Millaisina koitte koulujen uskontotunnit ja uskonnonopetuksen? Itse pidin alaluokilla uskontotunneista siinä mielessä, että oletin kertomusten olevan jännittäviä satuja. Olin lukenut yhtä jännittäviä ja väkivaltaisia juttuja Grimmin satukirjoista. Sitten alkoi pelottamaan, kun opetus alkoi käydä uhkaavaksi. Opettaja maalaili, että lapsikin voi kuolla minä hetkenä tahansa joten pitää muistaa joka välissä rukoilla. Vaikkei siis tajunnut, miten jonkun opetetun rimpsun tai loitsun ulkoaluku auttaa asiaa. Jos ei muistanut lukea ruokarukousta niin nälkäkuolema kolkutti ovella. En meinannut saada unta yöllä, kun oli ollut uskontoa, kun yölläkin kuolema ja kadotus uhkasi lasta. Pelon olematonta kohtaan sai uskonnonopettaja juurrutettua tehokkaasti.
Ylemmillä luokilla ei sitten tajunnutkaan, miksi sadunkerronta jatkuu. Tuolloin opetusta saatiin seurakunnan diakonin toimesta, joka paneutui seksiasioilla pelotteluun. Esiaviollisesta seksistä piti romahtaa koko maailma, piti tulla masennus, juoppous, itsemurha, abortti ja perikato ja lapsettomuus ja ikuinen näivettynyt vanhapiikuus tai vaihtoehtoisesti prostituoidun ura kun kukaan kunniallinen ei huoli korkattua naista.
No, kun ei sitten tullutkaan mitään edellä mainittuja niin selvähän se on että tuli tunne että minua on kusetettu raskaasti.
Millaisia muistikuvia muilla on?
Ylemmillä luokilla ei sitten tajunnutkaan, miksi sadunkerronta jatkuu. Tuolloin opetusta saatiin seurakunnan diakonin toimesta, joka paneutui seksiasioilla pelotteluun. Esiaviollisesta seksistä piti romahtaa koko maailma, piti tulla masennus, juoppous, itsemurha, abortti ja perikato ja lapsettomuus ja ikuinen näivettynyt vanhapiikuus tai vaihtoehtoisesti prostituoidun ura kun kukaan kunniallinen ei huoli korkattua naista.
No, kun ei sitten tullutkaan mitään edellä mainittuja niin selvähän se on että tuli tunne että minua on kusetettu raskaasti.
Millaisia muistikuvia muilla on?
Vastaukset 7
Vanhimmat
Alkuunsa ne olivat ihan kivoja tarinoita. Historia aina vähän kiinnostanut ja nämä tarinathan nivoutuvat tuonne kauas historiaan.
Sitten kun pienen pojan mielestä lähes hirviömäinen täti alkoi väittämään että raamattu on ehdoton totuus niin alkoi nousemaan vitutus. Kiusasin opettajaa alati kaikenlaisilla kysymyksillä, mitkä palosammuttimen kokoisen pojan mielestä olivat kinkkisiä. Noh, kyllähän se ope mun kysymykse vielä pystyi hoitamaan.
Epäilys kuitenkin jäi kytemään enkä niitä tarinoita koskaan uskonut. Tuntui jo silloin aikamoiselta aivopesulta koko homma.
Joskus sanoin etten usko jumalaan, niin tästä kuultuaan samainen hirviö melttosi minulle helvetistä jne.
Isoin vitutus iski kun en ollut halukas menemään riparille. En edes siksi että saisin lahjoja ja rahaa sieltä päästyäni. Riparillehan pääasiallisesti mennäänkin juuri niiden lahjojen ja rahojen takia. Ei sinne juurikaan kukaan jeesuksesta mene oppimaan.
Kutsunnoissakin piti kuunnella pappia. Miksi ihmeessä? Pitääkö niiden joka hemmetin koloon itsensä änkeä? Sammaloituuko vai putoaako niiden nenä jos eivät häiriköi vähintään kerran vuorokaudessa?
Meillä pohjanmaalla kyseenalaistaminen ja ajattelu oli koulussa kielletty. Toivottavasti nyt on toisin.
Ei tullut edes mieleen, että Raamatun tarinat voisivat olla totta, niin hurjia ne olivat. Eikä tullut tosiaan mieleen kyseenalaistaa niinkin suuren auktoriteetin kuin kansakoulunopettajan mielipiteitä. :D Olisipa ollut kiva kun olisi osannut kakarana kysellä, että miten esimerkiksi Marian raskaus on mahdollinen kun jumala on näkymätön ja ruumiiton eikä sillä ole pippeliä millä se voi siittää lapsen. Että kun se on onnistunut yhden kerran niin miksei lapsia tehdä samalla metodilla nytkin.
Uskontotunnit olivat niitä, joissa asioista keskusteltiin. Opettajamme suosi väittelyä metodina, joten eri aiheista syntyi keskusteluja, joissa oppi perustelemaan omia mielipiteitään. Muistot ovat siis hyviä, pitkälti opettajan asnsiosta, joka sai ryhmän keskustelemaan ja kuuntelemaan erilaisia mielipiteitä.
hihhulismiinpakotuksesta en muista muuta kuin sen, että se vitutti ihan helvetisti ja jouduin koulupäivän jälkeen ajelemaan polkupyörällä 4km joutuakseni odottamaan 3 tuntia pakotuksen alkamista.
yläasteella kävin 9-luokalla viimeisellä tunnilla kirjoittamassa nimen kokeeseen, jonka jälkeen palautin paskapaperin.
ihme kun 8 heilahti todistukseen. tais olla opettajakin ateisti jota vitutti ihan yhtä paljon paskanjauhanta :S
ala-asteella hihhulismiinpakottaminen kenties jäi vähemmälle huomiolle, kun 3 luokasta asti opettajana oli montakertaaoksennettukiihkohihhuli joka ulvoi ja rukoili joka vitun asiaa ja joka saatanan sekunti. hauskin muisto lienee kun luokan poikalaumalla oli roolipeli koulussa matkassa ja hihu rupes riehumaan ja huutamaan, että se on saatanan juonia ja se pitää tuhota! arvaapa pelottiko kun hihhuli alkoi repimään pelikirjoja ja ulvoi ja antoi jälki-istuntoa koko luokalle?
kaikenlisäksi hihhuli vielä soitti poikien vanhemmille ja riehui samat asiat :S
no sieltä tuli onneksi tervettä vastinetta parilta lääkärivanhemmalta ja korvausvaatimuksia.
näin ne ajat muuttuu.. nykyään digi-tv on hihhulin mielestä saatananjuonia.. mikähän tulevaisuudessa?
on jäänyt mieleen, kun joskus yläasteella kerrottiin Paavo Ruotsalaisesta. Aihe ei oikein kiinnostanut, ryhdyimme erään kaverini kanssa äänekkäästi nyyhkimään ja voivottelemaan. Opettaja tiukkasi mitä oikein teemme ja ilmoitimme surevamme sitä, kuinka Paavo-raukkaa oli haukuttu Löyhkä-Paavoksi. Tunti jälkkäriä siitä napsahti kummallekin.
Lukiossa uskonto oli sitten kiinnostavampi, kerrottiin ihan yleistiedonkin kannalta hyödyllisiä asioita kuten vieraiden uskontojen oppeja ja kristinuskossakin keskityttiin enemmän tietoon ja vähemmän paimentolaissatujen posmitukseen.
Muistan sen, että ussankirja oli päädyllään seisovan suorakaiteen muotoinen ja siinä oli paljon viittoihin pukeutuneiden ihmisten kuvia. Yksi ihminen seisoi joka ikisessä kuvassa kädet levällään. Myös aasin muistan, olihan se melkein hevonen.
Kirjan tarinat olivat mielestäni kummallisia, siis saduiksi ja tarinoiksi todella tylsiä ja haparoivia. Koulun pieni kirjasto oli pullollaan lukemista, ja joka ikinen kirja siellä oli sekä järkevämpi että jännempi kuin yksikään jeesustarina.
Olen sittemmin ajatellut, että opettajamme taisi olla uskonnoton; ei muistaakseni koskaan ollut puhettakaan siitä, että noita tarinoita olisi pitänyt pitää tosina. Virret hoilattiin läpi, mutta muuten ei ristusteltu. Opena itse työskenneltyäni ymmärsin, että kansakoulunopettajani oli tehnyt juuri sen, mitä opetussuunnitelman mukaan oli pakko siihen aikaan tehdä.
Yläasteella minun ei tarvinnut enää käydä uskonnon tunneilla, katselin vain pöyristyneenä vierestä sitä räyhäämistä ja kirjojen viskomista. Niin, ja yritin pysyä poissa lukion uskonnonopettajan (pastori U.K.) tieltä - hän opetteli kirkkokuntiin kuulumattomien oppilaiden naamat ulkoa jo alkusyksystä ja yritti tehdä näiden olon hankalaksi keinolla millä hyvänsä. Ja kyllähän 70-80-luvulla keinoja vielä löytyi.
opetti uskontoa ja naureskeli biologianopetusta. Hän siis kyseenalaisti oman opetuksensa lomassa biologian opetuksen. Omituinen yhtälö, kun ajattelee opetussuunnitelmaa. Toisen aineen opettaja voi siis suoraan esittää, että biologian opettaja valehtelee teille, jumala se on joka maailman loi.