Politiikkojen on tuettava lapsiperheitä

Kun yhteiskunta satsaa jokaiseen erilaiseenkin lapsiperheeseen, se tuottaa terveitä ja yhteiskuntakelposia aikuisia. Politiikkojen on vihdoinkin ymmärrettävä, että lapsiperheiden hyvinvointi on äärimmäisen tärkeätä, jotta Suomi voi tulevaisuudessa hyvin. Terveydenhuolto, koulut, opiskelut, lasten ja nuorten hyvinvointiin panostettu satsaus luo terveämmät edellytykset tasapainoiseen aikuisuuteen.
13709
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

Lapset oppivat käyttäytymään hyvin, kun saavat olla vanhempiensa mukana kaupassa, matkoilla, eri tilaisuuksissa jne. Että ei sanota kirkossa tai konsertissa, että lapset pilaavat tilaisuuden tai myös bussissa ja kaupassa, jossa toivotaan 'kiljukaulat' pois näkyviltä ja kuuluvilta. - Myös politiikkojen on todella pohdittava kaikkien lapsiperheiden asemaa ja heidän hyvinvointiaan ja jaksamistaan. SILLÄ LAPSET OVAT HUOMISPÄIVÄN AIKUISIA!

Äänestä
  • Olen samaa mieltä. Nykyään tuntuu että lasten kanssa pitäisi jäädä neljän seinän sisään. Lapseni on vasta 4kk ja olen jo nyt kärsinyt "kritiikistä", ei lasta lentokoneeseen, ei etelänmatkalle, ei saa imettää julkisesti, ei kirpputorille mm. Haloo ihmiset!!!! Sain jopa kutsun häihin mihin lasta ei saanut ottaa mukaan! Jos jossain päin suomea olisi kunta missä lapsiperheet ovat toivottuja ja kaikki lastenvihaajat häädetty pois, muttaisin sinne heti huomenna. Lapset ovat siunaus ja tulevaisuus ja toivon saavani elää rauhassa ja kasvattaa jopa pienen pesueen pieniä suomalaisia. Mutta jos tämä meno jatkuu, taidan harkita muuttoa muualle, esim. etelä-eurooppaan missä perhettä; lapsia ja vanhuksia pidentään suuressa arvossa! Jokela, Vantaa ja Kauhajoki puhuvat suomalaisten lasten ja nuorten pahoinvoinnista. Niinkuin Stakesin tutkimusprofessori sanoi kiteytettynä että jos lapsi ei koe turvallista lapsuutta, hän ei opi näkemään hyvyyttä vaan pahuus alkaa kiehtomaan. Voi kun toivoisin että suomessakin ymmärrettäisiin kotikasvatuksen tärkeys eli tuettasiin kotiäitiyttä eikä laitettaisi jo lapset 9-10kk päiväkoteihin. Niin, ja niille joka ovat sitä mieltä että ei pidä hankkia lapsia jos niihin ei ole varaa, tiesittekö että vanheimpainraha eli äitiyspaiväraha on n. 70-75% palkasta ja kun lapsi tulee sen 9-10kk vanheinpairaha loppuu ja silloin maksetaan vain kotihoidontukea joka on alle 400€ kuussa huolimatta siitä millaiset vuosiansiot on ollut ennen lasta.
    Kuka ajaa lapsiperheiden asiaa politiikassa, kertokaahan, minun ääneni menee hänelle!

    Äänestä

  • tuore äippä kirjoitti:

    Olen samaa mieltä. Nykyään tuntuu että lasten kanssa pitäisi jäädä neljän seinän sisään. Lapseni on vasta 4kk ja olen jo nyt kärsinyt "kritiikistä", ei lasta lentokoneeseen, ei etelänmatkalle, ei saa imettää julkisesti, ei kirpputorille mm. Haloo ihmiset!!!! Sain jopa kutsun häihin mihin lasta ei saanut ottaa mukaan! Jos jossain päin suomea olisi kunta missä lapsiperheet ovat toivottuja ja kaikki lastenvihaajat häädetty pois, muttaisin sinne heti huomenna. Lapset ovat siunaus ja tulevaisuus ja toivon saavani elää rauhassa ja kasvattaa jopa pienen pesueen pieniä suomalaisia. Mutta jos tämä meno jatkuu, taidan harkita muuttoa muualle, esim. etelä-eurooppaan missä perhettä; lapsia ja vanhuksia pidentään suuressa arvossa! Jokela, Vantaa ja Kauhajoki puhuvat suomalaisten lasten ja nuorten pahoinvoinnista. Niinkuin Stakesin tutkimusprofessori sanoi kiteytettynä että jos lapsi ei koe turvallista lapsuutta, hän ei opi näkemään hyvyyttä vaan pahuus alkaa kiehtomaan. Voi kun toivoisin että suomessakin ymmärrettäisiin kotikasvatuksen tärkeys eli tuettasiin kotiäitiyttä eikä laitettaisi jo lapset 9-10kk päiväkoteihin. Niin, ja niille joka ovat sitä mieltä että ei pidä hankkia lapsia jos niihin ei ole varaa, tiesittekö että vanheimpainraha eli äitiyspaiväraha on n. 70-75% palkasta ja kun lapsi tulee sen 9-10kk vanheinpairaha loppuu ja silloin maksetaan vain kotihoidontukea joka on alle 400€ kuussa huolimatta siitä millaiset vuosiansiot on ollut ennen lasta.
    Kuka ajaa lapsiperheiden asiaa politiikassa, kertokaahan, minun ääneni menee hänelle!

    Ei siihen yhteiskuntaa tarvittu.
    Koskahan tuo jatkuva rahan kurnutus loppuu?
    Vain 400 euroa kk?
    Minulle mökin vaimolle se on saavuttamaton raha valitettavasti.

    Äänestä

  • lastensa asioita ja hyvinvo... kirjoitti:

    Ei siihen yhteiskuntaa tarvittu.
    Koskahan tuo jatkuva rahan kurnutus loppuu?
    Vain 400 euroa kk?
    Minulle mökin vaimolle se on saavuttamaton raha valitettavasti.

    Hyvinvointi tarkoittaa muutakin kuin rahaa. että yhteiskuntamme ja aikuiset ovat LAPSIYSTÄVÄLLISIÄ, neuvola- tukipalvelut taataan lapsiperheille. Tarharyhmät ja koululuokat pienemmäksi. Fyysistä ja psyykistä tukea tarvitseville.

    Kyllä tiedämme, että lasten pahoinvointi on lisääntynyt tänä päivänä. Tuemme lapsiperheitä, vanhemmuutta jne aiheita on loputtomiin. Siinä me yhteiskunnan jäsenet, niin isovanhemmat, apet, anopit, sedät, tädit, kummit, opettajat jne voimme olla omalta osaltamme mukana: OIKEASTI VÄLITÄMME TULEVASTA SUKUPOLVESTA JA AJATTELEMME HEIDÄN PARASTA.

    Äänestä

  • "kun saavat olla vanhempiensa mukana kaupassa,"

    Todella pahalta tuntuu, se kun lapsia vievään päivittäin, viikoittain kauppaan.
    Aikuiset hypistelevät tuotteita, lasten pitää seurata kuten koiran, ei saa koskea.

    (mieti jos jättiläinen hoitaisi sinua samoin,,,,,,, jos yleensä haluat ajatella ?,
    useimmat ovat lastenhoidossa ”syntymäviisaita”, vaikka muuta eivät osaakaan,
    mm. ihmissuhdeasioita ja eroavat alta 10-v yhteiselämän useamman kerran elämässään)

    ei tuo kuulu lasten elämään, kyllä pitäisi miettiä aika jolloin vanhempi voi käydä kaupassa ja lapsi leikkiä ikäistensä kansa.


    Toisaalta aina on onnistujia, mutta me halusimme onnistumisen mahdollisimman varmalle pohjalle, oman rakkaustarinamme ja lasten menestymisen suhteen,
    meillä ainakaan lapset eivät ole kaupoissa käyneet kertaakaan kuukaudessa muuta kuin omilla ostoksillaan, he ovat leikkineet ikäistensä kanssa.
    Äiti toi vaateita, haalareita, paitoja housuja kotiin ja vei ylimääräiset pois.

    Ja aika hyvin onnistuimme,
    kun nyt aikuisia ovat ja muihin samanikäisiin vertaa.

    ----------------------------------------------------------------------------------------------


    Niin, kaikkialla on syitä, mutta kyllä kodin kasvatuksella on 99 % osuus,
    kotiin kuuluu tapakasvatus, ihmissuhdeasiat, kouluun opetus, jne.

    Useimmiten koulussa havaitut ongelmat ovat kodista lähtöisin,
    vuosien ajan vikaan mennyt kasvatus.

    Vanhemmilla on ollut kaiket päivä aikaa ohjata lasta, 5vuotta ja 10h päivä,
    mieti ?
    kuinka paljoa aikaa on opettajalla, jos luokassa on 30 oppilasta ja opettaakin pitäisi.

    Ja jos opettaja opettaa lastasi, koti siten kyllä sen uudelleen pilaa.

    (en ole opettaja, enkä koskaan olisi niin hullu että lapsianikaan olisin päästänyt opiskeleman opettajaksi)

    Äänestä

  • osaatko ajatella ? kirjoitti:

    "kun saavat olla vanhempiensa mukana kaupassa,"

    Todella pahalta tuntuu, se kun lapsia vievään päivittäin, viikoittain kauppaan.
    Aikuiset hypistelevät tuotteita, lasten pitää seurata kuten koiran, ei saa koskea.

    (mieti jos jättiläinen hoitaisi sinua samoin,,,,,,, jos yleensä haluat ajatella ?,
    useimmat ovat lastenhoidossa ”syntymäviisaita”, vaikka muuta eivät osaakaan,
    mm. ihmissuhdeasioita ja eroavat alta 10-v yhteiselämän useamman kerran elämässään)

    ei tuo kuulu lasten elämään, kyllä pitäisi miettiä aika jolloin vanhempi voi käydä kaupassa ja lapsi leikkiä ikäistensä kansa.


    Toisaalta aina on onnistujia, mutta me halusimme onnistumisen mahdollisimman varmalle pohjalle, oman rakkaustarinamme ja lasten menestymisen suhteen,
    meillä ainakaan lapset eivät ole kaupoissa käyneet kertaakaan kuukaudessa muuta kuin omilla ostoksillaan, he ovat leikkineet ikäistensä kanssa.
    Äiti toi vaateita, haalareita, paitoja housuja kotiin ja vei ylimääräiset pois.

    Ja aika hyvin onnistuimme,
    kun nyt aikuisia ovat ja muihin samanikäisiin vertaa.

    ----------------------------------------------------------------------------------------------


    Niin, kaikkialla on syitä, mutta kyllä kodin kasvatuksella on 99 % osuus,
    kotiin kuuluu tapakasvatus, ihmissuhdeasiat, kouluun opetus, jne.

    Useimmiten koulussa havaitut ongelmat ovat kodista lähtöisin,
    vuosien ajan vikaan mennyt kasvatus.

    Vanhemmilla on ollut kaiket päivä aikaa ohjata lasta, 5vuotta ja 10h päivä,
    mieti ?
    kuinka paljoa aikaa on opettajalla, jos luokassa on 30 oppilasta ja opettaakin pitäisi.

    Ja jos opettaja opettaa lastasi, koti siten kyllä sen uudelleen pilaa.

    (en ole opettaja, enkä koskaan olisi niin hullu että lapsianikaan olisin päästänyt opiskeleman opettajaksi)

    Nykyajan ongelma on etteivät vanhemmat osaa kasvattaa lapsiaan.
    Nykyajan lapset ovat todella kiljukauloja.
    Minä suorastaan kuulun lapsivihaajiin ja en halua heitä edes lähelle. Ei ole mitään
    käytöstapoja.
    Alkakaa mummot ja papat kasvattamaan lasten lapsianne, Rahaa ei tarvita lisää. Kuria tarvitaan.
    Koululle ei kuuluu päävastuu lasten kasvattamisesta.

    Äänestä

  • Siis lapset oppivat käyttäytymään, kun heidät otetaan mukaan kirkkoihin ja konsertteihin?
    Mitä he siellä oppivat? Ja keneltä?

    Olen useammin kuin kerran seurannut, miten alle metrinen kersa juoksee alttarilla, tai kiljuu kurkku suorana konsertissa.
    Mitä hän siis oppii? Ja ketä kasvatetaan?

    Ei vanhempien kannata ollenkaan laestaa kasvatusvastuustaan sanomalla, että lapsi ei opi käyttäytymään, koska muut haluavat "kiljukaulat" pois näkyviltä. Ne toiset ovat oikeassa. Niin kauan kuin lapsi ei ole saanut vanhemmiltaan käyttäytymisopetusta, ei heitä pidä ottaa yleisiin tilaisuuksiin.

    Suurin osa pienistäkin lapsista osaa olla tilanteen mukaan. Heitä on etukäteen valmennettu ja kerrottu, mihin mennään ja miten ollaan.
    Kyllä lapsi mielellään käyttäytyy hyvin, kun hyvää käytöstä arvostetaan ja kiitetään.
    Ja oikea tapa on poistua tilaisuudesta, jos lapsen hermo kuitenkin pettää.

    Kuten kirjoittaja toteaa, lapset ovat huomispäivän aikuisia. Heidän on paljon helpompi elää elämäänsä, jos ovat saaneet rauhallisen ja arvostavan kotikasvatuksen.

    Äänestä

Ennen, silloin kun meilläkin oli lapsia, sai mm. sairaskulut verotukseen,
todella kaikki, kadultakin löydetyt apteekki kuitit verotukseen
ja pois tuo summa ansiotulosta.

saatiin noin 1500 mk kodinhoitotukea, kun oli 4 päivänä 4 tuntia päivässä lastenhoitaja.
nyt tuo on suunnilleen sama, kai 300€ ?, on vähän yleinen hintataso muuttunut.

päiväkodissa oli meidän kolme (5-v kouluun), maksoivat silloin yhteensä 300 mk/kk,
tuo oli yhden päivän palkkani, kun ”työmies olin”.
Kenellä nyt 3 lapsen päivähoito, kuukaudessa maksaa 1 päivän palkan, ?

en muista mitään muuta kallista, mielestäni, kuin seurakunnan iltapäiväkerho,
oli 3 mk päivä, ruokakustannus,
mutta heillekin suuri kiitos, kyllä heilläkin oli suuri osuus kun lapsistamme tuli niin hyviä, todella loistavia.

(alkuvuosina oli kolmen lapsen sairausvaakutus, ale päivän netto-palkka,
nyt syntyvän yhden on 250 €, on usein jo 2 päivän nettopalkka, kolmen olisi 6 päivän palkka)

PITÄÄ muistaa että noin 10 kk tulot menevät joka vuosi perus-elämiseen,
2 kk rahavarat ovat vapaassa käytössä,
- lapseton voi käyttää matkailuun ja maasturiin,
- lapsia kasvattava, lapsiin, viinaan, yms.

Olemme onnellisia ja hyvinvoipia, siihen on auttanut tosiasioiden tietäminen,
ennen kuin on tehnyt peruuttamattomia päätöksiä.

Äänestä
  • joopa joo, näin se on...te isovanhemmat vaan kiistelette miten pitäisi ja miten ja miten...hohhoijaa miten olette itse kasvattaneet lapsenne? aina on ongelmia ja aina tulee olemaan kysymys on siitä minkälainen SINÄ olet...ei yhteiskunnan tai opettajien vastuulla ole lapset vaan vanhemmilla ja harmonialla joka toivottavasti valitsee perheissä. Eipä köyhätkään tarvitsee rahaa halauksiin, sukkoihin ja yleensäkin empaattisuuteen ym. vai ?

    Äänestä

  • isovanhemmat kiistelevät kirjoitti:

    joopa joo, näin se on...te isovanhemmat vaan kiistelette miten pitäisi ja miten ja miten...hohhoijaa miten olette itse kasvattaneet lapsenne? aina on ongelmia ja aina tulee olemaan kysymys on siitä minkälainen SINÄ olet...ei yhteiskunnan tai opettajien vastuulla ole lapset vaan vanhemmilla ja harmonialla joka toivottavasti valitsee perheissä. Eipä köyhätkään tarvitsee rahaa halauksiin, sukkoihin ja yleensäkin empaattisuuteen ym. vai ?

    Minkälainen olet sinä itse, nyt on kysymys siitä.
    Millainen auikuinen olet sinä itse, joka mollaat kaikki ja kaiken?

    Äänestä

Mitä tarkoittaa erilaiseenkin lapsiperheeseen satsaamiseen? Siis elättää ne vanhemmat veronmaksajien varoilla kunhan vain kakaraa pukkaa vuoden väliajoin toisten raataessa töissä?

Ja siltikään näiden luuserien tekemistä kakaroista ei tule koskaan yhteiskuntakelpoisia vaan toisten siivellä eläjiä. Terveydenhuolto, opiskelumahdollisuudet ym. ovat jo huippu luokkaa verrattuna moniin muihin maihin. Mikään satsaus ei auta välinpitämättömiin vanhempiin joille kakarat eivät ole muuta kuin rahan tulolähde ja syy olla pois työelämästä ja kun hyöty loppuu niin heitetään kakarat kadulle.

Senkun satsataan lisää mutta kohta ei ole ketään kuka maksaa ne viulut. Suomihan ei enään voi hyvin kun vain pieni marginaali kykenee työtä tekeen ja suurin osa lorvii ja näihin lorviperheisiin juuri haet lisää rahaa? Jakele ennemmin ehkäisyvälineitä jos se jotain auttaisi ettei epäsosiaalisia sikiäisi lisää.

Äänestä
  • Täytyy sanoa, että Suomessa moni lapsiperhe elää tosi tiukoilla. Lapsiperheen aineelliseen hyvinvointiin on satsattava, Jotta henkinen hyvinvointi säilyisi ja perhe voi hyvin. Siihen kuuluu hyvä neuvolahoito pienille lapsille, koulut lähelle kotia ja koululuoka pienemmiksi. Koulussa terveydenhoitaja ja koulukuraattori, kouluavustajat tarvitseville ja myös muille oppilaitoksille vastaavat tukipalvelut.

    Viitaten edelliseen mielipiteeseen: juuri tuollaiset mielipiteet pitävät yllä ajatusta, että kaikki ovat luusereita ja haluavat muka hyötyä lapsia tekemällä.

    Suurin osa vanhemmista on kuitenkin tavallisia työntekijöitä ja lapsiperheen arki on tosi tiukoilla tässä hintojen noustessa koko ajan. Lapsiperheille elämä on nyt aika tiukkaa.

    Äänestä

  • Vastuuntuntoinen kirjoitti:

    Täytyy sanoa, että Suomessa moni lapsiperhe elää tosi tiukoilla. Lapsiperheen aineelliseen hyvinvointiin on satsattava, Jotta henkinen hyvinvointi säilyisi ja perhe voi hyvin. Siihen kuuluu hyvä neuvolahoito pienille lapsille, koulut lähelle kotia ja koululuoka pienemmiksi. Koulussa terveydenhoitaja ja koulukuraattori, kouluavustajat tarvitseville ja myös muille oppilaitoksille vastaavat tukipalvelut.

    Viitaten edelliseen mielipiteeseen: juuri tuollaiset mielipiteet pitävät yllä ajatusta, että kaikki ovat luusereita ja haluavat muka hyötyä lapsia tekemällä.

    Suurin osa vanhemmista on kuitenkin tavallisia työntekijöitä ja lapsiperheen arki on tosi tiukoilla tässä hintojen noustessa koko ajan. Lapsiperheille elämä on nyt aika tiukkaa.

    En tiedä,jos loukkaan jotakuta,sitä en kuitenkaan halua. Sanon vain kokemusta omasta elämästäni.
    Mielestäni kukaan ei ole luuseri. Meillä Suomessa kaikilla on samat lähtökohdat. Loppu on itsestä kiinni,toisin kuin muissa monissa maissa.
    Lapsettomuuden jälkeen sain lapsen. En voinut kuvitellakaan palaavani töihin,joka oli hyvä palkkainen työ. Saimme toisen,ja myös kolmannen lapsen.
    Teimme kaiken mitä budjetillamme ja ajallamme pystyimme. Pelasimme,leivoimme,ulkoilimme,askartelimme,urheilimme ja olimme sosiaalisesti aktiisivia. Siis emme olleet rikkaita,kylläkin toimeentulevia ja matkustelimmekin kun oli mahdollisuus. Mutta opetimme lapset tavoille jne. mitä pystyimme! Siis tämä tapa on joka perheen arkea Suomessa. Tavallista hyvää arkea elämän pyörteissä.
    Nyt tuleekin mielestäni muidenkin mieltä askartuva ajatus esiin.
    Nimittäin lasten siisteys!!!! Joka vaikuttaa jo päivähoitoon ja koulumaailmaan. Jos lapsella on rikkinäiset,likaiset,haisevat vaatteet. Se antaa jo päiväkodissa hoitajille "singnaalin" ja myös koulussa opettajille,luokkatoverille,kavereille itsestsi kuvan jota ei kukaan halua aina kantaa.
    Eihän vaatteiden tarvitse olla uusia! Mutta katsotaan lasten korvat,kynnet ym että ne ovat ok. Se on oikesti törkeää jos kura valuu lapsen korvista ja muka ovat läsnä!
    Niin tiedän vain sen että olen lasten kanssa myös työskennellyt vauvasta-yläasteeseen ja olen monesti toivoton. Mutta tahdon sanoa sen, että vanhemmat jotka viitsivät huoltaa,pienissäkin asioissa,antavat lapselle paremman paikan.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Terve nuoriso kirjoitti:

Kun yhteiskunta satsaa jokaiseen erilaiseenkin lapsiperheeseen, se tuottaa terveitä ja yhteiskuntakelposia aikuisia. Politiikkojen on vihdoinkin ymmärrettävä, että lapsiperheiden hyvinvointi on äärimmäisen tärkeätä, jotta Suomi voi tulevaisuudessa hyvin. Terveydenhuolto, koulut, opiskelut, lasten ja nuorten hyvinvointiin panostettu satsaus luo terveämmät edellytykset tasapainoiseen aikuisuuteen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu