se, että mistä öljy ja kivihiili ovat syntyneet?
Kreationistit sanovat että ne olisivat syntyneet vedenpaisumuksen jälkeen. Mutta riittäisikö aika, jos näin olisi? Syntyisikö eloperäisestä jätteestä öljyä ja hiiltä alle 6000:ssa vuodessa?
Kreationistit väittävät ettei evoluutio olisi mahdollista niin pienessä ajassa mitä tiede sanoo sen tapahtuneen. Mutta miten on fossiilisten polttoaineiden synnyn suhteen? Riittääkö alle 6000 vuotta?
Kreationistit sanovat että ne olisivat syntyneet vedenpaisumuksen jälkeen. Mutta riittäisikö aika, jos näin olisi? Syntyisikö eloperäisestä jätteestä öljyä ja hiiltä alle 6000:ssa vuodessa?
Kreationistit väittävät ettei evoluutio olisi mahdollista niin pienessä ajassa mitä tiede sanoo sen tapahtuneen. Mutta miten on fossiilisten polttoaineiden synnyn suhteen? Riittääkö alle 6000 vuotta?
Vastaukset 6
Vanhimmat
Ruskohiiltä voidaan tehdä jopa kahdessa viikossa ihan ihmisen keinoin.
Öljyä saa vaikkapa öljykasveista voitelukäyttöön moottoriajoneuvoihin tuossa tuokiossa.
Muoveja osataan tehdä yhtälailla öljystä kuin tuoremateriaalistakin. Kaikki on kemiaa vain.
sanoo että öljy olisi syntynyt 100 miljoonaa vuotta sitten kuolleista eliöistä "Öljyn muodostuminen kestää hyvin kauan. Pääosa nykyisin käytettävästä öljystä
on syntynyt noin sata miljoonaa vuotta sitten, jolloin maapallolla oli nykyistä
lämpimämpää, ja merissä ja maalla kasvoi paljon enemmän eliöitä kuin nykyisin."
Mahtaako 6000 vuotta riittää maankuoreen jääneiden eliöiden muuttumiseksi öljyksi? Mutta jos onkin niin, että Jumala on luonut fossiiliset polttoaineet meidän löydettäväksi ja poltettaviksi ennen lopunajan koittoa.
Mutta ei rappeutuminen! Itse asiassa kaikki maapallon tämänhetkiset lajit ovat rappeutuneet n. 4000 vuodessa muutamasta Nooan arkissa olleesta lajista. Kaikki nykyiset lintulajit ovat peräisin arkissa olleesta 7 parista lintuja. Tämä on todella mitä nuoren maan kreationismi asiasta sanoo.
alla jopa hyvin lyhyessäkin ajassa.
Missäs tällaista öljyä on muodostunut?
Kokaiini- ja nikotiinimuumiot.
Muumioiden hiuksista löytyneet nikotiini ja kokaiini ovat herättäneet joukon kysymyksiä: Olivatko faaraot huumeiden käyttäjiä? Miten on mahdollista, että läntisellä pallonpuoliskolla ennen 1500-lukua tuntematon tupakkakasvi olisi ollut jo faaraoiden käytössä? Ylittivätkö muinaiset huumekauppiaat valtameriä, vai kulkeutuiko tupakka kenties Aasian kautta? Kasvoiko ehkä sittenkin jokin nyttemmin hävinnyt tupakkalajike Afrikassa? Tai olisivatko muumiot peräisin vasta 1800-luvulta? Onko kirjoitettava uudelleen historia, arkeologia, kasvitiede vai kemia? (TV1/PRISMA/)