Joh.
3:16 Sillä niin on Jumala maailmaa rakastanut, että hän antoi ainokaisen Poikansa, ettei yksikään, joka häneen uskoo, hukkuisi, vaan hänellä olisi iankaikkinen elämä.
3:17 Sillä ei Jumala lähettänyt Poikaansa maailmaan tuomitsemaan maailmaa, vaan sitä varten, että maailma hänen kauttansa pelastuisi.
3:18 Joka uskoo häneen, sitä ei tuomita; mutta joka ei usko, se on jo tuomittu, koska hän ei ole uskonut Jumalan ainokaisen Pojan nimeen.
IHMISOPPIAKO?
21
465
Vastaukset
- jatkoksi.
Rakkauden kaksoiskäskyn ja hedelmistään puu tunnetaan, niin siinähän se oppi onkin koossa.
Ei muuta kun lahkoon selälleen. - lakkiluke
...hyvinkin. Raamattu on ihmisten kirjoittama uskonnollinen teos. Kristinuskon peruskirja. Sen kertomukset, neuvot ja eettiset ohjeet ovat pohjimmiltaan perua paljon vanhemmista tietolähteistä. Mm. Ut:ssa ei esimerkiksi ole montakaan "ihmeistä" kertovaa juttua, jotka eivät löytyisi esimerkiksi egyptiläisistä kirjoituksista paljonkin vanhemmalta ajalta. Myös Vt:n luomis- ym. peruskertomuksista suurin osa on kerrottu jo paljon aikaisemmin kuin Raamattua edes alettiin kirjoittaa.
Asia vain nyt sattuu olemaan näin, mutta sitähän on vaikea, ellei suorastaan mahdoton myöntää, jos ei perehdy muihinkin mytologioihin kuin Raamattuun.Kristityt uskovat että Raamatun ovat kirjoittaneet ihmiset Pyhässä Hengessä, kuten Raamattu sivuillaan asian ilmoittaakin. Eli Raamattu on Jumalan sanaa.
Ja itse aikoinaan "pintaa raapaisin" näistä muiden uskontojen vanhemmista kertomuksista ja eroja löytyi jo silloin valtavasti.
Onhan ihan selvä että samalta alueelta samoihin aikoihin syntyneet kertomukset muistuttavat jo käsitteellisesti ja kielellisestikin tosiaan.- lakkiluke
juhani1965 kirjoitti:
Kristityt uskovat että Raamatun ovat kirjoittaneet ihmiset Pyhässä Hengessä, kuten Raamattu sivuillaan asian ilmoittaakin. Eli Raamattu on Jumalan sanaa.
Ja itse aikoinaan "pintaa raapaisin" näistä muiden uskontojen vanhemmista kertomuksista ja eroja löytyi jo silloin valtavasti.
Onhan ihan selvä että samalta alueelta samoihin aikoihin syntyneet kertomukset muistuttavat jo käsitteellisesti ja kielellisestikin tosiaan....tehdä kummoisia johtopäätöksiä pintaraapaisulla. Minä uskoin kun sanotaan, että etsikää niin löydätte. Sehän sanotaan nimenomaan Raamatussa. En väheksy Raamattua, jos sellaisen käsityksen olet saanut. En myöskään voi väheksyä sitä tietoa, mikä löytyy paitsi suomenkielisistä, niin ennen muuta vieraskielisistä kirjoista. Enkä tarkoita näillä vain uskonnollisia kirjoituksia suinkaan, vaan kaikkea "maan ja taivaan väliltä." Tieteestä historiaan ja taruihin.
En vain voi pitäytyä pelkästään Raamatun teksteissä, koska ei ole kristittyjen keskuudessa edes yksimielisyyttä siitä, mikä käännös on "se ainoa oikea." en siksikään, että esimerkiksi tällä palstalla yksikään ei ole esittänyt minkäänlaista faktaa. Ainoastaan on vallalla riita siitä, kuka uskoo oikein, kuka väärin, kuka joutuu kadotukseen tai kuka saa iankaikkisen elämän. Näitä pähkäillään melko kornistikin. Ja millä oikeutuksella? Kenellä on valtakirja tuomita toisia? Ymmärtääkseni ei yhdelläkään kirjoittajalla. Sen enempää kuin yksikään voisi perustellen sanoa mielipiteensä olevan totuus.
Minun vakaumukseni on muodostunut ihan muulla kuin pintaraapaisulla tai ennakkoluulojen höystämällä "tutkimisella."
Jokaisella on oma tiensä ja valinanvapautensa, mutta kenelläkään ei valtuuksia sanoa, että toinen olisi eksyksissä. Minulle Luoja puhuu luonnon ilmiöissä ja luomakuntansa monimuotoisuudessa. Kaiken pikkupiirteisessä järjestelmällisyydessä ja tarkoituksenmukaisuudessa mikrokosmoksesta avaruuden äärettömyyteen. Näihin mahtuu myös ihminen, vaikka hän ei ole elämänkirjon kannalta edes välttämättömyys, vaan vain osa sitä.
Tämä nyt meni vähän aiheen sivuun. Palstan aihehan on edelleen Raamattu, keskustele Raamatusta. Väittely uskosta ei ole keskustelua Raamatusta, eikä edes kuuluisi palstalle. - anti-kristitty
Haluan vain muistuttaa kaikkia siitä, että vaikka VT lainaakin paljon aiemmista lähteistä, niin se silti hyvin raskaalla kädellä uudelleentulkitsee tuon lainatun aineiston. Ensimmäinen luomiskertomuskin kenties lainattu, mutta toisaalta kokonaan uudelleenkirjoitettu monoteistiseksi.
lakkiluke kirjoitti:
...tehdä kummoisia johtopäätöksiä pintaraapaisulla. Minä uskoin kun sanotaan, että etsikää niin löydätte. Sehän sanotaan nimenomaan Raamatussa. En väheksy Raamattua, jos sellaisen käsityksen olet saanut. En myöskään voi väheksyä sitä tietoa, mikä löytyy paitsi suomenkielisistä, niin ennen muuta vieraskielisistä kirjoista. Enkä tarkoita näillä vain uskonnollisia kirjoituksia suinkaan, vaan kaikkea "maan ja taivaan väliltä." Tieteestä historiaan ja taruihin.
En vain voi pitäytyä pelkästään Raamatun teksteissä, koska ei ole kristittyjen keskuudessa edes yksimielisyyttä siitä, mikä käännös on "se ainoa oikea." en siksikään, että esimerkiksi tällä palstalla yksikään ei ole esittänyt minkäänlaista faktaa. Ainoastaan on vallalla riita siitä, kuka uskoo oikein, kuka väärin, kuka joutuu kadotukseen tai kuka saa iankaikkisen elämän. Näitä pähkäillään melko kornistikin. Ja millä oikeutuksella? Kenellä on valtakirja tuomita toisia? Ymmärtääkseni ei yhdelläkään kirjoittajalla. Sen enempää kuin yksikään voisi perustellen sanoa mielipiteensä olevan totuus.
Minun vakaumukseni on muodostunut ihan muulla kuin pintaraapaisulla tai ennakkoluulojen höystämällä "tutkimisella."
Jokaisella on oma tiensä ja valinanvapautensa, mutta kenelläkään ei valtuuksia sanoa, että toinen olisi eksyksissä. Minulle Luoja puhuu luonnon ilmiöissä ja luomakuntansa monimuotoisuudessa. Kaiken pikkupiirteisessä järjestelmällisyydessä ja tarkoituksenmukaisuudessa mikrokosmoksesta avaruuden äärettömyyteen. Näihin mahtuu myös ihminen, vaikka hän ei ole elämänkirjon kannalta edes välttämättömyys, vaan vain osa sitä.
Tämä nyt meni vähän aiheen sivuun. Palstan aihehan on edelleen Raamattu, keskustele Raamatusta. Väittely uskosta ei ole keskustelua Raamatusta, eikä edes kuuluisi palstalle.Sellaisessa käsityksessä olen ollut että väheksyisit Raamattua, mutta hyvä oli nyt saada tämä asia korjattua.
Juutalaisilla on hyvä vanha sanonta:"Jokainen käännös on kuin suudelma hunnun läpi". Hyvin kuvaava Raamatunkin suhteen. Mutta eri käännöksistäkin se pelastus kysymys tulee ilmi hyvin ja kirkkaana. Onhan käännöstyössäkin erilaisia metodeja. Joku haluaa ns.sanatarkan käännöksen joku haluaa, ns.dynaamisen käännöksen eli mahdollisimman sujuvaa kieltä olevan.
Itse olen myös etsinyt muutenkin kuin pintaa raapaisemalla. Luin aikoinaan valtavat määrät eri uskonnoista ja henkisistä asioista. Ja päädyin Kristinuskoon pitkän etsimisen jälkeen, enkä ole katunut. Ja koskapa tässä uskossa on hyvä olla en koe tarvetta "hamuta" muille "laitumille".
Sinussa Lakkiluke arvostan rehellisyyttäsi ja sitä että et tuomitse muita, erittäin virkistävää aina kohdata sellainen ihminen.
Ja tosiaan siitäkin olen samaa mieltä että palstalla olisi hyvä ja antoisakin puhua Raamatusta, sen synnystä,merkityksestä..ynm.
Siunausta sinulle :)- lakkiluke
juhani1965 kirjoitti:
Sellaisessa käsityksessä olen ollut että väheksyisit Raamattua, mutta hyvä oli nyt saada tämä asia korjattua.
Juutalaisilla on hyvä vanha sanonta:"Jokainen käännös on kuin suudelma hunnun läpi". Hyvin kuvaava Raamatunkin suhteen. Mutta eri käännöksistäkin se pelastus kysymys tulee ilmi hyvin ja kirkkaana. Onhan käännöstyössäkin erilaisia metodeja. Joku haluaa ns.sanatarkan käännöksen joku haluaa, ns.dynaamisen käännöksen eli mahdollisimman sujuvaa kieltä olevan.
Itse olen myös etsinyt muutenkin kuin pintaa raapaisemalla. Luin aikoinaan valtavat määrät eri uskonnoista ja henkisistä asioista. Ja päädyin Kristinuskoon pitkän etsimisen jälkeen, enkä ole katunut. Ja koskapa tässä uskossa on hyvä olla en koe tarvetta "hamuta" muille "laitumille".
Sinussa Lakkiluke arvostan rehellisyyttäsi ja sitä että et tuomitse muita, erittäin virkistävää aina kohdata sellainen ihminen.
Ja tosiaan siitäkin olen samaa mieltä että palstalla olisi hyvä ja antoisakin puhua Raamatusta, sen synnystä,merkityksestä..ynm.
Siunausta sinulle :)...että ymmärrät pointtini, vaikka et maailmankatsomustani allekirjoittaisikaan.Siunauksesta, jota varmaan vilpittömästi toivotat, sen verran, että Luojani on antanut minulle varsinkin ihan viime vuosina kosolti siunaustaan. Elämäni on kunnossa. Olen henkisesti tasapainoinen, leipää ja lämmintä on juuri sen verran kuin on tarpeen. Työssä sopivasti haasteita ja myös palkitsevaa edistystä. Terveys hyvä ja ihmissuhteet mielestäni ihan mallillaan. Mitä muuta voisin toivoakaan? Lottovoittoa ehkä, mutta mitä siitä seuraisikaan; ylpeys, ahneuden lisääntyminen, ylimielisyys ja itsekeskeisyyden paluu ajattelutapaan. Kyllä on parempi minunlaiselle eläjälle, että materiaalinen rikkaus pysyy vaatimattomalla, mutta kohtuullisella tasolla. Henkistä pääomaa olen Luojani johdatuksella saanut yllin kyllin ja olen siitä nöyrän kiitollinen.
Keskustelu Raamatusta olisi mielenkiintoista, mutta se ei täällä toteudu. Onneksi muissa yhteyksissä on mahdollista vaihtaa näkemyksiä erilaisten ihmisten kanssa ja vieläpä kiihkottomasti ja kunnioiituksella jokaisen näkökantoja kohtaan. No, myönnettäköön, että en malta olla tuomatta omaa käsitystäni julki sen enempää muualla kuin tälläkään palstalla, joskus tavalla, joka saattaa aiheuttaa primitiivireaktioitakin. :)
JA RAAMATUN SANAN YDIN joka TUOHON SANOMAAN USKOO
VOI PELASTUKSEN TIELLE PÄÄSTÄ.
Mutta missä on USKO tuohon sanomaan?
Sitä EI NÄY. Vaan ihmisopin tuo sana muokkautuu valheeksi jota kilvan täällä toitotetaan.
TUO sanan PAIKKA (OTIT HYVÄN KOHDAN KESKEISEN
kohdan RAAMATUSTA)SANOO SELVÄSTI JOKA USKOO POIKAAN SIIS JOKA USKOO MITÄ POIKA ON SANONUT
VOI PELASTUKSEN TIELLE PÄÄSTÄ.
JA JOKA EI USKO POIKAA SE ON JO TUOMITTU.
SELVÄ JA SELKEÄ JUMALAN ILMOITUS POJAN KAUTTA ON ANNETTU.
SIIS JOKA USKOO POIKAA JA ON POJALLE KUULIAINEN
VOI AINOASTAAN PELASTUA muut ovat tuomittuja.
Tämä on katkera TOTUUS lihalle. MUTTA ELÄMÄN SANA NIILLE jotka JUMALAN POJAN USKON TIELLE LÄHTEVÄT.- lahjauskosta.
Pojan uskon saaminen edeltää Pojan Hengen saamista sieluun asumaan. Usko on sitten lahjaksi saadun Pojan Hengen yksi ominaisuus, kuten toivo ja rakkaus.
- viivi,l
Jeesuksen sanat on Jumalan sanaa.
Matteus,Markus,Luukkas ja Johannes ovet evankeelisia sanomia.
Paavalin sanat on Jumalan sanaa.
Jos Paavalin sana kumoaa Jeesuksen sanan,
silloin et ole oikealla tiellä.
Et ole ymmärtnyt Raamatun sanaa. - ih mi nen
Armi, älä viitsi HUUTAA. Se tekee sanomasi tyhjänpäiväiseksi ja vastenmieliseksi. Ihan oikeasti. Jos esittäisit asiasi maltillisesti, saattaisi sanomasi mennä perille. Noin se herättää vain ärtymystä. Tämänkin sinä väännät tapasi mukaan sielunvihollisen juoneksi. Vai mitä?
- HUUTAJA
SAMAT SANAT. USKO SINÄKIN JA TEE PARANNUS, NIIN SAAT ELÄÄ.
- selvästikin
totuus. Jokainen Pojalle kuuliainen uskova pelastuu ja muut jäävät ulkopuolelle.
ih mi nen kirjoitti:
Armi, älä viitsi HUUTAA. Se tekee sanomasi tyhjänpäiväiseksi ja vastenmieliseksi. Ihan oikeasti. Jos esittäisit asiasi maltillisesti, saattaisi sanomasi mennä perille. Noin se herättää vain ärtymystä. Tämänkin sinä väännät tapasi mukaan sielunvihollisen juoneksi. Vai mitä?
mutta ihmetyttää miksi et kaikille isojen kirjainten käyttäjille ole antanut samanlaista viestiä?
Miksi ei muiden isot kirjaimet HÄIRITSE?
Tiedän kyllä syyn, mutta miksi sinä et tahdo tulla tietämään?
EN EDES huuda. NYT VASTA HUUDAN! siis HUUTOMERKKI
ON perässä JOS HUUDAN.- nauRETTAVA.
ArmiK kirjoitti:
mutta ihmetyttää miksi et kaikille isojen kirjainten käyttäjille ole antanut samanlaista viestiä?
Miksi ei muiden isot kirjaimet HÄIRITSE?
Tiedän kyllä syyn, mutta miksi sinä et tahdo tulla tietämään?
EN EDES huuda. NYT VASTA HUUDAN! siis HUUTOMERKKI
ON perässä JOS HUUDAN.PELLE olet
- pitää noudattaa
ArmiK kirjoitti:
mutta ihmetyttää miksi et kaikille isojen kirjainten käyttäjille ole antanut samanlaista viestiä?
Miksi ei muiden isot kirjaimet HÄIRITSE?
Tiedän kyllä syyn, mutta miksi sinä et tahdo tulla tietämään?
EN EDES huuda. NYT VASTA HUUDAN! siis HUUTOMERKKI
ON perässä JOS HUUDAN.foorumin sääntöjä. Isoilla kirjaimilla kirjoittaminen on huutamista. Tietääkseni sinulle ei ole annettu eri vapauksia täällä.
Ja pidä ensin huoli siitä, että itse noudatat foorumin sääntöjä, vasta sitten voit arvostella muita. pitää noudattaa kirjoitti:
foorumin sääntöjä. Isoilla kirjaimilla kirjoittaminen on huutamista. Tietääkseni sinulle ei ole annettu eri vapauksia täällä.
Ja pidä ensin huoli siitä, että itse noudatat foorumin sääntöjä, vasta sitten voit arvostella muita.etkö näe on aika ihmeellistä minun isot kirjaimeni saavat karvat pystyyn, mutta toisten isoja kirjaimia et huomaa?
Kyllä se on nin kirjoitan isoilla tai pienillä
SANOMANI on se mikä saa lihan vastarintaan.
Mutta voi sinua kun et tahdo uskoa tätä Jeesuksen sanaa: JOKA MENETTÄÄ OMAN ELÄMÄNSÄ MINUN TÄHTENI
HÄN LÖYTÄÄ ELÄMÄN, MUTTA JOKA PITÄÄ ELÄMÄNSÄ HÄN KADOTTAA SEN.
MIETI nyt noitakin Jeesuksen sanoja (EI ISOJA KIRJAIMIA) Mitä ne tarkoittavat SILLÄ NE TARKOITTAVAT AIVAN JUURI SITÄ NIIN KUIN SEN VOIT LUKEA.pitää noudattaa kirjoitti:
foorumin sääntöjä. Isoilla kirjaimilla kirjoittaminen on huutamista. Tietääkseni sinulle ei ole annettu eri vapauksia täällä.
Ja pidä ensin huoli siitä, että itse noudatat foorumin sääntöjä, vasta sitten voit arvostella muita.mitä noudattamiseen tulee, ONKO ISOJEN kirjainten
käyttö kielletty joissakin säännöissä?mitä olikaan sääntöjen rikkomisen kanssa?
Sen tiedän ihmisopin säännöt rikon mennen tullen
mutta entä eniron säännöt?- on..
pitää noudattaa kirjoitti:
foorumin sääntöjä. Isoilla kirjaimilla kirjoittaminen on huutamista. Tietääkseni sinulle ei ole annettu eri vapauksia täällä.
Ja pidä ensin huoli siitä, että itse noudatat foorumin sääntöjä, vasta sitten voit arvostella muita.Joka on pienessä epärehellinen, on isossakin.
- HUUUUUTOA
ArmiK kirjoitti:
etkö näe on aika ihmeellistä minun isot kirjaimeni saavat karvat pystyyn, mutta toisten isoja kirjaimia et huomaa?
Kyllä se on nin kirjoitan isoilla tai pienillä
SANOMANI on se mikä saa lihan vastarintaan.
Mutta voi sinua kun et tahdo uskoa tätä Jeesuksen sanaa: JOKA MENETTÄÄ OMAN ELÄMÄNSÄ MINUN TÄHTENI
HÄN LÖYTÄÄ ELÄMÄN, MUTTA JOKA PITÄÄ ELÄMÄNSÄ HÄN KADOTTAA SEN.
MIETI nyt noitakin Jeesuksen sanoja (EI ISOJA KIRJAIMIA) Mitä ne tarkoittavat SILLÄ NE TARKOITTAVAT AIVAN JUURI SITÄ NIIN KUIN SEN VOIT LUKEA.OVAT HUUTOA KOSKA KIRJOITAT KOKONAISIA LAUSEITA JOPA MELKEIN KOKO VIESTISI ISOLLA. HUUTOA SE ON JA NIIN ON TÄMÄKIN. MENIKÖ PERILLE?VAI EIKÖ YMMÄRRYS RIITÄ?
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Nainen kokki autossa kammottavan kuoleman sähköauto-Teslan syttyessä tuleen.
https://www.is.fi/autot/art-2000011652873.html Näin vaarallisia sähköautopalot voivat olla.845137Persuja ei aluevaltuustoissa näy
Ei tunnu persuja paljon paikalliset asiat kiinnostavan, vaan ainoastaan ulkomaalaiset, joku Israel ja Trumpin fanitus.253460Päivän Riikka: Uudenkaupungin autotehdas hiljeni
Näin ne 100 000 uutta pysyvää ei-tempputyötä yksityiselle sektorille tämän hallituksen ansiosta syntyy. Työntekijöille j382818Riikka vie Suomen kohta ykköseksi työttömyyskisassa
Espanja: 10,5 % Suomi: 10,3 % Ruotsi: 9,3 % Kisa on tiukkaa, mutta Riikalla hyvä draivi päällä. Vasemmistolaisen päämin81959Kerro kaivattusi nimi tai nimikirjaimet
🌠 Tähdenlento! Kirjoittamalla kaivattusi nimen tai nimikirjaimet tähän, saattaa toiveesi toteutua.581820- 471586
Alkuvuodesta poistuu työttömyyskorvaus kaikilta joilla on säästössä rahaa
Tippuu korvaukselta iso määrä työttömiä.2601441- 941372
Tämmönen höpsö
Höpönassu mä olen. En mikään erikoinen…hölötän välillä ihan levottomia. Tykkäisit varmasti jos olisin siellä sun vieress441356Hiljaisuus
Tarkoittaa välinpitämättömyyttä, henkistä väkivaltaa ja kiusaamista. Olet valinnut hiljaisuuden.731068