Mistä

suomalaisissa väkivallanteoissa käytetään aina järeitä aseita. Myrkkyä en ole kuullut käytettävän monestikaan? Ovatko tappovälineemme kulttuurisidonnaisia asioita?
7496
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

määrin. Lisäksi henkisellä puolella on kehittynyt oma lajinsa, joka näkyy seurakunnissamme. Henkinen väkivalta on sallittua koska siihen ei voida puuttua. Henkiset mustelmat, ruhjeet ja haavat eivät näy.

Papin ammatti on niin kusinen virka ortodokseilla ainakin, että on ihme jos joku selviää eläkkeelle täyspäisenä ja alkoholisoitumatta. Seurakuntalaiset kohdistavat kaikki omat ahdistuksensa ja vaikeutensa pappiinsa. Papilla ei ole ystäviä omassa seurakunnassaan.

Äänestä
  • "teloituskomppanian eteen käveltäessä on viehättävää ajatella hetki aikaa siitä mistä kaikki alkoi-kunnes sika syö peilinsä, kun omakuva ei sitä miellytä. Kenties ei ole ollenkaan väärin, että ihmiset syöksevät itsensä suin päin turmioon." (Turun ylioppilaslehti nro 10 vapaa lainaus)

    Äänestä

ei viitsitä alkaa jauhaa tätä täällä, eihän? alkaa tympiä, joka tuutista vaan tulee näitä viimeisimpään mediatempaukseen liittyviä juttuja.

antaa toimittajien juhlia, iltapäivälehdet retostelkoot, eletään me muut omaa elämäämme ja rukoillaan.

Äänestä

mutta ruotsalaisilla poliiseilla on kyky tunnistaa suomalaisten tekemät rikokset.Murtopaikalta yleensä löytyy rautakangesta lähtien mojovat välineet.

Voi olla että meillä myös tapetaan eikä meinata.

Äänestä

maassamme tapahtuu kummallisia asioita, kuten AlmaMedian viimeaikaiset päätökset? onko asialla uskonnollinen liike, oikeiston järjestämä ajojahti vai kertakaikkinen ammattitaidoton rimanalitus työnantajalta?
Ketkä kaikki lehdet ovat kyseisen konsernin alaisuudessa?

Syrjintää tämä on mielestäni ja räikeää sellaista.

Äänestä
  • Aamulehti, Iltalehti, Kauppalehti ja Etuovi.com

    Äänestä

  • kuuluu esimerkiksi kirjoitti:

    Aamulehti, Iltalehti, Kauppalehti ja Etuovi.com

    kommentoi!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


johtuu että kirjoitti:

suomalaisissa väkivallanteoissa käytetään aina järeitä aseita. Myrkkyä en ole kuullut käytettävän monestikaan? Ovatko tappovälineemme kulttuurisidonnaisia asioita?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu