olen miettinyt kun monet ujot ihmiset sanovat että heillä olisi niin paljon sanottavaa mutta eivät vain kehtaa aloittaa keskustelua. minulla se on juuri toisin päin että en vain keksi mitään keskustelun aihetta. ennen mielestäni oli noloa olla hiljainen hetki, mutta nykyään se ei enään edes jaksa yrittää keksiä puhumisen aihetta. ennen luulin olevani pelkästään ujo, mutta näyttää että olen myös melko epäsosiaalinen.
Vastaukset 4
- keskustella ollenkaan
jos se tuntuu jokseenkin epämukavalta, vaihoehtona on esimerkiksi kommunikoida ilmein ja elein.
- alat vaan
väännellä naamaas kuin apina ja tehostat sitä vielä käsien ja jalkojen sätkyttelyllä. Varmana saat kavereita.
Oikeasti mietipä sitä miksi pelkäät ihmisiä. Ne on yhtä pönttöjä kuin sinäkin eli voit sanoa mitä vaan, vaikka keskittyä vaihteeksi niihin muihin ihmisiin etkä vain itseesi. Kysyä mitä kuuluu ja mitäs oot puuhaillu viime aikoina. Vähänkin normaalit ihmiset puhuvat mielellään itsestään.
- HipHei
No nythän sinä keskustelunaiheen keksit! :)
"ei enää edes jaksa yrittää keksiä puhumisen aihetta" Ettei toi vaan olisi masennusta?
Kun ei tule tarpeeksi onnistumisen kokemuksia, niin sitä turhautuu eikä enää jaksa yrittää osallistua.
Missä porukoissa kärsit tuosta ongelmasta? Vanhojen kavereiden, uusien työkavereiden vai kenen? Onnistumisen kokemukset voi olla lähempänä kuin luuletkaan. Mitä jos et yrittäisikään keksiä puheenaihetta vaan antaisit muiden keksiä aiheen ja aluksi vaan vähän heittäisit kommentteja väliin tai (vaan) kuuntelisit? Harva ihminen tuntuu osaavan kuunnella, monet vaan pölöttää asioitaan ääneen. Ajattele nyt niitä, jotka loukkaa muita tylyillä kommenteillaan! Eikö se ole epäsosiaalisuutta? Mielestäni ei ole mitään pahaa siinä, että on hiljaa!
Oon itekin aika hiljainen, saanut kuulla siitä yllättäviltäkin tahoilta ja yllättävissä tilanteissa. Mä oon vasta nyt alkanut opetella sitä, miten keskusteluun osallistutaan. Kun on ennen ollut hiljaa ja yhtäkkiä avaa suunsa, niin kyllä se herättää muissa reaktioita. Hämmennyn pahasti, enkä keksi enää mitään sanottavaa siihen... Ehkä pitäisi vaan nauraa itselleen, mut vaikeeta sekin on.- Niin..
Selvä, tämä on ehkä hiukan vanha aihe, mutta kirjoitanpahan kuitenkin. Keskustelun aloittaja tarkoitti varmaankin sitä, että hänen on vaikea olla kielellisesti sosiaalinen ruudun toisella puolen. Kieltämättä se voi joistakin tuntua pelottavalta, että mitä sanoa, miten sanoa.
En osaisi sanoa mitään muuta kuin, että harjoittele keskustelun käyntiä! :)
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Moottoripyöräonnettomuus
Mopomiitissä tapahtunut onnettomuus ja uutisointi. Ajoradan ylityksen vaarallisuudesta ei mitään uutisointia. Ei myöskää63779- 157763
Ampuminen kylpylässä
Onko vornasen timbe käynyt hiukan kylpemässä vai mikä tämä ampumatapaus on kylpylässä? Tuntuu aika villi meno olevan naa25760Jos oikeasti haluat mies
Tiedät mitä on tehtävä. Luotan, että etenet jos haluat. En voi tehdä enää mitään kun ei ole numeroasi.100730Uusi ruokapaikka
Tuleeko Haapavedelle uusi lounaspaikka ,haetaan kokkia? Uusi firma kyseessä27708Miten sinä voit?
Kysytkö kukaan sitä sinulta? Olen huomannut, että jos kohtaa empaattisen ihmisen ja hän kysyy noin, saattaa padot murtua93667Kerro minulle totuus
Minä haluan kuulla sen nyt. Kenen kanssa sinä olet nykyisin, ja miksi jätit minut? 🐒193636- 22592
- 61572
VILLISIKALAUMA TULOSSA IISALMEEN
Yle: Poliisi varoittaa Iisalmen keskustaa lähestyvästä villisikalaumasta Poliisi on pyytänyt Pohjois-Savossa Iisalmessa40539Hautakivien massapoisto aloitettu Härkökankaan vanhalla hautausmaalla kaikessa hiljaisuudessa!
Suomussalmen seurakunnan kirkkoneuvosto on tehnyt historiansa surullisimman päätöksen hautojen haltuunotosta ja raivauks34516On todella ikävää
Todella ikävää, että asiat ovat menneet tällaisiksi. Tämä ei ollut missään vaiheessa tarkoitukseni. Olen tehnyt virheit78470- 39455
- 57445
sinulle....
Olen ymmärtänyt, ettei minua haluta enää takaisin. Mitään pahaa en koskaan halunnut sinulle. Ikävä että kuvittelit niin.75437Useita poliisiautoja kunnantalolla
Maijojen kyydissä tuttuja naamoja ja nyt kannetaan arkistolaatikoita autoihin. Nyt se on alkanut. Pidätykset.9429Oletteko koskaan torjuneet kaivattuanne?
Minä olen, kun en silloin tajunnut vielä ihastuneeni. Yritin paikata tapahtunutta, mutta ei onnistunut enää.25427- 70423
- 54408
- 40407