Tänään

poikani 6-vuotissyntymäpäivän aamuna, kun olimme lähdössä pojan kanssa päiväkodin eskariin, tapahtui seuraavaa:

Äiti sanoi pojalle, että "ajattele miten jännää, menet päiväkotiin 5-vuotiaana, mutta palaat 6-vuotiaana" (syntymähetki nimittäin oli keskellä päivää).

Tähän pian 6-vuotias: "Äiti, miksi elämän hetket menevät niin nopeasti ohi? Miksi elämässä ei ole uusintaa?"

---

Mikä Raamatun opetus toteutui lapsen sanoissa, joka ei monenkaan kohdalla tällä palstalla tunnu toteutuvan?
4201
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Se kuinka lyhyt ihmisen maallinen elämä on ja miten sitä ei kannata tuhlata vääriin asioihin, siis se on todella lyhyt ja sitä kuvaa vaikkapa tämä psalmin kohta:

Ihminen on kuin tuulenhenkäys,
hänen päivänsä kuin katoava varjo.

Psalmi 144:4

Ja ensisijainen tarkoitus on etsiä Jumalaa, muu on turhuutta. Tosin kaikki muukin tarvittava siinä ohessa tulee.

Äänestä
  • TÄRKEIN asia ihmiselle ON ETSIÄ ENSIN JUMALA ja näin päästä Hänen valtakuntansa kansalaiseksi.
    KAIKKI muukin hoituu, kaiken muunkin tarpeellisen
    annetaan.

    Ja tiedätkö kun on tuolle iankaikkisen elämän tielle päässyt SE MINKÄ IKÄINEN olet EI OLE MITÄÄN MERKITYSTÄ. Näin itse olen saanut kokea, sillä iankaikkinen elämä kun on saanut alkaa ei silloin
    vuosia mitata.

    Äänestä

  • old_profile_34088 kirjoitti:

    TÄRKEIN asia ihmiselle ON ETSIÄ ENSIN JUMALA ja näin päästä Hänen valtakuntansa kansalaiseksi.
    KAIKKI muukin hoituu, kaiken muunkin tarpeellisen
    annetaan.

    Ja tiedätkö kun on tuolle iankaikkisen elämän tielle päässyt SE MINKÄ IKÄINEN olet EI OLE MITÄÄN MERKITYSTÄ. Näin itse olen saanut kokea, sillä iankaikkinen elämä kun on saanut alkaa ei silloin
    vuosia mitata.

    Jumala tahtoo, että kääntyy hänen puoleensa, oikeaan suuntaan, eihän siinä iällä ole merkitystä.

    Jeesus sanoi siihen: Luuletteko, että he olivat suurempia syntisiä luin kaikki muut galilealaiset, koska saivat tuollaisen lopun?

    Eivät suinkaan - samalla tavoin te kaikki olette tuhon omia ELLETTE KÄÄNNY.

    Luuk. 13:2-3

    Äänestä

  • old_profile_41305 kirjoitti:

    YKSINKERTAISESTI ON.

    Mutta silloin kun iHMINEN EI TÄHÄN YKSINKERTAISESTI
    TARTU niin kaikki tulee moninkertaiseksi ja spekulointi jatkuu.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

KariHenrik kirjoitti:

poikani 6-vuotissyntymäpäivän aamuna, kun olimme lähdössä pojan kanssa päiväkodin eskariin, tapahtui seuraavaa:

Äiti sanoi pojalle, että "ajattele miten jännää, menet päiväkotiin 5-vuotiaana, mutta palaat 6-vuotiaana" (syntymähetki nimittäin oli keskellä päivää).

Tähän pian 6-vuotias: "Äiti, miksi elämän hetket menevät niin nopeasti ohi? Miksi elämässä ei ole uusintaa?"

---

Mikä Raamatun opetus toteutui lapsen sanoissa, joka ei monenkaan kohdalla tällä palstalla tunnu toteutuvan?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu