Olen melko varma siitä ehdokkaasta, joka saa ääneni kunnallisvaaleissa. Kävin kokeilemassa äsken muutamaa vaalikonetta. Ne ovat turhia. Omassa kunnassa eräälle vaalikoneelle on käynyt näkemyksiään jättämässä vain yhden (valta-)puolueen ehdokkaat. Ja minä en sitä sakkia äänestä enää, se on ratkaisuni. Toisella koneella on kaikki muut paitsi yhden puolueen ehdokkaat. Ja juuri sen ehdokkaalle aion ehkä antaa ääneni.
Miksi ei olla herätty tähän asiaan? On hienoa, että tälläisiä koneita on epävarmoille ja vaikka nuorille. On hienoa, että saa vertailla näkemyksiä. Mutta kun meillä on muitakin puolueita kuin neliapila.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.