kerran kun torilla Poliisi käski kolmen vanhan deekun poistumaan. Kun yks niistä deekuista sanoi Poliisille , että heillä on perustuslain mukaan oikeus oleilla torilla niin siihen Poliisi sanoi, että se on yks ja sama mitä laki sanoo, kun minä sanon, että te lähette vetämään niin te sillon kans lähette. Helsingin huumepoliisikin on syyttäjän tutkinnassa siitä ettei sitäkään oo kiinnostan noudattaa kirjaimellisesti lakia. Tätä taustaa vasten Kauhajoen Poliin Saarelle myöntämä aseenostolupa ihmetyttää entistä enemmän. Etenkin jos poliisi olisi evännyt luvan, varmuuden vuoksi, vaikka siihen ei lain mukaan olisi ollutkaan pitävää syytä, koska Poliisi muutenkin vääntelee lakia mielensä mukaan.
Mää
muistan yhen
1126
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Poliisi tosiaan toimii väärin, kun käskyttää, mutta joskus kaikkein järkevimmät yksilöt käyttävät pyyntöä keinona. Valta vain tahtoo kihahtaa päähän helposti, minkä vuoksi poliisikin voi tulla jopa toisen kotiin asti syyttämään suotta varkaaksi.
Kysymästä en toki kiellä, jos on syytä epäillä rikoksesta, mutta etukäteen leimaaminen on kyllä rasistista varsinkin, jos vastapuoli on vaikkapa tummatukkainen.