SDP ja Kokoomus lakkauttivat kuluneella valtuustokaudella kyläkoulut ja päättivät suurlukiosta. Jos vastusti näitä ratkaisuja, ei kannata äänestää "aseveliakselia". Esimerkiksi sitoutumattomat tarjoavat hyvän vaihtoehdon ummehtuneelle puoluekurille.
Koulujen lakkauttajat pois valtuustosta
Vaalikuume nousee
8316
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Sillai oikke! Heinon-Laineen valtaklikki nurin. Muuten ei meno muutu.
Heino, Laine, Lehti kaikkeen ne pojat ehti. Turhaa puhetta, sillä samat naamat siellä pälyilee ensi vaalikudella. Miettikääpä esim. Tapio Ailsmaata, kaveri oli pudottamassa etunenässä heikoimpien, eli omaishoitajien palkkioita. Hän vastustaa sataman laajenemista ja aiheuttaa suuria tappioita rauman kaupungille, hän vastustaa lähes kaikkea ja silti istuu taas 4 vuotta eri lautakunnissa. Kuka helvetti näitä äänestää sinne??????
Minä voisin äänestää koska omaishoito ei kosketa minua mitenkään ja sataman laajentaminen lahdenaukealle on aivan saatanan sairas ajatus.
Syynä valittujen ehdokkaiden kyvytön toiminta esimerkiksi Rauman sotaveteraanien asioiden hoidossa. Ei meille riitä vesijumppa kerran viikossa ja perunakeitto palvelutalon ruokalassa. Me sentään uhrasimme nuoruutemme ja osa terveytensäkin itsenäisen Suomen puolesta. Ei osata olla nykyjään kiitollisia siitä. Ollaan vaan sitä mieltä me jäljelläolevat olemme vaan välttämätön paha. Vaalien alla kyllä tuputetaan laihaa kahvia pahvimukeista ja tyrkytetään reklaamia. Hävetkää sanon minä! Ei olsi teilläkään ollut lapsena pehmeetä leipää, jos me emme olisi uhrautuneet.
"Radion haastattelussa perjantaina Vesa Heino mainitsi, että valtuusto on 90-luvulla päättänyt pitää veroäyrin maan keskiarvon alapuolella. Hän unohti myös mainita Oraksen suurena työllistäjänä.
Tänään 70-vuotishaastattelussaan ins. Majama muistutti myös valtuuston päättäneen 1.3.1999 Ulko-Petäjäkseen koskettavan VASTA sitten, kun konttilaituri on rakennettu ja kaikki tehostamistoimet on suoritettu. Niihin voitaneen lukea myös vuokralaisten irtisanominen, jolloin koko alue olisi omassa käytössä."
Hyvällä paikalla ja hyvätasoisilla mökeillä varustettu. harmi vaan, että se ajautui sitten konkurssiin ja jäi vuosiksi tyhjilleen. Nyt vanhat mökit on purettu ja uusia on rakennettu. Ei tosin vuokrausmielessä enää vaan ihan omistusmökkejä.
Nimen lopussa on vain yksi a !
nykypäivää,pienet koulut pitää sulkea mitä pikimmiten,2-3 isoa oppilaitosta ja pian,,vanhat päättäjät saa ja pysyy vallassa,,näin se vaan on
t.ismo loukku