Tarua vai

Tämä kohta on Ellen Whiten kirjassa lunastuksen historia.

Suora lainaus kirjasta:

Louja kutsui taivaallisen joukon koolle osittaakseen kaikkien enkeleiden läsnäollessa erikoista kunnioitusta Pojalleen. Hän sijoitti Pojan istumaan valtaistuimelle kanssaan, ja pyhien enkelien jokko kokoontui heidän ympärilleen. Sitten Isä tiedotti itse määränneensä, että Kristus, Hänen Poikansa, oli oleva Hänen vertaisensa, niin että Hän oli oleva itse läsnä siellä, missä tahansa Hänen Poikansa on läsnä. Pojan sanalle oli oltava kuuliainen YHTÄ RIPEÄSTI kuin Isän sanalle. Hän oli antanut Pojalleen vallan hallita taivaallista joukkoa. Erikoisesti Hänen Poikansa oli toimiva yhdessä Hänen kanssaanmaan ja kaikeen sen suunnitelussa...

Loukkaantuneeena hän kertoi Jumalan antaneen etusijan Jeesukselle ja laiminlyöneen hänet... Jumala oli määrännyt heidät osoittamaan orjallista kunnioitusta Jeesukselle...
Lusifer ja häne kannattajansa pyrkivät järjestämään Jumalan hallituksen uurestaan, koska he eivät voineet ymmärtää mikisi Hänen oli koroitettava Poikansa ja antaessaan Hänelle sellaisen rajoittamattoman voiman ja herruuden. He kapinoivat Pojan herruutta vastaan...
277
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Miksi Ellen White ei ajanut huoneestaan pois demonijoukkoa?
Hänen olisi pitänyt huutaa Jeesusta avuksi:"menkää pois luotani Jeesuksen nimessä",mutta ei.Hän seurusteli heidän kanssan kuin parhaimpien kavereiden kanssa.
Miksi?

Seurustelu ja neuvojen kyseleminen kuolleelta vainajahengeltä (Jemes White) ei vakuuta.

Meedio Rva Haynesin luona käynnin merkitys?

Äänestä

tarua!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


profeetallista ilmoitusta. kirjoitti:

Tämä kohta on Ellen Whiten kirjassa lunastuksen historia.

Suora lainaus kirjasta:

Louja kutsui taivaallisen joukon koolle osittaakseen kaikkien enkeleiden läsnäollessa erikoista kunnioitusta Pojalleen. Hän sijoitti Pojan istumaan valtaistuimelle kanssaan, ja pyhien enkelien jokko kokoontui heidän ympärilleen. Sitten Isä tiedotti itse määränneensä, että Kristus, Hänen Poikansa, oli oleva Hänen vertaisensa, niin että Hän oli oleva itse läsnä siellä, missä tahansa Hänen Poikansa on läsnä. Pojan sanalle oli oltava kuuliainen YHTÄ RIPEÄSTI kuin Isän sanalle. Hän oli antanut Pojalleen vallan hallita taivaallista joukkoa. Erikoisesti Hänen Poikansa oli toimiva yhdessä Hänen kanssaanmaan ja kaikeen sen suunnitelussa...

Loukkaantuneeena hän kertoi Jumalan antaneen etusijan Jeesukselle ja laiminlyöneen hänet... Jumala oli määrännyt heidät osoittamaan orjallista kunnioitusta Jeesukselle...
Lusifer ja häne kannattajansa pyrkivät järjestämään Jumalan hallituksen uurestaan, koska he eivät voineet ymmärtää mikisi Hänen oli koroitettava Poikansa ja antaessaan Hänelle sellaisen rajoittamattoman voiman ja herruuden. He kapinoivat Pojan herruutta vastaan...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu