syvempi ja pidempi, sanoo Sauli Niinistö tänään Iltalehdessä.
>> - Valtiontalous ei ole niin vahva kuin on väitetty, puhemies Niinistö sanoi UP-uutispalvelulle.
Sauli Niinistö ei usko, että 1990-luvun syvä lama toistuisi.
Eduskunnan puhemiehen Sauli Niinistön (kok) mukaan Suomea kohtaa syvempi ja pidempi taantuma kuin on osattu odottaa.
- Suomen talous on haavoittuva. Valtiontalous ei ole niin vahva kuin on väitetty ja edessä on vääjäämätön lasku, Niinistö sanoi UP-uutispalvelun haastattelussa.
Niinistö kertoo, että Suomen menot ovat kasvaneet samaa vauhtia kuin tulotkin.
- Pienintäkään talouden puskuria ei ole tullut, pikemminkin päinvastoin. Mutta niinhän se yleensä menee, että talouspolitiikan virheet tehdään hyvinä aikoina. Huonoina aikoina taloutta paikataan, jos pystytään.
Niinistö ei usko, että 1990-luvun syvä lama toistuisi. Kuitenkin hän varoittaa ylettömästä lainaotosta. Hänen mukaan poliitikkojen olisi pitänyt varoittaa ihmisiä jo viime keväänä.
- Nyt alkaa olla jo myöhäistä.

Vastaukset 4
Vanhimmat
on "yrityksiä", joitten konkurssia estetään vuodesta toiseen lykkäämällä niihin lisää ja lisää veromarkkoja? Simpsiönvuori, jäähalli, Karhunmäen opisto ... ? Velkainen Lapua -> huonot ajat -> veronkorotukset edessä.
että kokoomuksen pitää järjestää lisää haravointitalkoita ennen vaaleja.
Lapualla on paljon vähävaraisia vanhuksia, joiden pihat on täynnä lehtiä. Niistä voisi aloittaa, vaikka palkkaamalla yksityisen firman hommiin kokoomuksen laskuun jos puolueväen oma aika ei riitä.
ole rahasta puutetta.
ovat sitten vissiin kovin korkeita, jos rahasta ei ole puutetta.
Vai tuleeko sitä rahaa puolueelle jostain muualta? Tietäväiset kertonevat.