Tämä saattaa mennä filosofin puolelle, mutta mitä tunteita tuo sana teissä herättää?
Tunnetko tunteen?
Tunnetko tunteen?
Tyhjyys
velhotar
17850
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 17
Vanhimmat
se tyhjyyden tunnetta mitä tunsin kun yksi lapsistani oli niin sairas ettei tiedetty kuinka käy. Oikeastaan kaikki oli vain mustaa ja raskasta. Pääni oli kyllä ihan tyhjä.
Tyhjyys on varmaan aika erikoinen tunnetila. Usein se ilmenee tilanteessa, kun ei ole mitään mihin tarttua, mitä kohti suunistaa tai ei harmainta hajua, mitä tulevaisuus tuo tullessaan.
-näin itse ajattelen.
Itsekkin koin valtavan tyhjyyden, kun isäni kuoli.
15v. ikäisenä järkytys (luulen) on laittanut tapahtumat unholaan, mutta muistan vaan hetken, kun istuin olohuoneen tv-tuolilla ja tuijotin isosta ikkunasta ulos... näin vaan sähkölankoja tolppien välissä ja muistan kuinka ne värähteli 35 asteen pakkasessa. Oloni oli tyhjä. En osannut surra, tai ylipäätänsä tuntea mitään.
Mutta tyhjyys on käsittääkseni myös positiivinen tila. Kaikki alkaa tyhjyydestä. tyhjyys on täynnä mahdollisuuksia. Vaikka tyhjästä on paha nyhjästä, mutta parhaimmat jutut syntyy tyhjyydestä. Siinä voi luovuus vapaasti liikkua. Mikään ei häiritse.
On positiivinen tyhjyys ja negatiivinen tyhjyys. Ajatellaan vain sitä positiivista jonka voimme täyttää kaikella kivalla. :-)
Olen useinkin ollut tyhjyydessä, jossa on kaikki ja ei mitään, ja jossa mikään ihmisen ajatus ei päde, ja jossa kaikki teoriat menettävät merkityksensä, ja jossa kaikki on.
Millainen tunne on olla tyhjyydessä? Ensimmäinen tyhjyyden kokemus aiheutti paniikkia, mutta niihin on "tottunut" viime aikoina. Mikään ei päde, kun hyppää tyhjyyteen ja kuitenkin siellä on kaikki samanaikaisesti.
Tunnistan tunteen, mikä tulee, kun on tyhjyydessä. Se on "kaikki ja ei mitään" -tunne.
Tunnistatko itse tunteen?
@)-->-->---
Ajatella tarpeeksi päästäkseen ajatuksettomuuteen, olla olemassa tarpeeksi päästäkseen olemattomuuteen.
Tyhjyys on sitä, kun katsoo ympärilleen, muttei ole osallisena siinä todellisuudessa, jonka aistein havaitsee.
Ajelehtii sielu tuo,
karvaana elämän kokee,
nauravat ihmiset nuo,
jakaa sen, kuinka? miettii ja hokee:
Mikä on osa miehen,
joka levottomana katselee?
Pian sammuu elo järjen,
tunne, halu elämään.
Löytäisinpä elämän kärjen,
josta tarrata kiinni - kättäni haavoittamatta!
haluan jotain lausua. Aloitanpa taas tästä, kohta lempikirjakseni muodostuneesta Raamatusta. Eikös kaikki alkanutkin tyhjyydestä, luomiskertomuksen mukaan: ”Maa oli autio ja tyhjä, pimeys peitti syvyydet, ja Jumalan henki liikkui vetten yllä.”
Mutta minun henkilökohtainen tyhjyyteni syntyy/aiheutuu minun vahvuudestani, vaikka kuulostaneekin kait aika nurinkuriselta (ja kait psykologeillekin olisi pohdittavaa). Mutta näin minä olen tämän asian nyt mieltänyt. Ja kait tuo vahvuuteni on muodostanut elämiselleni sellaisen perustan, etten oikeasti koskaan ole kokenut (en kait halunnutkaan), että joku muu minua kannattelisi. Mutta mitähän tästä on oikeesti seurannut, no ainaskin sitä, että se oma eläminen on tavallaan jäänyt väliin.
Ja toki tekisi mieli lausua jotain muutakin, mitä just kekkasin, mutta enpä viitti.
No sen verran viittin, kun tuo aloitukseni liittyi Raamatun tekstiin, että minun omat keinotekoiset ’turvatoimeni’ eivät ole koskaan riittäneet takamaan mitään minun pikku elämässäni. Siis minun sisäistä turvaani, eli tyhjyyttä täynnä.
Mutta jumala aloitti tyhjästä ja oikeesti Raamatun sana on sanaa, joka luo selkeyttä (=siivilöitynä) tähän elämiseen. Eli Raamatun sanallakin on oma tärkeä roolinsa, ainaskin minulle, täyttäessäni tätä tyhjää elämääni täydellä elämällä. Tosin vain osittain. Mutta jumaluus on henkeä, jonka myös Raamatun luomiskertomuskin todistaa. Jokaisen ihmisen eläminen on tarkoituksenmukaista, ja joka kaikki sisältyy Jumalan ennalta asetettuun toimintasuunnitelmaan.
"Mun pääni on tyhjää täynnä,
se ottaa niin onttoon onteloon.
Mut tyhjä pää on kevyt kantaa,
ehkä hyvän osan saanut mä oon."
HUOM! En tarkoittanut tällä runolla sinua velhotar,tai ketään muutakaan tällä palstalla.
Ihan itsestäni runoilin. :)
Ahdistava olotila, jossa tuntuu ettei millään ole mitään merkitystä. Kaikki usko ja toivo on hiipunut, olo on epätodellisen "tyhjä". Ahdistus on käsinkosketeltavaa, aika on pysähtynyt.
Tyhjyyden voi ottaa ahdistavana, jos ei ole vielä valmis astumaan äärettömän syvään huikaisevaan kuiluun, tyhjyyteen. Tarvitaan suurta tasapainoa että voi olla koossa tässä egon repivässä hiljaisuudessa.
Kun on valmis siihen, eli kun kaikki toivo on _kirjaimellisesti_ mennyt, niin tyhjyys koetaan autuutena. Se on sitä elämää, joka on parasta huumetta. Puhdasta elämää sellaisena kuin se on.
Tasapainolla joka pitää koossa "mahdottomissakin" tilanteissa tarkoitan sellaista tilaa, että voi keskittyä erinomaisesti ja toimia täysin järkevästi ja ammatissa, kuin kuka tahansa "normaali", vaikka henkilön pitäisi kaiken järjen mukaan olla psykoosissa ja järkensä menettäneenä suljetulla osastolla. :)
Tyhjyys on lopulta sellainen tila, jota mielen on täysin mahdotonta kestää. Pitää siis löytää sellainen "mieli", joka sen kestää. Tämä "mieli" on puhdasta iloa.
tyhjyys juttua taasen tänään mietiskelin, kun kuuntelin kaikenlaisia ’jonninjoutavia’ jorinoita. Olisi tehnyt mieli lausua, että mitäs me nyt tällaisesta soopasta keskustelemme? Mutta enhän minä niin tee, koska juttuja pitää tehdä ja juttuja pitää hoitaa, toki sen ymmärrän.
Mutta yksin ja hiljaisuudessa sitä sitten miettii tätä kaikkea ja tuntee sitä tyhjyyttä. Tosin tietäen tasan tarkkaan, että huomenna ne samat soopat ovat esillä, tavalla tai toisella.
Toki siltikin mieleni kestää, koska tämä on elämää ja elämää arvostan. Mutta siitä en ole vakuuttunut, että minä tämän mieleni kautta kokisin pelkästään iloa.
Eli kehittymisen varuja minulta pitänee vielä löytyä.
Mielestäni tyhjyys on sellainen tila kun mikään tapahtuma ei anna enää mitään. Millekään ei voi yhtään mitään. Olet voimaton ja vailla ulospääsyä tilanteesta. Edes suuttuminenkaan ei auta. Muiden apu ja lohdutus ei tunnu missään. Aivosi voivat käydä kuumana etsiessäsi ratkaisua tilanteeseen mutta kaikki ratkaisut ovat epäonnistuneita jo syntyessään.
Tyhjyys poikkeaa surusta, masennuksesta ja muista ikävistä mielentiloista.
mutta en ole koskaan kokenut muuta kuin näitä aineellisia tyhjyyksiä. Bensatankki tyhjä, pankkitili tyhjä(nuorempana),
anteeksi moukkamaisuuteni.
Ehkäpä vilkas taiteilijan mielikuvitukseni on pelastanut minut tyhjyydeltä.
Tyhjyys on olemisen negaatio. Minä olen.
Tyhjyys on autuutta ja iloa?
Kokemuksesta voin sanoa että tyhjyys on kaukana noista!!
Mielestäni I&S kirjoitti hyvin ja läheltä sen, mitä olen itse kokenut. Lisäisin siihen vielä että kun aivotkaan ei enää raksuta, tyhjyys on totaalinen, hirvittävä kärsimys.
Tyhjyys on persoonalle suurin kuviteltavissa oleva kärsimys ja tuska. Mutta vain persoonalle.