Tuomaisen Olavin kukkapenkki odotti kesää. Toukokuun loppupäivien myllerrys oli ohi ja vastakäännetty tuore multa janosi ensimmäisiä virvoittavia sateita.
Eräänä maanantai-iltana kukkapenkistä kuului keskustelua. Sitä käytiin kukkapenkin eteläisessä päässä, jonne Olavi oli kylvänyt kourallisen kehäkukan siemeniä.
ONKO MAAN PÄÄLLÄ ELÄMÄÄ?
- Hei, uskotko sinä maanpäälliseen elämään?
- Mitä? Uskonko mihin?
- Maanpäälliseen elämään. Uskotko sinä, että me jonakin päivänä saamme hengittää aitoa, raikasta ilmaa?
- Älä ny viitti! Hei kaverit! Täällä on yks tärähtänyt siemen, joka hourii maanpäällisestä elämästä. Sillä taitaa olla kuori löysällä!
Epäilevä siemen kääntyy taas harhauskoisen toverinsa puoleen ja jatkaa:
- Kuinka sinä voit uskoa tuollaisiin typeryyksiin? Eihän kukaan itseään kunnioittava siemen usko mihinkaan muuhun kuin siihen, minkä näkee. Ja kun ei näy muuta kuin tätä mustaa hyvää multaa, niin ei ole syytä elätellä turhia toiveita jostakin mullan päällisestä elämästä. Kyllä kuule musta multa on ainut ympäristö, missä on elämää!
ONKO SUURTA KYLVÄJÄÄ OLEMASSA?
Hieman typertyneenä moisesta vuodatuksesta pieni, mutta itselleen rehellinen siemen keräsi kaiken rohkeutensa ja sanoi:
- Minä en jaksa uskoa, että elämän tarkoitus olisi olla haudattuna kosteaan saveen, kunnes mätänee pois! Mistä me olemme tulleet? Kuka on laittanut meidät tänne? Missä on se suuri kylväjä, joka meidät tänne kylvi?
- Kuulehan nyt pikkuinen! Sinä olet siemen, eikä sinusta muuta tule. Me olemme sattumalta tulleet tänne. Olemme pitkän, pitkän ajan kuluessa kehittyneet tästä mullasta. Ei ole olemassa mitään "mullan päällistä elämää" tai "Suurta Kylväjää"! Yritä vain tehdä olosi mukavaksi täällä mullassa. Me olemme syntyneet mädätäksemme tänne. Joten vaikene!
SIPULIN TAIMILTA KUULIN...
- Älä nyt toki hiilly, siemen hyvä. Haluaisin perustelle kantaani. Minussa olevat voimavarat eivät voi olla tarkoitetut vain mätänemistä varten. Jokin muukin tarkoitus meidän olemassaolollamme täytyy olla. Sitäpaitsi, sipulin taimilta olen saanut kuullla, että he näkivät, kun meidät kylvettiin. Ne sanoivat, että maan päällä, tämän rivin päässä on semmoinen keppi, jossa lukee "kehäkukka". Siinä on oikein kuvakin siitä, millaisia meistä tulee!
- Ole nyt jo hiljaa! Sipulit ovat yksiä haihattelijoita. Ne valehtelevat! Eikä "kehäkukkia" sitä paitsi ole edes olemassa.
Siihen päättyi keskustelu. Pienen siemenen kuoren sisällä poltti tuska siitä, että kaverit eivät ymmärtäneet tai eivät halunneet ymmärtää. Itse se jäi kaikesta huolimatta odottamaan, mitä tapahtuisi. Joskus se yritti aloittaa keskustelun uudelleen, mutta sai vastaansa naurunrähäkän. Silti se odotti. Eikä turhaan.
"MEISTÄ TULEE KEHÄKUKKIA!"
Kesäkuun loppupuolella oli naapurin haassa lehmiä laitumella. Vähän ennen iltalypsyä kuului Tuomaisen pihamaalta valtava riemunkiljahdus. Lehmät säikähtivät. Huuto kuului kukkamaasta:
- Se on totta, se on totta! Meistä tulee kehäkukkia! ...JIPPII!! Meistä tulee kehäkukkia! Hei kaverit, meistä tulee kehäkukkia!
IANKAIKKISUUS SYDÄMESSÄMME!
Sinut ja minut on tehty korkeampaa tarkoitusta varten kuin vain sattuman varaisesti elämään täällä ja sitten kuolemaan pois.
Ihminen on tehty ikuisuutta varten. Meidät on luotu Jumalan yhteyteen, elämään Hänen lähellään.
Mutta tuo yhteys on katkennut. Toiset kieltävät sitä koskaan olleenkaan. Toiset kaipaavat siihen takaisin. Olipa asenteemme mikä tahansa, me astumme kerran Jumalan eteen saamaan ikuisen osamme. Viimeistään silloin me näemme, mitä meistä tulee.
Usko Jeesukseen palauttaa yhteyden Jumalaan. Se avaa silmämme näkemään: "Tätä minä kaipasin! Tätä minä tarvitsin!"
Tuo yhteys alkaa täällä maan päällä ja jatkuu kuoleman toiselle puolelle. Jeesus sanoo Raamatussa (Joh 5:24) näin:
"Joka kuulee minun sanani ja uskoo Häneen , joka on minut lähettänyt, sillä on iankaikkinen elämä, eikä hän joudu tuomittavaksi, vaan on siirtynyt kuolemasta elämään."
Jarmo Sormusen loistava teksti
Eräänä maanantai-iltana kukkapenkistä kuului keskustelua. Sitä käytiin kukkapenkin eteläisessä päässä, jonne Olavi oli kylvänyt kourallisen kehäkukan siemeniä.
ONKO MAAN PÄÄLLÄ ELÄMÄÄ?
- Hei, uskotko sinä maanpäälliseen elämään?
- Mitä? Uskonko mihin?
- Maanpäälliseen elämään. Uskotko sinä, että me jonakin päivänä saamme hengittää aitoa, raikasta ilmaa?
- Älä ny viitti! Hei kaverit! Täällä on yks tärähtänyt siemen, joka hourii maanpäällisestä elämästä. Sillä taitaa olla kuori löysällä!
Epäilevä siemen kääntyy taas harhauskoisen toverinsa puoleen ja jatkaa:
- Kuinka sinä voit uskoa tuollaisiin typeryyksiin? Eihän kukaan itseään kunnioittava siemen usko mihinkaan muuhun kuin siihen, minkä näkee. Ja kun ei näy muuta kuin tätä mustaa hyvää multaa, niin ei ole syytä elätellä turhia toiveita jostakin mullan päällisestä elämästä. Kyllä kuule musta multa on ainut ympäristö, missä on elämää!
ONKO SUURTA KYLVÄJÄÄ OLEMASSA?
Hieman typertyneenä moisesta vuodatuksesta pieni, mutta itselleen rehellinen siemen keräsi kaiken rohkeutensa ja sanoi:
- Minä en jaksa uskoa, että elämän tarkoitus olisi olla haudattuna kosteaan saveen, kunnes mätänee pois! Mistä me olemme tulleet? Kuka on laittanut meidät tänne? Missä on se suuri kylväjä, joka meidät tänne kylvi?
- Kuulehan nyt pikkuinen! Sinä olet siemen, eikä sinusta muuta tule. Me olemme sattumalta tulleet tänne. Olemme pitkän, pitkän ajan kuluessa kehittyneet tästä mullasta. Ei ole olemassa mitään "mullan päällistä elämää" tai "Suurta Kylväjää"! Yritä vain tehdä olosi mukavaksi täällä mullassa. Me olemme syntyneet mädätäksemme tänne. Joten vaikene!
SIPULIN TAIMILTA KUULIN...
- Älä nyt toki hiilly, siemen hyvä. Haluaisin perustelle kantaani. Minussa olevat voimavarat eivät voi olla tarkoitetut vain mätänemistä varten. Jokin muukin tarkoitus meidän olemassaolollamme täytyy olla. Sitäpaitsi, sipulin taimilta olen saanut kuullla, että he näkivät, kun meidät kylvettiin. Ne sanoivat, että maan päällä, tämän rivin päässä on semmoinen keppi, jossa lukee "kehäkukka". Siinä on oikein kuvakin siitä, millaisia meistä tulee!
- Ole nyt jo hiljaa! Sipulit ovat yksiä haihattelijoita. Ne valehtelevat! Eikä "kehäkukkia" sitä paitsi ole edes olemassa.
Siihen päättyi keskustelu. Pienen siemenen kuoren sisällä poltti tuska siitä, että kaverit eivät ymmärtäneet tai eivät halunneet ymmärtää. Itse se jäi kaikesta huolimatta odottamaan, mitä tapahtuisi. Joskus se yritti aloittaa keskustelun uudelleen, mutta sai vastaansa naurunrähäkän. Silti se odotti. Eikä turhaan.
"MEISTÄ TULEE KEHÄKUKKIA!"
Kesäkuun loppupuolella oli naapurin haassa lehmiä laitumella. Vähän ennen iltalypsyä kuului Tuomaisen pihamaalta valtava riemunkiljahdus. Lehmät säikähtivät. Huuto kuului kukkamaasta:
- Se on totta, se on totta! Meistä tulee kehäkukkia! ...JIPPII!! Meistä tulee kehäkukkia! Hei kaverit, meistä tulee kehäkukkia!
IANKAIKKISUUS SYDÄMESSÄMME!
Sinut ja minut on tehty korkeampaa tarkoitusta varten kuin vain sattuman varaisesti elämään täällä ja sitten kuolemaan pois.
Ihminen on tehty ikuisuutta varten. Meidät on luotu Jumalan yhteyteen, elämään Hänen lähellään.
Mutta tuo yhteys on katkennut. Toiset kieltävät sitä koskaan olleenkaan. Toiset kaipaavat siihen takaisin. Olipa asenteemme mikä tahansa, me astumme kerran Jumalan eteen saamaan ikuisen osamme. Viimeistään silloin me näemme, mitä meistä tulee.
Usko Jeesukseen palauttaa yhteyden Jumalaan. Se avaa silmämme näkemään: "Tätä minä kaipasin! Tätä minä tarvitsin!"
Tuo yhteys alkaa täällä maan päällä ja jatkuu kuoleman toiselle puolelle. Jeesus sanoo Raamatussa (Joh 5:24) näin:
"Joka kuulee minun sanani ja uskoo Häneen , joka on minut lähettänyt, sillä on iankaikkinen elämä, eikä hän joudu tuomittavaksi, vaan on siirtynyt kuolemasta elämään."
Jarmo Sormusen loistava teksti
Vastaukset 1
Vanhimmat
Mainio teksti! :)