Minkä

Alma nuorempi laittoi alulle mormonin kirjassa?
Tuo eksytys löytyy Alman kirjan 40 luvun 12-15 ja 21 jakeessa. Kun luet noita jakeita niin huomaat että Alma nuorempi opettaa noissa jakeissa että Henki on sama kuin sielu ja että ihmisten kuoltua heidän sielunsa menee paratiisiin tai pimeyteen mitkä kummatkaan eivät ole totta. Raamattu opettaa meille että ihmisten kuoltua hänen tietoisuutensa lakkaa (Saarnaaja 9 luku 10 jae). Lisäksi Alma nuorempi selittää tuossa luvussa sielujen tilaa kuoleman jälkeen monimutkaisella tavalla jota kukaan ei pysty ymmärtämään.

Alman kirjan 40 luvun 11 jakeessa enkeli sanoo että "kaikkien ihmisten henget, olivatpa ne hyviä tai pahoja, korjataan kotiin sen Jumalan luokse joka antoi heille elämän". Enkeli puhuu tuossa jakeessa elämänhengestä jonka Jumala puhalsi mm. ensimmäiseen ihmiseen Aadamiin (1 Mooses 2 luku 7 jae).Tuo elämänhenki ei ole tietoinen osa ihmistä joten se ei voi iloita tai kärsiä missään paratiisissa tai pimeydessä niinkuin Alma nuorempi opettaa.
25759
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 25

Vanhimmat

Jumalan luona?

Äänestä
  • meidän tietoisuutemme lakkaa ja elämänhenki joka ei ole tietoinen osa ihmistä "palaa" Juamalan luokse. Siis sielu kuolee niinkuin Raamattukin sanoo.

    Äänestä

  • me kuolemme, kirjoitti:

    meidän tietoisuutemme lakkaa ja elämänhenki joka ei ole tietoinen osa ihmistä "palaa" Juamalan luokse. Siis sielu kuolee niinkuin Raamattukin sanoo.

    Miten minä nautin Jumalan luona olosta, jos olen tiedottomana.

    Mitä hyötyä tavoitella moista nollatilaa.

    Onko helvettikin samanlaista tiedottomuutta?

    En siis tiedä, olenko helvetissä vai taivaassa, joten eikö se ole sama elää ja mennä reuhottaen mistään välittämättä, jos ei millään ole kerran mitään väliä.

    Äänestä

  • olla totta? kirjoitti:

    >...eikö se ole sama elää ja mennä reuhottaen mistään välittämättä...

    Ei suinkaan. Yrjö Kallinen kirjoitti mainiosti tuosta, että eikö hän silittäisi kissaansa sitä suuremmalla hartaudella, jos mitään tuonpuolista ei olisi.

    Itsekkäät ihmiset elävät kutakuinkin toisia kunnioittaen vain omaa taivas (tai korotus-)paikkaansa tavoitellakseen. Niinkö? No, on silloin höpölöpöuskonnoista edes jotakin hyötyä;-)

    Äänestä

  • olla. kirjoitti:

    että ylipäänsä on tarpeen julistaa mistään Jeesuksen pelastuksesta ja taivaan valtakunnasta, jos käytännössä sellaista ei ole.

    Kaikki uskonnot siis höpölöpöä?

    Äänestä

  • olla totta? kirjoitti:

    että ylipäänsä on tarpeen julistaa mistään Jeesuksen pelastuksesta ja taivaan valtakunnasta, jos käytännössä sellaista ei ole.

    Kaikki uskonnot siis höpölöpöä?

    En kiellä julistamasta. Eikä Kallinenkaan kieltänyt sitä mahdollisuutta, että tuonpuoleinen olisi olemassa.

    Mutta jos oma "pelastuminen" on ainut seikka, joka estää ihmistä rellestämästä, kyllä silloin ollaan heikoilla jäillä.

    Minusta on hyvinkin mahdollista, että uskonnot ovat höpölöpöä. Voisihan sitä tietysti kymmenykset Map-kirkolle maksaa siltä varalta... Tai ei. Ei sillä henkilökohtaisella korotuspaikalla ole merkitystä.

    ollutkaan kysymys siitä, että vain pelastustoivo estäisi rellestämästä. Olen samaa mieltä kanssasi, jos taivaspaikan tavoittelu on ainoa vaikutin hyvälle elämälle, ollaan jo upottu heikkoihin jäihin.

    Kysymyshän on siitä,mitä järkeä on ylipäänsä uskonnolla, joka mainostaa tulevaa taivaallista ihanuutta, jos tuo ihanuus on tiedottomassa tilassa lojumista.

    että MAP-kirkossa on opetettu, että meidän pitäisi tehdä se taivas jo maanpäälle hyvällä elämällä rakastamalla kaikkia ihmisiä ja suhtautumalla heihin hyvin. Voimme luoda perheissämme tunnelman joka vastaa taivasta maanpäällä. Rakkauteen, kuten uskoon kuuluu muutakin kuin huulilla tunnustaminen. Oikeanlainen usko ja rakkaus ovat täynnä hyviä tekoja lähimmäisiämme kohtaan. Jotkut uskovaiset, kuten helluntailaiset julistavat olevansa pelastettuja. Kerran eräs tällainen helluntailais nainen tapasi profeetta Kimbalin vaimon kirjastossa ja kysyi häneltä; "oletko pelastettu" tähän sisar Kimbal vastasi, ettei tiedä, mutta koittaa tehdä parhaansa tullakseen pelastetuksi.

    Äänestä

  • olla totta? kirjoitti:

    ollutkaan kysymys siitä, että vain pelastustoivo estäisi rellestämästä. Olen samaa mieltä kanssasi, jos taivaspaikan tavoittelu on ainoa vaikutin hyvälle elämälle, ollaan jo upottu heikkoihin jäihin.

    Kysymyshän on siitä,mitä järkeä on ylipäänsä uskonnolla, joka mainostaa tulevaa taivaallista ihanuutta, jos tuo ihanuus on tiedottomassa tilassa lojumista.

    On toki helpompaa mainostaa sellaista mormonien naiskentelukorotusta...

    Äänestä

Miksi Jeesus sitten sanoi ristillä roikkuessaan ryövärille, että he olisivat "tänä päivänä" vielä paratiisissa?

Äänestä
  • Ei ollut kyse vielä lopullisesta sijoituspaikasta. Kun kuolemmme, menemme henkimaailmaan ja siellä on paratiisi ja henkivankila. henkivankilassa oleville saarnataan profeetta Smithin palauttamaa evankeliumia ja elävät sukulaiset hoitelevat sijaistoimitukset temppelissa. Sitten voi itse valita, pelastuako vai ei.
    Tuhatvuotisen valtakunnan alussa on paratiisissa olevien henkien ylösnousemus. Muut nousevat ylös tuhatvuotisen valtakunnan loputtua. Sitten on se totinen viimeinen tuomio ja kukin määrätään sopivimpaan paikkaan ikuisiksi ajoiksi.
    Ei ristinryöväri päässyt suoraan taivaaseen. Se on valitettava ja vakava harhaoppi.

    Äänestä

  • ei pullosta kirjoitti:

    Ei ollut kyse vielä lopullisesta sijoituspaikasta. Kun kuolemmme, menemme henkimaailmaan ja siellä on paratiisi ja henkivankila. henkivankilassa oleville saarnataan profeetta Smithin palauttamaa evankeliumia ja elävät sukulaiset hoitelevat sijaistoimitukset temppelissa. Sitten voi itse valita, pelastuako vai ei.

    ....map-opit osaan, mutta vastasinkin alkuperäiselle aloittajalle: eikö Jeesuksen olisi pitänyt sanoa hänen mukaansa ryövärille, että "tänä päivänä sinä tulet vaipumaan tiedottumuuden tilaan"...

    Äänestä

  • Exmoro kirjoitti:

    Jeesus itse vaipunut tiedottomuuden tilaan?

    Ai niin, hänhän on osa Jumalaa. Kolmeosaisen Jumalan 'elämä' on sitä, että tarkkailee 6-7000 vuotta ihmistä hänet luotuaan ja sitten maailmanlopun jälkeen ei ole enää tarkkailtavana kuin tiedotonta ektoplasmaa.

    Mahtaa käydä iankaikkisuuden aika pitkäksi.

    Äänestä

  • ei pullosta kirjoitti:

    Ei ollut kyse vielä lopullisesta sijoituspaikasta. Kun kuolemmme, menemme henkimaailmaan ja siellä on paratiisi ja henkivankila. henkivankilassa oleville saarnataan profeetta Smithin palauttamaa evankeliumia ja elävät sukulaiset hoitelevat sijaistoimitukset temppelissa. Sitten voi itse valita, pelastuako vai ei.
    Tuhatvuotisen valtakunnan alussa on paratiisissa olevien henkien ylösnousemus. Muut nousevat ylös tuhatvuotisen valtakunnan loputtua. Sitten on se totinen viimeinen tuomio ja kukin määrätään sopivimpaan paikkaan ikuisiksi ajoiksi.
    Ei ristinryöväri päässyt suoraan taivaaseen. Se on valitettava ja vakava harhaoppi.

    >> Ei ristinryöväri päässyt suoraan taivaaseen. Se on valitettava ja vakava harhaoppi.

    Paratiisi vs. taivas... Todellakin "uudet taivaat ja uusi maa" luodaan vasta myöhemmin. Ja Jeesus lupasi ryövärin olevan paratiisissa samana päivänä.

    Mutta eipä sen nyt mikään "vakava harhaoppi" ole, jos vahingossa sanoo ryövärin päässeen taivaaseen. Jeesus lupasi ryövärin pääsevän siihen parempaan paikkaan, joka siinä vaiheessa oli Jumalan palkintona. Ryöväri oli uskonut Jeesuksen olevan se mikä Jeesus oli, ja hän oli kääntynyt Jeesuksen puoleen. Siksi Jeesus pystyi lupaamaan hänelle näin.

    Eikä ole mitään Raamatun pohjalta nousevaa syytä uskoa, etteikö tämä ristin ryöväri olisi aikanaan myös tässä uudessa taivaassa ja uudessa maassa.

    Äänestä

  • Exmoro kirjoitti:

    ....map-opit osaan, mutta vastasinkin alkuperäiselle aloittajalle: eikö Jeesuksen olisi pitänyt sanoa hänen mukaansa ryövärille, että "tänä päivänä sinä tulet vaipumaan tiedottumuuden tilaan"...

    ihmisiä jotka saavat heti kuoltuaan herätyksen henkimaailmaan. Keitä nuo ihmiset ovat? He ovat väkivaltaisen kuoleman (epäoikeudenmukaisen kuoleman) kokeneet ihmiset kuten Jeesus ja ristin ryöväri.

    Äänestä

  • ...lupaus kirjoitti:

    >> Ei ristinryöväri päässyt suoraan taivaaseen. Se on valitettava ja vakava harhaoppi.

    Paratiisi vs. taivas... Todellakin "uudet taivaat ja uusi maa" luodaan vasta myöhemmin. Ja Jeesus lupasi ryövärin olevan paratiisissa samana päivänä.

    Mutta eipä sen nyt mikään "vakava harhaoppi" ole, jos vahingossa sanoo ryövärin päässeen taivaaseen. Jeesus lupasi ryövärin pääsevän siihen parempaan paikkaan, joka siinä vaiheessa oli Jumalan palkintona. Ryöväri oli uskonut Jeesuksen olevan se mikä Jeesus oli, ja hän oli kääntynyt Jeesuksen puoleen. Siksi Jeesus pystyi lupaamaan hänelle näin.

    Eikä ole mitään Raamatun pohjalta nousevaa syytä uskoa, etteikö tämä ristin ryöväri olisi aikanaan myös tässä uudessa taivaassa ja uudessa maassa.

    Hän tarvitsee sijaistoimitukset. Ne tultaneen hoitamaan tuhatvuotisen valtakunnan aikana. ne vielä puuttuvat. Ellei sitten suvussa ole jo aikaisemmin sijaista joka löytää hänet.
    kaikki tarvitsevat pelastavat toimitukset. Ei ole ilmaista pelastusta pelkästään uskolla ilman pelastavia toimituksia.

    Smithin toimitukset ja taikakalsarit eivät pelasta ketään!

    Ristin ryöväri, jolle Jeesus lupasi paikan paratiisissa, ei varmastikaan tee mitään Joseph Smithin lupauksilla ja vaatimuksilla.

    Äänestä

  • "toimitukset" kirjoitti:

    Smithin toimitukset ja taikakalsarit eivät pelasta ketään!

    Viimeisen kerran, ei garmentti pelasta eikä ole taikakalu. Se muistuttaa liitoista. Evankeliumi taas palautettiin profeetta Joseph Smithin kautta ja Jumala ilmoitti, että kaikki tarvitsevat pelastavat toimitukset. Kaste kuolleiden puolesta mainitaan korinttolaiskirjeessäkin, ei se ole muuta kuin Raamatullinen asia sekin. on ihmeellistä, että muut kirkot ovat eksyneet olemaan tekemättä sitä, vaikka se on jumalallinen periaate. Tämäkin asia todistaa MAP- kirkon oikeudellisuudesta. jumala ei olisi armollinen Jumala, ellei hän järjestyttäisi pelastavia toimituksia aikaisemmin eläneillekin. Eivät he voi mennä kadotukseen automaattisesti. Se ei olisi reilua.

    ja mistä?

    Äänestä

  • ei pullosta kirjoitti:

    Hän tarvitsee sijaistoimitukset. Ne tultaneen hoitamaan tuhatvuotisen valtakunnan aikana. ne vielä puuttuvat. Ellei sitten suvussa ole jo aikaisemmin sijaista joka löytää hänet.
    kaikki tarvitsevat pelastavat toimitukset. Ei ole ilmaista pelastusta pelkästään uskolla ilman pelastavia toimituksia.

    Kuka tekee sijaistoimitukset kaikille niille, kenties miljardeille, ennen meitä kuolleille ihmisille? Eihän heillä ole mormonisukulaisia tms. jotka hoitaisivat asian. Vastaus on arvattavasti, etteivät ennen kirkon palauttamista eläneet ja kuolleet ihmiset näitä toimituksia tarvitse tai ne tehdään heille henkimaailmassa.

    Herra Pullo mainitsi jossain ketjussa kiireisestä lääkärin työstään. Eipä näytä kiire kovin kovalta, koska hänen vastauksiaan ja kommentejaan on ketjuissa koko ajan, useitakin päivässä, aamusta iltaan. Toivottavasti se ei työnantajan ajalla tai potilaitten kustannuksella tapahtuvaa.

    Äänestä

  • ei pullosta kirjoitti:

    Viimeisen kerran, ei garmentti pelasta eikä ole taikakalu. Se muistuttaa liitoista. Evankeliumi taas palautettiin profeetta Joseph Smithin kautta ja Jumala ilmoitti, että kaikki tarvitsevat pelastavat toimitukset. Kaste kuolleiden puolesta mainitaan korinttolaiskirjeessäkin, ei se ole muuta kuin Raamatullinen asia sekin. on ihmeellistä, että muut kirkot ovat eksyneet olemaan tekemättä sitä, vaikka se on jumalallinen periaate. Tämäkin asia todistaa MAP- kirkon oikeudellisuudesta. jumala ei olisi armollinen Jumala, ellei hän järjestyttäisi pelastavia toimituksia aikaisemmin eläneillekin. Eivät he voi mennä kadotukseen automaattisesti. Se ei olisi reilua.

    myöskään. Meinasi unohtua.

    Äänestä

  • sitten pelastaa kirjoitti:

    ja mistä?

    Sitä minäkin ihmettelen. Kai ei pullosta tarkoittaa "alempia kirkkauksia" tai helvettiä.

    Äänestä

  • Kuka tekee kirjoitti:

    Kuka tekee sijaistoimitukset kaikille niille, kenties miljardeille, ennen meitä kuolleille ihmisille? Eihän heillä ole mormonisukulaisia tms. jotka hoitaisivat asian. Vastaus on arvattavasti, etteivät ennen kirkon palauttamista eläneet ja kuolleet ihmiset näitä toimituksia tarvitse tai ne tehdään heille henkimaailmassa.

    Herra Pullo mainitsi jossain ketjussa kiireisestä lääkärin työstään. Eipä näytä kiire kovin kovalta, koska hänen vastauksiaan ja kommentejaan on ketjuissa koko ajan, useitakin päivässä, aamusta iltaan. Toivottavasti se ei työnantajan ajalla tai potilaitten kustannuksella tapahtuvaa.

    Jopa vastasin tähän ylempänä. vaikka hoidan 15 potilasta päivässä, anestesiahoitaja hoitaa potilaat ohjeiden mukaan induktion ja herätyksen välillä. Anestesialääkärin työ on sellaista. Pitää olla koko ajan varalla jos jotakin sattuu, ja olen usein keskeyttänyt kirjoittelunkin saliin kutsun vuoksi. lisäksi, kun osuu ASA- luokkiin 3 tai 4 kuuluva potilas, joudun olemaan salissa lähes koko ajan. Kun potilaat ovat luokista 1-2, voin kirjoitella mitä mieli tekee. toiset ovat kahvilla tai lukevat iltasanomia. meille maksetaan pääsääntöisesti palkka jatkuvasta varallaolosta leikkauksien aikana ja vastuunkannosta. Ruotsissa anestesialääkäri ei mene ollenkaan saleihin, jos niissä on luokkiin 1-2 kuuluvia potilaita, vaan etävalvoo asiat kansiliasta ja hoitajat nukuttavat ja herättävät. se on vastuunkanto mistä maksetaan. Lähes kaikki on anestesialääkärin vastuulla ja hän lähtee källin sattuessa lakitupaan. Siitä palkka tulee. Tätä ei voi verrata muuhun lääkärin työhön, koska tässä tienaa stressistä.
    Tästä huolimatta on valtava pula julkisen sektorin anestesialääkäreistä, suurin osa on yksityissairaaloissa ja lääkäriasemilla missä maksetaan moninkertaisesti. Mutta siellä ei ole anestesiahoitajaa vaan lääkäri tekee kaiken. Apua on vain aloituksessa ja lopetuksessa, olen kyllä käynyt kokeilemassa sitäkin useana vuotena.
    Siis, en varasta työnantajalta aikaa enkä mitään tekemällä näin. Asiat hoituvat mallikkaasti. Joskus on kylläkin tosi kiire, varsinkin päivystysaikoina kuten juuri nyt. Kerkisimpäs kuitenkin edes hiukan tännekin.

    Toiseen asiaan. Suvussa täytyy olla MAP- kirkkoon kuuluva temppelikelpoinen jälkeläinen hoitamassa niitä sijaistoimitusasioita. Ellei ole, kukaan ei nyt hoida niitä ennen tuhatvuotista valtakuntaa. Jälkeläiset ovat vastuussa edesmenneistään ja he eivät pelastu ilman meitä emmekä me ilman heitä. Uskon niin, että Jumala on harkiten asettanut ihmiset tiettyihin sukuihin ja perheisiin, niihin, joissa on Israelin verta. Toimitukset tulevat.
    Sitten, ne, jotka ovat tehneet parannuksen henkivankilassa kuolemansa jälkeen, saavat sijaistoimitukset tuhatvuotisen valtakunnan aikana. Siten he eivät voi tulla esiin ensimmäisessä riemun ylösnousemuksessa tuhatvuotisen valtakunnan alussa sen ensimmäisen päivän aamuna vaan nousevat ylös myöhemmin ja odottavat henkivankilassa siihen asti. Heitä ei voida lunastaa ilman toimituksia.
    Jollet ota vastaan palautettua aitoa Jeesuksen Kristuksen evankeliumia ja tee liittoja, viivästytät kelvollisten sukulaistesi pelastusta. haluatko sitä?

    edustaa? Täytyy kyllä olla aika pihalla, että uskoo moiseen potaskaan.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

eksytyksen kirjoitti:

Alma nuorempi laittoi alulle mormonin kirjassa?
Tuo eksytys löytyy Alman kirjan 40 luvun 12-15 ja 21 jakeessa. Kun luet noita jakeita niin huomaat että Alma nuorempi opettaa noissa jakeissa että Henki on sama kuin sielu ja että ihmisten kuoltua heidän sielunsa menee paratiisiin tai pimeyteen mitkä kummatkaan eivät ole totta. Raamattu opettaa meille että ihmisten kuoltua hänen tietoisuutensa lakkaa (Saarnaaja 9 luku 10 jae). Lisäksi Alma nuorempi selittää tuossa luvussa sielujen tilaa kuoleman jälkeen monimutkaisella tavalla jota kukaan ei pysty ymmärtämään.

Alman kirjan 40 luvun 11 jakeessa enkeli sanoo että "kaikkien ihmisten henget, olivatpa ne hyviä tai pahoja, korjataan kotiin sen Jumalan luokse joka antoi heille elämän". Enkeli puhuu tuossa jakeessa elämänhengestä jonka Jumala puhalsi mm. ensimmäiseen ihmiseen Aadamiin (1 Mooses 2 luku 7 jae).Tuo elämänhenki ei ole tietoinen osa ihmistä joten se ei voi iloita tai kärsiä missään paratiisissa tai pimeydessä niinkuin Alma nuorempi opettaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu