MIKSI???

Tällä palstalla sallitaan okkultisimin esille tuominen ym. sellaisen puolustaminen.
Esimerkkinä keskustelu alempana jossa tyrkytetään ohjelmaa joka kertoo Suomessa asuvasta nuoresta perheenäidistä joka toimii henkien välikappaleena, itse siitä ilmeisen tietämättömänä.
Rakkaat Jumalan omat, tämä palsta on menettänyt merkityksensä jos se saa jatkua, totisesti Jeesus itse sanoi; "löytäneekö Hän uskoa kun Hän palaa takaisin".
Jumalan sana myös sanoo että saastainen saastuu ja pyhä pyhittyy, nyt jos koskaan on se aika jolloin joko olet Jeesuksen oma tai et ole, välimuotoa ei ole olemassa.
Siunaten.
8199
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

palsta mikään pyhä ole eikä tule olemaan. Eikä tämmöistä palstaa pidä pitääkään minään sen kummoisempana. Tämä on jorina palsta kuten olet ehkä huomannut. Mut julista sinä sitä evankeliumia minkä olet sydämelle saanut. Itse olen jo ajat sitten jättänyt tämän palstan omaan arvoonsa. Silloin tällöin vastailen, tilanteen mukaan. Mut rukouksien kautta voi paljon vaikuttaa näiden palstalaisten elämässä. Se on joskus enemmän kuin sanat. Siunausta

Äänestä
  • vaikuttaa vaikka minun elämääni?
    Lyönpä vetoa, ettet yhtikäs mitään.

    "Mut rukouksien kautta voi paljon vaikuttaa näiden palstalaisten elämässä."

    Äänestä

  • rukouksen kautta kirjoitti:

    vaikuttaa vaikka minun elämääni?

    Muinoin raamatun miehet ja naiset vaikuttivat rukouksin sekä yksilöiden että valtakuntien asioihin. Hebrealaiskirjeestä luemme tästä.

    "Ja mitä minä vielä sanoisin? Sillä minulta loppuisi aika, jos kertoisin Gideonista, Baarakista, Simsonista, Jeftasta, Daavidista ja Samuelista ja profeetoista,jotka uskon kautta kukistivat valtakuntia, pitivät vanhurskautta voimassa, saivat kokea lupauksien toteutumista, tukkivat jalopeurain kidat, sammuttivat tulen voiman, pääsivät miekanteriä pakoon, voimistuivat heikkoudesta, tulivat väkeviksi sodassa, ajoivat pakoon muukalaisten sotajoukot" (Hebr. 11:32s).

    Rukous voi paljon, kun se on harras. Jumala kyllä tuntee Sinutkin vaikka rukoilija ei tunne vaan huokaa puolestasi kuten minä nyt. Jumala voi.

    Äänestä

  • old_profile_20123 kirjoitti:

    tapahtuneen, on ensinnäkin tarua, eikä sillä ole mitään arvoa nykyaikana.

    Rukous ei vaikuta yhtään sen enempää, kuin plasebolääke.

    Äänestä

  • Kiitos sinulle sävyisästä kommentista.
    Erään asian suhteen siinä, voisin olettaa sinulla olevan tiedonsanat armolahjan.
    Ymmärrän kyllä, rankkoja asioita elämässäni kokeneena, että tämä palsta ei ole "pyhä" ja on lähinnä turinapaikka, ja erilaisille mielipiteille avoin foorumi, mutta jos katsomme nettietikettiä joka liitty keskustelupalstaan ja sen aihepiiriin, okkultismi ei kuulune tälle palstalle, sille on kaiketikin oma paikkansa.
    Jumalan sormi kosketti sisintäni, alussa mainitsemani asian suhteen, siksi tahdon sinua rohkaista olemaan uskollinen sinä mitä olet Herralta saanut, Hän on avannut sinun eteesi oven, eikä kukaan voi sitä sulkea. Hän myös antaa sinulle tarvittavat lahjat ja voimavarat suorittaaksesi sen tehtävän johon hän on sinut kutsunut, ole rohkea älä epäröi.
    Siunaten.

    Äänestä

  • rukouksen kautta kirjoitti:

    vaikuttaa vaikka minun elämääni?
    Lyönpä vetoa, ettet yhtikäs mitään.

    "Mut rukouksien kautta voi paljon vaikuttaa näiden palstalaisten elämässä."

    mut jospa joku voisi. Vai onko sinulla jotain sitä vastaan, jos joku sinua siunaa...Mut sekin on vappaaehtoista.

    Äänestä

  • sisar-55 kirjoitti:

    Kiitos sinulle sävyisästä kommentista.
    Erään asian suhteen siinä, voisin olettaa sinulla olevan tiedonsanat armolahjan.
    Ymmärrän kyllä, rankkoja asioita elämässäni kokeneena, että tämä palsta ei ole "pyhä" ja on lähinnä turinapaikka, ja erilaisille mielipiteille avoin foorumi, mutta jos katsomme nettietikettiä joka liitty keskustelupalstaan ja sen aihepiiriin, okkultismi ei kuulune tälle palstalle, sille on kaiketikin oma paikkansa.
    Jumalan sormi kosketti sisintäni, alussa mainitsemani asian suhteen, siksi tahdon sinua rohkaista olemaan uskollinen sinä mitä olet Herralta saanut, Hän on avannut sinun eteesi oven, eikä kukaan voi sitä sulkea. Hän myös antaa sinulle tarvittavat lahjat ja voimavarat suorittaaksesi sen tehtävän johon hän on sinut kutsunut, ole rohkea älä epäröi.
    Siunaten.

    Rohkaisua juuri tähän paikkaan tarvitsinkin, joten kiitos paljon. Ole myös siunattu Jeesuksen nimessä sinä ja läheisesi.

    Äänestä

ole vielä pahempaa okkultismia.

Siinähän esim. pestään syntejä kauan sitten kuolleen esselaisen verellä. Vieläpä syödään tämän raukan ruumista.

Siinäkin uskotaan kaikenlaisiin "henkeihin" jne.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

sisar-55 kirjoitti:

Tällä palstalla sallitaan okkultisimin esille tuominen ym. sellaisen puolustaminen.
Esimerkkinä keskustelu alempana jossa tyrkytetään ohjelmaa joka kertoo Suomessa asuvasta nuoresta perheenäidistä joka toimii henkien välikappaleena, itse siitä ilmeisen tietämättömänä.
Rakkaat Jumalan omat, tämä palsta on menettänyt merkityksensä jos se saa jatkua, totisesti Jeesus itse sanoi; "löytäneekö Hän uskoa kun Hän palaa takaisin".
Jumalan sana myös sanoo että saastainen saastuu ja pyhä pyhittyy, nyt jos koskaan on se aika jolloin joko olet Jeesuksen oma tai et ole, välimuotoa ei ole olemassa.
Siunaten.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu