Siis mitä?

"Minutkin Armikki on tuominnut millon miksikin. Näyttääkin että Raamatunlauseilla on hyvä lyödä toisia päähän ottamatta itse niistä ollenkaan vaaria.
Yhdenlaista sokeutta sekin."

No niin Totuuden nimessä esille kaikki ne millä olen muita nimittänyt.

Jos ei listaa ala löytyä niin EIKÖ ole jo syytä
mennä itseensä.

Se, että ihminen joka EI OLE JUMALAN OMA niin silloin HÄN ON SAATANAN OMA.

JA TÄMÄ tosiasia EI ole minusta vaan SEN JOKAISEN PITÄISI NÄHDÄ RAAMATUN KIRJAIMISTAKIN JO.
26644
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 26

Vanhimmat

"Se, että ihminen joka EI OLE JUMALAN OMA niin silloin HÄN ON SAATANAN OMA.

JA TÄMÄ tosiasia EI ole minusta vaan SEN JOKAISEN PITÄISI NÄHDÄ RAAMATUN KIRJAIMISTAKIN JO."

Näin sinä Armi huudat ja onhan lause periaatteessa totta, mutta mutta...

sinä et ole oikea henkilö sanomaan itsellesi tuntemattomille ihmisille kuka on saatanan oma.

Eikä meistä kukaan voi sanoa varsinkaan Jeesusta tunnustavalle lähimmäiselle niin kuin sinä olet jatkuvasti tehnyt.

Sinä et todellakaan ole palvelemassa totuutta sanoillasi vaan huseeraat väärämielisenä tuomarina ja syyttäjänä palstalla.

Äänestä
  • Sinä itse nyt teit, sanoit?

    Sinä et ole palvelemassa totuutta sanoillasi vaan huseeraat väärämielisenä tuomarina ja syyttäjänä palstalla.

    Oletko sinä oikea henkilö sanomaan tuollaista?

    Äänestä

  • old_profile_41305 kirjoitti:

    Sinä itse nyt teit, sanoit?

    Sinä et ole palvelemassa totuutta sanoillasi vaan huseeraat väärämielisenä tuomarina ja syyttäjänä palstalla.

    Oletko sinä oikea henkilö sanomaan tuollaista?

    Olet varmasti jo tehnytkin jonkun virheen jolla olet armin saanut närkäsrtymään ja nyt koitat häntä epätoivoisesti mielistellä. Tulet huomaamaan mahdottoman mahdottomaksi. Ei ole kuin ajan kysymys kun tulet sinäkin vuorostasi saamaan armin vihat päällesi.

    Äänestä

  • Aloittaja

    old_profile_41305 kirjoitti:

    siitä mitä toista syyttävät itse sitä tekevät.

    Tällaista se on SOKEUS. Aivan niinkuin sokeakaan EI VOI nähdä niin ei hengellisesti SOKEAKAAN VOI
    NÄHDÄ.

    Se miksi aloituksen toin niin niitä lukijoita varten
    jotka vielä Jumalan äänen kuulevat, että he tulisivat näkemään miten niitä mustamaalataan
    jotka TOTUUDEN PERÄÄN OVAT, jotka TOTUUTTA TUOVAT.

    Siis perätön oli väite olisin nimitellyt jotakuta TIES MIKSI.

    Järkyttävää on VALHE kyllä ollaan siunaamassa mutta kun JOKU TOTUUDEN SANOO SE KIROTAAN.

    Mutta Hssu toiset näistä kirjoittajista täällä jotka Totuutta vastustaa EIVÄT TIEDÄ MITÄ TEKEVÄT mutta toiset tietävät ja he menevät yhä syvemmälle eksytyksen syviin vesiin ja näin paatumistaan paatuvat.

    VAIN NE JOTKA KÄÄNTYVÄT JUMALAN PUOLEEN VOIVAT
    TULLA NÄKEMÄÄN JUMALAN TOTUUDEN muut pysyvät ihmisopin valheissa.

    Äänestä

  • old_profile_34088 kirjoitti:

    Sinullehan ei kelpaa kuin teuvo ja karihenrik.

    Äänestä

  • EN KOSKAAN KIRJOITA PUSKASTA, ENKÄ HUUDA JOS HUUDAN KÄYTÄN HUUTOMERKKIÄ

    Äänestä

  • JoS huudan KÄyTäN huutoMErKkIÄ
    EIkÖ se MEnE KaLloosI EtTEn HUuDA?

    Äänestä

  • huu! huu! huu! nyt huudan kuin pasuuna, huu!

    EIKÖ KALLOOSI MAHDU, KUN HUUDAN KÄYTÄN HUUTOMERKKIÄ? KUN KÄYTÄN ISOJA KIRJAIMIA,
    E N H U U D A

    Äänestä

  • Aloittaja

    pihalle kirjoitti:

    Sinullehan ei kelpaa kuin teuvo ja karihenrik.

    yksi valhe sinulta. Sillä täällä ei ole kyse siitä ihminen ihmisen hyväksyy niin on jotakin. Aivan muusta on kyse, mutta sitä sokeudessasi et voi nähdä etkä tule näkemään ELLET voi kääntyä ihmisopin pauloista JUMALAN PUOLEEN.

    Sillä näin on NE JOTKA JUMALAA ETSIVÄT HE VAIN NÄKEVÄT OIKEIN.

    Äänestä

  • Aloittaja

    ..... kirjoitti:

    EN KOSKAAN KIRJOITA PUSKASTA, ENKÄ HUUDA JOS HUUDAN KÄYTÄN HUUTOMERKKIÄ

    EIKÖ sokeutesi ole jo aivan yli ymmärryksen käyvä,
    Sanot: Et koskaan kirjoita puskasta?
    Mitä sinä nyt sitten teit?

    Äänestä

  • old_profile_34088 kirjoitti:

    yksi valhe sinulta. Sillä täällä ei ole kyse siitä ihminen ihmisen hyväksyy niin on jotakin. Aivan muusta on kyse, mutta sitä sokeudessasi et voi nähdä etkä tule näkemään ELLET voi kääntyä ihmisopin pauloista JUMALAN PUOLEEN.

    Sillä näin on NE JOTKA JUMALAA ETSIVÄT HE VAIN NÄKEVÄT OIKEIN.

    joten, väisty tieltäni, Saatana! Sinä tahdot saada meidät lankeamaan. Sinun ajatuksesi eivät ole Jumalasta, vaan ihmisestä!

    Äänestä

  • Aloittaja

    tuonelan lautturi kirjoitti:

    joten, väisty tieltäni, Saatana! Sinä tahdot saada meidät lankeamaan. Sinun ajatuksesi eivät ole Jumalasta, vaan ihmisestä!

    sanat sinulle eivät ole Jumalasta NIIN EKSYTTÄJÄN PAULOISSA OLET PISTE

    Äänestä

  • pertti.e

    old_profile_34088 kirjoitti:

    siitä mitä toista syyttävät itse sitä tekevät.

    Tällaista se on SOKEUS. Aivan niinkuin sokeakaan EI VOI nähdä niin ei hengellisesti SOKEAKAAN VOI
    NÄHDÄ.

    Se miksi aloituksen toin niin niitä lukijoita varten
    jotka vielä Jumalan äänen kuulevat, että he tulisivat näkemään miten niitä mustamaalataan
    jotka TOTUUDEN PERÄÄN OVAT, jotka TOTUUTTA TUOVAT.

    Siis perätön oli väite olisin nimitellyt jotakuta TIES MIKSI.

    Järkyttävää on VALHE kyllä ollaan siunaamassa mutta kun JOKU TOTUUDEN SANOO SE KIROTAAN.

    Mutta Hssu toiset näistä kirjoittajista täällä jotka Totuutta vastustaa EIVÄT TIEDÄ MITÄ TEKEVÄT mutta toiset tietävät ja he menevät yhä syvemmälle eksytyksen syviin vesiin ja näin paatumistaan paatuvat.

    VAIN NE JOTKA KÄÄNTYVÄT JUMALAN PUOLEEN VOIVAT
    TULLA NÄKEMÄÄN JUMALAN TOTUUDEN muut pysyvät ihmisopin valheissa.

    Äänestä

  • Aloittaja

    kyllä on todella metkaa minä kun tuon Totuuden julki, että ihminen joka ei Jumalan oma ole ON silloin saatanan oma, älähdetään.
    Mutta silloin kun ihminen tuo aivan perättömiä
    asioita toisesta ihmisestä NÄIN MUSTAMAALATAKSEEN
    se TOTUUDEN jota toinen tuo niin SIINÄ EI OLE MITÄÄN IHMEELLISTÄ.

    Äänestä

  • tulee muuttumaan kirjoitti:

    Olet varmasti jo tehnytkin jonkun virheen jolla olet armin saanut närkäsrtymään ja nyt koitat häntä epätoivoisesti mielistellä. Tulet huomaamaan mahdottoman mahdottomaksi. Ei ole kuin ajan kysymys kun tulet sinäkin vuorostasi saamaan armin vihat päällesi.

    Ei muutu totuus vaikka minä eksyisinkin.

    Äänestä

  • Aloittaja

    old_profile_41305 kirjoitti:

    Ei muutu totuus vaikka minä eksyisinkin.

    Totuus on ja pysyy se ei ihmisten mukaan heilahda MIHINKÄÄN SUUNTAAN.

    Äänestä

  • Kiitän asiallisesta viestistäsi. Sinulla on hyvä pointti, kun tutustuu ihmiseen paremmin oppii ymmärtämään häntä ja hänen ajatuksiaan paremmin.

    Äänestä

sinut tuhoaa sinun oma pahuutesi. Olet itsesi ylentänyt ja tuomitset hurskaita unohtaen sen,
että "niitä, jotka turvaavat Herraan, ei kohtaa tuomio. Hän lunastaa heidät vapaiksi." (Ps. 34:22)

Äänestä
  • Jumalan jokainen sana on tulessa koeteltu, hän on niiden kilpi, jotka häneen turvaavat.

    Äänestä

.,.,.,

Äänestä
  • Aloittaja

    Jumala ei jätä tyhjäksi, tyhjyyteen.

    Äänestä

Monet kerrat olet minutkin julistanut "saatanan sanoman tuojaksi", "valehtelijaksi", sekä " ei uskossa olevaksi". Ja näin olet antanut juuri sen valheellisen todistuksen lähimmäisestäsi, kun et minua tunne. Ja juuri tämän peräänhän aijemmin kuulutit. Se parannuksen teko olisi hyvä aloittaa omasta itsestä.
Vai etkö ota vastuuta sanoistasi?

Äänestä
  • Aloittaja

    sanoi suoraan AIVAN samoin Hän kauttani sanoo SUORAAN:
    "Mutta voi teitä, kirjanoppineet ja fariseukset, te ulkokullatut, kun suljette taivasten valtakunnan ihmisiltä! Sillä itse te ette mene sisälle, ettekä salli meneväisten sisälle mennä. 14. Voi teitä, kirjanoppineet ja fariseukset, te ulkokullatut, kun syötte leskien talot, jopa näön vuoksi pitkiä rukouksia pitäen! Sentähden saatte sitä kovemman tuomion. 15. Voi teitä, kirjanoppineet ja fariseukset, te ulkokullatut, kun te kierrätte meret ja mantereet tehdäksenne yhden käännynnäisen; ja kun joku on siksi tullut, niin teette hänestä helvetin lapsen, kahta vertaa pahemman, kuin te itse olette! 16. Voi teitä, te sokeat taluttajat, jotka sanotte: 'Jos joku vannoo temppelin kautta, niin se ei ole mitään; mutta jos joku vannoo temppelin kullan kautta, niin hän on valaansa sidottu'! 17. Te tyhmät ja sokeat! Kumpi on suurempi, kultako vai temppeli, joka kullan pyhittää? 18. Ja: 'Jos joku vannoo alttarin kautta, niin se ei ole mitään; mutta jos joku vannoo sen päällä olevan uhrilahjan kautta, niin hän on valaansa sidottu.' 19. Te sokeat! Kumpi on suurempi, uhrilahjako vai alttari, joka uhrilahjan pyhittää? 20. Sentähden, joka vannoo alttarin kautta, vannoo sen kautta ja kaiken kautta, mitä sen päällä on. 21. Ja joka vannoo temppelin kautta, vannoo sen kautta ja hänen kauttansa, joka siinä asuu. 22. Ja joka vannoo taivaan kautta, vannoo Jumalan valtaistuimen kautta ja hänen kauttansa, joka sillä istuu. 23. Voi teitä, kirjanoppineet ja fariseukset, te ulkokullatut, kun te annatte kymmenykset mintuista ja tilleistä ja kuminoista, mutta jätätte sikseen sen, mikä laissa on tärkeintä: oikeuden ja laupeuden ja uskollisuuden! Näitä tulisi noudattaa, eikä noitakaan sikseen jättää. 24. Te sokeat taluttajat, jotka siivilöitte hyttysen, mutta nielette kamelin! 25. Voi teitä, kirjanoppineet ja fariseukset, te ulkokullatut, kun te puhdistatte maljan ja vadin ulkopuolen, mutta sisältä ne ovat täynnä ryöstöä ja hillittömyyttä! 26. Sinä sokea fariseus, puhdista ensin maljan sisus, että sen ulkopuolikin tulisi puhtaaksi! 27. Voi teitä, kirjanoppineet ja fariseukset, te ulkokullatut, kun te olette valkeiksi kalkittujen hautojen kaltaisia: ulkoa ne kyllä näyttävät kauniilta, mutta ovat sisältä täynnä kuolleitten luita ja kaikkea saastaa! 28. Samoin tekin ulkoa kyllä näytätte ihmisten silmissä hurskailta, mutta sisältä te olette täynnä ulkokultaisuutta ja laittomuutta. 29. Voi teitä, kirjanoppineet ja fariseukset, te ulkokullatut, kun te rakennatte profeettain hautoja ja kaunistatte vanhurskasten hautakammioita, 30. ja sanotte: 'Jos me olisimme eläneet isäimme päivinä, emme olisi olleet osallisia heidän kanssaan profeettain vereen'! 31. Niin te siis todistatte itsestänne, että olette niiden lapsia, jotka tappoivat profeetat. 32. Täyttäkää siis te isäinne mitta. 33. Te käärmeet, te kyykäärmeitten sikiöt, kuinka te pääsisitte helvetin tuomiota pakoon? 34. Sentähden, katso, minä lähetän teidän tykönne profeettoja ja viisaita ja kirjanoppineita. Muutamat heistä te tapatte ja ristiinnaulitsette, ja toisia heistä te ruoskitte synagoogissanne ja vainoatte kaupungista kaupunkiin; 35. että teidän päällenne tulisi kaikki se vanhurskas veri, joka maan päällä on vuodatettu vanhurskaan Aabelin verestä Sakariaan, Barakiaan pojan, vereen asti, jonka te tapoitte temppelin ja alttarin välillä. 36. Totisesti minä sanon teille: tämä kaikki on tuleva tämän sukupolven päälle."

    Mene siis itseesi jos vielä voit ja PYYDÄ ETTÄ JUMALA SINUA VIELÄ ARMAHTAISI.

    Sillä se mitä tuot ON IHMISOPIN SAASTAA se on TOTUUS jota en voi lähteä siunaamaan VAAN SE OPPI ON KIROTTU.

    Ja mitä valehtelijoihin, saatanan sanoman tuojaan,
    ei JUMALAN USKOSSA olemiseen tulee NE ON KAIKKI
    SITÄ SAMAA IHMINEN JOKA EI OLE JUMALAN OMA NIIN
    SAATANAN OMA ON ja silloin EI MUUTA TUO KUIN VALHETTA SAATANAN SANOMAA SIIS Eikä näin TIETYSTIKÄÄN JUMALAN ANTAMASSA USKOSSA OLE.

    Siis ei tuo OIKEUTA sanomaan on sanonut ties miksi?

    Onko mennyt ohi MITEN MINUA ON TODELLA NIMITETTY TIES MIKSI? Mutta en siitä numeroa tee se ei minuun koske vaan menee suoraan Jeesuksen tykö.

    Nyt vastasin vaikka olen kohdallasi tomut jo jaloistakin pois pyyhkinyt.

    En jatka tästä ellet ole parannuksen paikalle rientänyt ja tullut näkemään miten oletkin ollut Jumalan vihollinen kun valheen herran palveluksessa olet täällä ollut eksyttämässä.

    Jatkat vain tuomitsemislinjaasi. Vaikka olen monet kerrat sanonut että uskon Raamatun sanomaan ja Jumalaan ja että Jeesus Kristus on minun Herrani.
    Minä olen tuonut Raamatun Sanomaa ja sinulle Raamatun Sana on siis "valheen herran palvelemista" ja "Jumalan vihollisuutta".

    Kannattaa muistaa kuinka Paavalille kävi. Kun hänet pysäytettiin ja sanottiin:" Miksi vainoat minua (Jeesusta)". Kun Paavali vainosi uskovaisia. Minä uskon että Jumala sinut pysäyttää ennemmin tai myöhemmin vainoamisestasi.

    Äänestä

  • Aloittaja

    pertti.e kirjoitti:

    jatkan Totuuden tuomista ja sinä jatkat valheen palvelemista.

    Pahalta näyttää että et voi enää Totuuteen päästä
    kun luulet olevasi Jumalan oma ja sitä joka ahtaan portin kautta on JUmalan valtakuntaan päässyt
    onkin harhassa.

    Voi, voi.

    Äänestä

  • old_profile_34088 kirjoitti:

    jatkan Totuuden tuomista ja sinä jatkat valheen palvelemista.

    Pahalta näyttää että et voi enää Totuuteen päästä
    kun luulet olevasi Jumalan oma ja sitä joka ahtaan portin kautta on JUmalan valtakuntaan päässyt
    onkin harhassa.

    Voi, voi.

    Viestisi on puhasta sinun käsitystäsi, totuuden kanssa sillä ei välttämättä ole mitään tekemistä.
    Ja totuuksiin pääsemisiä et -Jumalan kiitos- sinä onneksi ratkaise.
    Voisitkin näyttää Raamatusta kohdan jolla tuomitset uskoni etkä omassa lihassasi tuomita.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

old_profile_34088 kirjoitti:

"Minutkin Armikki on tuominnut millon miksikin. Näyttääkin että Raamatunlauseilla on hyvä lyödä toisia päähän ottamatta itse niistä ollenkaan vaaria.
Yhdenlaista sokeutta sekin."

No niin Totuuden nimessä esille kaikki ne millä olen muita nimittänyt.

Jos ei listaa ala löytyä niin EIKÖ ole jo syytä
mennä itseensä.

Se, että ihminen joka EI OLE JUMALAN OMA niin silloin HÄN ON SAATANAN OMA.

JA TÄMÄ tosiasia EI ole minusta vaan SEN JOKAISEN PITÄISI NÄHDÄ RAAMATUN KIRJAIMISTAKIN JO.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu