nain

Ydinvoiman kannatus nousussa
15.10.2003, klo 14.25
Ydinvoiman kannatus on Suomessa nousussa, mutta silti yhä vain alle puolet myöntää kannattavansa sitä. Suomalaisista 45 prosenttia sanoo suhtautuvansa ydinvoimaan myönteisesti ja 28 prosenttia ei hyväksy sitä. Neutraalisti suhtautuvia on 27 prosenttia.



Energia-alan Keskusliiton Finergyn TNS Gallup Oy:llä teettämän tutkimuksen mukaan kymmenessä vuodessa ydinvoiman kannatus on kuitenkin kasvanut 16 prosenttiyksikköä ja vastustus vähentynyt 15 prosenttiyksikköä.
Myönteisimmin ydinvoiman suhtautuvat miehet, toimihenkilöt, 35 - 49 -vuotiaat sekä opisto- tai korkeakoulututkinnon suorittaneet.

Perinteisesti ydinvoimakielteisten naisten joukossa kannattajien ja vastustajien määrät ovat jo miltei yhtä suuret. Kymmenen vuotta sitten naisista 49 prosenttia suhtautui ydinvoimaan kielteisesti ja vain 18 prosenttia myönteisesti.

Vihreiden äänestäjäjoukossa kannatus on alhaisinta. Kokoomuksen ja sosiaalidemokraattien kannattajat puolestaan ovat positiivisimpia.

Syyskuussa haastaeltiin 1028 15 vuotta täyttänyttä suomalaista.

YLE24
1104
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Jatketaan juttua Markuksen viestin alla. Kiva että olet mukana jutuissa ja valppaana :)

Jos kukaan ei lähiaikoina esitä eriävää mielipidettä, pyydän - tai joku muu voi pyytää - tämän keskustelun poistoa.

Älä loukkaannu, tule ja pysy mukana vaan.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


jessssss kirjoitti:

Ydinvoiman kannatus nousussa
15.10.2003, klo 14.25
Ydinvoiman kannatus on Suomessa nousussa, mutta silti yhä vain alle puolet myöntää kannattavansa sitä. Suomalaisista 45 prosenttia sanoo suhtautuvansa ydinvoimaan myönteisesti ja 28 prosenttia ei hyväksy sitä. Neutraalisti suhtautuvia on 27 prosenttia.



Energia-alan Keskusliiton Finergyn TNS Gallup Oy:llä teettämän tutkimuksen mukaan kymmenessä vuodessa ydinvoiman kannatus on kuitenkin kasvanut 16 prosenttiyksikköä ja vastustus vähentynyt 15 prosenttiyksikköä.
Myönteisimmin ydinvoiman suhtautuvat miehet, toimihenkilöt, 35 - 49 -vuotiaat sekä opisto- tai korkeakoulututkinnon suorittaneet.

Perinteisesti ydinvoimakielteisten naisten joukossa kannattajien ja vastustajien määrät ovat jo miltei yhtä suuret. Kymmenen vuotta sitten naisista 49 prosenttia suhtautui ydinvoimaan kielteisesti ja vain 18 prosenttia myönteisesti.

Vihreiden äänestäjäjoukossa kannatus on alhaisinta. Kokoomuksen ja sosiaalidemokraattien kannattajat puolestaan ovat positiivisimpia.

Syyskuussa haastaeltiin 1028 15 vuotta täyttänyttä suomalaista.

YLE24

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu