jännittyneisyyttä , siis ihan fyysisesti. Tarkoita esim. yksin kotosalla aamun touhujen keskellä ja varsinkin illalla. Joku vaan tekee ännittyneen olon. Elämän-kuoleman pelko. Oon uskossa enkä kipuile minkään tietyn asian kanssa. Oon myös työssäkäyvä ja perheellinen ja mua varmaan pidetään ihan normaalina . Tiedän että en vaikuta ulospäin kummalliselta mutta sisäistähän tää ongelma onkin. Onko kokemuksia kellään?
koetko
koskaan
4161
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Tuommoisella jännittyneisyydellä on jokin syy. Voi olla ehkä jotain pelkoja tai ahdistavia asioita, joita eivät ole päässeet ihan ajatuksiin ja tunteisiin saakka koettavaksi, mutta pitävät kropan fyysisesti jännittyneenä. Mikä voisi olla semmoinen paikka, jossa pääsisit tutkimaan, mitä siellä mielenpohjalla oikein ahdistaa? Tunnetko ketään luotettavaa uskovaa, joka voisi osata kuunnella ja kysellä? Arvelen, että kun vain tulee oikeanlainen rauhallinen hetki, ja on joku kuunteleva, läsnäoleva ihminen, ne asiat saattavat pulppaista pintaan nopeastikin. Meillä oli joskus läheisten ystävieni kanssa keskustelupiiri, jossa puhuttiin syvällisiä kerran viikossa. Siinä sai miettiä syntyjä syviä, ja sai muilta vastakaikua. Mukavaa :)
Vai onko elämään huomaamatta kasaantunut hiukan liikaa tekemistä, huolehtimista, vaatimuksia, paineita? Sekin voi teettää tuommoista. Joskus pientä stressiä kasaantuu ajan myötä niin huomaamatta, että yhtäkkiä voi vaan yöunet kadota. Sitten vasta alkaa miettiä mikäs nyt on.
Elämän-kuoleman pelko? Jos tykkäät kirjoittaa, ota kynä käteen ja ala kirjoittaa itseksesi tuosta aiheesta. Elämässä pelottaa se, että...Kuolemassa pelottaa se, että...Voit yllättyä siitä mitä kirjoitat, kun vaan aloitat.
Tämmöisiä ajatuksia...
rukous: "Herra, auta tätä ihmistä selvittämään mikä saa hänet jännittyneeksi. Auta purkamaan se kuorma jonkun kanssa. Aamen"
Rupean pohtimaan eri kanavia miten tällaista jännittyneisyyttä vois alkaa purkamaan. Oon pohjimmiltani kovin ujo ja se taas on ominaisuus jota EN halua näyttää. Siinä tietysti jo menee energiaa. Mutta syyt ovat varmaan syvemmällä. Ainoa lapsi, joka jäin lapsuudessani henkisesti vanhempien ongelmien jalkoihin. Muutettiin usein paikkakuntaa. Ehkä persoonani ei oo saanut vahvaa kasvupohjaa ja tunnen ns. juurettomuutta. Kiitos kun reagoit.
Tuo ujous-sana sai pohtimaan mitä se semmoinen on. Kai ujoutta on montaa sorttia. Ihminen voi olla perus-temperamentiltaan sisäiseen maailmaan ja mietiskelyyn suuntautunut. Jotkut sanoo semmoista ihmistä ujoksi. Nykymaailmassa tunnutaan arvostettavan ulospäin suuntautunutta, sosiaalista tyyppiä. Mutta enpä tiedä miksi se olisi sen kummempi ominaisuus kuin omissa oloissa viihtyminen. Se on ihan ok, ellei mene ääripäähän.
Sitten on jännittämistä toisten ihmisten edessä. Oon miettinyt sitä, että jos jännittää sitä, että muut ihmiset huomaavat, katsovat, puhuvat itselle, siinä voi olla kyse siitä, että jonnekin mielen sopukoihin on syntynyt semmoinen käsitys, että itsessä on "jotakin vikaa". Jotenkin kokee, että se "viallisuus" voi "paljastua" jos ei kovasti kontrolloi omaa olemista muiden kanssa, ja esitä hiukan jotain muunlaista mikä on. Itse ei ehkä ole hyväksynyt itseä semmoisena kuin on, ja siksi ajattelee, ettei muutkaan vois hyväksyä tämmöistä tyyppiä.
Tai on tottunut olemaan "näkymätön" omassa lapsuuden perheessään. Kun toisten ihmisten huomio kiinnittyy itseen, se on outo kokemus, ja sellaisena jännittävä. On tottunut siihen, ettei ole niin tärkeä, että tulisi huomatuksi.
Onko sitten siitä ulos kasvamisessa kyse prosessista, jossa vähitellen tajuaa: Olen hyvä tällaisenaan. Minussa persoonana, ajattelutavoiltani, tunteineni ei ole mitään sen kummempaa vikaa kuin muissakaan. Minun ei tarvitse hävetä itseäni. Kelpaan tällaisenäni. Olen samalla tasolla toisten kanssa, en alempana, en ylempänä.
Jumalan suuren rakkauden kohteena eläminen voi korjata myöhemmin ajatuksia ja tunteita hyvään suuntaan. Näin olen kokenut :)
Eiköhän tuollainen kuulu jokaisen elämään. Illalla kun rentoutuu alitajunnasta purkautuva stressi ja väsymys tulee epämääräisenä selittämättömänä jännityksenä tietoisuuteen.