Punaviini

Saiskos vähän apua viinin valintaan,eli punaviiniä illanistujaisiin. Mitä suosittelette?
222510
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 22

Vanhimmat

Punaviinin valinta on kovasti kiinni siitä, mihin tarkoitukseen sitä valitset: ruoan kanssa juotavaksi vai seurustelujuomaksi? Jos haet sitä ruoalle silloin ruoka määrittelee halutun punaviinin.

Seurustelujuomaksi käy niin kovin moni esimerkiksi uuden maailman tasalaatuisista punaviineistä, että paras apu löytyy tähänkin Alkon myyjistä. Jokin keskitäyteläinen kävisi varmaan hyvin: noista toisten kiroamista hanapakkauksista oli tänä kesänä suosiossa esimerkiksi Viña Maipo, mikä ei ihan pöllömpi olekaan isommalle porukalle.

Mutta kuten sanottu pullopuolella löytyy niin monia. Jos haluat vähän voimallisempaa juotavaa voit valita lähes minkä vain espanjalaisista Riojan viineistä kunhan katsot, että kyseessä on tempranillo-rypäle. Käyvät monelle tummalle liharuoalle sekä sen jälkeen seurusteluun hyvin eivätkä yleensä tuota pettymystä kuten niin monet italialaiset ja ranskalaiset viinit saattavat tuottaa.

Äänestä

iltaa parhaillaan.

Sisilialainen Montalto Nero d'Avola Merlot http://www.alko.fi/tuotteet/fi/467557 menettelee. Edustaa hintaluokkaansa ihan kunnialla.

Uuden Maailman (Australia, E-Afrikka, Argentiina, Chile...) punaviinit ovat olleet meíllä suosiossa hinta/laatu-suhteensa ansiosta. Köyhiä kun olemme.

Äänestä

Paras punaviini hinta-laatusuhteeltaan, jota minä olen juonut on argentiinalainen Trapiche (Cabernet Sauvigon). Pullo maksaa jotain 7-8e ja käy hyvin liharuokien kanssa, naudan lähinnä, mutta myös oikein hyvin seurusteviiniksi.

Toinen, jota suosittelen on Australialainen Banrock Station (sekin muistaakseni Cabernet Sauvigon), maksaa muistaakseni jotain 8-9e.

Äänestä
  • Hei ! Minusta myös saksalainen Black Tower punaviini ihan hyvä seurusteluviini hinta n. 7,80. Myös valkoviininä sama merkki on yksi suosikeistani, löytyy "kahta eri tyyppiä" (siis sokeria enemmän tai vähemmän)... Kokeilehan.....

    Äänestä

  • eppukoo kirjoitti:

    Hei ! Minusta myös saksalainen Black Tower punaviini ihan hyvä seurusteluviini hinta n. 7,80. Myös valkoviininä sama merkki on yksi suosikeistani, löytyy "kahta eri tyyppiä" (siis sokeria enemmän tai vähemmän)... Kokeilehan.....

    Black Tower "punaviini" on rikos ihmiskuntaa kohtaan.

    Äänestä

  • Rikosylikomisario kirjoitti:

    Black Tower "punaviini" on rikos ihmiskuntaa kohtaan.

    Sulla varmaan väärä lääkitys...tai pipo kiristää pahemman kerran....punaviini rikos....joopa joo..

    Äänestä

  • väärä lääkitys.. kirjoitti:

    Sulla varmaan väärä lääkitys...tai pipo kiristää pahemman kerran....punaviini rikos....joopa joo..

    Tiedot http://www.alko.fi/tuotteet/fi/451467 kertovat jo kyllin tarkkaan, että kyseinen ”punaviini” on syytä jättää Alkon hyllyyn.

    Sääli sikäli, että Saksa tuottaa myös aivan loistavia viinejä (valkoisia).

    Saksalaisilla punaviineillä on paikallista merkitystä, kunhan niihin vain ei ole jätetty tuollaista määrää jäännössokeria. Vientitavaraksi niistä ei juuri ole.

    Yli 10 grammaa sokeria litrassa sisältävä punaviini EI ole punaviini. Ei ei.

    Äänestä

  • väärä lääkitys.. kirjoitti:

    Sulla varmaan väärä lääkitys...tai pipo kiristää pahemman kerran....punaviini rikos....joopa joo..

    Sisälukutaitosi tai vähintään -ymmärrys on heikko.

    Ei suinkaan punaviini sinänsä ole rikos, vaan kyseinen nimeltä mainittu Black Tower "punaviini" on rikos.

    Äänestä

  • eppukoo kirjoitti:

    Hei ! Minusta myös saksalainen Black Tower punaviini ihan hyvä seurusteluviini hinta n. 7,80. Myös valkoviininä sama merkki on yksi suosikeistani, löytyy "kahta eri tyyppiä" (siis sokeria enemmän tai vähemmän)... Kokeilehan.....

    Black Towerin punkkua. On meinaa ihan kaameaa litkua. Yksi harvoja viinejä mikä on jäänyt lasiin. ja sittenmin mennyt viemäriin.

    Äänestä

  • Larry The Chef kirjoitti:

    Black Towerin punkkua. On meinaa ihan kaameaa litkua. Yksi harvoja viinejä mikä on jäänyt lasiin. ja sittenmin mennyt viemäriin.

    Älä nyt sotke Jumalaa, makuasioistahan EI voi kiistellä, makunsa kullakin..... toinen tykkää tyttärestä toinen tyttären äidistä....onhan kyse vain VIINEISTÄ....ei varmaan ole tarkoituskaan että kaikki tykkää kaikesta....ei tosiaan... löysätkää sitä pipoanne....jokainen kyllä saa esittää ihan oman mielimakunsa....myös VIINEISTÄ..

