Atte ja usko

Usko tai älä,
mutta sitä on olemassa,
ateistin uskoa.

Ainakin, jos usko määritellään sellaiseksi,
että luottaa jonkun toisen rehellisyyteen hänen kertoessa omia henkilökohtaisia aistimuksia.
Tai kun luottaa itselle käsittämättömiin, mutta joillekin aivan ymmärrettäviin ilmiöihin.
Itselleni esimerkiksi tämän huoneen näkymättömät, mutta jatkuvasti olevat radioaallot ovat jotain käsittämätöntä.

Uskotko?
2184
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

et tarvitse kenenkään mielipidettä sitä vahvistamaan. Et pysty sitä mitenkään muille todistamaan. Epätietoinen tarvitsee muiden hyväksyntää kokemalleen.

Usko on vajavainen käsite ja perustuu siihen, että uskovalla ei ole omakohtaisia vahvoja kokemuksia, jotka antaisivat henkilökohtaisen tiedon.

Niinpä hän turvautuu uskoon.

Äänestä

Et voi olla toteamatta asiaa.

Toisen aistimukset ovat kanssa aivan totta jos hän uskoo niin. Avaruudesta tulee jatkuvasti radioaaltoja, maapallon lähetysasemilta mukaanlukien. Kyllä ne voi aivan käsittää,
jos jaksaa asemia vaihdella ja selata..

Eihän se ole uskon asia, vaan toteamisen.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


tietousko kirjoitti:

Usko tai älä,
mutta sitä on olemassa,
ateistin uskoa.

Ainakin, jos usko määritellään sellaiseksi,
että luottaa jonkun toisen rehellisyyteen hänen kertoessa omia henkilökohtaisia aistimuksia.
Tai kun luottaa itselle käsittämättömiin, mutta joillekin aivan ymmärrettäviin ilmiöihin.
Itselleni esimerkiksi tämän huoneen näkymättömät, mutta jatkuvasti olevat radioaallot ovat jotain käsittämätöntä.

Uskotko?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu