älä osta

älä katso makkaria, kieltäydy Alma Median tuotteista, polje maahan lehdet ja yllytä mukaan boikottiin kaikki tuttavasi.

Alma Median päätös syrjäyttää homoseksuaali päätoimittajan paikalta ansaitsee ankaran tuomion kansalaisten taholta. Tasa-arvo kaikille kuuluu, sitä eivät Alman herrat voi estää.

Sitäpaitsi homoseksuaaleja on enemmän kuin lestadiolaisia pohjoisessa, ja samalla kun homoseksuaalien asema vahvistuu, heikkenee laestadiolaisten ja muiden uskovaisten asema.
4319
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Taisi mennä väärinpäin mediakonsernit. WSOY nimittäin omistaa Ilta-Sanomat, kun Alma Media omistaa Ilta Lehden.

Äänestä

Kristinuskon historiassa homoseksuaalisuuteen on suhtauduttu kielteisesti. Kirkon kielteisen asennoitumisen pohjimmaiset juuret ovat Raamatussa, jossa homoseksuaalinen käyttäytyminen torjutaan. Se ilmenee esimerkiksi Raamatun kohdasta

"Naiset ovat vaihtaneet luonnollisen sukupuoliyhteyden luonnonvastaiseen, ja miehet ovat samoin luopuneet luonnollisesta yhteydestä naisiin ja heissä on syttynyt himo toisiaan kohtaan. Miehet ovat harhautuneet harjoittamaan keskenään säädyttömyyttä ja saavat ansaitsemansa palkan."
Room. 1:26–27

Äänestä
  • ainoa oikea muoto yhdynnässä. Muut ovat syntiä.

    Äänestä

  • asento on kirjoitti:

    ainoa oikea muoto yhdynnässä. Muut ovat syntiä.

    Homoja tai lesboja, kuinka elämä jatkuisi maapallolla ? Tehdään me heterot luovutuskielto homoille siittiöistä ja kohdun vuokrauksesta.
    Tosi ällöttävää touhua, sairasta. Panna toista perseeseen ja puhua rakkaudesta. Heillä ei ole tietoakaan todellisesta ihmissuhteesta.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Iltasanomia   kirjoitti:

älä katso makkaria, kieltäydy Alma Median tuotteista, polje maahan lehdet ja yllytä mukaan boikottiin kaikki tuttavasi.

Alma Median päätös syrjäyttää homoseksuaali päätoimittajan paikalta ansaitsee ankaran tuomion kansalaisten taholta. Tasa-arvo kaikille kuuluu, sitä eivät Alman herrat voi estää.

Sitäpaitsi homoseksuaaleja on enemmän kuin lestadiolaisia pohjoisessa, ja samalla kun homoseksuaalien asema vahvistuu, heikkenee laestadiolaisten ja muiden uskovaisten asema.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu