Pakko purkaa tuntemuksia tänne.

Olen parikymmpinen muija. muuttanut uudelle paikkakunnalle. yksinäinen. ainoat ihmiset ketä näen on poikaystäväni ja kallonkutistajani. joka päivä kamppailen ruuan kanssa, lasken kaloreita, ahmin, oksennan ehkä kerran vkossa.
en juo lähes koskaan, koska tiedän että siitä seuraa krapulamässyt. Kun ahmin niin se ruuan määrä minkä saan ahmittua on jtn aivan järjetöntä. kuvottavaa. tunnen itteni rumaksi, turvonneeksi, yksinäiseks ja turhaksi.
keksin tekosyitä ettei tarvitse poistua himasta. poikaystäväkin kohta varmasti entinen koska emme juurikaan näe näitten ahmimiskohtausten takia.
olen yrittänyt kuntoilla ja syödä ns. terveellisesti ja onnistuinkin hetkellisesti mutta sitten taas meni vituiks. paha olla.
ei näin kuuluisi nuoruutta viettää. elämä pyörii vain jääkaapin ja oman leveän perseen ympärillä. mikä avuksi? tuntuu etten kaua enää jaksa olla yksin ja näin onneton.