Vihaan ihmisiä ja olen kommari. Olen aina kuullut miten kommunistit onnistuivat tuhoamaan Venäjän ja saivat älykkäät tuhottua. En välitä keksikö venäläinen edes Ladan. Tärvellä ne kyllä osaa ja kiusata kaikkia. Varkaita ovat ja juoppoja. Venäläinen huora erottuu tyhmänä. Ei tarvitse kuitenkaan haukkua kommunisteja pölvästin puolueeksi. Luulen että tulin kommunistiksi kun en päässyt käymään NL:ssa.
Miksi olen kommunisti?
24
2831
Vastaukset
- Ihmisen poika
Kommunismi perustuu ihmisrakkauteen, joten ei voi samaanaikaan vihata ihmistä ja olla kommunismi. Tietysti kommunistilla voi olla vihantunteita yksittäisiä riistäjiä ja pahantekijöitä kohtaan, mutta yleistä ihmisvihaa kommunisti ei voi tuntea.
Ihmisviha on synonyymi individualismille eli markkinataloudelle.- Kom on murhaaja
Äiti ja Isä tapettiin lasten silmien edessä kotipihalla (kommunistinen rakkaus). Kaikki tärveltiin ja varastettiin.
Ne tappavat rauhallisia ihmisiä ja tulevat kylään tankeilla tai väärennetyillä passeilla.
Isä aurinkoinen STALIN mammutti murhaaja, kuten nyt on pilattuun mammutti rekkajonot.
Ei ihmisoikeuden polkeminen ja murhaaminen ole rakkautta. Vihan lietsonta ja lasten raiskaaminen on tyypillistä KGB:n perillisille ja itsenäisten ja vapaiden maiden vihaaminen. Salamurhat ja vainot on kaikki kommarisuutta todellisuudessa ja valheelliset tiedot kaikista asioista. - Kommunismin ylläpito petosta
Kommunistit
On kolme kommunistia: Aarne Saarinen, Esko Seppänen ja Esko-Juhani Tennilä. Kommunisti voi olla joko totuudenpuhuja tai valehtelija. Totuudenpuhuja puhuu aina totta ja valehtelija valehtelee aina. Jos valehtelevan kommunistin väitteessä on useita virkkeitä, tällöin jokainen hänen sanomansa virke on valhetta. Jos tottapuhuvan kommunistin väitteessä on useita virkkeitä, tällöin jokainen hänen sanomansa virke on totta. Muistettava on , että oikeassa elämässä kaikki poliitikot, myös kommunistit, puhuvat aina totta ja ovat rehellisiä.
A) Vähintään yksi heistä on epärehellinen kommunisti. Epärehellinen ei koskaan puhu totta.
Aarne Saarinen: Vähintään yksi meistä kolmesta on totuudenpuhuja.
Esko-Juhani Tennilä: Vähintään yksi meistä kolmesta on valehtelija.
Esko Seppänen: Meitä Emutetaan!
Kuka on epärehellinen kommunisti?
B) Kommunistit ovat joko totuudenpuhujia tai valehtelijoita. Epärehellinen valehtelee ja rehellinen puhuu totta.
Aarne Saarinen: Tennilä valehtelee.
Esko-Juhani Tennilä: Saarinen ja Seppänen eivät kumpikaan valehtele.
Esko Seppänen: Meitä Emutetaan!
Kuka on rehellinen kommunisti?
C) On täsmälleen yksi kommunisti, joka on rehellinen ja totuudenpuhuja.
Aarne Saarinen: Tupakoimattomat sortavat tupakoijia. Heillä on suorastaan kiihkomielinen asenne tupakointia vastaan. Se on pikkumaisuutta. Se on sellaisten sosiaalitätien, ämmien ja ämmämäisten miesten puuhaa!
Esko-Juhani Tennilä: Vähintään yksi meistä kolmesta valehtelee.
Esko Seppänen: Saarinen puhuu totta.
Kuka on rehellinen kommunisti?
D) On täsmälleen yksi kommunisti, joka on rehellinen ja totuudenpuhuja. Kaksi muuta ovat valehtelijoita.
Aarne Saarinen: Tennilä puhuu totta.
Esko-Juhani Tennilä: Lenin oli oikeassa. Kommunistinen vallankumous olisi oikea ratkaisu ja hyväksi Suomelle.
Esko Seppänen: Meitä Emutetaan!
Kuka on rehellinen kommunisti?
E) On täsmälleen yksi kommunisti, joka on rehellinen ja totuudenpuhuja.
Aarne Saarinen: Vähintään yksi meistä kolmesta on valehtelija.
Esko-Juhani Tennilä: Seppänen on rehellinen kommunisti.
Esko Seppänen: Meitä Natotetaan!
Kuka on rehellinen kommunisti?
- Liisa vaan
Turkkilaisen runoilijan Nazım Hikmetin runo "Olen kommunisti":
Olen kommunisti.
Olen rakkautta kiireestä kantapäähän.
Rakkautta syntyvään lapseen.
Etenevään valoon.
Rakkaus, on näkemistä, ajattelemista, ymmärtämistä. Rakkaus on kehdon ripustamista tähtiin.
Rakkaus on teräksen valamisen vaivannäköä.
Olen kommunisti.
Olen rakkautta kiireestä kantapäähän.
Rakkautta syntyvään lapseen.
Etenevään valoon.
Olen kommunisti.- Ei pakko olla kommunisti
Kommunismi voi toteutua vain, jos normaalit toisinajatelijat poistetaan. Meillä on kuitenkin häviävän vähän kommunisteja, joten voimme pitää mahdottomana, että nämä "kommunistit" voisivat tuhota yhteiskuntaa.
Kaikilla ihmisillä on velvollisuus arvostella epäkohtia ja tuoda rakentavia ehdotuksia pöydälle. Pitää kuitenkin pönkittää ja puolustaa länsimaista demokratiaa vapaine vaaleineen.
Halu olla "kukkaiskansaa" ja "pasifisti" on todella hömppää harrastusta, jonka vihollinen mielihyvin haluaisi vahvistuvan. Meillä tulee lännessä olla aina uskottava puolustus. Suomi vahvistuu Natossa ja pitää vahvistua. Normaali älyinen ihminen ei ole pääsääntöisesti avuton.
Rikollinen kommunismi luokitellaan vapaissa maissa erittäin vaaralliseksi rikollisjärjestöksi.
- tyhmä,,,,,
ja ääliö, et tidä vittuakaan Venäjästä ja venäläisistä.
keksiä edes Ladaa joka muistaakseni oli kopio jostain Fiatin mallista aivan kuin piikkinokka Mosse piikkinokka Opelin.
Miksi vihaat ihmisiä? eivät ne juuri sinua kummempia ole joten oletko myös itsevihaaja?Kommunismi on muutoshalukkuutta, se on humanismia joka nousee työväen edun vuoksi, koska on työväen "tarpeen" luomaa.
Kommunismi ei ole Neuvostoliitto, kommunismi on tulevaisuus, joka on vapautta kapitalismista, köyhyydestä kurjuudesta, työtahdista ja rikkaiden ruokkimisesta.
Kommunismilla ei ole vielä historiaa, mutta sillä on jo loppuunkulunutta luonnonhistoriaa.
Kommunismi on niiden Ihmisten maailma, jotka eivät ole antautuneet porvariston valhelle, kapitalismin orjuudelle. Kommunismi on solidaaristen taistelijoiden maailma!- PappaManninen
Kuten Kim Jong Ilin nälänhätäparatiisi??
PappaManninen kirjoitti:
Kuten Kim Jong Ilin nälänhätäparatiisi??
Oletko elänyt saartotaloudessa, kun tiedät, millaista se on vai kuvitteletko. Tutustu Leningradin piiritykseen, antaa heiman esimakua.
Länsimainen tiedonvälitys, monopolien aivopesulaitos, se sinun ja kaltaistesi tiedonsaantilinnake, roskamedia.
Tollojen tuottolaitos, oikeisto!- insinööritoimisto ratas
hannu_rainesto kirjoitti:
Oletko elänyt saartotaloudessa, kun tiedät, millaista se on vai kuvitteletko. Tutustu Leningradin piiritykseen, antaa heiman esimakua.
Länsimainen tiedonvälitys, monopolien aivopesulaitos, se sinun ja kaltaistesi tiedonsaantilinnake, roskamedia.
Tollojen tuottolaitos, oikeisto!http://www.youtube.com/watch?v=-dy1qGZv1yg
Ja ei kun kaikki laulamaan
- Dsss
Kommunismi, koska kukaan ei voi olla rikkaampi jos kaikki on köyhiä
- Anonyymi
Lada on viisaiden sosialistien ja kapitalistien yhteistyötä. Sillä voi ajaa. Voiko ajaa kommunismilla tai kapitalismilla. EI. Siinä miettimistä intellektueille, jotka vanhoilla jutuilla yrittävät vedättää nykymaailmaa.
- Anonyymi
Yllätys.
Tässä viestiketjussa persuismi ei vielä kerskunut sontahousujaan. - Anonyymi
En tunne paljon kommunisteja, eikä heitä ole minun kaveriporukassa liikkunut. Tiedän kuitenkin kaksi miestä, jotka parittavat vaimoaan ja molemmat ovat kommunisteja, eli nykyään vasemmistolaisia. Toisen miehen ajatusmaailmaan sain mahdollisuuden tutustua nyt paremmin ja täytyy sanoa, ettei käsitykseni kommunistista ole ollut väärä, ainakaan tämän yhden perusteella. Maksaa jonkin muutaman kympin maksun vuosittain johonkin avustusjärjestöön, pitääkseen itsensä jonain hyväntekijänä ja sillä ylpeilee. Samaan aikaan käy vaimonsa kanssa töissä ja nostaa soskusta avustuksia tuhansia vuositasolla, kun kaikki oma raha menee kesäasunnon remonttiin. Myy sen sitten pois ja lähtee eläkettä nostaen jonnekin ulkomaille, eikä näin hänenkään eläke jää Suomeen veronkiertoon. Taitaa ne soskutätit maksaa avustuksia, kun ovat saaneet selville, että asiakas fanaattinen sosiaalikommunisti.
Kaikki sosiaalikommunistit pitäis ajaa lankulke, kun eivät itse ymmärrä mennä.- Anonyymi
Marxilaisuudesta mitään tietämätön persoona esittää tappouhkauksia. Toivottavasti ylläpito ilmoittaa kirjoittajasta poliisille.
Ilmeisesti Ukrainan sota synnyttää vihamielistä mielialaa. Äärioikeisto väkivaltaistuu. Sen mukana politiikasta tietämättömät nuoret usutetaan väkivaltaisiin tekoihin. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Marxilaisuudesta mitään tietämätön persoona esittää tappouhkauksia. Toivottavasti ylläpito ilmoittaa kirjoittajasta poliisille.
Ilmeisesti Ukrainan sota synnyttää vihamielistä mielialaa. Äärioikeisto väkivaltaistuu. Sen mukana politiikasta tietämättömät nuoret usutetaan väkivaltaisiin tekoihin.Vastataanpa kommunismidiktatuurin puuhastelija Partacuksen kommenttiin.
"Marxilaisuudesta mitään tietämätön persoona esittää tappouhkauksia."
Tappouhkaukset, tapot ja suunnitellut murhat ovat tuomittavia tekoja.
Miksi Suomen Kommunistinen Puolue ei ole vieläkään tuominnut Venäjän fasismidiktatuurin vuonna 2014 aloittamaa imperialistista tuhoamissotaa Ukrainaa ja sen kansaa vastaan tukevia marxilaisia toveripuolueitaan Venäjän federaation kommunistista puoluetta ja suomalaista Kommunistien liittoa, jotka ovat fanaattisesti sitä mieltä, että ukrainalaisia sotilaita ja sivíilejä saa ja tulee murhata niin paljon ja kauan kunnes Ukraina antautuu ja alistuu Vladimir Putinin fasistihallinnon orjuuteen?
"Ilmeisesti Ukrainan sota synnyttää vihamielistä mielialaa."
Oikaistaan Partacuksen tarkoituksellisesti toistamaa vääristelyä, jolla hän pyrkii pimittämään tosiasian.
Kyse on Venäjän fasismidiktatuurin vuonna 2014 aloittamasta imperialistisesta hyökkäyssodasta Ukrainaa ja sen kansaa vastaan, jossa Vladimir Putinin fasistihallintoa ja sen Suur-Venäjä -suunnitelmaa koko Ukrainan valtaamisesta tukevat muun muassa marxilaiset Kiinan kommunismidiktatuuri, Pohjois-Korean kommunismidiktatuuri, Venäjän fedraation kommunistinen puolue ja suomalainen Kommunistien liitto sekä jäseniä Suomen kommunistisesta puolueesta ja Kommunistisesta työväenpuolueesta.
Tuossa ylempänä vain muutamia esimerkkejä siitä, miksi minä en ole kommunisti. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Marxilaisuudesta mitään tietämätön persoona esittää tappouhkauksia. Toivottavasti ylläpito ilmoittaa kirjoittajasta poliisille.
Ilmeisesti Ukrainan sota synnyttää vihamielistä mielialaa. Äärioikeisto väkivaltaistuu. Sen mukana politiikasta tietämättömät nuoret usutetaan väkivaltaisiin tekoihin.Tämä viestiketju löytyi kirjoittamalla googlehakuun: sanat: Kommunisti huora.
Missään tekstissä ei puhuta tappamisesta, murhaamisesta tai yllyttämisestä yhtään mitään. On vähän niin, kuin pitäisi näyttää sähkötuolia, mutta ei siihen pakottaa istumaan ja siinä on selvä ero.
Olennainen asia on se, että kaksi tietämäni henkilöä, jotka parittavat tai vähintäänkin tukevat vaimoaan oman lapsensa äitiä parituksessa ovat vasemmistolaisia ja taustaltaan kommunisteja aatteeltaan. Toisen miehen vaimo on ollut eduskunnassa vaikuttavan merkittävän vasemmistopoliitikon avustajana ja toinen muuten vaan innokas kommunisti ja vasemmistoaktiivi.
En minä tiedä onko muissa puolueissa aktiivisia vaimonsa parittajia tai prostituutiota avustavina. Tiedän vain nuo kaksi. Toiseen pääsin tutustumaan oikein paremmin ja hänen ideologiaansa. Ei kestä päivänvaloa teot ja ajatukset ja käsitys on siitä, että ottaisivat kaiken tuen vastaan hyötyäkseen, että olisi enempi varaa ryypätä ja kulkea festareilla, kapakoissa yms. vaikka pieniä lapsia huollettavana.
Varmasti on ihmisiä, joita pitää tukea ja auttaa, mutta jos joku oikeasti tarvitseva jää ilman tukea, niin se on väärin. Tukeahan tuommoinen kommunisti tarvii perheineen, mutta mutta.. .
- Anonyymi
Jos aloituksen vihasanoma ei ole uusnatsin tekele niin ihme on.
- Anonyymi
Vihaa uhkuva aloitus voi hyvinkin olla "kapitalistidiktaattoriksi" ristityn varhainen vihaviesti.
- Anonyymi
"Huora-sanan käyttö - Suomen Kommunistinen puolue - Suomi24 …
https://keskustelu.suomi24.fi/t/9336202
Verkko17. syysk. 2010 · Huora-sanan käyttö. lutkahtava nainen. 17.09.2010 19:24"
Joku imbesilli porvari halusi parjata kommunisteja huoruudella. Hän teki aloituksen tarkoituksella leimata, että kommarinaiset olisivat huoria. Kukaan ei viestiin vastannut.
Vuonna 2010 Suomessa alkoi voimakas äärioikeiston nousu. Sen olennainen osa oli ja on edelleen kansallisuusviha sekä marxilaisen maailmankatsomuksen viha.
Rehti porvari ei tuollaisia lausu. Vielä vähemmän vaatii kommunisteja lankulle ja mereen hukutettavaksi.
Pelkäksi aloitukseksi jäänyt viestiketju sopii hyvin palstalla pyörivään "kapitalistidiktaattoriin", joka aloitteli silloin sosialismin aatteen tuhoamiskirjoitteluaan. Hän ei enää käytä "huora" sanaa mutta on tyylipuhdas parjauskirjoittaja.- Anonyymi
Missä tekstissä puhutaan mereen hukuttmisesta.
- Anonyymi
Ihmisen täytyy vihata itseään suuresti, joka teki 12 vuotta sitten idioottimaisen aloituksen. Vain yksi palstalla vihaa sosialismia kuten aloituksen tekijä. Tämä yksi rakastaa rakastaa holokaustia ja vammaisten kuolettamista natsien valtakautena Saksassa ja yleensä väkivaltaa.
Turha vihata kun sosialismi etenee joka tapauksessa. Rauhan maailma toteutuu. Kansallisuusviha katoaa.
Tuollaiset törkypäiset, äärimmäiset sotakiihkoilijat ovat sittenkin vähemmistönä ihmiskunnan keskuudessa. Ala-arvoisia räksyttäjiä. - Anonyymi
OLEN MIELUMMIN KOMMUNISTI KUN ÄÄRIOIKEISTOLAINEN.... MINUA KYRSII SE ETTÄ ÄÄRIOIKEISTO EI MUUTA TEE KUN RATSASTAA MAAHANMUUTOLLA
Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
20e Riskitön veto 20e talletuksella VB:lle
Pssst! Vinkki viis rotvallinreunalla eläjille. VB tarjoaa 20 euron riskittömän vedon ensitallettajille vedonlyöntiin.42447- 1161617
Viiimeinen viesti
Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill361356Analyysiä: Kiuru-keissi oli ja meni - demarit hävisi tässäkin
Tapauksen tultua julki alkoi demarit ja muu vasemmisto selittään, että tämä oli poliittista väkivaltaa, siis ennen kuin1561181- 521095
- 1131082
Suomessa on valittava 2 lucia neitoa...
Maahanmuuttajille oma lucia neito ja Suomalaisille oma SUOMALAINEN Lucia neito....sama juttu on tehtävä miss Suomi kisoi1051044- 571041
Olet tärkeä
mutta tunnen jotain enemmän ja syvempää. Jos voisinkin kertoa sinulle... Olen lähinnä epätoivoinen ja surullinen.46909- 60882