Virkamiestutkijat ja Iltalehtien toimittajat tuomitsevat joukolla akateemikko Heikki Ylikankaan väitteen 250 sotilaskarkurin ampumisesta jatkosodan loppuvaiheissa kesä- heinäkuussa 1944.
Joukko virkamiehiä ja toimittajia yrittää tyrmätä eilen julkistetussa kirjassa emeritusprofessori Heikki Ylikankaan väitteen ja arvion, että omat teloittivat tai ampuivat jatkosodan aikana kaikkiaan 250 suomalaista sotilaskarkuria, noin neljä kertaa enemmän kuin virallisiin tilastoihin kirjattiin.
Osa karkurien ja rintamalle palaamisesta kieltäytyneiden ampumisista oli laittomia, ne salattiin ja virallisia lukuja tietoisesti pienennettiin, Ylikangas katsoi viime syksynä julkaistussa, paljon huomiota saaneessa kirjassa Romahtaako rintama?
Tiistaina julkistettu artikkelikokoelma "Teloitettu totuus – kesä 1944" on virkamiesten vastahyökkäys Ylikankaan tieteellisesti perusteltuja tulkintoja vastaan.
Virkamiesprofessori Ohto Manninen, maisteri Tapio Nurminen, virkamiesdosentti Jukka Kulomaa, johtaja Jarmo Nieminen ja oikeusasimiehen apulainen Jukka Lindstedt yrittävät todistella tuoreessa kirjassa oikein joukkovoimalla, että Ylikankaan kirjassa on vääriä tulkintoja, virheellisiä käsityksiä, pelkkää spekulaatiota, "puhdasoppista huhtiniemeläisyyttä" (kirj. ei sentään stalinismia!?) sekä perättömiä ja pohjaa vaille olevia väitteitä.
Ylikankaan 250 sotilaasta ylempi virkamies Lindstedt 'virkavastuulla' määrittelee heti 160 pelkäksi spekulaatioksi. Pelkäksi spekulaatioksi virkamiestutkijat ja toimittajat tuomitsevat myös Ylikankaan väitteen, että Henkilötäydennyskeskus 1:n olisi kesällä 1944 Lappeenrannassa ampunut pidätettyjä, rintamalle palaamisesta kieltäytyneitä karkureita.
Ylikangas teoretisoi, että esimerkiksi Taipalsaarelle tarinan mukaan haudatut 40 sotilasta ovat voineet olla juuri heitä.

Vastaukset 9
Vanhimmat
Tiedätkö, että tämä kirja piti julkistaa jo viikko sitten. Kauhajoki sotki julkisuusihanteen ja nyt on sitten kusantajan aika "lyödä rahaa" ja Jukkien loistaa.
Julkistamisen päivämäärä oli sovittu jo keväällä.
Niin... lokakuun ensimmäiseksi arkipäiväksi?
Ylikankaan tieteelliset perusteet.(Anna mun kaikki kestää)
"Tiistaina julkistettu artikkelikokoelma "Teloitettu totuus – kesä 1944" on virkamiesten vastahyökkäys Ylikankaan TIETEELLISESTI perusteltuja tulkintoja vastaan."
Kenellekään ei jäänyt pienintäkään epäselvää siitä, että Ylikangas on sotahistorioitsijana samanlainen huuhaa-heppu, kuin Huhtiniemen Syväkurkku Veli Holappa tai päätoimittaja Antti O. Arponen. Ylikankaan valtti on tiukka ote tiedotusvälineistä kuten Ylestä, Hesarista ja muistakin.Hänen hengenheimolaisensa Jukka Tarkan ja Mrikka Lappalaisen johdolla hurraavat vailla kritiikkiä kaikelle, mitä Ylikangas sanoo.Hurraajissa ei ole ainuttakaan sotahistorioitsijaa eikä sotilasasiantuntijaa.
Pätevät ammattitutkijat silpoivat Ylikankaan väitteet murskaksi 7.10. kuten usein aiemminkin. Yloikanga yritti kehnolla menestyksellä vetää esiin vanhan teemansa, että kaikkia asiat eivät löydy papereista. Totta, ei vv. 1939-44 papereista Ylikankaan 2007 keksimiä teloituksia
Lukakaa Markku Jokisipilän arvio tämän päivän Hesarista. Siinä pätevä tutkija toteaa Ylikankaan väitteet puhtaaksi hölynpölyksi.
Jätetään historian tutkimus ja varsinkin maallemme äärimmäisen tärkeä sotahistorian tutkimus koulutetuille akateemisille tutkijoille, ei toimettomille virkamiehille, ja ei varsinkaan iltalehtien tyhjäntoimittajille.
Tuntuu eräillä ääriliikkeillä tietyissä ja tunnetuissa piireissä Suomessakin olevan jossain määrin vielä vuoden 1933 henki päällä:
- Berliinin kauniilla Bebelplatzin torilla on muistolaatta ja siinä saksalaisen runoilijan Heinrich Heinen sanat:
”...dort wo Man Bücher verbrennt, verbrennt Man am Ende auch Menschen ” (...siellä missä poltetaan kirjoja, poltetaan kohta ihmisiä).
http://www.well.com/~tom/berlin/bebelplatz_plaque.html
Kolme tohtoria ( Manninen, Kulomaa ja Lindstedt , ei paikalla),maisteri Nurminen ja yeupseeri/FL Nieminen. Pasi Jaakkonen oli media-asiantuntijana. Hän on tehnyt mm. erittäin arvostetun tutkimuksen Huhtiniemi-huhusta.Keitä ovat toimettomat virkamiehet tai iltalehtien tyhjäntoimittajat?
Markku Jokisiplän arvion mukaan Ylikankaan ansiot kesän 1944 teloituksista puhuttaessa rajautuvat keskustelun herättämiseen.Ymmärrätkö?
Näyttää siltä, että Ylikankaaseen uskovilla on paitsi heikot historiatiedot, myös heikot tiedot tutkimuksesta ja maailman menosta yleensäkin.
...siihen samaan kööriin mihin nämä
sinun "virkamiestutkijasikin", samat
'tutkimusmetodit'!
Hyi, helvetti millaisia kusipäitä tämä
maa on TÄYSI.
ei akateemikko.Väitteen esittäjä sopii hyvin Ylikankaan kannattajaksi. Mikään tieto ei paina, usko sitä enemmän.