Tunnustan että lainasin tämän tekstin raamattupalstalta ,zeka melskalta, en voinut vastustaa kiusausta tuoda sitä tänne funtsittavaksi. :)
Lepeaux,kuuluisa ranskalainen vapaa-
ajattelija,väitti, että hän pystyy kirjoittamaan paremman Raamatun ja perustamaan paremman uskonnon kuin kristinusko.
Hän kirjoittikin uuden Raamatun ja perusti uuden uskontonsa, mutta hänen oli vaikea saada ihmisiä liittymään tähän uuteen oppiin.
Hän valitti tästä suurelle valtiomiehelle Talleyrandille.Valtiomies vastasi tähän tapaan:
"En ihmettele, ettei ole helppoa saada uudelle uskolle kannattajia. Mutta annan teille neuvon, jota seuraamalla ehkä onnistutte.
Menkää ja antakaa ristiinnaulita itsenne, ja kun teidät on haudattu, nouskaa ylös kolmántena päivänä.
Sitten voitte jatkaa tekemällä ihmeitä, herättämällä kuolleita ja parantamalla sairaita."
Vapaa-ajattelija huomasi syyn epäonnistumiseensa ja lähti vaieten pois.
O.M.:Minä uskon
Lepeaux,kuuluisa ranskalainen vapaa-
ajattelija,väitti, että hän pystyy kirjoittamaan paremman Raamatun ja perustamaan paremman uskonnon kuin kristinusko.
Hän kirjoittikin uuden Raamatun ja perusti uuden uskontonsa, mutta hänen oli vaikea saada ihmisiä liittymään tähän uuteen oppiin.
Hän valitti tästä suurelle valtiomiehelle Talleyrandille.Valtiomies vastasi tähän tapaan:
"En ihmettele, ettei ole helppoa saada uudelle uskolle kannattajia. Mutta annan teille neuvon, jota seuraamalla ehkä onnistutte.
Menkää ja antakaa ristiinnaulita itsenne, ja kun teidät on haudattu, nouskaa ylös kolmántena päivänä.
Sitten voitte jatkaa tekemällä ihmeitä, herättämällä kuolleita ja parantamalla sairaita."
Vapaa-ajattelija huomasi syyn epäonnistumiseensa ja lähti vaieten pois.
O.M.:Minä uskon
Vastaukset 22
Vanhimmat
Mitä funtsittavaa tuossa on?
on kön kristinusko on levinnyt niin laajalti vaikka on kristittyjä vainottu kuolemaan asti ihan alusta saakka. Vaino itseasiassa vain levitti kristinuskoa koska kristityt pakenivat moniin maailman kolkiin ja toivat uskon mukanaan sinnekkin.
Ja miten se on mahdollista että kommunistinen neuvostoliitto vaikka luuli päässeensä eroon Jumalasta ei onnistunut siinä, Jeesus voi ihan hyvin neuvostoliitossakin, ja kun jonkinlainen uskonnon vapaus tuli venäjälle kristityt lisääntyivät räjähtämällä, (enkä puhu ortodoksisesta kirkosta mitään nyt).
Ja miten se on mahdollista että kommunistinen kiina epäonnistui kitkemään kristinuskon, kristityt vain todistivat vankilassakin , ja kiinassa on ainakin miljoonia kristittyjä, kukaan ei edes tiedä kuinka paljon. Tulevat sieltä tänne nykyjään tekemään lähetystyötä, tänne! pakana Suomeen.
että kristinusko on levinnyt samasta syystä, kuin islaminusko. Onhan heitäkin jo yli miljardi. Miksi islam on levinnyt niin paljon, vaikka heitä pidetään terroristeina?
Kerrohan yksikin nykyään olemassaoleva uskonto, jonka jäseniä ei olisi vainottu ? Aivan, sellaista ei ole. Kristinuskoisia nyt ei ole niin kamalasti vainottu, kuin sinä todennäköisesti uskot tapahtuneen.
Perustelusi Kiinan ja Neuvostoliiton kohdalla ontuu. Mikään hallinto ei ole koskaan saanut kitketyksi kokonaan, oikeastaan yhtään mitään aatesuuntaa tahi uskontoa.
Vaientaa toki voi, mutta pinnan alla kytee aina.
hampaissa suomessakin, kumma kyllä itämaiset opit ei herätä mitään paheksuntaa / pahanpuhumista.
teistä puhutaan kaikkinaista pahaa.
ansainneet kaiken sen pahan puhumisen?
ihan pelkkää valhetta niin ei voi kun uskoa raamatun sanan: he puhuvat valhetellen teistä kaikkinaista pahaa.
kadunnainen* kukaan ei hyökkäile sitä vastaan vaikka jokainen tietää sen olevan tietynlainen uskovainen, (sama henki ei syytä vihata).
"kristinusko on levinnyt niin laajalti vaikka on kristittyjä vainottu kuolemaan asti ihan alusta saakka."
Et ole ilmeisesti lukenut historiaa.
- Theodosius I
- Keskiaika
- Ristiretket
- Kolonalismi
jne.
"Ja miten se on mahdollista että kommunistinen neuvostoliitto vaikka luuli päässeensä eroon Jumalasta"
Et ole ilmeisesti lukenut Neuvostoliiton historiaa myöskään.
"Ja miten se on mahdollista että kommunistinen kiina epäonnistui kitkemään kristinuskon, kristityt vain todistivat vankilassakin , ja kiinassa on ainakin miljoonia kristittyjä, kukaan ei edes tiedä kuinka paljon."
Et ole ilmeisesti lukenut kommunistisen Kiinan historiaa myöskään.
"Näkeehän sen kaikkialla kristityt ovat kaikkien hampaissa suomessakin"
Nyt kyllä suolsit sellaista paskaa, että ei mitään rajaa.
riittää ihan hyvin, olen kuullut ihan kyseisissä maissa asuvilta kristityiltä miten asiat ovat, kiinassa kuuluu uskoontulevan porukkaa kovaa kyytiä.
kylillä. :)
Miten hemmetissä te jaksatte leikkiä niin helvetin marttyyriä että rupeaa oksettamaan? Vähän ihmiset vaativat tasapuolista kohtelua muillekin uskonnoille kuin sinunkin monopolistiselle sellaiselle, niin johan tuherretaan itkua kuinka olemme niin saatanallisen pahoja teitä kohtaan.
Annas vaan olla kun joku saa edes parkkisakon eikä kuulu just siihen teidän lahkoonne niin alkaa sellainen hehkutus kaikessa mediassa kuin taas saatiin todiste kuinka se teitin uskonto on tasan se ainoa oikea tapa olla, elää, uskoa ja niin edelleen.
Kirkko repii satoja miljoonia valtiolta, tekee voittoa ja vielä kehtaa reilut 100000e/vuodessa tienaava piispa kitistä kun ihmiset on niin pihejä ja jumalan hyljänneitä raukkoja kun säästävät kirkollisveroissa.
Samalla laskutetaan valtiolta sata milliä vuodessa hautausmaksuja mutta päälle kehdataan kitistä kun joudutaan siinä samalla myös kirkkoon kuulumattomat hautaamaan.
Vähänkään erilaisia ollaan kyllä moralisoimassa ja tuomitsemassa joka helvetin lehdessä ja televisio-ohjelmassa mutta kun joku edes puolikkaan sanan sanoo vastaan niin alkaa sellainen hulabaloo, itku ja valitus kun teitä kristinuskoisia taas ollaan polkemassa suohon.
Luuletkos että tässä jaksaa olla kovinkaan mukava jollekin lahkolle jonka mielestä olen ihmisvihaaja, murhaaja, syntinen paska, homokin aina välillä, moraaliton, omatunnoton ja vaikka mitä?
Kirkko saa palautteena tasan samaa tavaraa mitä se itsekin jakaa. Eikös joku joskus sanonut että sitä niittää mitä kylvää?
Saat puolestani uskoa vaikka joulupukkiin ja vihreään makarooniin joka pihisi pyhästä pannusta. Jos kuitenkin alat minua syyttämään ja moralisoimaan siksi että minä en usko kuten sinä, älä odota minun olevan sinua kohtaan yhtään sen nätimpi kuin sinä olet minua kohtaan.
Tällä palstalla pyörii tasan yksi uskovainen joka saa pääasiassa kunnioittavia ja asiallisia vastauksia ateistisilta henkilöiltä. Muut eivät. Siinä voit pohtia nyt sitten että miksi näin.
Määkin kuulin että raamattu on täyttä paskaa joten se riittää minulle. En lue.
Ja vielä kehtaat ihmetellä miksi sinua pidetään hieman typeränä?
sinä edes lopettanut koulua, taidat olla vielä yläasteella.
Joo, siitähän saakin hyvä kokonaiskuvan, kun lueskelee vain uskovien hehkutuksia.
Jos ei tieto kiinnosta, niin on parempi olla väittämättäkään mitään. Katsos, tietämättömyydellä päteminen ei ole oikein hyvä keino yrittää vakuutta meitä kriittisiä ja tietävämpiä ihmisiä.
Aloitan uskonnon, kirjoitan jonkinlaisen raamatun ja keksin päästäni kaikenalisia satuolentoja ynnämuuta...
En saa kannattajia, yhyy. Tiedättekö minkä takia en saa uskovaisia? Koska ihmiset eivät ole enää niin tyhmiä kuin ennen, niitä ihmisiä lukuunottamatta joille pakkosyötetään sellasta sontaa kunnes he saavat ns. ''lipan'' silmillensä.
Oppikaa nyt virheistänne, p#####e!
eihän Jeesuskaan saanut uskontoa perustettua tai raamattua kirjoitettua.
Kaikki tuo huuhaa on syntynyt kyseisen herran jälkeen, jos ylipäätään sattui elämään. Jeesus taisi itseasiassa tehdä oman maalin, koska kaikki hänen kannattajansa ovat olleet niin dorkia.
Joten Lepeaux 0 - Jeesus -1
Pappi piti sunnuntaina saarnaa, ja pyysi -"Jokainen joka haluaa päästä taivaaseen, nostakoon kätensä ylös."
Pappi seurasi tyytyväisenä, miten kirkkoon ahtautuneet nostivat kätensä ylös lukuun ottamatta tummiin pukeutunutta muukalaista, joka nojaili kirkon takaosassa ovenpieleen..
-"Ettekö te halua päästä taivaaseen?" pappi kysyi muukalaiselta.
-"Ei kyse ole siitä, mutta ei kai taivaaseen pääsyä ratkaista käden nostolla..eikös taivaaseen pääsy edellytä uskoa?"
-"Epäilettekö te minun seurakuntalaisieni uskon vahvuutta?" pappi kysyi, ja kun muukalainen sanoi hieman epäilevänsä, pappi kehoitti häntä laittamaan seurakuntalaisten uskon koetukselle...
Muukalainen irtaantui oven suusta ja kannusten kilistessä asteli verkalleen kirkon etuosaan, kääntyi sitten katsomaan kirkkokansaa, veti molemmat kuudesti laukeavat esiin ja sanoi....
-"JOKAINEN, joka haluaa päästä taivaaseen NYT!, nostakoon kätensä ylös!" Hähhhääähähäähähääh
Tarina ei kerro, moniko halusi...epäilen, että suurin osa muuttui ateistiksi pikaisesti...
kaikkien väsyneiden ateisti putoavassa lentokoneessa - juttujen rinnalla
Kyllä tuollainen uuden uskonnon perustaminen onnistui erittäin helposti 1500-2000 vuotta sitten. Muistelepas vaan kuinka paljon eri uskontoja ja jumalia ihmiskunnan historiaan kuuluu.
Nykyään on vain vaikeampaa syöttää ihmisille täydellistä huuhaata, kun useimmat ihmiset osaavat lukea ja ovat saaneet jotain yleissivistävää koulutusta, toisin kuin sinä ja toisin kuin nuo yli 1500 vuotta sitten eläneet ihmiset. 1500 vuotta sitten elänyt ihminen ei voinut tarkistaa tietosanakirjasta, netistä tai kansainvälisistä uutislähetyksistä, pitääkö joku älytön ja uskomaton väite paikkaansa.
Huuhaan syöttäminen taikauskoisille ja pelokkaille sivistymättömille typeryksille on maailman helpoin homma, mutta nykyään se onnistuu vain kehitysmaissa, joissa suuri osa ihmisiä on edelleenkin lukutaidotonta ja ilman oppilaitoksia, nettiyhteyksiä, kirjastoja tai muita luotettavia tiedonhankinta- ja välityskanavia. Ilmankos hihhulit muuten niin kiivasti halveksivat kaikenlaista sivistystä ja lukeneisuutta, onhan se heidän levittämänsä taikauskoisen saastan pahin vihollinen, se oikea faktatieto nimittäin.