Jumala toimii salassa,vielä tänäänkin.

Ap. t. 12:5
   
Niin siis Pietaria pidettiin vangittuna, mutta seurakunta rukoili lakkaamatta Jumalaa hänen puolestaan.

***
Jumala toimii salassa, kun olemme seurakunnan yhteydessä, olemme konkreettisesti Kristuksessa, emme ole yksin pahaa vastaan.
***
Ef. 1:23
   
Seurakunta on Kristuksen ruumis ja hänen täyteytensä, hänen, joka kaiken kaikessa täyttää.

***

Jos olemme seurakunnan ulkopuolella,
olemme Jumalan uhan alla.
***

Kristus on,
Kol. 1:18
   
Hän on myös ruumiin pää, ja ruumis on seurakunta. Hän on alku. Hän nousi esikoisena kuolleista, jotta hän olisi kaikessa ensimmäinen.

***
Tässä jakeessa Jumala opastaa ,
ruumis on seurakunta,
siis olemme Kristuksen liha/jäseniä,
ruumishan tarkottaa lihaa.

Roomalaiskirje 12
   
5 samoin me kaikki olemme Kristuksessa yksi ruumis mutta olemme kukin toistemme jäseniä.

***
Joka on pois seurakunnasta on pois Kristuksesta.
Joka on pois Kristuksesta on pitänyt halpana Jumalan pelastus työn.
***

20 Abraham ei ollut epäuskoinen eikä epäillyt Jumalan lupausta, vaan sai voimaa uskostaan. Hän antoi Jumalalle kunnian [Hepr. 11:11,12]

21 varmana siitä, että Jumala pystyy tekemään sen mitä on luvannut. [Hepr. 11:17-19]
22 Sen vuoksi Jumala katsoikin hänet vanhurskaaksi.

23 Näitä sanoja ei kuitenkaan ole kirjoitettu vain hänen tähtensä, [4:23,24: Room. 15:4; 1. Kor. 9:10, 10:11]

24 vaan myös meidän vuoksemme. Jumala on katsova vanhurskaiksi meidätkin, kun uskomme häneen, joka on herättänyt kuolleista Herramme Jeesuksen. [Ap. t. 2:24; Room. 10:9]

25 Jumala antoi Kristuksen kuolla meidän rikkomustemme tähden ja herätti hänet kuolleista meidän vanhurskauttamisemme tähden.

***
Jumala on katsova vanhurskaiksi meidätkin,
kun uskomme häneen,
joka on herättänyt kuolleista Herramme Jeesuksen.

Huomatkaa joka on herättänyt.

***

Roomalaiskirje 5
   
Varmuus pelastuksesta

1 Kun nyt Jumala on tehnyt meidät, jotka uskomme, vanhurskaiksi, meillä on Herramme Jeesuksen Kristuksen ansiosta rauha Jumalan kanssa. [Jes. 53:5; Ap. t. 10:36; Kol. 1:20]

2 Kristus on avannut meille pääsyn tähän armoon, jossa nyt lujasti pysymme. Me riemuitsemme siitä toivosta, että pääsemme Jumalan kirkkauteen.

18 Niin kuin siis yhden ainoan rikkomus tuotti kaikille ihmisille kadotustuomion, niin riittää yhden ainoan vanhurskas teko antamaan kaikille ihmisille vanhurskauden ja elämän. [Room. 6:23; 1. Joh. 2:2]

19 Niin kuin yhden ihmisen tottelemattomuus teki kaikista syntisiä, niin yhden kuuliaisuus tekee kaikista vanhurskaita. [Fil. 2:8; Hepr. 5:8,9]

20 Laki tuli maailmaan sitä varten, että rikkomus tulisi suuremmaksi. Mutta missä synti on tullut suureksi, siellä on armo tullut ylenpalttiseksi. [Room. 3:20, 7:7,8; 1. Kor. 15:56; Gal. 3:19]

21 Niin kuin synti on hallinnut ja vienyt kuolemaan, niin on armo hallitseva ja johtava ikuiseen elämään, koska Herramme Jeesus Kristus on lahjoittanut meille vanhurskauden.

23 Synnin palkka on kuolema, mutta Jumalan armolahja on iankaikkinen elämä Kristuksessa Jeesuksessa, meidän Herrassamme.

Sydämmelläni olisi vielä enempi,
mutta sulautukoon ensin nämä.
19312
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 19

Vanhimmat

Kerroppas "siilityttö55", miten ne lahkolaisten KASTAMATTOMAT LAPSET voivat kuulua seurakuntaan, eli Kristuksen ruumiiseen, kun niiden usko on kielletty ja kristillinen kaste heiltä on estetty?

Yksi ruumis, monta jäsentä

1.Kor.12
12 Kristus on niin kuin ihmisruumis, joka on yksi kokonaisuus mutta jossa on monta jäsentä; vaikka jäseniä on monta, ne kaikki yhdessä muodostavat yhden ruumiin.
13 MEIDÄT KAIKKI, olimmepa juutalaisia tai kreikkalaisia, orjia tai vapaita, ON KASTETTU YHDEKSI RUUMIIKSI. Yksi ja sama Henki on yhdistänyt meidät, kaikki me olemme saaneet juoda samaa Henkeä.

Äänestä
  • TS on listannut (sekä listinyt)
    Kristuksen seurakuntia,
    ja seurakunnissa on tietyt asiat tärkeitä,
    ja pyhiä, jotka polveutuvat Pyhään Jumalan sanaan,

    sanoisin meiltä puuttuu kunnioitus toista ihmistä kohtaan.

    Äänestä

  • siilityttö55 kirjoitti:

    TS on listannut (sekä listinyt)
    Kristuksen seurakuntia,
    ja seurakunnissa on tietyt asiat tärkeitä,
    ja pyhiä, jotka polveutuvat Pyhään Jumalan sanaan,

    sanoisin meiltä puuttuu kunnioitus toista ihmistä kohtaan.

    on heille kuuluvia "pyhiä asioita" lähtien vaikka pyhistä alusasuista, muista pyhistä symbooleista puhumattakaan. luonnonuskonnoissakin on heille pyhiä paikkoja ja asioita vaikka kuinka paljon.

    Äänestä

  • Sanoilla me lyömme,

    sanoilla me kiroamme,

    sanoilla me nostamme,

    sanoillamme me pyhitämme,siunaamme,

    sanoillamme me opastamme.

    Sanoisin sinulle, jos koet että näin on kohdallasi,----

    >>> miten ne lahkolaisten KASTAMATTOMAT LAPSET voivat kuulua seurakuntaan, eli Kristuksen ruumiiseen, kun niiden usko on kielletty ja kristillinen kaste heiltä on estetty?

    Äänestä

  • siilityttö55 kirjoitti:

    Sanoilla me lyömme,

    Et osannut vastata Raamatulla, kuinka KASTAMATON PAKANALAPSI voisi kuulua Kristuksen seurakuntaan, jossa KAIKKI OVAT KASTETTUJA.

    "Meidät kaikki, olimmepa juutalaisia tai kreikkalaisia, orjia tai vapaita, on kastettu yhdeksi ruumiiksi. Yksi ja sama Henki on yhdistänyt meidät, kaikki me olemme saaneet juoda samaa Henkeä."

    Ei ihminen voi mitään pyhittää.

    Pyhä Henki tekee pyhää työtä ja pyhittää eli erottaa Jumalan omaksi.

    1. Kor. 6:11
    Ja tuommoisia te olitte, jotkut teistä; mutta te olette vastaanottaneet peson, te olette pyhitetyt, te olette vanhurskautetut meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen nimessä ja meidän Jumalamme Hengessä.

    Äänestä

  • seurakunta kirjoitti:

    Sinulta puuttuu kunnioitus.
    Sanoilla sinä lyöt.

    Sanoilla sinä pyhität, siunaat seurakuntaan.
    Miten kullakin seurakunnalla on tapana,
    ja onhan sinulla Raamattu lue sieltä.

    Ap. t. 3:25
       
    Te olette profeettojen lapsia, te olette perineet sen liiton, jonka Jumala teki isienne kanssa sanoessaan Abrahamille: 'Sinun jälkeläisesi kautta tulee siunaus kaikille sukukunnille maan päällä.'

    Luuk. 3:3
       
    Niin hän lähti liikkeelle ja kulki kaikkialla Jordanin seudulla saarnaten ja kehottaen ihmisiä kääntymään ja ottamaan kasteen, jotta synnit annettaisiin heille anteeksi. [Matt. 3:2 ]

    Luuk. 7:29
       
    "Kaikki, jotka kuulivat Johannesta, publikaanitkin, taipuivat tunnustamaan, että Jumalan vaatimus oli oikea, ja ottivat Johannekselta kasteen. [Matt. 21:32; Luuk. 3:12, 18:14, 19:9]

    Ap. t. 8:12
       
    Mutta kun ihmiset kääntyivät uskomaan Filipposta, joka julisti hyvää sanomaa Jumalan valtakunnasta ja Jeesuksesta Kristuksesta, he ottivat kasteen, sekä miehet että naiset.

    Ap. t. 18:25
       
    Hänelle oli opetettu Herran tie, ja pyhää intoa hehkuen hän julisti sanaa ja opetti tarkoin Jeesuksesta, mutta hän tunsi vain Johanneksen kasteen. [Room. 12:11; Ilm. 3:15 | Ap. t. 1:5 ]

    Ap. t. 19:5
       
    Tämän kuultuaan he ottivat kasteen Herran Jeesuksen nimeen,

    1. Kor. 10:2
       
    Kaikki he saivat pilvessä ja meressä kasteen Mooseksen seuraajiksi.

    >>>KASTAMATON PAKANALAPSI voisi kuulua Kristuksen seurakuntaan, jossa KAIKKI OVAT KASTETTUJA. >>>

    Kasteen kautta.
    Siunauksen kautta.
    Kättenpäällepanemisen kautta.
    miten on tapana.

    Äänestä

  • omakseen. kirjoitti:

    >>>Vain Pyhä Henki voi pyhittää jotakin
    omakseen. 3.10.2008 klo 12.13
       Ei ihminen voi mitään pyhittää.

    Äänestä

  • vaan että kirjoitti:

    >>>Vain Pyhä Henki voi pyhittää jotakin
    omakseen. 3.10.2008 klo 12.13
       Ei ihminen voi mitään pyhittää.

    Paholaisen valtaan joutuminen alkaa valheen herralle kumartamisesta. Jeesus ei kumartanut (selälleen heittäytymisestä puhumattakaan) saatanan edessä.

    Äänestä

  • siilityttö55, kirjoitti:

    Sinulta puuttuu kunnioitus.
    Sanoilla sinä lyöt.

    Sanoilla sinä pyhität, siunaat seurakuntaan.
    Miten kullakin seurakunnalla on tapana,
    ja onhan sinulla Raamattu lue sieltä.

    Ap. t. 3:25
       
    Te olette profeettojen lapsia, te olette perineet sen liiton, jonka Jumala teki isienne kanssa sanoessaan Abrahamille: 'Sinun jälkeläisesi kautta tulee siunaus kaikille sukukunnille maan päällä.'

    Luuk. 3:3
       
    Niin hän lähti liikkeelle ja kulki kaikkialla Jordanin seudulla saarnaten ja kehottaen ihmisiä kääntymään ja ottamaan kasteen, jotta synnit annettaisiin heille anteeksi. [Matt. 3:2 ]

    Luuk. 7:29
       
    "Kaikki, jotka kuulivat Johannesta, publikaanitkin, taipuivat tunnustamaan, että Jumalan vaatimus oli oikea, ja ottivat Johannekselta kasteen. [Matt. 21:32; Luuk. 3:12, 18:14, 19:9]

    Ap. t. 8:12
       
    Mutta kun ihmiset kääntyivät uskomaan Filipposta, joka julisti hyvää sanomaa Jumalan valtakunnasta ja Jeesuksesta Kristuksesta, he ottivat kasteen, sekä miehet että naiset.

    Ap. t. 18:25
       
    Hänelle oli opetettu Herran tie, ja pyhää intoa hehkuen hän julisti sanaa ja opetti tarkoin Jeesuksesta, mutta hän tunsi vain Johanneksen kasteen. [Room. 12:11; Ilm. 3:15 | Ap. t. 1:5 ]

    Ap. t. 19:5
       
    Tämän kuultuaan he ottivat kasteen Herran Jeesuksen nimeen,

    1. Kor. 10:2
       
    Kaikki he saivat pilvessä ja meressä kasteen Mooseksen seuraajiksi.

    >>>KASTAMATON PAKANALAPSI voisi kuulua Kristuksen seurakuntaan, jossa KAIKKI OVAT KASTETTUJA. >>>

    Kasteen kautta.
    Siunauksen kautta.
    Kättenpäällepanemisen kautta.
    miten on tapana.

    väitteesi mukaan siis esim. muslimilapsi tai hindulapsi on sellaisenaan Kristuksen ruumiin jäsen. taitavat olla eri mieltä asiasta kanssasi.

    Äänestä

  • omakseen. kirjoitti:

    Paholaisen valtaan joutuminen alkaa valheen herralle kumartamisesta. Jeesus ei kumartanut (selälleen heittäytymisestä puhumattakaan) saatanan edessä.

    Pilkkasi tulee sattumaan omaan nilkkaasi,
    vaikka se olisi puujalka.

    Äänestä

  • omakseen. kirjoitti:

    Paholaisen valtaan joutuminen alkaa valheen herralle kumartamisesta. Jeesus ei kumartanut (selälleen heittäytymisestä puhumattakaan) saatanan edessä.

    Jeesus sanoi Pietarille kulkiessaan veden päällä "Minä se olen".

    Mutta Paholainen sanoo itseään Jeesukseksi samalla tavalla "Minä se olen" eksyttääkseen.

    "Autuas se mies, joka panee turvansa Herraan eikä käänny ylpeiden puoleen eikä niitten, jotka valheeseen eksyvät!"

    Äänestä

  • niin. kirjoitti:

    Mistä itse erotat paholaisen ja sen sanoman?

    Mistä tunnet eksyttäjän kun se sanoo myös
    "minä olen Kristus".

    Joh. 1:17
       
    Lain välitti Mooses, armon ja totuuden toi Jeesus Kristus.

    Room. 10:4
       
    Kristus on näet lain loppu, ja niin tulee vanhurskaaksi jokainen, joka uskoo.

    Room. 15:7
       
    Hyväksykää siis toinen toisenne, niin kuin Kristuskin on hyväksynyt omikseen teidät, Jumalan kunniaksi.

    1. Kor. 3:23
       
    mutta te olette Kristuksen, ja Kristus on Jumalan.

    Äänestä

  • Mistä itse kirjoitti:

    Mistä itse erotat paholaisen ja sen sanoman?

    Jeesus kulki veden päällä, kun sanoi Pietarille "Minä se olen."

    valejeesus uiskentelee veden alla ja myös kuivalla maalla maan tomussa yrittäen vetää ihmistä puoleensa sinne veden sisälle kasteen uusinnoissa tai sitten se yrittää saada sinut maan tomuun kaatamisissa

    "Sinä päivänä Herra kostaa kovalla, suurella ja väkevällä miekallansa Leviatanille, kiitävälle käärmeelle, ja Leviatanille, kiemurtelevalle käärmeelle, ja tappaa lohikäärmeen, joka on meressä."

    Äänestä

  • siilityttö55 kirjoitti:

    Sanoilla me lyömme,

    sanoilla me kiroamme,

    sanoilla me nostamme,

    sanoillamme me pyhitämme,siunaamme,

    sanoillamme me opastamme.

    Sanoisin sinulle, jos koet että näin on kohdallasi,----

    >>> miten ne lahkolaisten KASTAMATTOMAT LAPSET voivat kuulua seurakuntaan, eli Kristuksen ruumiiseen, kun niiden usko on kielletty ja kristillinen kaste heiltä on estetty?

    Sanopa siilityttö miksi kaiken on oltava niin mystistä?

    Jos sinun jumalasi tai jonkun muun jumalat ovat olemassa, miksi ne eivät tule esille?

    Mistä johtuu tämä salamyhkäisyys? Mikä on sen logiikka?

    Maapallo on 4,5 miljardia vuotta vanha. Tuntemamme maailman kaikkeus on noin kolme kertaa sen ikäinen. Eliöitä on ollut maapalolla noin 0,5 miljardia vuotta ja ihmisiä jotakuinkin järkevässä muodossa reilut sataviisikymmentätuhatta vuotta. Sitten tulee 2000 vuotta sitten taru (jeesus) varsin erikoisella tavalla (neitsyestä, äidin asuessa miehen kanssa!) kertomaan totuuksia.

    Jos sinun tai jonkun muun jumala koko tämän systeemin rakentaa, jättääkö se meidät leikkimään kuurupiiloa: uskotko vai et? Ähäkutti, et usko et pääse taivaaseen? Tai olet siinä rajamailla uskosi kanssa, taidat päästä taivaaseen. Tai niin kuin kristityt toteavat, vaikka tapat kuinka monta ihmistä, kunhan ennen kuolemaasi tulet uskoon istut minun taivaassa.

    Siilityttö, onko sinulla jotain muuta sanottavaa kuin raamatun lauseita?

    Äänestä

  • reepi kirjoitti:

    Etkö edes sitä tiennyt, että Jumala on Henki?

    Äänestä

  • mystinen, kirjoitti:

    Etkö edes sitä tiennyt, että Jumala on Henki?

    En tiennyt. Kerropa, mikä on henki?

    Äänestä

  • reepi kirjoitti:

    Sanopa siilityttö miksi kaiken on oltava niin mystistä?

    Jos sinun jumalasi tai jonkun muun jumalat ovat olemassa, miksi ne eivät tule esille?

    Mistä johtuu tämä salamyhkäisyys? Mikä on sen logiikka?

    Maapallo on 4,5 miljardia vuotta vanha. Tuntemamme maailman kaikkeus on noin kolme kertaa sen ikäinen. Eliöitä on ollut maapalolla noin 0,5 miljardia vuotta ja ihmisiä jotakuinkin järkevässä muodossa reilut sataviisikymmentätuhatta vuotta. Sitten tulee 2000 vuotta sitten taru (jeesus) varsin erikoisella tavalla (neitsyestä, äidin asuessa miehen kanssa!) kertomaan totuuksia.

    Jos sinun tai jonkun muun jumala koko tämän systeemin rakentaa, jättääkö se meidät leikkimään kuurupiiloa: uskotko vai et? Ähäkutti, et usko et pääse taivaaseen? Tai olet siinä rajamailla uskosi kanssa, taidat päästä taivaaseen. Tai niin kuin kristityt toteavat, vaikka tapat kuinka monta ihmistä, kunhan ennen kuolemaasi tulet uskoon istut minun taivaassa.

    Siilityttö, onko sinulla jotain muuta sanottavaa kuin raamatun lauseita?

    >>>Sanopa siilityttö miksi kaiken on oltava niin mystistä?>Ähäkutti, et usko et pääse taivaaseen?

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

siilityttö55 kirjoitti:

Ap. t. 12:5
   
Niin siis Pietaria pidettiin vangittuna, mutta seurakunta rukoili lakkaamatta Jumalaa hänen puolestaan.

***
Jumala toimii salassa, kun olemme seurakunnan yhteydessä, olemme konkreettisesti Kristuksessa, emme ole yksin pahaa vastaan.
***
Ef. 1:23
   
Seurakunta on Kristuksen ruumis ja hänen täyteytensä, hänen, joka kaiken kaikessa täyttää.

***

Jos olemme seurakunnan ulkopuolella,
olemme Jumalan uhan alla.
***

Kristus on,
Kol. 1:18
   
Hän on myös ruumiin pää, ja ruumis on seurakunta. Hän on alku. Hän nousi esikoisena kuolleista, jotta hän olisi kaikessa ensimmäinen.

***
Tässä jakeessa Jumala opastaa ,
ruumis on seurakunta,
siis olemme Kristuksen liha/jäseniä,
ruumishan tarkottaa lihaa.

Roomalaiskirje 12
   
5 samoin me kaikki olemme Kristuksessa yksi ruumis mutta olemme kukin toistemme jäseniä.

***
Joka on pois seurakunnasta on pois Kristuksesta.
Joka on pois Kristuksesta on pitänyt halpana Jumalan pelastus työn.
***

20 Abraham ei ollut epäuskoinen eikä epäillyt Jumalan lupausta, vaan sai voimaa uskostaan. Hän antoi Jumalalle kunnian [Hepr. 11:11,12]

21 varmana siitä, että Jumala pystyy tekemään sen mitä on luvannut. [Hepr. 11:17-19]
22 Sen vuoksi Jumala katsoikin hänet vanhurskaaksi.

23 Näitä sanoja ei kuitenkaan ole kirjoitettu vain hänen tähtensä, [4:23,24: Room. 15:4; 1. Kor. 9:10, 10:11]

24 vaan myös meidän vuoksemme. Jumala on katsova vanhurskaiksi meidätkin, kun uskomme häneen, joka on herättänyt kuolleista Herramme Jeesuksen. [Ap. t. 2:24; Room. 10:9]

25 Jumala antoi Kristuksen kuolla meidän rikkomustemme tähden ja herätti hänet kuolleista meidän vanhurskauttamisemme tähden.

***
Jumala on katsova vanhurskaiksi meidätkin,
kun uskomme häneen,
joka on herättänyt kuolleista Herramme Jeesuksen.

Huomatkaa joka on herättänyt.

***

Roomalaiskirje 5
   
Varmuus pelastuksesta

1 Kun nyt Jumala on tehnyt meidät, jotka uskomme, vanhurskaiksi, meillä on Herramme Jeesuksen Kristuksen ansiosta rauha Jumalan kanssa. [Jes. 53:5; Ap. t. 10:36; Kol. 1:20]

2 Kristus on avannut meille pääsyn tähän armoon, jossa nyt lujasti pysymme. Me riemuitsemme siitä toivosta, että pääsemme Jumalan kirkkauteen.

18 Niin kuin siis yhden ainoan rikkomus tuotti kaikille ihmisille kadotustuomion, niin riittää yhden ainoan vanhurskas teko antamaan kaikille ihmisille vanhurskauden ja elämän. [Room. 6:23; 1. Joh. 2:2]

19 Niin kuin yhden ihmisen tottelemattomuus teki kaikista syntisiä, niin yhden kuuliaisuus tekee kaikista vanhurskaita. [Fil. 2:8; Hepr. 5:8,9]

20 Laki tuli maailmaan sitä varten, että rikkomus tulisi suuremmaksi. Mutta missä synti on tullut suureksi, siellä on armo tullut ylenpalttiseksi. [Room. 3:20, 7:7,8; 1. Kor. 15:56; Gal. 3:19]

21 Niin kuin synti on hallinnut ja vienyt kuolemaan, niin on armo hallitseva ja johtava ikuiseen elämään, koska Herramme Jeesus Kristus on lahjoittanut meille vanhurskauden.

23 Synnin palkka on kuolema, mutta Jumalan armolahja on iankaikkinen elämä Kristuksessa Jeesuksessa, meidän Herrassamme.

Sydämmelläni olisi vielä enempi,
mutta sulautukoon ensin nämä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu