katsoin käsiäni.
Mustaa, mustaa.
Ohimoillani hakkaava
yön syytös,
kuin teräksinen vanne.
Pusertui sieluni ympäri
tuskan, ahdistuksen
viiltävä pyörä.
En voinut puolustaa...itseäni...
Yritin kohottaa
käteni,
kuin apua pyytäen.
Pimeys ilkkui vasten kasvojani.
Voi mikä jyske, ohimoilla
kuin helvetin vasarat
löivät minua syyllisyyteni
ristinpuulle.
Ne huusivat minulle
tuomion ja kuoleman säveltä,
se kuohui kipeän sieluni
jokaisessa haavassa.
Tukahduttaen kaikki toivon äänet!
Silloin
keskellä syyllisyyteni
ankarinta aallokkoa,
hukkumaisillani,
hukkumaisillani,
kuulin hiljaisen mutta selvän
äänen
"Nosta kätesi valoa kohti".
Oi,uskaltaisinko?
Mahdotonta!
Herra, sinun valosi näyttää
vain syvemmin likani,
syyllisyyteni hirvittävyys
on puhtautesi, kirkkautesi valossa
ylivoimainen kestää.
En voi,en!
"Uskalla sittenkin"
hän sanoi.
Äänessään rakkaus -
se tunkeutui läpi kuohujen.
Ne yrittivät kätkeä, peittää sen
korviltani, etten kuulisi.
Yhä epätoivoisemmin takoivat vasarat:
olet syntinen!
Ja sittenkin...
Niin, minä nostin käteni!
Hirvittävät, lian tahraamat käteni.
Silloin näin:
keskelle puhtautta, kirkkautta,
ilmestyi ristinpuu.
Minun ristini, jolle ruumistani hakkasivat
kuoleman vasarat, ratkaisevaa iskua
odottaen -
minun ristini -
Se otettiin minulta pois, ja
kuoleman vasarat siirtyivät ohimoiltani,
kun väkevä käsi tarttui niihin
ja Jumala siirsi minun tuomioni toisen
päälle.
Katselin Hänen ristiään.
Keskellä valkeutta
makasi mustana, runneltuna
pimeänä kuin yö
synniksi tehty Vapahtaja.
"Uskotko minuun?"
Minä uskon,Herrani!
Mustat käteni muuttuivat
valkeiksi kuin lumi.
Uusi näky avautui eteeni.
Risti oli tyhjä.
Vain kuoleman vasarat
lojuivat sen juurella,
pirstottuina.
Hän käveli minun luokseni
ja ojensi kätensä,
haavoitetut kätensä.
Kutsuen kulkemaan Hänen kanssaan.
Oi,kun tartuin Hänen käteensä
suunnaton rakkauden voima
kulki olemukseni läpi
kuin virta,
ja nyt se kuohuu sydämeni läpi.
Tulkaa, tulkaa kaikki pimeyden orjat!
Kaikki syytöksiin ja häpeään sidotut!
Älkää pelätkö valoa!
Älkää uskoko valheita!
Vapahtaja elää!
Hän muuttaa ahdistuksesi erämaat
laulun maiksi -
jos vain tulet.
"Uskalla, uskalla sittenkin."
leijaile pois , leijaile kauas... huuto
tuo lähelle hiljainen puhe... kuule
vie äänesi lähelle toista... kuiskaa
ja anna sanojen valua ulos hiljaa
kohti salatun rakkauden ensi-ltaa !
Elämä taas hymyilee
aurinkoa viljelee
Vaikka se tuolla pilventakan
niin tiedän sen siellä olevan
valoa loistavan
Sydämmessäni tuntea voin
luottavaisen hyvänolon..
ja innosta kipunoin
ei masennukseen syytä
koska yhä terveyttä
mullekkin annetaan
Hymyillen ihmisille
vastauksina katseille
luoden ilmapiirin iloiselle
antavalle myönteiselle ystävyydelle
tänäkin päivänä taas lahjana kannan
ja muut! Aloitin keskustelun teidän runoista palstoilla Ateismi ja Satanismi, otsikolla Ottakaa kantaa!
Niin että jos keskustelua syntyy ottakaa tekin kantaa...
Jokaisessa sadepisarassa ihollani
tuulen kosketuksessa huulillani
aurinkonsäteet hiuksillani..
Tuhansin kirkkain katsein
sydämen silmien Rakkauden aavistuksen
hiljaisen ajatuksen
äänetön ympärilläni.
Jumala puhuu luomakunnan miljoonin värein
hyvyyden ja kauneuden sätein
virvoittavien vetten äärellä
tulevaisuuden ja toivon lähteillä.
Sydämen peilissä ystävän
katseessa eläimen lempeän
naurussa pienen lapsen heleän..
Rakkaus koskettaa
tietoisen helmen pisaroin
olemukseni jokaisessa solussa
kun taivas hymyilee
luokse
Hengen yhteyden.
Ihan kiva ajatus, mutta minkäs minun runoni sinne laitat, kun en ole yhtään runoa tänne tainnut kirjoittaa?
Tottakai keskustelua syntyy....niin upeita nuo runotytön ja PonyTalen runot ovat
Elämän sateessa
joskus rankasti piiskaavaa, lakoon lyövää
vettä, monenlaista tuulta
Kirjoitan tämän runon
rakastan, rakastan, rakastan
Elämän sateessa
lempeitä, hyväileviä sanoja, tuskan keskeltä
helmiksi pusertuneita, kirkkaita
pisaroita
Joihin totuuden valo taittuu
Heijastaen sydäntemme peilistä
kaikki arjen värit yltäkylläisinä
Kaiken läpäisevässä toivossa
Kaunotar, sinua rakastan
: )
Piti vaan sanoa että rakastan. Mutta runohan siitäkin näköjään tuli.
Pitäiskö pyyhkiä pois ja kirjottaa vaan yksinkertaisesti Rakastan.
Ai että miks?
No kun siinä on jo kaikki runot sisällä.
Kuljethan kanssani elämän sateessa?
Kuuntelemme yhdessä
elämän laulua
asfalttiin putoavien pisaroiden läpi.
Ja nämä syvät tunteet toisiamme kohtaan!
eivät estä meitä kuulemasta
kuinka jokaisessa pisarassa hylättyjen Jumala,
kutsuu valon lapsia.
Lohduttamaan niitä jotka
liian yksin elämänsä syksyisissä sateissa
haparoivat toivoa vailla.
Lohduttamaan sillä lohdutuksella
jonka itse olemme saaneet,
Hänessä.
(tämä kaikki mitä olemme kokeneet on antanut Kulkurin sydämeen toivon, ehkä hän saa vierelleen toisen, rinnalleen yhdessä elämään, ja Isän kodin johonkin lämpimään nurkkaukseen laitetaan kaunis pesä Kaunottarelle ja Kulkurille)
Sinä Kaunottareni, jos luet tätä runotytön avaamaa runoilua tällä palstalla, ja TIEDÄN että luet, ole kiltti ja heitä muutamalla sanalla.
..."Kaunottaren" vastausta odottaen sateessa kastunut, joskus viluinen ja ystävällistä kättä pelkäävä, kuitenkin kotia toivova...
karvakuono. Sniff ja Nuuh Nuuh
Tulvii virrat sydämen
on Rakkauden sade kastellut sen.
Niin täydeksi täyttää virrat maan
kun valo kaiken kirkastaa.
Käsi kädessä kulkea saa
kaunotar ja kulkuri ikuiseen kotiin
toivon ja Rakkauden maan.
:))
Näillä syksyisillä kaduilla
olemme kävelleet
käsi kädessä etsien tietä
yhteiseen huomiseen
Näillä syksyisillä kaduilla
Kuljen yksin
muistellen lämmintä hymyäsi,
huultesi pehmeää kosketusta
huuliani vasten
Näillä kaduilla
jokainen askel kertoo sinusta,
rakkaudesta, unelmista
joiden täytyy tulla todeksi
arjessa, näillä kaduilla
Odotan sinua
Ja kävelen yksin, hymyillen
tätä haikeaa hymyä
Näillä syksyisillä kaduilla
olethan kanssani
vaikka olet niin kaukana?
Näillä syksyisillä kaduilla
olemme kävelleet
käsi kädessä etsien tietä
yhteiseen huomiseen
Näillä syksyisillä kaduilla
Kuljen yksin
muistellen lämmintä hymyäsi,
huultesi pehmeää kosketusta
huuliani vasten
Näillä kaduilla
jokainen askel kertoo sinusta,
rakkaudesta, unelmista
joiden täytyy tulla todeksi
arjessa, näillä kaduilla
Odotan sinua
Ja kävelen yksin, hymyillen
tätä haikeaa hymyä
Näillä syksyisillä kaduilla
olethan kanssani
vaikka olet niin kaukana?
Vaikka kaukana niin silti lähellä
sydämessä
ajatuksissa
jokaisessa solussa
väreilevänä sykkeenä
jokaisessa askeleessa..
kanssasi, kanssasi
Rakkaani
kuljen myös herkän aatoksin siivin
sydämessä lämpimin hymyin
katsoen ihmisiä silmät loistaen
kirkkautta tulvillaan
sisimpäni valtaa kokonaan
samoilla kaduilla
kanssasi katse yhteiseen huomiseen
askel kulkee..
askel Rakkauden
Suojaisa ranta.
Suo Herra suojaisa ranta miss`käydä saan kanssasi kerran.
Kun aika päättyvi maksun on hetki ,maan vaattehet riisutaan pois.
Kun vaalenneet vainiot elosi pellon ja koorjuun aika jo on.
Suo Herra, suo mulle suojaisa ranta ,tykönäs` taivaassa Jeesuksen Vapahtajan.
Vieläkö kauan oi elämän Herra oottaa saan matkalle kutsuasi.
Pasuunas äänen oi suo pian kuulla ,maan alhohon alimpiin asti,
suo äänen kantaa, niin voimallisesti et vuorille kuuluvi laaksoihinkin.
Suo käydä mun luoksesi suojaisaan rantaan miss`majasi kultainen iäti on.
tämä ihmeinen laulu kaipaavan, veressä puhdistetun sydämen?
Kulkuri aivan mykistyi.Pony Tale, Fire Box ja Some How olivat hiljaa ja väistyivät taaemmas.
Tunnistimme säkeissä Suuren Paimenen äänen, kun Hän rakkautensa alasimella valmistaa antautuneita sydämiä rukouksen palvelutyöhön...
Puolesta tämän maan, rukoustyössä viivy
vielä vaan, maailman yössä
vaikka taistot, vaarat uhkais upottaa!
Luota vaan.
Vihollinen vaikka saartaa, väittää
olet tomua sä vaan,
ethän usko sitä kuitenkaan?
Olet helmi uuden maan!
Ja kerran,kädessä Herran
niin kirkkaasti loistaa saat.
Upotettuna armossaan,
rakkauteensa valtavaan.
Sä loistaa saat.
Siis viivy, yhä toivoen
sä vielä hetki täällä viivy -
Ja päältä kovan maan sun kantaa
heikko huokauksesi kohti rantaa, nyt jo
kiittää saat
kun toivonkatse sydämesi
rukoilevan, kaipaavan, taisteluista näkee
taivaan! Kautta Sanan majakan:
siellä valvoo rakas Herra,
ei Hän hylkää milloinkaan.
....runo oli omani! :-)
kirjoitin tähän kaks mun mielestä tosi kaunista runoa yhdelle jota ajattelin, mutta tuli jokin kämmi tässä ja kaikki tekstit hävis.
Yrittäiskö uudelleen?
Elämän sateessa
kylmästi piiskaavaa, sielua raastavaa
lakoon lyövää vettä
Rakastan, rakastan, rakastan
Elämän sateessa
hyväileviä, lempeitä sanoja, tuskan keskeltä
pusertuneita pisaroita, kirkkaita
helmiä
Kaunotar, sinua rakastan
jotain semmosta, voi voi kun harmittaa niin
kovasti... no toisaalta, eihän mun alunperinkään pitänyt mitään runoa kirjottaa, piti vaan tässä syvässä kaipauksessa huokaista että rakastan.
Kuljethan kanssani elämän sateessa?
Kuuntelemme yhdessä
asfalttiin putoavien pisaroiden läpi
elämän ääniä.
Ja nämä syvät tunteet toisiamme kohtaan!
eivät estä meitä kuulemasta
kuinka jokaisessa pisarassa hylättyjen Jumala,
kutsuu lohduttamaan.
Niitä jotka liian yksin
toivoa vailla
kulkevat elämänsä syksyisisä sateissa.
Lohduttamaan sillä lohdutuksella
jonka itse olemme saaneet,
Hänessä.
Nää runot siis sulle Kaunotar, jos luet tätä runotytön avaamaa runoilua tällä palstalla, ja TIEDÄN että luet, heitä muutamalla sanalla vastaukseksi, pistä vaikka pieni runo...
Oon nimittäin lukenut sun runoja, ja mun mielestä osaat runoilla vähintään yhtä hyvin kuin tuo Runotyttö...
Vieläkin harmittaa että kadotin äsken nuo tekstit! Nää jäi jotenkin kovin laimeiks...
No, sanoohan sanakin että kaikki katoaa...
Sanatkin häviää kerran, kokemukset ja tunteet ja kaikki, mutta WAU, rakkaus se vaan pysyy...
Jumalan rakkaus...
Ja siinä se on ihmisille väkevä voima jonka varassa rikkinäinen ja heikkokin voi rakastaa, saa uskaltaa ja oppia ja onnistua, ja antaa kaiken kiitoksen Luojalleen...
(kaikki se mitä yhdessä on koettu, on synnyttänyt Kulkurin sydämessä toivon, ehkä hän saa vierelleen toisen yhdessä elämään, ja johonkin Isän kodin lämpimään nurkkaukseen tehdään oma pesä Kaunottarelle ja Kulkurille)
T: sateessa kastunut, joskus niin viluinen ja ystävällistä kättä pelkäävä, kuitenkin rakkauteen uskova
karvakuonosi. Sniff ja Nuuh Nuuh
sanoi Todd Rungren eräässä lp-levyssä 70-luvulla.
On se vaan kummaa... SE MUN EKA VIESTI NIMITTÄIN IHAN OIKEESTI KATOSI...
Ja nyt se kumminkin on tossa.
Kivat sulle moderni tietoyhteiskunta ja oudot linkit. Ja ennen kaikkea kiitos sulle, Iskä, joka meitä ymmärrät.
(TÄÄ 'NETTIKIRJE' SULLE, RUNOTYTTÖ, ON KIRJOITETTU 21.10.03, MUTTA LAITAN NYT. Erästä tuttua sanontaa käyttääkseni "paljon on vettä virrannut kokemäenjoessa" tuon maanantain jälkeen, ja kirjeen loppuosan vois ehkä jättää pois. Mieleni on jälleen valoisa ja luottavainen - oikeastaan se on ollut sitä koko ajan, enimmäkseen, tunteet vain joskus myllertää ja viskoo - ja nyt oikeastaan syvemmin kuin koskaan ennen tunnen syvää läheisyyttä ja luottamusta ja iloa.
En vieläkään tiedä kaikkea enkä näe koko suunnitelmaa ja tarkoitusta, mutta tämä yhteys, jota kanssasi koen, on liian syvää ollakseen tarkoituksetonta. Tiedän että tie johtaa meitä eteenpäin enkä aio hetkeksikään luovuttaa. Olet ihana nainen!
...Joskus taisteluidemme keskellä voi tulla sellanen tunne niinkun oltais vähän napit vastakkain, syytöstä/puolustelua/epäluuloa, mutta on hyvä kun suunta on selvä ja se on ylöspäin ja eteenpäin ja toisiimme, niin siis tiedämme VARMASTI JA JOKA HETKI että jokainen taistelu on YHTEINEN taistelu ja toistemme rinnalla seisoen me voitamme itsellemme luvatun maan...
Autenttisuuden vuoks (?) laitan siis kirjeen tähän kokonaisuudessaan, mitään lisäämättä tai pois jättämättä)
RUNOTYTTÖ!
Kirjoitin eilen päivällä kaks runoa, jotka on tyyliltään varsin erilaiset, mutta ehkä ne yhdessä kuvaa jotain siitä elämän kokonaisvaltaisuudesta, jota tahtoisin koko sydämestäni todeksi elää: vapaana ihmismielipiteiden ja uskonnollisten sidonnaisuuksien orjuudesta, mutta täysin sidottuna Kristukseen ja Hänen sanaansa, joka on kaiken oikean vapauden edellytys ja ehto.
19.10.03 oli ihmeellinen päivä.
Olit tässä kaupungissa
ja kävelimme käsi kädessä sen kaduilla,
tahdoimme nauttia jokaisesta hetkestä
vaikka tiesimme
sinun kohta lähtevän.
19.10.03 oli ihmeellinen päivä!
Kuljimme rannalla
ja aurinko sulatti huurteista nurmikkoa
askeltemme alla, kun kysyin sinulta
olisinko pahennukseksi tai loukkaukseksi
jollekin,jos hyppäisin uimaan?
19.10.03 oli minulle ihmeellinen päivä,
sillä sinä annoit luvan,
ja sydämeni oli niin täynnä
lapsellista iloa!
Kuivasin itseni kaulaliinaan
ja jätin kalsarit rantakivelle.
19.10.03 oli ihmeellinen päivä.
Muistatko kun kävimme museossa,
painauduimme toisiamme vasten
vuosisataisten rojujen keskellä?
Sinä olit niin lämmin minua vasten
ja ihmeellisen kaunis.
Saatoin sinut junaan
ja katselin lasín takaa kasvojasi.
Silloin avasit ikkunan
ja ojensit minulle suklaamunan
laiturille, puolitin sen ja annoin
toisen puolen takaisin, kuin symbolin.
19.10.03.
Lähetimme toisillemme kaipaavia, ikävöiviä
tekstiviestejä kuin emme olisi nähneet
vuosikausiin.
Sitten laitoin kännykän äänettömälle,
nukuin päiväunet.
(......voi voi voi voi.... kirjasto suljetaan ny, mutta laitan huomenna (?) loput... minä hidas!)
Niin surullinen on aika tää
kun en metsää puilta nää.
Törmään samaan puuhun ain
enkö opi?.. en koskaan kai?.
Toista loukkaan tahtomattain
en tee sitä mitä haluan
vaan sitä mitä en halua..
samaa, samaa ainako vain?
Kun rukoillen kaadan puut edestäin
niin eräänä päivänä
Herra vie, vie metsään avaraan
ottaa pois itsekkyden verhon silmistäin.
ja silloin nähdä saan
miten kauniina Rakkauden siemen istutetaan
sydämestä sydämeen puhtaasti ilman vaatimusten
niin silloin, silloin nähdä saan
uuden taivaan ja uuden maan.
Istun jälleen ääreen poljettavan urkuharmoonin
annan kyyneleiden vuotaa niin kuin ennenkin
Taas sävelet vie kauas kauas päiviin menneisiin
oi Herra taivaassa jos saisin oman urkuharmoonin?
Siellä suru vaihtuu iloon
soitan uusin sävelin
Kiitos Jeesus kun sä annoit
tämän urkuharmoonin
Näin soitan muistoissani läpi lapsuusvuosien
äidin käden poskellani muistan katseen kultaisen
Ja kun hän illan tullen kädet yhteen liitti
siihen turvalliseen iltarukoukseen
Anna Jeesus enkeleitä älä koskaan heitä
meitä sylistäsi yöhön pimeimpään
Nyt sulillasi suojaas peitä meidät
armossasi kerran että taivaan nään
Ja siellä suru vaihtuu iloon
soitan uusin sävelin
Kiitos Jeesus toivon annoit
myöskin päiviin pimeimpiin
(soolo)
Istun jälleen ääreen poljettavan urkuharmoonin
annan kyyneleiden vuotaa niin kuin ennenkin
Taas sävelet vie kauas kauas päiviin menneisiin
Oi Herra taivaassa jos saisin oman urkuharmoonin?
Siellä suru vaihtuu iloon
soitan uusin sävelin
Kiitos Jeesus kun sä annoit
tämän urkuharmoonin
Jooo-o. Mitähän päässäni oikein liikkuu? Kun yx laulu on niin kovin vähän ja palstalla vielä tilaa, niin... hmmm... keksitäänpä toinen vielä. Vaikka näin ..
Kerran kulkea lupasin sun kanssasi
uskothan niin
En jättää sua nyt voisi
ajatuksiin tuskaisiin
Älä anna epäilylle valtaa,
laiva kulkee satamaan
On matka enemmän kuin tunteet,
kaikki kuuluu ohjelmaan
Miksi surun pois mä sulkisin
ja yksin unelmiin
uskoisin ja luottaisin
kun suurempi on kuitenkin
Niin älä anna epäilylle valtaa,
laiva kulkee satamaan
On matka enemmän kuin tunteet,
kaikki kuuluu ohjelmaan
Katseesi siis nosta mitä mietitkin
et huku aaltoihin
Tämä toivo voittaa sinun myrskysi
nyt missä kuljetkin
Älä anna epäilylle valtaa,
laiva kulkee satamaan
On matka enemmän kuin tunteet,
kaikki kuuluu ohjelmaan
Kaikki kuuluu ohjelmaan
TSAU!
En tahdo ojentaa vaaleanpunaisia sydämiä
elämäsi kipuun,
unohtaaksesi ankarat
paineet.
Tahdon antaa sinulle
miehensydämen,ihmisen itseni verran
enkä enempää - kaikki muu olisi vain harhaa! -
Olla vierelläsi ihmisenä siellä
missä arki ahdistaa,
tänä sateisena päivänä -
kun maailma satuttaa.
En ehkä ole unelma, en täydellinen
mies, heikko, rikkinäinen
olen minäkin;
mutta arjen tahdon, sen runsaudesta
haaveilen ja uskon:
ei missään sydän niin laulaa voi
kuin siellä.
Siellä missä rakkaus arkemme harmauteen
toi värit.
Ja ne sydämet vaaleanpunaiset,
sanat satiininpehmeät,
unelmankeveät
löytyvät kyllä - nekin löytyvät
tässä, arkemme keskellä.
Silloin emme pakene,
onhan rakkautemme suuri lahja!
ja jokainen päivä mahdollisuus kasvaa
ihmisenä, arjessa.
Juuri tässä.
Siksi:
En rakasta vain silloin
kun lempeästi hymyilet,
tahdon olla vierelläsi
varsinkin silloin, syksyisin illoin
kun maahan painaa
vaikeudet...
Tänään on niin sateinen päivä...
ja sadat kilometrit erottavat meitä.
Rakkaani, ilman hymyäsi kyllä kestän
nämä päivät, ikävän,
ja ilman hyväilyäs jaksan
toivoen odottaa.
