ukko

Onko kenellekään tullut mieleen, miksi meidän pitää palvoa juutalaisten jumalaa. Olisihan meillä ollut oma ukkommekin. Onhan kalevala hiukan hillitympi kuin vt. Miksi ihmisten pitäisi elää kuoleman jälkeen, eihän ole elänyt ennen syntymääkään. Millä tavalla selitetään kaikke ne syntymättömät yksilöt, jotka periaatteessa olisi voineet syntyä. esim. itselläni on kaksi lasta, voisi olla vaikka kymmenen.
6179
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

"Millä tavalla selitetään kaikke ne syntymättömät yksilöt, jotka periaatteessa olisi voineet syntyä. esim. itselläni on kaksi lasta, voisi olla vaikka kymmenen."

No miten itse selittäisit ilmiön? Kai ehkäisyllä on osuutta asiaan?

Äänestä
  • on. Pitäisikö siis olla v-lessu raamatun mukaan. Eihän raamatussa kai ole järjen käyttöä kielletty. Kuitenkaan en löydä mistään uskonnosta näihin kysymyksiin vastausta. Asiasta kolmanteen, ilmestyskirja vaikuttaa kirjoitetun jönkun tajunnan laajentajan vaikutuksen alaisena. Sanoohan sen jo sana ilmestys. Tyhjästä ei voi mitään nyhjästä.

    Äänestä

  • toive kirjoitti:

    on. Pitäisikö siis olla v-lessu raamatun mukaan. Eihän raamatussa kai ole järjen käyttöä kielletty. Kuitenkaan en löydä mistään uskonnosta näihin kysymyksiin vastausta. Asiasta kolmanteen, ilmestyskirja vaikuttaa kirjoitetun jönkun tajunnan laajentajan vaikutuksen alaisena. Sanoohan sen jo sana ilmestys. Tyhjästä ei voi mitään nyhjästä.

    No ni, käytit ehkäisyä -> ei kersoja. Syntymättömien yksilöiden ongelma ratkaistu, Case closed.

    Äänestä

  • ..murhaavat syntymättömiä lapsiaan aborteilla! Niinkö on sinunkin laitasi? Vai missä ovat sinun mahdolliset "vaikka kymmenen"?

    Äänestä

  • aha! kirjoitti:

    ..murhaavat syntymättömiä lapsiaan aborteilla! Niinkö on sinunkin laitasi? Vai missä ovat sinun mahdolliset "vaikka kymmenen"?

    oli turha ja loukkaava, olenhan ketjun alkupuolella vastannut kysymykseen.

    Äänestä

  • toive kirjoitti:

    oli turha ja loukkaava, olenhan ketjun alkupuolella vastannut kysymykseen.

    Älä nyt vedä palkokasvia sieraimiin vaan iloitse niistä kahdesta lapsesta jotka sinulla jo on.

    Onko sitä nyt pakko pohtia päätään puhki että mitä niille kaikille miljoonille siittiöille ja syntymättömille oikeen tapahtuu ja miksi? Tuohon ei vastaa raamattu eikä tiede. Me voisimme vaikka yhdessä pohtia tuota kysymystä pikkuruisilla aivoillamme vaikka aivan kuolinvuoteellemme asti, saamatta asiasta yhtään sen enempää tolkkua. Mutta miksi ihmeessä hypätä tälläiseen mielen turhuuden oravanpyörään?

    Käytä energiaasi ennemmin niiden kahden syntyneen opastamiseen elämän tiellä. Se on sinun velvollisuutesi, tunnustit sitten mitä uskoa tahansa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


toive kirjoitti:

Onko kenellekään tullut mieleen, miksi meidän pitää palvoa juutalaisten jumalaa. Olisihan meillä ollut oma ukkommekin. Onhan kalevala hiukan hillitympi kuin vt. Miksi ihmisten pitäisi elää kuoleman jälkeen, eihän ole elänyt ennen syntymääkään. Millä tavalla selitetään kaikke ne syntymättömät yksilöt, jotka periaatteessa olisi voineet syntyä. esim. itselläni on kaksi lasta, voisi olla vaikka kymmenen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu