Minäkin kiusattu

Toivottavasti tähän kiusaamis asiaan puututtaisiin nyt vihdoinkin oikein kunnolla. Itseäni kiusattiin koko ylä-asteen ajan. Sitten kun luulin että nyt ei enää tarvitse olla kiusattuna niin johan se alkoi uudestaan kun menin armeijaan ja kesti koko armeijan ajan. Varsinkin armeijassa minulla tuli moneen otteeseen sellainen olo että tekisi vain mieli ampua kaikki, vaikken ole ollenkaan väkivaltainen ihminen. Tuli vaan tunne että haluan päästä tästä helvetistä eroon hinnalla millä hyvänsä, ja että haluaisin kostaa kaikille niille jotka ovat tehneet elämästäni helvettiä. Siinä mielessä ymmärrän hyvin miltä näistä kouluammuskelijoista tuntui, vaikkei mikään oikeita ampumaan ketään.
Onneksi itse olen jo päässyt eroon kiusaamisesta ja saanut itseluottamukseni takaisin, mutta voin vaan kuvitella kuinka paljon suomessa on nuoria joilla on yhtä paha olla kuin minulla oli.

Minun mielestäni kenelläkään ei ole sen enempää tehdä jonkun toisen ihmisen elämästä helvettiä kuin tappaa toinen ihminen. Kummatkin ovat mielestäni yhtä hirvittäviä tekoja. Tuntuu vain siltä ettei kukaan välitä siitä jos kiusataan. Koulussa luokanvalvoja saattoi vähän kysellä että miten menee jne.. mutta siihen se jäi. Enkä tietenkään kehdannut myöntää että minulla on todella paha olla, vaikka kaikki oireet olivat näkyvillä (sulkeutuneisuus, itsemurha-ajatukset, pelokkuus, jne..). Armeijassa ketään ei sitten kiinnostanut senkään vertaa kiusataanko minua vai ei. Sitten kun suomalaiset vielä ajattelevat että jos jotain kiusataan niin hän ansaitsee sen kun on niin nössö, tyhmä tai jotain muuta vastaavaa, eikä ymmärretä että kyseinen ihminen voi olla todella fiksu ja lahjakas mutta vain niin hemmetin arka. Eli käytännössä ne ketkä ovat erilaisia pitäisi poistaa tästä yhteiskunnasta pois muiden silmien edestä. Vain itsevarmoilla ja sosiaalisilla ihmisillä on oikeus elää.

Tämä tilanne ei tule muuttumaan ennen kuin ihmisten asenteita lähdetään muuttamaan. Ei ennen kuin aletaan kiinnittämään yhteiskunnan moraaliin huomiota ja määritellään yhteiskuntaan oikeanlaiset arvot samalla tavalla kuin lait. Lait määräävät kyllä hyvin että mitä saa tehdä ja mitä ei, mutta moraali on täysin rapistunut. Lapset kasvatetaan miten sattuu eikä yhteiskunnassa ole selviä sääntöjä siitä mikä on oikein ja väärin. Sitten jos alkaa puhumaan siitä että pitäisi kiinnittää enemmän huomiota yhteiskunnan moraaliin ja alkaa vaikuttamaan ihmisten käyttäytymiseen niin aletaan selittämään että kaikilla pitää olla valinnanvapaus, kaikki pitää hyväksyä, kaikilla pitää olla sananvapaus jne.. Enkä väitäkään että sananvapaus olisi huono juttu, mutta miettikää seurauksia jos kaikki on hyväksyttävää!!

Tuntuu että näille ongelmille ei jakseta tehdä mitään. Puhutaan vain siitä miten nämä kouluammuskelut, järjettömät murhat, pahoinpitelyt ym. ovat oireita siitä että suomen kansalla on paha olla, miten suomen kansa on sairas mutta asioille ei tehdä mitään. Mitä pitää oikeasti tapahtua että asioille tehdään jotain!?!?!? Toivoisin että joku voisi minulle vastata että mitä pitää tapahtua että asioille tehdään jotain!! Joku jolla on oikeasti valtaa tehdä jotain.
193
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Todellakin: täyttä asiaa. Ihmeellistä, että olet noin täysissä voimissasi kaiken kiusaamisen jälkeen. Ainakin järki on säilynyt terävänä. On järkyttävää, että kiusaajat ovat saaneet kohdallasi jäädä ilman rangaistuksia. - Nyt tulee tästä lähtien olla muutoksen aika. Olisi hyvä, että kaikki, joita on kiusattu tai kiusataan, laittaisivat vaikka sähköpostia esim. hallitukselle ja kertoisivat omat kertomuksensa tapahtuneista. Omakohtaisilla kertomuksilla on kaikkein paras vastakaiku. Ja jos tulee montakin viestiä heille, he eivät voi olla tekemättä mitään. Siellä istuu henkilöitä, jotka päättävät esim. rahavaroista. On siis aika saada lisää resursseja kiusauksenvastaiseen toimintaan. Hienoa olisi, että joku keräisi kiusaamistapauksia kirjankansien sisälle ja sitä jaettaisiin joko myymällä tai jollain muulla tavalla kansalaisille. Kertyisi järkyttäviä tositapahtumia, joista pilvilinnoissa olevilla päättäjillä ka kansalaisilla ei ole mitään tietoa ollut. Silmät avautuisivat kertaheitolla. - Sinua varmaan tarvittaisiin tässä työssä, olet niin selkeäsanainen ja fiksu tyyppi. Voimia ja siunausta sinulle.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


_/|\_ kirjoitti:

Toivottavasti tähän kiusaamis asiaan puututtaisiin nyt vihdoinkin oikein kunnolla. Itseäni kiusattiin koko ylä-asteen ajan. Sitten kun luulin että nyt ei enää tarvitse olla kiusattuna niin johan se alkoi uudestaan kun menin armeijaan ja kesti koko armeijan ajan. Varsinkin armeijassa minulla tuli moneen otteeseen sellainen olo että tekisi vain mieli ampua kaikki, vaikken ole ollenkaan väkivaltainen ihminen. Tuli vaan tunne että haluan päästä tästä helvetistä eroon hinnalla millä hyvänsä, ja että haluaisin kostaa kaikille niille jotka ovat tehneet elämästäni helvettiä. Siinä mielessä ymmärrän hyvin miltä näistä kouluammuskelijoista tuntui, vaikkei mikään oikeita ampumaan ketään.
Onneksi itse olen jo päässyt eroon kiusaamisesta ja saanut itseluottamukseni takaisin, mutta voin vaan kuvitella kuinka paljon suomessa on nuoria joilla on yhtä paha olla kuin minulla oli.

Minun mielestäni kenelläkään ei ole sen enempää tehdä jonkun toisen ihmisen elämästä helvettiä kuin tappaa toinen ihminen. Kummatkin ovat mielestäni yhtä hirvittäviä tekoja. Tuntuu vain siltä ettei kukaan välitä siitä jos kiusataan. Koulussa luokanvalvoja saattoi vähän kysellä että miten menee jne.. mutta siihen se jäi. Enkä tietenkään kehdannut myöntää että minulla on todella paha olla, vaikka kaikki oireet olivat näkyvillä (sulkeutuneisuus, itsemurha-ajatukset, pelokkuus, jne..). Armeijassa ketään ei sitten kiinnostanut senkään vertaa kiusataanko minua vai ei. Sitten kun suomalaiset vielä ajattelevat että jos jotain kiusataan niin hän ansaitsee sen kun on niin nössö, tyhmä tai jotain muuta vastaavaa, eikä ymmärretä että kyseinen ihminen voi olla todella fiksu ja lahjakas mutta vain niin hemmetin arka. Eli käytännössä ne ketkä ovat erilaisia pitäisi poistaa tästä yhteiskunnasta pois muiden silmien edestä. Vain itsevarmoilla ja sosiaalisilla ihmisillä on oikeus elää.

Tämä tilanne ei tule muuttumaan ennen kuin ihmisten asenteita lähdetään muuttamaan. Ei ennen kuin aletaan kiinnittämään yhteiskunnan moraaliin huomiota ja määritellään yhteiskuntaan oikeanlaiset arvot samalla tavalla kuin lait. Lait määräävät kyllä hyvin että mitä saa tehdä ja mitä ei, mutta moraali on täysin rapistunut. Lapset kasvatetaan miten sattuu eikä yhteiskunnassa ole selviä sääntöjä siitä mikä on oikein ja väärin. Sitten jos alkaa puhumaan siitä että pitäisi kiinnittää enemmän huomiota yhteiskunnan moraaliin ja alkaa vaikuttamaan ihmisten käyttäytymiseen niin aletaan selittämään että kaikilla pitää olla valinnanvapaus, kaikki pitää hyväksyä, kaikilla pitää olla sananvapaus jne.. Enkä väitäkään että sananvapaus olisi huono juttu, mutta miettikää seurauksia jos kaikki on hyväksyttävää!!

Tuntuu että näille ongelmille ei jakseta tehdä mitään. Puhutaan vain siitä miten nämä kouluammuskelut, järjettömät murhat, pahoinpitelyt ym. ovat oireita siitä että suomen kansalla on paha olla, miten suomen kansa on sairas mutta asioille ei tehdä mitään. Mitä pitää oikeasti tapahtua että asioille tehdään jotain!?!?!? Toivoisin että joku voisi minulle vastata että mitä pitää tapahtua että asioille tehdään jotain!! Joku jolla on oikeasti valtaa tehdä jotain.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu