Katotaan löytyykö tästä porukasta ketään, siis näistä jotka tällä sivustolla tällä hetkellä pyörivistä yhtään sellaista joka pystyy ajattelemaan ja jopa keskustelemaan. (siis melko normaalisti, ottaakaa huomioon että täällä keskustellaan Raamatusta eikä teidän henkilökohtaisisrta mieltymyksistä. Jotka tuntuvät minusta jotenkin tämän kertomuksen nuoreemman pojan tavoilta.
Mitä kertomus opettaa ja kuka kärsi eniten?
11 Vielä hän sanoi: "Eräällä miehellä oli kaksi poikaa.
12 Ja nuorempi heistä sanoi isälleen: 'Isä, anna minulle se osa tavaroista, mikä minulle on tuleva'. Niin hän jakoi heille omaisuutensa.
13 Eikä kulunut montakaan päivää, niin nuorempi poika kokosi kaiken omansa ja matkusti pois kaukaiseen maahan; ja siellä hän hävitti tavaransa eläen irstaasti.
14 Mutta kun hän oli kaikki tuhlannut, tuli kova nälkä koko siihen maahan, ja hän alkoi kärsiä puutetta.
15 Ja hän meni ja yhtyi erääseen sen maan kansalaiseen, ja tämä lähetti hänet tiluksilleen kaitsemaan sikoja.
16 Ja hän halusi täyttää vatsansa niillä palkohedelmillä, joita siat söivät, mutta niitäkään ei kukaan hänelle antanut.
17 Niin hän meni itseensä ja sanoi: 'Kuinka monella minun isäni palkkalaisella on yltäkyllin leipää, mutta minä kuolen täällä nälkään!
18 Minä nousen ja menen isäni tykö ja sanon hänelle: Isä, minä olen tehnyt syntiä taivasta vastaan ja sinun edessäsi
19 enkä enää ansaitse, että minua sinun pojaksesi kutsutaan; tee minut yhdeksi palkkalaisistasi.'
20 Ja hän nousi ja meni isänsä tykö. Mutta kun hän vielä oli kaukana, näki hänen isänsä hänet ja armahti häntä, juoksi häntä vastaan ja lankesi hänen kaulaansa ja suuteli häntä hellästi.
21 Mutta poika sanoi hänelle: 'Isä, minä olen tehnyt syntiä taivasta vastaan ja sinun edessäsi enkä enää ansaitse, että minua sinun pojaksesi kutsutaan'.
22 Silloin isä sanoi palvelijoilleen: 'Tuokaa pian parhaat vaatteet ja pukekaa hänet niihin, ja pankaa sormus hänen sormeensa ja kengät hänen jalkaansa;
23 ja noutakaa syötetty vasikka ja teurastakaa. Ja syökäämme ja pitäkäämme iloa,
24 sillä tämä minun poikani oli kuollut ja virkosi eloon, hän oli kadonnut ja on jälleen löytynyt.' Ja he rupesivat iloa pitämään.
25 Mutta hänen vanhempi poikansa oli pellolla. Ja kun hän tuli ja lähestyi kotia, kuuli hän laulun ja karkelon.
26 Ja hän kutsui luoksensa yhden palvelijoista ja tiedusteli, mitä se oli.
27 Tämä sanoi hänelle: 'Sinun veljesi on tullut, ja isäsi teurastutti syötetyn vasikan, kun sai hänet terveenä takaisin'.
28 Niin hän vihastui eikä tahtonut mennä sisälle; mutta hänen isänsä tuli ulos ja puhutteli häntä leppeästi.
29 Mutta hän vastasi ja sanoi isälleen: 'Katso, niin monta vuotta minä olen sinua palvellut enkä ole milloinkaan sinun käskyäsi laiminlyönyt, ja kuitenkaan et ole minulle koskaan antanut vohlaakaan, pitääkseni iloa ystävieni kanssa.
30 Mutta kun tämä sinun poikasi tuli, joka on tuhlannut sinun omaisuutesi porttojen kanssa, niin hänelle sinä teurastit syötetyn vasikan.'
31 Niin hän sanoi hänelle: 'Poikani, sinä olet aina minun tykönäni, ja kaikki, mikä on minun omaani, on sinun.
32 Mutta pitihän nyt riemuita ja iloita, sillä tämä sinun veljesi oli kuollut ja virkosi eloon, hän oli kadonnut ja on jälleen löytynyt.'"
http://raamattu.uskonkirjat.net/servlet/biblesite.Bible?chp=1&ref=Luuk. 15&rnd=1066076143347
Mitä kertomus opettaa ja kuka kärsi eniten?
11 Vielä hän sanoi: "Eräällä miehellä oli kaksi poikaa.
12 Ja nuorempi heistä sanoi isälleen: 'Isä, anna minulle se osa tavaroista, mikä minulle on tuleva'. Niin hän jakoi heille omaisuutensa.
13 Eikä kulunut montakaan päivää, niin nuorempi poika kokosi kaiken omansa ja matkusti pois kaukaiseen maahan; ja siellä hän hävitti tavaransa eläen irstaasti.
14 Mutta kun hän oli kaikki tuhlannut, tuli kova nälkä koko siihen maahan, ja hän alkoi kärsiä puutetta.
15 Ja hän meni ja yhtyi erääseen sen maan kansalaiseen, ja tämä lähetti hänet tiluksilleen kaitsemaan sikoja.
16 Ja hän halusi täyttää vatsansa niillä palkohedelmillä, joita siat söivät, mutta niitäkään ei kukaan hänelle antanut.
17 Niin hän meni itseensä ja sanoi: 'Kuinka monella minun isäni palkkalaisella on yltäkyllin leipää, mutta minä kuolen täällä nälkään!
18 Minä nousen ja menen isäni tykö ja sanon hänelle: Isä, minä olen tehnyt syntiä taivasta vastaan ja sinun edessäsi
19 enkä enää ansaitse, että minua sinun pojaksesi kutsutaan; tee minut yhdeksi palkkalaisistasi.'
20 Ja hän nousi ja meni isänsä tykö. Mutta kun hän vielä oli kaukana, näki hänen isänsä hänet ja armahti häntä, juoksi häntä vastaan ja lankesi hänen kaulaansa ja suuteli häntä hellästi.
21 Mutta poika sanoi hänelle: 'Isä, minä olen tehnyt syntiä taivasta vastaan ja sinun edessäsi enkä enää ansaitse, että minua sinun pojaksesi kutsutaan'.
22 Silloin isä sanoi palvelijoilleen: 'Tuokaa pian parhaat vaatteet ja pukekaa hänet niihin, ja pankaa sormus hänen sormeensa ja kengät hänen jalkaansa;
23 ja noutakaa syötetty vasikka ja teurastakaa. Ja syökäämme ja pitäkäämme iloa,
24 sillä tämä minun poikani oli kuollut ja virkosi eloon, hän oli kadonnut ja on jälleen löytynyt.' Ja he rupesivat iloa pitämään.
25 Mutta hänen vanhempi poikansa oli pellolla. Ja kun hän tuli ja lähestyi kotia, kuuli hän laulun ja karkelon.
26 Ja hän kutsui luoksensa yhden palvelijoista ja tiedusteli, mitä se oli.
27 Tämä sanoi hänelle: 'Sinun veljesi on tullut, ja isäsi teurastutti syötetyn vasikan, kun sai hänet terveenä takaisin'.
28 Niin hän vihastui eikä tahtonut mennä sisälle; mutta hänen isänsä tuli ulos ja puhutteli häntä leppeästi.
29 Mutta hän vastasi ja sanoi isälleen: 'Katso, niin monta vuotta minä olen sinua palvellut enkä ole milloinkaan sinun käskyäsi laiminlyönyt, ja kuitenkaan et ole minulle koskaan antanut vohlaakaan, pitääkseni iloa ystävieni kanssa.
30 Mutta kun tämä sinun poikasi tuli, joka on tuhlannut sinun omaisuutesi porttojen kanssa, niin hänelle sinä teurastit syötetyn vasikan.'
31 Niin hän sanoi hänelle: 'Poikani, sinä olet aina minun tykönäni, ja kaikki, mikä on minun omaani, on sinun.
32 Mutta pitihän nyt riemuita ja iloita, sillä tämä sinun veljesi oli kuollut ja virkosi eloon, hän oli kadonnut ja on jälleen löytynyt.'"
http://raamattu.uskonkirjat.net/servlet/biblesite.Bible?chp=1&ref=Luuk. 15&rnd=1066076143347
Vastaukset 12
Vanhimmat
Räyhäkristittyjen hölynpölyä.
Kyse ei nyt ole kenenkään henkilökohtaisista mieltymyksistä. Vaan kyse on siitä kykeneekö keskustelemaan asiallisesti. Ja jos ei kykene niin miettisi sitä miksi ihmeessä on pakko tulla sivustolle ja pyrkiä loukkaamaan muita? Ja sen jälkeen voi miettiä, että onko todella niin paha olo? ja mistä se johtuu? Mitä minä voisin tehdä sille? En toedellakaan halua räyhätä kenenkäänkään kanssa. Mutta jos et muuta tapojasi, niin katson että ainoa tapa suhtautua viesteihisi on jättää ne lukematta. Ja nyt mä lähen valmistautumaan päivän töihin. Kaikkea hyvää sinulle,. Ja toivon että voisimme päästä asialliseen keskusteluun.
ikävin tilanne oli tietenkin vanhemman veljen kannalta
"Kyse ei ole henkilökohtaisista mieltymyksistä." Oletko räyhien propagandaministeri joka sanelee mitä ja kuka saa silmissäsi armon kirjoittaa ja kuka ei?
Kiitos mainiosta keskustelun avauksesta!
Tämä tuttu Raamatun kohta opettaa hyvin paljon Isän rakkaudesta, katumuksesta ja parannuksen teosta (nuorempi poika) ja ylpeydestä (vanhempi poika).
Tarinalla on paljon syvällisempi opetus kuin vain tämän yhden perheen välisistä asioista.
Isä kuvaa Jumalaa, joka rakastaa kaikkia tasapuolisesti (jakoi perintöosan molemmille pojille).
Vanhempi poika kuvaa uskonnollisuutta, joka puurtaa päivästä päivään hikipäässä, kaikki Jumalan antamat lupaukset ja antimet käytettävissään (jae 31) - mutta ei käytössä!. Ylpeys estää käyttämästä, koska poika (papisto, vanhimmat, jne.) ei pysty edes kohtaamaan Isää, vaan lähettää palvelijan tiedustelemaan, mitä ilonpitoa kotoa kuuluu!
Nuorempi poika kuvaa syntistä ihmistä, joka menee itseensä (lähtee Isän luo, vaikka on menetellyt väärin) ja katuu syntejään ja tekee parannuksen. Isä antaa anteeksi ja ottaa avosylin vastaan Taivaan kotiin.
Isä rakastaa molempia poikia (kaikkia ihmisiä) yhtä paljon (rientää molempia vastaan ulos)
Tuo kulma oli uusi, että laittoi palvelijan tiedustelemaan. En ole itse kiinnittänyt siihen huomiota. Mutta niinhän se on jos olet läheinen niin on luonnollista rynnätä katsomaan mikä ilon aiheuttaa. Mutta jos jotain on välissä niin silloin toisten ilosta on varuillaan ja utsii syytä ja saattaa jopa kyräillä. Jos tilanne on oikein paha halutaan tehdä jotain joka riistää toisilta ilon.
Itse olen kuullut vitsailun että vohlalle kävi kaikkein huonoiten koska hän menetti henkensä.
Tuo nuoremman veljen kohta mietityttää hän joutui tilanteeseen että himoisi sikojen ruokaa ja ei saanut kumppaniltaan edes sitä. Kuinka pahaan jamaan hän olisi saatanut joutua jos ei oli kyennyt menemään itseensä?
Itse olen joskus ollut tuon tuhlaaja pojan asemassa. Täydessä lirissä ympäristön paineiden takia. En kyennyt itsessäni, tuollaiseen nöyrtymiseen mutta turvasin Jumalaan. Aikojen päästä Jumala vaikutti että sain mennä itseeni.
Hulluinta on se että minussa oli myös hirveän paljon tuota vanhempaa veljeäkin. Sitä se katkeruus teettää. Siis molempia yhtäaikaa. (virnistys) Mutta Isä rakasti molempia.
Kiitos rehellisyydestäsi!
Eiköhän meissä kaikissa ole ihan liikaa sitä vanhemman veljen ylpeyttä, katkeruutta ja vihaa, jota Jumala pikkuhiljaa riisuu. Minun mankelointini on kestänyt n. 6 vuotta eikä päätä ole vielä näkyvissä. Toisaalta, on aika lohduttavaakin olla mankelissa tai savenvalajan pöydällä, epätäydellisenä astiana ja oppia löytämään elämän rikkauksia vajavaisista asioista, joita entinen "täydellinen" tapsa ei huomannut!
Nuorempi veli sai tulla taas lapsen kaltaiseksi ja katsoa isää suoraan silmiin, mihin ylpeä veli ei pystynyt.
Taivaan Iskän siunausta sinulle!))))
ja henkilökohtaisia (siis kiellettyjä) mielipiteitä. Mikä hurmos! Ja taas räyhäkirkko hieroo limaisia käsiään ...
Että laitampa tämän linkin.
http://www.kirjasilta.net/santala/savesta/savesta.html#esipuhe
Luettuani Tapsan ja Eijan varsin hyvän keskustelun, ajattelin kirjoittaa tänne oman näkemykseni. Jättäkää se omaan arvoonsa, jos ei miellytä. (tämä ei ole kopsattu mistään, vaan kirjoitettu suoraan tänne, suoraan sydämeltä)
Mies on Jumala, jolla on kaksi poikaa. Vanhempi on Israelin kansa, jota juutalaiset viimeisinä edustavat. He tekevät ilottomina ja tunnollisesti sen, mitä Isä käskee.
Nuorempi on kristityt. Poikasena hän oli iloinen ja lapsekkaan viaton vesseli, Isän ilo. Vanhempi veli oli totinen ja juro.
Nuorempi veli halusi perintönsä jo isän eläessä ja saikin. Alkuseurakunta sai kaikki armolahjat ja kaikki taivaan valtakunnan rikkaudet käyttöönsä, asioidakseen niillä.
Mitä tämä pojanvesseli teki? Hummasi ja pelasi, kulutti nautintoihin ja porttoihin koko isän omaisuuden, hukkasi sen.
Alkukirkko luopui alkuseurakunnan puhtaasta opista ja toi pakanoiden haureelliset opetukset tilalle. Huomaa, että KOKO perintö meni, hävisi! Kaikki suuret ja kalliit totuudet joutuivat kadoksiin.
Mutta sitten tuli kova nälänhätä maahan. Nälkä pani etsimään työtä elääkseen. Hän liittoutui erääseen, joka antoi työtä sikopaimenena. Tuo liitto oli valtion ja uskonnon liitto, joka on toteutunut valtaosassa maailman kristittyjä maita.
Mutta se oli kuin sianlannassa ja hajussa tarpomista ja ainoa ruoka oli sianruoka, mutta sitäkään ei saanut syödä. Kirkko rajotti ihmisten ajattelun niin suppeaksi, että he saivat vain kirkon vääristämiä oppeja, jotka eivät ravinneet. Nälänhätä onkin vallinnut kristikunnassa armottomana ja hengelliset puutostilat ja sairaudet ovat riehuneet kuin musta surma.
Mutta sitten tuli muistikuva, isän koti, jossa palvelijatkin söivät paremmin kuin hän. Minäpä lähden kotiin, jos vaikka pääsisin palvelijaksi. Uskonpuhdistus toi uutta toivoa. Mutta se ei ollut vielä se isän koti. Se oli vasta ajatus siitä. Mutta se pani jalat kulkemaan sitä kotia kohti. Ei hän uskaltanut ajatellakaan, että hän voisi pyytää saada olla poika jälleen, kunhan edes palvelija.
Tämä on tilanne kristikunnassa tällä hetkellä. Kristityillä olisi kaipaus kotiin, Isän kotiin. Mutta ei rohjeta ajatella lapseutta. Kunhan edes palvelijaksi päästäisiin. Ollaan likaisia ja haisevia ryysyläisiä, joita kaikkien muiden uskontokuntien jäsenet ivaten nauravat, että katsokaa kristittyjä, mihin tilaan ne ovat itsensä saattaneet. Millainen onkaan noiden Jumala, ei me ainakaan haluta tuollaisten Jumalaa palvella! Häpeälliseen tilaan kristityt ovat itsensä saattaneet ja Jumalansa nimen häväisseet kaikkien kansojen silmissä. Eivätkä kristityt osaa millään itseään tai Jumalaansa puolustaa.
Mutta millainen on tuo Isä, jonka sydämessä on yhä kaipaus tuon Isän ilon perään? Hän kulkee allapäin, murehtien. Vanhemmasta pojasta ei ole hänelle iloa. Tämä menee omilla teillään, tosin asuu kotona ja tekee kovasti työtä, mutta murjottaa.
Joka päivä Isä katsoo tielle, hän odottaa. Hän tiesi, että miten siinä kävisi, kun tuolle hulivilille antoi rahaa, jota hän ei ollut tottunut käyttämään. Isä tiesi, että nälkähän siitä tulisi – ja koti-ikävä. Tuo koti-ikävä oli isän ainoa toivo. "Kyllä routa porsaan kotiin ajaa", tiesi vanha kansa. Kun kylmä tulee, niin lämmin koti kutsuu.
Niin kävikin. Eräänä päivänä hän näkee tutun hahmon, nyt kuitenkin kuihtuneena. Hän ei epäröi, vaan lähtee juoksemaan vastaan ja sulkee syliinsä tuon poikansa, joka sopertaa anteeksipyyntöä ja pyytää saada olla palvelija.
Vai palvelija! Ei! Tuokaa kiiruusti paras juhlapuku ja sormus sormeen. Äkkiä parasta juhlaruokaa pöytään! Poika on palannut kotiin!
Jumala odottaa langenneita lapsiaan ikävöiden. Ei hän halua heistä palvelijoita, vaan lapsia, niikuin ennenkin, perillisiä. Hän pesee puhtaaksi synneistä ja pukee vanhurskautensa vaippaan, hän panee sormuksen sormeen, Pyhän Hengen sinetiksi sydämeen. Ja armon pöytä koreaksi, riemu ja laulu soimaan!
Kotoa kuuluu iloinen soitto ja laulu, kun vanhempi veli havahtuu ääneen. Mitä tämä on? Hän ei halua itse mennä edes katsomaan saatika osallistua iloon. Hän synkistyy entisestään. Mutta Isä kutsuu häntäkin. Tule nyt! Veljesi, joka oli kuollut, on herännyt eloon.
Tämä vanhemman veljen asenne kuvaa hyvin juutalaisten suhtautumista kristinuskoon. Se on sekä aiheellista, että siinä on myös katkeruutta. Miksi kristityille annetaan luvattu maa noin vain lahjaksi, ikuiseksi perinnöksi, vaikka he, juutalaiset, ovat tehneet kaikkensa sen eteen, taistelleet ja verta vuodattaneet saadakseen pitää siitä edes pienen palan itsellään? Ei Jumala ole ollut auttamassa heitä maansa valloituksessa, itse heidän on pitänyt raataa!
Sensijaan tämän tuhlaripojan kuolema ja ylösnousemus on kiinnostava. Siinä on meillekin paljon oppimista. Isä tiesi, että tämä poika ei arvostaisi isän kotia, ennenkuin on sen menettänyt ja vielä omasta syystään. Isä tiesi, että tämä tie on ainoa mahdollinen koulu pojalle tämän läksyn oppimiseksi. Sentähden hän niin toiveikkaana odotti sen päivän koittavan, että tuo läksy olisi opittu. Omaisuudesta viis, kunhan poika palaisi. Kyllä isän kodissa on niin paljon rikkauksia, että niillä selvitään. Mutta poika oli korvaamaton.
Ihmisen on tuhlattava elämäänsä niin pitkälle, että hän tulee näkemään, eli ymmärtämään, olevansa NIIN syntinen, niin heikko ja viheliäinen, että hän EI VOI ELÄÄ ilman Isän kodin lämpöä ja ravintoa. Ihminen voi olla uskovainen, noudattaa Jumalan tahtoa ja kirkon opetusta hyvin pitkälle niinkuin vanhempi veli, pystymättä näkemään ja arvostamaan sitä mitä Isän koti tarjoaa. Hänenkin olisi jouduttava tilanteeseen, että Isän koti ja rakastava huolenpito eivät ole itsestäänselvyys, vaan ne voi menettää.
Tuo menetys on kuin kuolema. Mutta kun havahtuu näkemään todellisuuden, herää halu elää. Ihminen tekee ITSE päätöksen – ja huomaa, että Isä ei tehnyt sitä päätöstä, eikä tullut hakemaan väkisin tai houkuttelemalla poikaa kotiin, vaan odotti niin kauan, että poika oli KYPSÄ tekemään oman ratkaisun. Isä luotti, että se rakkaus, jolla hän oli poikaansa kasvattanut pienestä pitäen, kerran kantaisi hyvää hedelmää.
Kun hän sitten on ottanut uskon askeleen kohti kotia, tulee Isä vastaan hellästi syliin sulkien. Kaikki menneet saa unohtaa, Isä ei muistuta enää mistään, ei kysele eikä toru että kuinkas teit. Alkaa uusi elämä, joka maistuu ELÄMÄLTÄ.
Ps 23:5. Sinä valmistat minulle pöydän minun vihollisteni silmien eteen. Sinä voitelet minun pääni öljyllä; minun maljani on ylitsevuotavainen.
6. Sula hyvyys ja laupeus seuraavat minua kaiken elinaikani; ja minä saan asua Herran huoneessa päivieni loppuun asti.
Ja voin yhtyä monin osin ajatuksiisi. Muistaen että yksittäisen ihmisen lähellä on Jumala ollut kautta aikakausien. Jumala joka tuntee kaikki ja tietää ihmisen sydämmen aivoitukset.
Psalmin loppu puoli on kovaa tekstiä. Mutta sen voi ymmärtää jos miettii ihmisen ajatuksia silloin kun näkee ympärillään hyvin paljon vääryyttä ja uhkaa. Siinä tilanteessä on hyvä huutaa Jumalan puoleen myös kaikki negatiivinen.
Psalmi 138
1 Veisuunjohtajalle; Daavidin virsi. Herra, sinä tutkit minua ja tunnet minut.
2 Istunpa minä tahi nousen, sinä sen tiedät; sinä ymmärrät minun ajatukseni kaukaa.
3 Käynpä tahi makaan, sinä sen havaitset, ja kaikki minun tieni ovat sinulle tutut.
4 Sillä, katso, ei ole sanaa minun kielelläni, jota sinä, Herra, et täysin tunne.
5 Sinä olet saartanut minut edestä ja takaa ja laskenut kätesi minun päälleni.
6 Senkaltainen tieto on minulle ylen ihmeellinen, ylen korkea käsittääkseni sen.
7 Minne minä voisin mennä, kussa ei sinun Henkesi olisi, minne paeta sinun kasvojesi edestä?
8 Jos minä taivaaseen nousisin, niin sinä olet siellä; jos minä tuonelaan vuoteeni tekisin, niin katso, sinä olet siellä.
9 Jos minä kohoaisin aamuruskon siivillä ja asettuisin asumaan meren ääriin,
10 sielläkin sinun kätesi minua taluttaisi, sinun oikea kätesi tarttuisi minuun.
11 Ja jos minä sanoisin: "Peittäköön minut pimeys, ja valkeus minun ympärilläni tulkoon yöksi",
12 niin ei pimeyskään olisi sinulle pimeä: yö valaisisi niinkuin päivä, pimeys olisi niinkuin valkeus.
13 Sillä sinä olet luonut minun munaskuuni, sinä kudoit minut kokoon äitini kohdussa.
14 Minä kiitän sinua siitä, että olen tehty ylen ihmeellisesti; ihmeelliset ovat sinun tekosi, sen minun sieluni kyllä tietää.
15 Minun luuni eivät olleet sinulta salatut, kun minut salassa valmistettiin, kun minut taiten tehtiin maan syvyyksissä.
16 Sinun silmäsi näkivät minut jo idussani. Minun päiväni olivat määrätyt ja kirjoitetut kaikki sinun kirjaasi, ennenkuin ainoakaan niistä oli tullut.
17 Mutta kuinka kalliit ovat minulle sinun ajatuksesi, Jumala, kuinka suuri on niitten luku!
18 Jos minä tahtoisin ne lukea, olisi niitä enemmän kuin hiekan jyväsiä. -Minä herään ja olen vielä sinun tykönäsi.
19 Jumala, jospa sinä surmaisit jumalattomat! Ja te murhamiehet, väistykää minusta pois!
20 Sillä he puhuvat sinusta petollisesti ja lausuvat turhaan sinun nimesi-nuo sinun vihollisesi.
21 Herra, enkö minä vihaisi niitä, jotka sinua vihaavat, enkö inhoaisi niitä, jotka sinua vastustavat?
22 Kaikella vihalla minä heitä vihaan, he ovat minun omia vihollisiani.
23 Tutki minua, Jumala, ja tunne minun sydämeni, koettele minua ja tunne minun ajatukseni.
24 Ja katso: jos minun tieni on vaivaan vievä, niin johdata minut iankaikkiselle tiell
http://raamattu.uskonkirjat.net/servlet/biblesite.Bible?chp=1&ref=Ps. 139&rnd=1066364489951
Raamatussa kerrotuissa vertauskuvissa on usein monta eri vertausta yhdessä, ne ovat monikerroksisia. On yleinen ja laaja, joka valaisee suuria totuuskokonaisuuksia, ja on myös yksittäisen ihmisen kokemukseen liittyviä ja hyvinkin yksityiskohtaisia vertauksia. Niin myös tässä tuhlaajapoikakertomuksessa.
Mutta vertauksissa on vielä se puoli, josta ne poikkeuksetta tunnistaa vertauksiksi, että ne eivät koskaan ole täydellisiä. Aina ne ontuvat jossakin kohtaa. Jos ne ovat täydellisiä joka kohdaltaan, ne eivät olekaan enää vertauskuvia, vaan todellisuutta. Ja sentähden, että yksi vertaus ontuu yhdessä kohdassa, tarvitaan toinen, joka valaisee tätä ontuvaa kohtaa, ja sen ontuvan kohdan valaisemiseksi tarvitaan kolmas vertaus jne. Näin jatkuen siksi kunnes tuo asia on valotettu aukottomasti joka puolelta. (Esimerkkinä hyvin yksipuolisesta vertauksesta Rikas mies ja Lasarus)
Raamattu on tällainen vertauskokoelma, joka valottaa totuutta joka puolelta ja selittää sen aukottomasti vertauskuvien avulla. Nämä vertauskuvat ovat niin viisaasti kätketty tekstiin että niitä eivät kaikki ymmärrä ja huomaa. Siitä johtuvat monet erilaiset tulkinnat, kun jokaisella kirkkokunnalla on oma näkemyksensä totuudesta, mutta jokaisella on siinä eri kokoisia aukkoja, millä missäkin kohtaa. Ja yksimielisyyttä ei löydy, kun ei ymmärretä näitä salatuimpia vertauskuvia.
Raamattu on sentähden piilokuva, josta jokainen voi yrittää etsiä siihen kätkettyjä asioita. Toiset löytävät, toiset eivät. Toiset eivät ole edes kiinnostuneita etsimään. Toiset luovuttavat liian helpolla. Toiset tuijottavat silmänsä sokeiksi näkemättä mitään. Toiset kuvittelevat näkevänsä jotain muotoja, joita ei todellisuudessa ole. Jokainen, joka löytää OIKEAN kuvan, iloitsee vilpittömällä ja lapsenomaisella ilolla.
Toivotan iloisia hetkiä tämän kuvan parissa!