Mutta kipusi on enemmän,
se saa
minut palavasti kaipaamaan:
voisinpa olla siellä!
Lähelläsi,
tukea ja rohkaista...
Rakkaani...
Ota vastaan nämä sanat,
kaukaa vaikka puhun, hellästi kuiskaan:
olen lähelläsi siellä,
jaksetaan!
Rakkaani, nämä arjen päivät ihmeelliset...
Uskon silmä näkee yli muurin,
sydän sykkii salaisuutta:
ei rakkaus ole suurin siellä
missä kulkea voimme
kivuitta -
Arjessa on rakkaus,
armon ihme ikuisuutta:
keskellä epäilyn ja tuskan, keskellä häpeän,
keskellä ylpeyden ja uhman, mielen kipeän -
hymyilemme kuitenkin, syleilemme
toisiamme,
halki etäisyyksienkin
me olemme tosissamme:
Tahdomme rakastaa, niin rakastaa!
(runotytölle 04.11.03)
Kaikki päivät pimeät,
ilon siivet saavat, keveät.
Jeesus elämääni tuonut
sinut on,
ilman Rakkauttaan ois rakkautemme
mahdoton!
Sidottuna Kristukseen
niin vapaana lentää tahdon.
Ja sitoutua sinuun
myös päivissä pimeissä,
se iloni on, siitä kiitän
elämässä:
Kanssasi opetella, kasvaa, kaikessa
minkä kohtaamme - vain rakastaa.
Vapautta, vapautta on
toiselle kuulua vapaasta tahdostaan
ja sydämessään antautua,
itsensä luovuttaa
sellaisena kuin on,
uskaltaa!
Jos tahdot ottaa minut pois, Isä,
olen valmis lähtemään kotiin.
Ja kun olen kotona
en ole poissa.
Tämä laulu huulillani
voin elää - pelkäämättä.
Missä tahansa matkustankin, tiedän,
olen kotona tänä päivänä.
Mitäs tähän sanoisi?
"Ei se juna sitte suistunutkaan kiskoilta..."?
Runonkin kirjoitin aiheesta, mutta olkoon nyt...
Jos tämän verran:
En minä kuole vaan elän ja julistan Herran armotöitä!
"Sillä Jumala ei ole antanut meille pelkuruuden henkeä, vaan voiman ja rakkauden ja raittiuden hengen." 2.Tim.1:7.
rakkautesi tähden Jeesus
*
elämään kuin viimeistä päivää
Herra auta meitä
talven jälkeen ensimmäistä kertaa
varsat laitumella
eilistä miettimättä huomisesta murehtimatta
juoksevat pienen elämänsä kaikella voimalla
Herra auta meitä
elämään kuin viimeistä päivää
(Oi rakkauttasi Jeesus!)
mutta tässä laulussakin
tunnistan syyllisyyden painon vielä
tahdon siitä vapautua
pyydän auta antautumaan
armosi kaiken kyllyyteen
niin että armon voimasta
koko sydämellä juosta voisin
kauneutesi kultaniityt
kohti taivaanrantaa
(Sinun rakkauttasi Jeesus!)
rakkautesi tähden
Herra
kaikessa tahtoasi kunnioittaisin
kuin varsa juoksuaskelissaan
luonnostaan
kun pidät ristin kautta Hengelläsi
ajatukset kiinni sinussa
niin elän rakkautesi tähden
Herra
tätä päivää ainoaa
*
rakkaudessasi voin rakastaa, rakkaudellasi vain
rakastaa
(kauppakäytävän kahvilapöydässä)
Niin... tää nyt oli multa viimeinen runo tähän keskusteluun, mutta ehkä jatketaan mahdollisten lukijoiden 'iloksi' (?) jossain toisaalla.
Hauskaa elämää kaikille teille
ja aitovierille
T:
Murtsi-67 = SomeFireTale = Kulkuri = PromoTor = Unboiled Nails ;)