Onko Suomen tosiaan kiittäminen Napoleonia ja Venäjää itsenäisyydestään?
Suomen kantavat rakenteet luotiin vasta hävityn Suomen Sodan jälkeen?
Näin mietittiin viimeksi tänään Radio Suomessa.
Aina välillä tuntuu että nykyihmiset unohtavat, että SUOMALAISET hävisivät SUOMEN sodan ja joutuivat todella kärsimään (mm. kujanjuoksu).
Suomen kantavat rakenteet luotiin vasta hävityn Suomen Sodan jälkeen?
Näin mietittiin viimeksi tänään Radio Suomessa.
Aina välillä tuntuu että nykyihmiset unohtavat, että SUOMALAISET hävisivät SUOMEN sodan ja joutuivat todella kärsimään (mm. kujanjuoksu).
Vastaukset 11
Vanhimmat
Kyllä Suomi saa kiittää ranskalaisia kaikkein eniten itsenäisyydestään, sillä Venäjän tsaari ei edes halunnut hyökätä mannuillemme. Yritti taivutella Ruotsin kuningasta mannermaasulkuun, mutta turhaan.
Ruotsalaiset meitä aikanaan hallitsivat tosi julmasti asein, kun sen sijaan Venäjältä uskontokin tuli rauhanomaisesti munkkien ja kauppiaiden mukana. (Aapeli Saarisalon mietteitä.)
Venäjä halusi myöntää meille autonomian, koska tiedettiin, että ranskalaiset suunnittelevat sotaa itärintamalle. Kun Aleksanteri aloitti Suomen sodan, hän teki sen vastenmielisesti, koska halusi hyökätä Turkkia vastaan ja saada suoran yhteyden Välimereen.
Kujanjuoksut ovat sivuseikkoja moisissa asioissa.
taas sellainen lasti luukusta punagandaa että hohhoijaa!
Ruletuksesi! Kujanjuoksu sen sijaan oli ihan oikeasti svenskien tapa tehdä politiikkaa, kuten varmaan hyvin tiedät. Juu! Ruotsissa demarit ovat tosiaan eri maata kuin Suomessa, minkä vuoksi siellä maa makaa hyvässä jamassa koko ajan yhäkin.
Onneksi jopa porvarit ovat siellä hyvinvointivaltion kannattajia, sillä he ovat kolmen kruunun vakaita kannattajia. Meillä kaikki puolueet - mukaanlukien SDP - ovat härskisti isänmaansa vihollisia.
Olemme oppineet nöyriksi, koska ajattelu on meillä kielletty. Kaltaisesi hörhöt ovat juuri heitä, jotka vievät kaiken uskottavuuden medialta.
tuulen suuntaa. Vetosolmun mielipide on hyvin tyypillinen vanhasuomalaisen myöntyväisyysmiehen näkemys. Sitä samaa esiintyy vielä nykyisinkin Suomalaisuuden liitossa. Inhotaan ja ”mollataan” kaikkea ruotsalaisuuteen viittaavaakin ja ollaan kieli pitkällä idän suuntaan josko sieltä ”heruisi” joku mieluisa makupala.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Suomalainen_puolue
Myöntyväisyys on muitten heiniä kuin tällaisen, joka on luvannut olla astumatta Venäjän kamaralle elinaikanaan. Sattumalta ukko antoi nimekseni yhden kirjaimen erolla veljensä nimen, joka kirjoitettiin kiveen sen vuoksi, että venäläiset tappoivat miehen maaliskuun kahdestoista vuonna 1940. Vaikea arvata, missä sodassa, jollei tiedä vuosilukuja.
Kieli pitkällä en siis ole, mutta minkä vuoksi vihata, koska sodat rajoillamme ovat syttyneet suurten valtioiden kesken. Talvisotakin oli saksalaisten ja venäläisten jakoa, eikä mitään muuta.
Miksi mollata ruotsalaisia? Aika oli sellainen silloin, kun he johtivat, ettei sivistyksen pintakuori peittänyt tekoja. Olen ollut monta vuotta töissä Ruotsissa - mennyt jopa pakon edessä kaivokseen lähes vuodeksi - joten tiedän, millaista on olla vieraan vallan alla.
nykypäivästä menneeseen, eikä menneisyyden omilla ehdoilla. Sitä muuten, Vetosolmu, saattavat tehdä sekä suomalaiset että ruotsalaiset.
Suomen asema sen jälkeen kun se oli liitetty Ruotsiin valtakunnan varsinaisena osana vaihteli kyllä vuosisadasta riippuen. Ruotsin hallintoon Suomessa ei kuitenkaan tuolloin vaikuttaneet mitkään kansalliskysymykset mitään eihän koko kansallisuusaatetta ollut olemassakaan.
vanhan Ruotsin valtakunnan ehdoton keskus oli aina Tukholma ja Kustaa Vaasa vielä eritoten keskitti valtaa sinne. Seuraavaksi hierarkiassa tulivat yliopistokaupungit Uppsala, Lund, Turku, Göteborg. Lopun valtakunnan "vanhat" alueet voidaan nähdä semiperiferiana, sama se oliko olue kummalla puolella Pohjanlahtea tahansa. Huonointa kohtelu valtakunnassa oli uusissa lähinnä miehitetyissä osissa kuten Baltia ja Skåne ja Halland.
Suomessa usein kuvitellaan, että 1800-luvulla synnytetty käsite "riktig Sverige" olisi sovellettaviss aiempaan aikaan, mutta näin ei ole.
Totta tosin on, että Venäjän voimistuminen ja Suuri Pohjansota vaikuttivat ratkaisevasti Suomen asemaan niin, että Venäjä pääsi Ison vihan ja pikkuvihan aikaan teurastamaan Suomessa porukkaa mielin määrin.
SDP:n ongelma on Suomessa ollut suurimman osan historiaa Neuvostoliiton ja sen apureiden Keskustan ja kommunistien juonittelu puoluetta vastaan.
Onko meidän suomalaisten tosiaan pakko väärentää historiaa sen vuoksi, että vihaisimme vaikkapa venäläisiä. NEP-kaudet ja muut sellaiset voidaan unohtaa, koska mitään hyvää ei muka saa kertoa Leninin aikakaudesta.
Oli tietysti paha ukko, mutta ei niin pahaa, etteikö hyvääkin. Stalinkin oli vähintään ahkera. Sitenhän vitsin pappikin vastasi, kun kysytyttiin mitä hyvää pirussa oli: "Jollei muuta, onpa ainakin ahkera."
Kommunismi on aatteena kovin yksioikoinen, koska sehän ei salli kuin yhden valtakeskuksen. Rotuopit puolestaan vellovat natsismissa, joka korostaa ihmisen jalostamista tavallaan sekin. No, nyt lääketiede kykenee jo ihmeisiin, minkä vuoksi vammaiset voidaan seuloa syntyvien joukosta, mikäli sillä tavoin halutaan tehdä.
Vielä pitää keksiä koneet, jotka latistavat ajatukset, ettei synny minkäänlaisia ristiriitoja maailmaan. Suomessahan on keksitty konsensus, mikä on johtanut myös massamurhiin.
Vaikea varmaan arvata, kuka tämänkin vuodatuksen on kirjoittanut.
Höpöhöpö ...
Mikäli Suomen kantavat rakenteet luotiin vasta "hävityn Suomen sodan" jälkeen, niin ei silloin Suomalaiset ole sotaa hävinneet, se Suomihan luotiin kuten itse väitit vasta tämän hävityn sodan jälkeen.
Napoloen mullisti Euroopan muutenkin, ei pelkästään Suomea, Napoleonin joukkojen myötä levisi ajatus kansallisvaltioista kaikkialle Eurooppaan.
Suomalaiset tajusi, kuten monet muutkin kansat Euroopassa tajusivat, olevansa ihan omia kansoja.
parhaat miehet ovat ilmeisesti olleet lännessä turvassa koska idän ihmeet marssi noin helposti yli maan, tosin matkalla sankarillisia jarruja kuten Sandels ja Savon miehet.
Napoleon ei ollut Suomen ystävä ei.
Lisäksi sen ajan punaiset pelasivat Venäjän pussiin ja aatelisto ei kai välittänyt liikoja?
Tuliko hyökkäys yllätyksenä vai miksi Suomea ei voitu puolustaa, kyllähän raja on pitänyt/joustanut ennenkin kun pääjoukot ovat olleet siellä?
Karjalaiset ja savolaiset liittyivät suurin joukoin venäläisiin vapauttajiin, siis vapauttamaan Suomea Ruotsin sortovallasta. Pappiloissa ja kartanoissa jo sodan aikana kohotettiin maljoja tsaarin kunniaksi.
Eihän sotaa hävinnyt Suomi, vaan Ruotsi!
Suomi vapautui Ruotsin vallasta!
Sandelsien ja Savon miesten tekemiset ovat jälkeenpäin keksittyjä tarinoita.
Sanooko kansallisrunoilijamme Runeberg yhtään pahaa sanaa vapauttajistamme?
On yksinkertaistettua historiaa väittää, että Suomi sai Porvoon valtiopäivillä v. 1809 tsaarilta autonomian. Tämän venäläiset historiankirjoittajat kiistävät sillä perusteella, että suomalaiset käyttävät väärin tuon aikaista terminologiaa. Näissä kiistämissä ei ole kuitenkaan otettu huomioon, että mikä tahansa valtiota käsittävän terminologian käyttö ei enää tapahtunut samassa merkityksessä 1800-luvun lopulla kuin vuosisadan alussa.
Jos haluatte saada selville, miten suomalaiset hankkivat itselleen autonomian, lukekaa Osmo Jussilan kirja "Suomen Suuriruhtinaskunta". Tosin Osmo ei huomaa kiittää suomalaisten valtiomiesten ja suomalaisen kansan saavutusta.
Tämän saavutuksen arvoa ei tietystikään vähennä se, että sen saavuttamiseksi tehtiin myyttejä
kuten säännöllisesti maailmalla on tapana.