Voisko

kertoa, että miksi ei Janne ole mukana? Vaikka sai toiseksi eniten kirjeitä.
1476
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Tänä vuonna kirjeiden määrä ei ollut valintaperuste,niinkuin edellisillä kausilla.
Liekkö myös maajussitkin saaneet valita osallistuakko loppuohjelmaan vai ei. Minusta ainakin Marjutista paistoi "rivien välistä",ettei halunnut jatkaa kun kirjeet sai.
Olisihan tuo janne varmaan ollut persoona.

Nyt kaikki jussit ovat sentään täyspäiväisesti maataloudesta leipänsä ottavia,eikä mitään mökkiyrittäjiä tms.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


joku kirjoitti:

kertoa, että miksi ei Janne ole mukana? Vaikka sai toiseksi eniten kirjeitä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu