Joskus palstaa seuranneena ei voi välttyä johtopäätökseltä, etteivät uskovat ole sen enemmän lähimmäisenrakkaita, anteeksiantavia tai kärsivällisiä kuin muutkaan ihmiset vaan yhtä ilkeitä, kaunaisia ja itsekkäitä, kuin muutkin ihmiset.
Suurin osa tänne kirjoittavista on kyllä asiallisia mutta samanlaisia sosiaalisesti rajottuneita, ilman ihmissuhdetaitoja maailmassa harhailevia yksilöitä näyttää löytyvän myös uskovista ihan siinä, kuin ei-uskovistakin. Ei-uskova tosin ei välttämättä yritäkään olla muuta. Ei ainakaan näillä netti-palstoilla. Uskova pukee pahuutensa raamatunlauseiden taakse.
Surullista.
Suurin osa tänne kirjoittavista on kyllä asiallisia mutta samanlaisia sosiaalisesti rajottuneita, ilman ihmissuhdetaitoja maailmassa harhailevia yksilöitä näyttää löytyvän myös uskovista ihan siinä, kuin ei-uskovistakin. Ei-uskova tosin ei välttämättä yritäkään olla muuta. Ei ainakaan näillä netti-palstoilla. Uskova pukee pahuutensa raamatunlauseiden taakse.
Surullista.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Jumala ei meitä kristittyjä tuomitse ihmisen hyvyyden perusteella, vaan katsoo syntimme sovitetuksi Kristuksessa, jossa saamme armosta uskon kautta elää, jopa vajavaisena ja puutteellisina.
Kiitos Herramme Jeesuksen Kristuksen täydellisestä uhrista, heitä sinäkin turhat murheet uskossa Golgatan ristille, äläkä turhaan murehdi toisten tekosista, kukin vastaa itse niistä kerran, niin myös minä toiseks suurin syntinen.
* Mä oon aina luullut, että se olen minä, kun Paavalin jälkeen olen se suurin syntinen? Vai onko niin, että ollaan sitä kaikki jotka ovat saaneet syntinsä anteeksi Kristuksen veressä ja Pyhässä Hengessä, olemme sellaisia?
* Tuu käymään jos ajelet täälläpäin! Ajele varovasti, vaikka Herra onkin aina turvanasi!
Kyllä vuodet näyttävät, ettei meissä asu mitään hyvää ja siksipä armo tuleekin suuremmaksi, mitä enemmän Kristus saa tilaa meissä.
Kunpa vain meidän itsekunkin ensi-rakkaus Jeesukseen Kristukseen säilyisi tuoreena.
Matkoja ja suunnitelmia on ihan yltäkyllin, ylihuomenna lähdemme Ruotsiin suuren auton kanssa ja samalla kun hoidamme omia asioita, täytämme avustus kuorman ja täälläkin puolen riittää tohinaa, kun pitäs toiseen kohtaan muuttaa varastot ja ynnä muuta.
Taitaa mennä muutama viikko ennen kuin Suomeen ehdin, tosin eräs veli Kanadasta tulee Helsingin kautta äitinsä 100 vuotis juhliin, joten voi olla, et silloin pyörähdän silläkin puolen lahtea.
Sitä tulee iän myötä kevyemmäks "kaasu-kenkä", vai johtuneeko polto-aineen hinnasta, et sekin tuo turvallisuutta hiukan, tosin liikenne on enenemässä ja kiire tuntuu yltävän ihmisten nuppiin teilläkin, joten ajellaan silmät auki ja käytetään sitä vähäistä järkeä, jota uskosta osattomat ovat meille jättäneet.
Vaan Pyhä Henki avatkoon Jumalan Pyhää ilmoitusta näinä lopun aikoina, vieläkin voimallisemmin, jotka Kuninkaamme nimi tulisi koroitetuksi ja Hänen Valtakuntansa myös tietoon.
Siunattua päivän alkua ja jatkoa teille kaikille Jeesuksen rakkaassa nimessä.
Mielestäni täällä ei ole muuta kunnon uskovaista kuin Il-Mari, ja hänkin todella harvoin. Mutta silloin kun kirjoittaa tänne, niin on ystävällinen kaikkille. Hänessä on Jumalan rakkaus, joka muilta uskovaisilta puuttuu. Hän ei yritä olla muuta mitä on. Ei ole koskaan korottanut itseään, niinkuin muut. Tälläisen havainnon olen tehnyt, kun olen tätä palstaa lukenut.