    Äänestä

  • sotke kirjoitti:

    Jotkut saattavat juoda punaviininä jopa Hannibalia. Jos Black Tower on rikos, niin Hannibal täyttänee törkeän rikoksen tunnusmerkit.

    Myyjät joutaisivat tulla tuomituiksi petoksesta. Ostajien rangaistukseksi riittää, että joutuu ostamaan ostamansa viinin. Meistä löytyy ihmeesti sellaisillakin makuhermoilla varustettuja eläjiä, etteivät he osaa pitää noiden ”viinien” juomista edes rangaistuksena.

    Äänestä

  • sotke kirjoitti:

    Älä nyt sotke Jumalaa, makuasioistahan EI voi kiistellä, makunsa kullakin..... toinen tykkää tyttärestä toinen tyttären äidistä....onhan kyse vain VIINEISTÄ....ei varmaan ole tarkoituskaan että kaikki tykkää kaikesta....ei tosiaan... löysätkää sitä pipoanne....jokainen kyllä saa esittää ihan oman mielimakunsa....myös VIINEISTÄ..

    > toinen tykkää tyttärestä toinen tyttären äidistä

    toinen, toinen, toinen... Siis kumpi?

    kyllä riittää numeraaleja suomessa
    "yksi tykkää äidistä, toinen tyttärestä"

    Äänestä

  • Rikosylikomisario kirjoitti:

    Black Tower "punaviini" on rikos ihmiskuntaa kohtaan.

    varmaankin saa. Alkon yhtenä hankintaperusteena on se, että viinin nimen on oltava helposti lausuttavissa. Ei sitten kai muuta.

    Wagner (Alkossa): Koppa kaljaa ja pullo viiniä, kiitos.

    Myyjätär: Puna- vaiko valkoviiniä?

    Wagner: Ei sillä väliä, se tulee muijalle.

    Äänestä

  • toineen kirjoitti:

    > toinen tykkää tyttärestä toinen tyttären äidistä

    toinen, toinen, toinen... Siis kumpi?

    kyllä riittää numeraaleja suomessa
    "yksi tykkää äidistä, toinen tyttärestä"

    "numeraali viinejä tiukkapipoille"....siis toinen, kolmas , neljäs jne.....viides tykkää Ladasta... kuudes Mersusta...seitsemäs saksalaisesta punaviinistä...jne...onneksi ne ei Alkossa kysy ammattia....

    Äänestä

  • alkosta kirjoitti:

    vuosikymmeniin tarvinnut pyytää myyjältä sanallisesti ostoksiaan. Ne poimitaan itse, ja maksetaan kassalla.

    Äänestä

  • viinejä kirjoitti:

    "numeraali viinejä tiukkapipoille"....siis toinen, kolmas , neljäs jne.....viides tykkää Ladasta... kuudes Mersusta...seitsemäs saksalaisesta punaviinistä...jne...onneksi ne ei Alkossa kysy ammattia....

    on myytävänä sellaista joka menee kaupaksi oli se sitten pahaa taikka ei,,,.

    Äänestä

  • toineen kirjoitti:

    > toinen tykkää tyttärestä toinen tyttären äidistä

    toinen, toinen, toinen... Siis kumpi?

    kyllä riittää numeraaleja suomessa
    "yksi tykkää äidistä, toinen tyttärestä"

    "Etkös tajuu, juuri se toinen" se punaviini..... ekös tässä punaviinistä ollutkaan kyse....vai.....

    Äänestä

  • SUPER,myyntiä kirjoitti:

    on myytävänä sellaista joka menee kaupaksi oli se sitten pahaa taikka ei,,,.

    Kaikki menee kaupaksi ja onneksi ei tarvitse olla äidinkielen lehtori eikä "matikan maikka" että silleen....vai tälleen..

    Äänestä

  • se toinen kirjoitti:

    "Etkös tajuu, juuri se toinen" se punaviini..... ekös tässä punaviinistä ollutkaan kyse....vai.....

    Hienot on mainokset Black Towerista, bussin ikkunasta vaan huomasin...... varmaan hyvää.....

    Äänestä

  • on mainokset kirjoitti:

    Hienot on mainokset Black Towerista, bussin ikkunasta vaan huomasin...... varmaan hyvää.....

    kammottavaa! Ainakin punaviiniversio.

    Äänestä

  • todella kirjoitti:

    kammottavaa! Ainakin punaviiniversio.

    Punaviineillä on Saksassa korkeintaan paikallista merkitystä. Vientiin päässyt saksalainen punaviini on kummajainen.

    http://www.alko.fi/tuotteet/fi/451467 kertoo Black Tower -punaviinissä olevan sokeria 12 grammaa litrassa. Jo tuollainen määrä riittää tekemään punaviinistä käytännössä juomakelvottoman. Ehkäpä se silti joidenkin (saksalaisten?) suussa maistuu?

    Valkoviinien sokeripitoisuus on monitahoisempi juttu.

    Äänestä

Ihan ok lähtökohta viinien valintaan löytyy ainakin tuolta:
http://viiniweb.net/parhaat_viinit.php

Jos haluaa hyvä ja halvan punkun niin voin suositella Quinta da Espigaa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

............................ kirjoitti:

Saiskos vähän apua viinin valintaan,eli punaviiniä illanistujaisiin. Mitä suosittelette?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu