Kiina ei nouse

koskaan koska sen kansa kuolee myrkkyihin, joita se oma teollisuus sille syöttää. Tai ainakin kansan terveyden taso laskee niin paljon, että heistä ei ole maailman suurvaltojen haastajiksi.
1126
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Kiinassa riittää väkeä. Muutama miljoona kuollutta ei ole siellä koskaan merkinnyt mitään eikä merkitse nytkään. USAn taloudellinen romahdus nostaa Kiinan todelliseksi suurvallaksi ihan pelkän volyymin voimin. Kiinalla on miljardin ihmisen kasvavat sisämarkkinat, Intia ja muut maat lukien Aasian talousalueella on miljardien ihmisten sisämarkkinat, jossa keskiverto elintaso on vasta nousussa, toisin kuin lännessä, jossa se alkaa laskea. Tai USAssa jossa se tulee romahtamaan 25-35%. Kiinassa ei mitään ole koskaan suunniteltu kvartaalien pohjalta, vaan pitkällä tähtäimellä. Deng Xiaping sanoi jo 25 vuotta sitten, että viidenkymmenen vuoden päästä Kiina ajaa USAn ohitse ja sadan vuoden päästä se on ainoa supervalta. Nyt sitä politiikkaa toteutetaan pikkuhiljaa. Kiinalaisia asuu jo Kiinan rajojen ulkopuolella kymmeniä, jos ei satoja miljoonia. Kiinan vaikutusvallan kasvua ei voi estää. Historia toistaa itseään. Yksi Rooma kaatuu ja Kiina nousee taas kerran. Joskus kaukaisessa tulevaisuudessa se taas taantuu ja joku uusi Rooma nousee hetkeksi ohitse. Ja niin se kulkee historia.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


maailmanvallaksi kirjoitti:

koskaan koska sen kansa kuolee myrkkyihin, joita se oma teollisuus sille syöttää. Tai ainakin kansan terveyden taso laskee niin paljon, että heistä ei ole maailman suurvaltojen haastajiksi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu