Minusta tämä syksy on pitkä, kun tämä on kestänyt jo toista vuotta.
Tuskastunut
10
442
Vastaukset
Saattaa olla, mutta aika on kyllä mennyt kuin siivillä. Silloinhan se ei tunnu pitkältä.
Joskus nuorena sitä odotteli jotain tapahtumaa malttamattomana.
Enää vuosikymmeniin en ole odottanut mitään kun kaikki kuitenkin tulee aina ajallaan- liiankin nopeasti.
Niin kauan kun terveys riittää liikkumiseen, aikakin kuluu vauhdilla.
Tietenkin,jos jotain voisimme vaikuttaa että aurinkokin paistaisi, niin mikä ettei-kiva olisi.
Pitää vaan tehdä "säiden mukaista" hommaa.
Vielä se joskus on oikeakin kesä, kun jaksetaan ootella.- Sieto
On jo kauan sitten sietokyvyn ylittänyt. Tämä sateessa, sumussa ja kylmyydessä eläminen on jo mökkiläisen terveydelle vaarallinen. Minäkin nääs asun saderajan huonommalla puolen. Sieniä ei ehtinyt tulla, marjasato jäi olemattomaksi, tomaatit raakileiksi, syyshortensia nupulle. Varret kyllä venyivät alituisessa sateessa ja ruoho. Maanviljelijät ajelevat liejussa, viljat eivät joudu ja mitä vielä... Keksi lisää tästä yhteisestä kurjuudesta.
Esi-isämme valitsivat muinoin ihan väärin tullessaan kylmään pohjolaan. Olivat kai jollain tavoin alistuvia, eristyviä. Eipä siis minustakaan ole ollut parempiin ilmastoihin muuttajaksi. Äitini serkut ovat kyllä jo nuorena muuttaneet sinne, missä kolibrit lentelevät ikkunan edessä ja tiku-taku-oravat juoksentelevat mökin nurkissa.valitetaan vaikka syksy on kaunista aikaa.
Ja maanviljelijät ovat satoonsa tyytyväisiä.
Ihan normaalia on nämä sään vaitelut ,tulis vaan pian talvi .ullamirjami kirjoitti:
valitetaan vaikka syksy on kaunista aikaa.
Ja maanviljelijät ovat satoonsa tyytyväisiä.
Ihan normaalia on nämä sään vaitelut ,tulis vaan pian talvi .Meille on Orimattilan sää profeetta luvannut mustan joulun,talvi tulee vasta tammikuussa.
Minun mielestäni syksy on upea vuoden aika.
Sateesta ja kylmyydestä pääsee eroon kun käyttää oikeita vaatteita.
Ja pimeys on rauhoittava elementti.- Liisinka
Pimeys on rauhoittava, mutta jos sitä kestää vuoden ja toista, ei se enää rauhoita.
Minusta ainakin tuntuu, että kevätväsymys on iskenyt jo ennakkoon, vai liekö jälkijättöistä viime keväältä.
Meillä ei ollut kesällä yhtä ainoaa hellepäivää, joten tuntuu että kesää ei edes ollut.
Nytkin sataa jatkuvasti, taivas on aivan mustanpuhuva. Jos päivälläkin täytyy pitää valoja
niin ei ole hauskaa vaan masentuu. - Jatta
upea vuodenaika. Saamme satoa metsistä pilvin pimein, niitä sitten nautiskelemme talvipakkasissa.
Kesän kuumuudessa tuskastumme helteisiin ja toivomme viileämpää säätä ja sadetta. Eikä tiedä mitä laittais päälleen, kun ei oikein vois laittaa mitään.
Täällä meillä päin alkaa nuo värikkäät lehdet jo tippumaan. Pihlajatkin ovat paljaat marjoista. On ollut linnuilla syötävää tänä syksynä.
Tässä meidän taloyhtiön isossa pihassa on paljon pihlajia ja täältä kolmannen kerroksen ikkunasta oli mukava seurata niiden touhuja. Isossa parvessa tulivat ja parissa päivässä putsasivat puut paljaiksi marjoista.
Nyt aloitamme kohta haravointikökän, kunhan ensin koneella keräävät enimmät lehdet pois.
Se on taas mukava päivä tiedossa. Päivän päätteeksi grillaamme pihagrillissä makkaraa ja sitten saunomme.
- Sieto
Ei yksin väri elätä. Puhukaa ikävän kesän tuloksesta. Mitä nyt säilöän, suolaan, kerään, syön.
Ajatelkaa mikä rikkaus tuo vuodenaikojen vaihtelu on. Missä voisi olla kauniimpaa kuin tämä luonnon tuoma ruska, kaikessa loistossaan!
Liikkua ulkona, metsissä missä vaan on tilaisuus.
Niin, kuten Jopel sanoi, säät ovat pukeutumiskysymys. Kaikilla vuodenajoilla on omat mukavat puolensa- minun mielestä.
Ei kannata masentua on niin paljon sellaista, mitä voi juuri nyt tehdä, jos säät ei sovi ulkoiluun.
Vielä se aurinkokin paistaa, kun on sen aika.meri-kukka98 kirjoitti:
Ajatelkaa mikä rikkaus tuo vuodenaikojen vaihtelu on. Missä voisi olla kauniimpaa kuin tämä luonnon tuoma ruska, kaikessa loistossaan!
Liikkua ulkona, metsissä missä vaan on tilaisuus.
Niin, kuten Jopel sanoi, säät ovat pukeutumiskysymys. Kaikilla vuodenajoilla on omat mukavat puolensa- minun mielestä.
Ei kannata masentua on niin paljon sellaista, mitä voi juuri nyt tehdä, jos säät ei sovi ulkoiluun.
Vielä se aurinkokin paistaa, kun on sen aika.Tänään piti sääennusteen mukaan iltapäivällä sataa kaatamalla ja tuulla kovaa Etelä-Suomessa,
mutta kuinkas kävikään.
Ainakin rannikolla aurinko paistoi ja oli lähes tyyntä.
Hieno ulkoilusää.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies
Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?861779Tumman vihreä mercedes
Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,171111Käyttäkää kumia kajaanilaisten naisten kanssa
Elkää ottako riskiä ilman kumia kun saattaa käydä niin että sinusta tuleekin isä lapselle ja elättäjä molemmille.981086Miksi tällainen pelottaa ja aiheuttaa joillakin ärtymystä?
"Sitoudun ystävien ja kollegoiden kanssa puuttumaan seksistisiin vitseihin ja vähättelyyn. Sanon ääneen, kun jokin ei ol79972- 92829
Jymyuutinen: Suomen talous kasvaa hurjaa vauhtia
https://www.iltalehti.fi/talous/a/11fba8a8-a7fb-44f4-a58b-f129f6d5bdf5 Akavan pääekonomistin mukaan Suomen kokonaistuot150799Tunnusmerkkejä Kaivatulle
Jotain mistä toinen tunnistaa. Täällä vaalea nainen kaipaa miestä jolla vaaleat hiukset ja asuu maalla. Pelataanko kortt51754Pakkomielle
Tahdon pyytää anteeksi, että olen kaivannut sinua kaikki nämä vuodet ja olet ollut minulle pakkomielle. Nyt on aika pääs53745- 53684
Oletko nainen enää täällä?
En ole tunnistanut kirjoituksiasi hetkeen. Ainoastaan yhdessä neutraalissa ketjussa, missä ei ollut kyse tunteista. Hyv51671