puhui talouden taantumasta ja leikkauksista. Nyt viimeistään lapuan kokoomuksen pitäisi vetää palloilihallihanke pois ja odottaa parempia aikoja. Kokoomuksen äänestäjät, äänestäkää niitä, ketkä ajattelevat järkevästi.
Katsoitteko kymppiuutiset
katainen
171475
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 17
Vanhimmat
Vaikka hetihän täällä on joku moittimassa negatiivisuudesta, jos ei uskota ikuisen kasvun harhaan.
ei ole tyypillistä palloiluhallihuumassa elävien parissa.
aamulla katainen puhui jostain muusta yle1.kanavalla. ps sen voi katsoa ylen areenalta.
aika tätä nykyä. Järkiintyminen on pakon sanelemaa. Kun Isot Pojat parhaillaan kokoontuu ilman Kataista ratkomaan Euroopan talousongelmia, pitää pojankin alottaa tosiasioitten tunnustaminen.
Joo toivoa ei ole, ei tulevaisuutta. Eiköhän laiteta pillit pussiin. Kansa vaatii leipää ja lääkkeitä.
säällisten peruspalveluitten takaamiseen, kansalle tulisi turvallisempi olo ja perustyytyväisyyden voisi odottaa lisääntyvän. Tässä saa sydän kylmänä odotella uutta veroäyrin korotusta, että kaikki herrojen ylimitoitetut haaveet saadaan maksetuksi. SE LISÄÄ TOIVOTTOMUUTTA.
Poutuntie 12, 62100 Lapua
Viisikerroksisessa Lapuan Rantahovissa asut rauhallisella ja kysytyllä paikalla Lapuanjoen rannalla kauniiseen joki- tai puistomaisemaan avautuvassa kerrostalokodissa aivan Lapuan keskustan ytimessä. Rakennustyöt ovat käynnissä ja arvioitu valmistuminen huhtikuussa 2009
http://www.oikotie.fi/s/apartments/propertydevelopment?id=27740
Tuon mukaan paljon asuntoja myynnissä.
Eikö lapualaiset ymmärrä hyvän päälle?
sivulla taannoin huusivat välttämättä haluavansa itsensä ja vanhuksensa kyseiselle paikalle, mihin komeroihin olette nyt kätkeytyneet? Suuret puheet ja laiha kukkaro? Niin aina Lapualla. Toivon todella, että hetkellinen itsetutkistelu valtaisi niitten pääkopan, jotka tyrkyttivät käsitystä, että kyseisen tontin rakentaminen on Lapuan kehityksen kaikkein tärkein edellytys.
Lapuan rakennetun historian suurin moka, jos tuon talon asunnot ei mene kaupaksi.
Aika ikäviltä näyttävät tuollaiset yksinäiset jöötit maisemassa. Siksi ehdotankin, että kaupunki ostaa sieltä nopeasti asuntoja edelleen vuokrattaviksi.
Hesarin pääkirjoituksessa
http://www.hs.fi/paakirjoitus/artikkeli/Asuntokaup...tavoitteisiin/1135239977178
http://www.hs.fi/paakirjoitus/artikkeli/Asuntokaupan lamasta jää iso vaje tuotantotavoitteisiin/1135239977178
Tällä hetkellä asuntoja myymättä verrokkikunnissa:
Ilmajoella 27, Kauhajoella 38, Kauhavalla 26 ja Alajärvellä 19 ja viimeisimpänä mutta ei todellakaan vähäisimpänä Lapua 186.
Yllättävän hiljaa ollaan siitä, että LAPUAN ASUNTOPOLITIIKKA ON HOIDETTU PÄIN PERSETTÄ. Kiitos vaan huipputyhmä huippuryhmä. Ahneurella on paskaanen loppu. Ei kaikkia kerrostaloja tarvitte yhtäaikaa rakentaa, ei Lapua oo mikään Seinäjoki vaikka johtajilla onki omat kokokompleksinsa.
Myynnissä olevien asuntojen määrä tippunut reippaasti viime vuodesta, sillä nyt niitä on 117 enää jäljellä.
Turha siitä palloiluhallista on itkeä. Tulee se edes Lapuan nuorten ja lasten hyväksi. Vaikka se jätettäisiin tekemättä, ei niitä rahoja perusturvaan tai koulupuolelle anneta. Sitä on turha luulla. Täällä on hallin jälkeen hyvä tarjonta liikuntapaikoista. Kyllä joillekin tänne muuttajille sekin voi vaikuttaa, kun mietitään minne muutetaan.
Itse joudumme luultavasti muuttamaan lähitulevaisuudessa Lapualta pois. Paikkakuntaa mietittäessä vaikuttaa lasten harrastusmahdollisuudet. Meidänkin perheen tulevan asuinkunnan ratkaisee se, eikä onko työpaikat siellä.
"Meidänkin perheen tulevan asuinkunnan ratkaisee se (lasten harrastusmahdollisuudet), eikä onko työpaikat siellä."
Siinä tapauksessa ehdotan suurempia kaupunkeja. Niissä on yllin kyllin kaikenlaisia harrastusmahdollisuuksia. Aasta ööhön.
Ps. Ottako kuulleet, että jäähalliin pyydetään taas uutta tukirahaa veronmaksajilta konkurssin viivyttämiseksi?
Tarkennan nimimerkille naivismia huipussaan, että työpaikat on n. 100 km:n päässä Lapualta tällä hetkellä eli muutto lähemmäksi työtä tulee siis eteen. Työpaikkakunnalla ei ole lastemme herrastusmahdollisuuksia, joten se tuppu-kaupunki ei siis tule kysymykkseen. Työmatka pitää saada kuitenkin lyhyemmäksi, joten asuinpaikan ratkaisee työpaikan naapurikunta, josta lasten harrastukset löytyy. Näin se vain on ja hyvä että lapualla on monipuolinen lastan harrastustoiminta. Ei lapsiperheitä kaupunkiin vanhusten hoivaosastoilla saa, vaikka nekin tärkeitä asioita on.
ja erittäin tarkoitushakuinen puheenvuoro.
Vain uskovaiset (tässä tapauksessa halliuskovaiset) pystyvät todellisuuden omavaltaisiin tulkintoihin.