ongelmia. Pakkoprostituutiota, lapsikauppaa ja työorjuutta. Mitä mieltä olette asiasta ja miten me voisimme vaikuttaa ongelmien ratkaisussa?
Vastuuviikolla
pohditaan ihmiskaupan
9443
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
luterilaisten juttuja.
hömppä ja sensaatiet kiinnostavat, eivät vakavat asiat.
vietetä mitään vastuuviikkoa.
kun me ei kanneta vastuuta mistään. Vastuunkantajia ovat mm. kirkkoherrat, mutta nekin voi aina tarpeentullen vastuuttomat potkia pellolle. Ulkomailla ort. vastuullisuutta edustavat mm. Putin ja Medvedev. He ottavat vastuun kaikesta.
ja papukaija merkki.
En ole koskaan kuullut vastuuviikosta, mutta noiden mainittujen ongelmien osalta jokainen voi ainakin vaikuttaa omilla ostopäätöksillään, eli ei osta prostituoitujen palveluksia eikä lapsi- tai orjatyövoimalla tuotettuja tuotteita. Tosin noiden viimeksi mainittujen osalta täytyy lisätä, että asia ei aina ole ihan niin yksiselitteinen. Tehdastyö saattaa lapselle olla pienempi paha monista paljon pahemmista pahoista, kun vaihtoehtoina saattaa olla vaikkapa nälkäkuolema tai lapsiprostituutio.
kuin muut prostituutionlajit. Pakkoprostituutiossa nauoria naisia huijataan töihin länsimaihiin lupaamalla hyvä työpaikka ja toimeentulo. Totuus on kuitenkin toinen. He ovat järjestelmän vankeja ja heillä ei ole vaikutusmahdollisuutta. He eivät toimi vapaasta tahdostaan. heitä myydään, riistetään ja tapetaan.
valtakunnallinen, ei mikään kirkollinen juttu! Eli kyllä se kuuluu ortodokseillekin, siis vastuu!
on valtakunnallinen eikä mikään kirkollinen juttu. Ekumeenisen vastuuviikon uusi teema vuosina 2008 -2009 on Ihmiskauppa - nykyajan orjuutta. Vastuuviikkoa vietetään tänä vuonna 19. - 26.10. Ihmiskauppa koskee myös Suomea ja suomalaisia. Suomi on sekä ihmiskaupan kauttakulku- että kohdemaa.
Tässä linkki:
http://www.vastuuviikko.fi/2008/etusivu/?PHPSESSID=9ahejc4ardvpd5ii96ungkct42