Aalto Ylessä

Katsoin Kai Aallon tietoja Ylen vaalikoneessa, oppiarvoksi oli merkitty Komentaja ja ammattiasemaksi Johtava asema. Eihän Kaitsu valehtele, mutta liioittelee pahasti.
6257
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Vittu, antaispa Milla Jaakkola mulle joskus persettä!!! :)

Äänestä

16. Oulun kansainvälistyminen on tavoite, jota kaupungin pitää tukea parantamalla myös ei-suomalaisten palveluja.
täysin samaa mieltä
jokseenkin samaa mieltä
jokseenkin eri mieltä
(x) täysin eri mieltä

Aalto, Kai (Mikael):
"Räjäytän pommin, vaikka olen täysissä ruumiin ja sielun voimissani ja ymmärrän, että yksi mies ei voi vanhojen valtapuolueiden edessä kuin polvistua, mutta Oulun tulee ensi tilassa sanoa irti Suomen valtion kanssa tehty sopimus kiintiöpakolaosten vastaanottamisesta. Astukoon sopimus voimaan sitten vaikka ensi vuoden alusta. Vaikka näennäisesti tällaisissa sopimuksissa kiintiöpakolaisten vastaanottamisesta on maksajaksi määritelty Suomen valtio, ei ole ymmärretty sitä tosiseikkaa, että hyvin pian valtionosuuksien jälkeen maksajaksi tulee aina kunta ja siis tavalliset veronmaksajat suurelta osin epäonnistuneiden kotouttamisohjelmien myötä. Kauanko me aiomme tällaista hyysäämistä sallia?"

lainaus: http://www.yle.fi/vaalikone08/vaalikone.php?emp=l-.d-564.rt-1.ri-8192.s-5.q-7.ps-1

Äänestä

  • ylenkaappari kirjoitti:

    ...Komentaja Aallon osuus alkaa ohjelman loppupulella n. 13:49 ja päättyy 15:00


    http://areena.yle.fi/toista?id=1541132

    Kaappaus toi julkisuutta mielisairaaloiden suljettujen osastojen potilaille. Toinen kaappari, M.J on jo kuollut mutta toinen; K.A jatkaa sekoilujaan, ja mikä kummallisinta, suljettujen ovien ulkopuolella.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Rajakyläläinen kirjoitti:

Katsoin Kai Aallon tietoja Ylen vaalikoneessa, oppiarvoksi oli merkitty Komentaja ja ammattiasemaksi Johtava asema. Eihän Kaitsu valehtele, mutta liioittelee pahasti.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu