Helluntaiseurakunta on paljon

muuttunut runsaan 20 vuoden aikana. Esimerkiksi 20 vuotta sitten, naiset eivät olleet niin meikattuja kuin nykyään. Ei myöskään heillä ollut minihameita yllä silloin, mutta nyt se on jo aika yleistä nuoremmilla aikuisilla. Sitten se on tullut muotiin että taputetaan käsiä jopa saarnaajalle, ja eritoten laulajille. Ennen oltiin hiljaa muuten, mitä ny joku saattoi aamenen sanoa. Taitaa maallistua koko seurakunta, niin minusta ainakin alkaa vaikuttamaan siltä.

Joten kysynkin mitämieltä muut ovat tästä asiasta?
6256
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Kyllä niin on näreet! Miksi ei siis helluntalaistenkin pukeutuminen muuttuisi? Vaikka olenkin luterilainen, en ollenkaan ihmettele, vaikka hellareidenkin muoti muuttuisi samassa tahdissa kuin kenenkä muun tahansa?

Äänestä
  • perää, että muoti muuttuu. Niin ja onhan siinä hyvätkin puolensa. Ennen minua ei oikein tahtonut kiinostaa mennä kokoukseen, mutta nyt kun siellä on minihameisia naisia, olen alkanut käymään siellä ahkerasti. Tosin sitten kotona väliin kysytään että millaisia todistuksia siellä oli, niin en niitä muista, mutta muistan hyvin millaisia reisiä ja sääriä siellä näin. Joten toisaalta, niitä kokouksia saisi olla useimminkin, vaikka joka ehtoo sano.

    Äänestä

nuorilla naisilla oli minihameita. Muistan kuinka tuntui vähän sopimattomalta, kun joskus siellä käydessäni ja noiden naisten sieviä polvia nähdessäni, pakkasi noin niinkuin, krhöm, ottamaan eteen. Sehän tuntui sopimattomalta sellaisessa pyhässä paikassa ja hartaassa tilaisuudessa.

Äänestä

Ihmiset näyttää paremmin ilonsa ja tunteensa kuin silloin, kun täytyi käyttäytyä paremmin ja olla mieluiten hiljaa. Silloin he patosivat tunteitaan enemmän, ja ehkä mustalaiset olivat niitä joista ne tunteet tulivat esille.

Äänestä

* Muutama vuosikymmen taaksepäin, oli aivan erilaista, ei ollut meikkejä siskoilla, ei minihameita. Ei edes pitkiä housuja, ainakaan kuoroissa ja muissa esiintymisissä. Nyt aistillisuus ja pinnallisuus, ulkonäkö ja prameus on valttia.
* Ei taputeltu käsiä, kuin joskus harvon jollekkin tosi erikoiselle tapahtumalle. esm. jos joku nousi pyörätuolistaan Jeesuksen parantamana, siinä oli aihetta ablodeillekkin.
* Nyt artistit saa esiintyessään aina taputukset, minusta se on merkillistä, miksi heleille pitää taputtaa?
* Sekin on merkillistä, että laulajat ja puhujat kerää isot palkkiot, esm. konferensista? Miksi? Eikö evankeliumia tulisi julistaa ilman palkkiota ja suuria ansioita?
* Levytykset on eriasia, siitä saakoot elatuksensa, ja jos kiertävät seurakunnissa, saakoot matkakulut ja kohtuullisen korvauksen , jos joutuvat hotelli majoitukseen, mutta jos kodeissa asuvat, nukkuvat upeasti lakanoiden välissä, syövät ruhtinallisesti kodeissa, miksi heille vielä pitää makssa isot korvaukset tämän kaiken hyvän päälle?
* Konferensissa pitäisi kaikkien laulajien esiintyä täysin ilmaiseksi, se olisi kohtuullista, olla verottamatta Ison Kirjan rahastoa, joka tarvitsisi joka centin valtaviin kuluihinsa.
* Samoin saarnaajien? Se on ahneutta olla aina käsi ojossa ottamassa tunnin parin puhumisesta satojen eurojen korvausta, MIKSI? Mitä he luulevat itseasisassa olevan? Eikö Herran nöyriä palvelijoita, eikä ahneita eurojen metsästäjiä?
* On niin monessa missä helluntaikansan pitäisi herätä todellisuuteen, siihen mitä Raamattu opettaa, ihan kaikessa, eikä vaan jossain, kunhan on yhden vaimon mies, viis sitten muusta, tai kun ei polta tupakkaa eikä esiinny humallassa, niin ollaankin jo täydellisiä.
* Pitäisi palata 50,60,70 luvulle, hakea arkistoista ja kirjakaapeista sen ajan tuotantoa, saarnoja, opetuksia, rukoilu on hiipunut olemattomiin, samoin Sanan opetus, inhimillinen ylistys on tullut tilalle, ilman että Pyhä Henki sitä vaikuttaa, kääntymiset on teennäsiä, ei uudestisynnytä aidosti, lähdetään vaan mukaan kun siellä näyttää olevan menossa hyvä "fiilis"!
* Ei sielunhoitajatkaan enää viitsi auttaa etsiviä täyteen pelastukseen, lavalta vain huitaistaan ja sillä siisti.
* Monikohan heistä on oikeasti uudestisyntyy? Ja tällä menolla tulee ainoastaan käännynnäisiä, eli ei olla sydämentasolla uskossa, vaan omaksutaan helluntailaisuus elämän tavaksi. Siksi kaiketi tähän on tultukin, uskoamttomat johtaa ja valtaa eturivin paikkoja, maallisen asemansa ja oppineisuuden pohjalta. Totta tämä on, vaikka sitä on karvaspala myöntää.
* Siksi herätyksen pitäisi palata alkulähteille. ottaa oppia vanhoista veteraaneista, ja heitä on paljon, jotka varmaan kauhuissaan katselevat nyky menoamme, en ole sen parempi tokikaan kuin muutkaan, en sillä tätä kirjoita, kunhan totean vaan h.hertyksen tilaa, se on mätänemässä, valitettavasti!
* Niille, kelle tulisi antaa synnit ja erhdykset anteeksi, savustetaan ulos, ja hienot synnit hyväksytään laillisina ja inhimillisinä elämään kuuluvana.
* Rahan väärin käyttö, ahneus, irstaus, juoppous, maallistuminen lähes kaikessa seurataan maailmaa ja ajan henkeä , musiikista lähtien.
* Ei enää eroita helluntailaisten musiikkia ruisrockista, ja muuta vastaavaa.
* Herra taivaassa armahtakoon, ja antakoon parannuksen nöyryyttä ja aitoa katumusta ja synnin tuntoa ja tunnustusta, ja totista katumusta ja voimaa palata Herran neuvotteluun.

Äänestä
  • hyvästä ja asiallisesta vastauksesta. Kyllä sinä näköjään, asiallisestikkin osaat vastata. Jossain vaiheessa jo sinusta luulin mitä vaan.

    Siunausta sinulle!

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


sivustaseurannut.. kirjoitti:

muuttunut runsaan 20 vuoden aikana. Esimerkiksi 20 vuotta sitten, naiset eivät olleet niin meikattuja kuin nykyään. Ei myöskään heillä ollut minihameita yllä silloin, mutta nyt se on jo aika yleistä nuoremmilla aikuisilla. Sitten se on tullut muotiin että taputetaan käsiä jopa saarnaajalle, ja eritoten laulajille. Ennen oltiin hiljaa muuten, mitä ny joku saattoi aamenen sanoa. Taitaa maallistua koko seurakunta, niin minusta ainakin alkaa vaikuttamaan siltä.

Joten kysynkin mitämieltä muut ovat tästä asiasta?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu