Eikö lihava voi ratsastaa?

mehitahti

Painan noin 100 kiloa ja olen haaveillut ratsastamisesta. Nyt uskaltauduin soittamaan yhdelle tallille. Kysyin ensin haittaako, jos on ylipainoinen. Kysyivät paljonko painan ja luvun ilmoitettuani nainen sanoi, että onhan se kyllä aika paljon. Otti minut kuitenkin yksityistunnille, mutta jäi vähän paha maku suuhun. Nyt en tiedä peruisinko koko homman. Luulis, että hevonen jaksaa yhden 100 kiloa kantaa...

Lisäksi minua pelottaa miten pääsen hevosen selkään ja tuleeko siinä kauhea hiki. En ole koskaan ennen ratsastanut.

69

8312

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • selkääsi

      Ajattele nyt sitä heppaakin vähän, äläkä vain itseäsi ja omia tuntemuksiasi. Ottaisitko itse sata kiloisen selkääsi, ja kuskaisit pitkin pikkuteitä ja polkuja, tuskin.

      • höpise..

        Kai nyt hevoset jaksaa kuljettaa vaikka millaisia taakkoja! Sitä vartenhan ne ovat! Älä viitsi jauhaa paskaaa.

    • 74-kiloinen

      Iso hevonen kyllä jaksaa. Itse olen pituuteni nähden ylipainoinen. Olen käynyt kahdesti Islannissa ja siellä ratsastusretkillä. Minua isompiakin issikat kantavat, ovat pieniä mutta vahvoja. Ratsastaminen on hyvä harrastus, varsinkin jos pääsee maastoon. Hiki saattaa tulla keventäessä. Rohkeasti vaan!

      • issikoilla..

        Täällä islanninhevostalli pitää painorajana ratsastajalle 90 kiloa.

        Selkä ei ole suinkaan hevosen vahvin alue. Tietysti on rotuja, jotka kestävät painavampia ratsastajiakin, mutta itse tosiaan miettisin hiukan ennen kuin kauhean paljon liikapainoisena lähtisin ratsastamaan. Huomattavan ylipainoinen ihminen sitä paitsi ottaa paljon suuremman loukkaantumisriskin pudotessaan. Ja pääsääntöisesti voi sanoa, ettei yksikään pitkään ratsastanut säästy putoamisilta.

    • ongelma..

      Tuohan nyt ei ole mikään ongelma, jos et tuon enempää paina. Jatka vain harrastustasi.

    • Samat lukemat

      Hei,

      Kuten keskustelussa on jo tullut ilmi, iso hevonen jaksaa kantaa ylipainoisia. Jollakin islanninhevostallilla oli ratsastajien painorajoituksena 90kiloa. Ja tämä koski siis ISLANNINHEVOSIA, jotka luokitellaan oikeasti poneiksi.

      Minusta on hienoa, että lähdet kokeilemaan ratsastusta, se on hieno harrastus. Ja koska olet ihan aloittelija, et edes tule "rasittamaan" hevosta suunnattomasti, sillä tuskin ensimmäisellä tunnilla aloitat metrin korkeiden esteiden hyppäämisen. Alku on siis hevosen kannalta paljon kevyempää kuin se, että sillä ratsastaisi 70 kiloinen kilparatsastaja. Hevonen pääsee vähällä kävelemällä ja ehkä hieman ravaamalla ympäri kenttää.

      Ison hevosen selkään en minäkään pääsyt edes normaalipainoisena.Ei muuta kun joltakin korokkeelta selkään. Ratsastus on erittäin hyvä kiinteyttäjä; ratsastustunnin jälkeen huomaat omaavasi sellaisia lihaksia, joiden olemassaolosta et tiennytkään;D Kaikenlisäksi ratsastaminen saattaa parhaimmillaan kuluttaa noin 500 kcal/tunnissa.
      Tsemppiä, toivottavasti huomaat, miten hieno harrastus ratsastus on!!

      • SlimSassa

        Islanninhevoset luokitellaan IHAn vain Hevosiksi, ei miksikään muuksi, kiitos.

    • et välttämättä voi

      kun ponin selkä voi mennä katki.

      Mitä sinä oikeasti luulet? Riippuu hepasta ja sen koosta. Yleensä kilparatsastajat ovat melko pienikokoisia. Isokaan heppa ei meinaan jaksa ihan hirvittävää kuormaa kantaa. Kyllä siinä on ihan hevosen terveys ja selkä kyseessä, ei mitään henkilökohtaista diskriminointia.

      Ponin painoraja on 50 kiloa, aasin 70 kiloa ja hevosen hieman suurempi.

      • Samat lukemat

        Mistä sinä kuvittelet hevosten, kuten esimerkiksi suomenhevosten tai muiden kylmäveristen, olevan tehty? Melkeinpä uskallan väittää, että esimerkiksi nykyiset suomenhevosten esi-isät ovat joutuneet kärsimään (ja kuljettamaan painoa) hieman enemmän historiassa kuin yhden ylipainoisen ratsastajan kuljettamisen tasaisella kentällä tunnin verran kerran viikossa.

        Et taida olla kovia hevosihmisiä, sillä jos olisit, tietäisit että paino hevosen selässä vaikuttaa ensisijaisesti hevosen jalkoihin, ei sen selkään... Kyllä hevonen on jo teuraskamaa, jos sen selkä menee 100 kilosta "katki"..

      • et tajunnut
        Samat lukemat kirjoitti:

        On ne muulitkin varmaan joskus kiskoneet kolmen tonnin kiviä Stonehengelle, mutta ei se välttämättä muulille mikään herkku-urakka ole.

        "Mistä sinä kuvittelet hevosten, kuten esimerkiksi suomenhevosten tai muiden kylmäveristen, olevan tehty?"

        Meetwurstista.

      • Samat lukemat
        et tajunnut kirjoitti:

        Ihan käsivoimin on ne kivet Stonehengelle vedetty. Lue enemmän, luulet vähemmän.

      • oletusta..
        Samat lukemat kirjoitti:

        Ihan käsivoimin on ne kivet Stonehengelle vedetty. Lue enemmän, luulet vähemmän.

        Koko Stoneheng on pelkkää oletusta. Kukaan ei tiedä tarkalleen miksi ja miten se tehtiin. Lue enemmän, luulet vähemmän.

      • ja siksi
        Samat lukemat kirjoitti:

        Ihan käsivoimin on ne kivet Stonehengelle vedetty. Lue enemmän, luulet vähemmän.

        olen sitä mieltä, että on eläinrääkkäystä ratsastaa hevosella jos on tonnikeiju. Eihän jumalauta pikkulapsetkaan ratsasta chihuahualla.

      • Samat lukemat
        oletusta.. kirjoitti:

        Koko Stoneheng on pelkkää oletusta. Kukaan ei tiedä tarkalleen miksi ja miten se tehtiin. Lue enemmän, luulet vähemmän.

        Suhteellisen hyviä teorioita kuitenkin asiasta on. Hevosta ei kuitenkaan oletetun rakentamisajanjakson aikana ollut valjastettu ihmisen käyttöön. Puhumattakaan muulista, oletan että tiedät mitä tarkoitaan muulilla. Mitä silloin jää vaihtoehdoksi, ufot vai? Olen lukenut kuitenkin melkein kokonaisen tutkinnon arkeologiaa, mutta en ole koskaan kuullut, että sitä olisi muulin avulla rakennettu. Jos sinulla on jotain akateemista tutkimusteoriaa, niin olen enemmän kuin kiinnostunut lukemaan asiata.

      • Samat lukemat
        ja siksi kirjoitti:

        olen sitä mieltä, että on eläinrääkkäystä ratsastaa hevosella jos on tonnikeiju. Eihän jumalauta pikkulapsetkaan ratsasta chihuahualla.

        Et sinä tunnu tietävän mitään hevosen fysiologiasta ja et nähtävästi edes siitä, mitä fysiologian suomia käyttöeroja on koiralla ja hevosella. On lukemisesi hieman valuneet hiekkaan...
        Et sinä ole oikeasti kiinnostunut hevosen tai eläinten hyvinvoinnista. Sinulla vain on jonkin sortin kompulsiivinen tarve aukoa ihmisille päätäsi.

      • sinä varmaan

        olet kysynyt siltä hevoselta, että onko siitä kiva kantaa 200-kiloista "keijua" vai ei?

        Ei ole. Hevonen kuolee ja hevosen polvet menevät rikki ja hevosen selkä menee poikki. Hevonen kuolee.

        Hevosentappaja.

      • oletkos.........
        sinä varmaan kirjoitti:

        olet kysynyt siltä hevoselta, että onko siitä kiva kantaa 200-kiloista "keijua" vai ei?

        Ei ole. Hevonen kuolee ja hevosen polvet menevät rikki ja hevosen selkä menee poikki. Hevonen kuolee.

        Hevosentappaja.

        itse kysynyt hevoselta samaa kysymystä? mistäs voi tietää mitä se siihen vastaa? ehkä jos hevonen pitääkin haasteista ja kunnon kohotuksesta.

      • CQB
        oletkos......... kirjoitti:

        itse kysynyt hevoselta samaa kysymystä? mistäs voi tietää mitä se siihen vastaa? ehkä jos hevonen pitääkin haasteista ja kunnon kohotuksesta.

        "ehkä jos hevonen pitääkin haasteista ja kunnon kohotuksesta."

        Hohhoijaa. Kyllä sitä pitää elikko parkojenkin kustannuksella puolustella lihavuutta.

        Se on varma että lihavia ei ainakaan kunnon kohotus kiinnosta yhtä paljon kuin herkut.

      • Anonyymi

        Ponin painoraja on 86kg hevosella enemmän riippuu koosta pehmeällä pohjalla isolla yksilöllä käyntiä voi menna ylipainoinenkin.

    • tallille

      Kyllä sä hyvin voit ratsastaa, sulle valitaan varmaan vähän isokokoisempi hevonen vaan alle. Niinkuin tuossa ylempänä jo joku hyvin kirjoitti, aloittelija hevosen selässä ei kuormita niin paljoa, kuin osaava kokenut ratsastaja (paitsi hevosen hermoja ehkä) :)

      Selkään pääsee suoriltaan (varsinkaan ison hevosen selkään) aika harva aloittelija loppujen lopuksi. Eikä aina konkaritkaan. Eli koroketta kehiin vaan.

      Ratsastus on kyllä äärimmäisen raskasta liikuntaa, jos siihen oikein suhtautuu. Tietysti voi vain istua siellä selässä ja ihmetellä että mitä raskasta tässä nyt muka on...Mutta oikeasti siihen kuuluu paljon lihastyöskentelyä ja tasapainoilua saman aikaisesti, hiki tulee satavarmasti, jos oikeasti haluaa oppia ratsastamaan. Mutta mitäs se hikoilu mitään haittaa, kuntohan siinä paranee, eikö!

      Kannattaa varautua siihen, että tallit on täynnä toisilleen kateellisia pikkutyttöjä jotka supisee selän takana kaikille ja kaikesta...noin kärjistettynä :) Ei kannata antaa sen vaikuttaa (ja jos olet jo aikuisempi, tuskin kiinnität pikkutyttöihin edes huomiota). Hauskaa harrastuksenalkua sinulle!

      • Aimilia

        Pakko tähän puuttua, nimenomaan aloittelija kuormittaa ja rasittaa hevosta enemmän. Huono tasapaino ja hevosen "pitkä" asento kuormittaa, kokenut ratsastaja osaa mukautua hevosen liikkeisiin paremmin ja ratsastaa hevosen ergonomiseen asentoon, jossa se käyttää selkälihaksiaan kunnolla.

        Mutta ei muuta kuin selkään, kyllä aloittajan kokoiselle löytyy vielä helposti sopivankokoinen hevonen. Ratsastus ei ole kovin hyvä painonpudotusta ajatellen. Aloittelijan käyntiympyrät ja muutama raviaskel ei pitäisi tuoda hikeä pintaan...

    • mehitahti

      Kiitos kaikille asiallisesti vastanneille. En todellakaan ole mikään hevosihminen, sain vain yhtäkkiä inspiraation kokeilla ratsastusta. Ja kaiken lisäksi omaan vielä huonon itsetunnon, joten halusin varmistaa asian paremmin tietäviltä. Maanantaina menen kokeilemaan. Ilman joidenkin teistä tsemppausta olisin voinut perua koko homman...

      • Samat lukemat

        Hienoa, anna mennä. Älä välitä joistakin tämän viestiketjun "asiantuntijoista", kunhan aukovat päätään.
        Itse ollessani tukevassa kunnossa vuosia sitten liikutin yhden talven ystäväni lämminveristä, joka on vielä suhteellisen pienikokoinen. Ei painoni hevosta häirinnyt pätkääkään, virtaa löytyi kuin pienestä pitäjästä ja välillä jouduin todellakin etsimään jarruja. Maastossa mentiin sellaista kyytiä, että oksat pois. Eipä hevonen tainnut kärsiä, sillä on edelleen erittäin hyvässä kunnossa, ei ole edes selkä "katkennut";P
        Kerrohan sitten kokemuksistasi!

        No niin, nyt on sitten elämäni ensimmäinen ratsastustunti takanapäin. Hyvin se meni. Sain ihanan rauhallisen ja jykevän hepan alleni ja sillä mentiin. Ei paino haitannut ja opettajakin sanoi, että helpottaa paljon kun osaan kantaa itseäni melko hyvin siellä selässä. Ensi viikolla on uusi tunti!

      • itseäsi?
        mehitahti kirjoitti:

        No niin, nyt on sitten elämäni ensimmäinen ratsastustunti takanapäin. Hyvin se meni. Sain ihanan rauhallisen ja jykevän hepan alleni ja sillä mentiin. Ei paino haitannut ja opettajakin sanoi, että helpottaa paljon kun osaan kantaa itseäni melko hyvin siellä selässä. Ensi viikolla on uusi tunti!

        siellä selässä, ettet valu pitkin hevosen kylkiä, ja jää kavioihin...no se on hyvä se.

    • horse,,,,,,
    • vaan

      Pakko laittaa kommenttia tänne...Ensinnäkin onneksi olkoon uudesta harrastuksesta, ratsastus on mielettömän upea laji! :) Itse sain pettyä lujasti, kun soitin aikaa eräälle tallille, mainitsin, että varaavat minulle ison hevosen, kysyivät sitten pituuteni ja painoni ja sanoivat, että jos painat 90kg, et voi tulla ja tallilla oli hevosia, ei poneja,suomenhevosia. Olin todella pettynyt ja minulle lyötiin likimain luuri korvaan tämän jälkeen. Tuli kyllä nyt sellainen olo, etä laji on vain hoikille! itselläni myös mielettömän huono itsetunto ja nyt se sai okein kunnon kolauksen. Olen keväästä saakka käynyt irtotunneilla ja olen rakastunut tähän lajiin, mutta tämän tallin vastaus "pilasi" kaiken.Tiedän, että olen hölmö, mutta en enään kehtaa mihkään soitella, kun olen liian iso! :( Harmittaa ja lujasti, olisin niiin halunnut tätä harrastaa.

    • ReheväjaKaunisDonna

      Totta kai jaksaa!! Jos, sen tallin hevoset on niin huonos kondiksessa etteivät jaksa, ni tule toki mun hevosella ratsastamaan, se ainakin jaksaa! Älä ihmeessä lopeta harrastusta joka on niin loistava ja antoisa, jos talli ei tunnu oikealle, ni etsi toisenlainen talli, ratsastus ja hevosten kans puuhastelu on loistava harrastus. Hyvää syksyn jatkoa sinulle :)

    • CQB

      Minusta tämä on kyllä melko itsekästä. Kai sitä eläintäkin voisi ajatella eikä vain omia haluja?

    • ------

      Jaksaa toki! Kylmäverinen alle ja hyvä tulee! Ja jakkaraa voi käyttää jos ei pääse.

      • entinen ratsastaja...

        Itse ratsastin teinivuosina ja olin silloin jo lievästi ylipainoinen.
        NYkyään en kehtaa mennä ratsastamaan vaikka mieli kovasti tekisikin.
        Vaikka kuinka joku sanoo hevosen jaksavan ja kestävän, mutta ei se varmasti hevosesta kivalta tunnu. Nykyään kaikki hepatkin on niin jalostettuja, että ei ne jaksa läheskään niin paljon kuin ennen!
        Toki, jos kouluttaja tms, on sanonut, että OK, niin mikäs siinä.
        Itse ainakin olen päättänyt kuukausi sitten, että laihdutan ja aijon vasta sitten harkita ratsastusta, on se kuitenkin aika hintavaa, siihen nähden, että saat hävetä läskiesi hyllyvän kun heppa raukka yrittää ravata kehässä...

      • CQB
        entinen ratsastaja... kirjoitti:

        Entä jos omistaja ajattelee enemmän rahaa kuin hevosta?

    • varmaan

      puuhevosen sulle, jostain pölkyistä, täytyyhän hevostakin ajatella, mitä virkaa sillä on, kun selkä on poikki, ja maha laahaa maata? LAIHDU hyvä ihminen, laihdu jo.

    • asia

      pistää silmään, ja se on se, että suurimmalla osalla kirjoittajista, se oma kone on jossain ihan muussa kuin tässäpäivässä, vuosia jäljessä päiväys, pitäkää nyt edes jotain huolta koneistanne...

    • lähes koko ikäni

      Heippa vaan!
      Mä olen harrastanut ratsastusta enemmän tai vähemmän säännöllisesti yli 20 vuotta. ;) Olenpa aikoinaan omistanut poninkin. :) Mutta koskaan en ole kilpaillut, olen ollut aina vaan ns. harrastajaratsastaja.

      Aikuisiän ja muiden intressien myötä ratsastus on jäänyt, mikä sinällään harmittaa - loistava harrastushan se on. Nyt viime talvena koiraharrastusporukassa syntyi idea issikkavaelluksesta. Sain "käsiini" ko. tallin nettisivujen osoitteen ja menin tutustumaan sivuihin. Siellä kerrottiin, että (allekirjoittaneen huom.! tällä ko. tallilla) issikan ratsastajan painoraja on 90 kg, MUTTA tallilla on myös ahkera työmies, suomenhevosruuna, joka jaksaa kantaa painavampaakin ratsastajaa.

      Niinpä ilmoittauduin mukaan tuolle vaellukselle: Tärkeää minulle ei ollut päästä issikan selkään, vaan HEVOSEN selkään. ;) Kun ilmoittauduin, ilmoitin toiveekseni vaellukselle juurikin tuon suomenhumman.

      Hyvin jaksoi tuo kansallisrotumme edustaja meikäläistä kantaa neljä tuntia lumisessa ja ERITTÄIN vaihtelemassa maastossa jokaisessa askellajissa. Mä painan 100 kg ... ;) Kevättalvella käytiin lähes samalla kokoonpanolla samalla tallilla ja silloinkin menin neljän tunnin vaelluksen samalla hummalla - JA MAHTAVAA OLI! =D

      Tarkoitus mulla on mennä tässä kesälomanikin aikana käymään tuollaisella vaelluksella. Katsotaan nyt, toteutuuko. Onnea sinulle kuitenkin hyvän harrastuksen löytämisestä ja taitojen karttuessa voin luvata, että hiki lentää. ;) Mutta mitäs väliä sillä on, kun on niin loistavan harrastuksen löytänyt?

      Ja mitä tulee tuohon hevosen rasittamiseen, niin olen kyllä vähän eri mieltä, kuin monet tähän vastanneet. Itse olen sitä mieltä, että tietyllä tavalla hevosen selkä rasittuu enemmän aloittelevan ratsastajan istuessa selässä, verrattuna kokeneeseen ratsastajaan. Kokenut ratsastaja osaa jakaa painonsa tasaisemmin, pystyy istumaan satulassa "pomppimatta" esim. harjoitusravissa ja kantamaan kehoaan paremmin, kuin kokematon. Mutta toisaalta taas kokematon ratsastaja menee rauhallisempaa vauhtia, hevonen voi ainakin yrittää päästä helpoimmalla, koska kokematon ratsastaja ei osaa vaatia jne.

      Tämä ei ollut sinulle mikään moite, vaan enemmänkin yleinen toteamus. ;) Tsemppiä uuteen harrastukseen, ota siitä kaikki ilo irti - ja pyri kehittämään itseäsi ratsastaja niin pitkälle, kuin suinkin! =D

      • kuitenkin*

        ajatella, että punkerot menis kärryillä/reellä, ettei tartte hevosella pitää lumikenkiä, estämässä sitä uppoamasta maahan mahaansa myöden.

      • lähes koko ikäni
        kuitenkin* kirjoitti:

        ajatella, että punkerot menis kärryillä/reellä, ettei tartte hevosella pitää lumikenkiä, estämässä sitä uppoamasta maahan mahaansa myöden.

        Joo, ei tuolle hummalle, jolla ratsastin, ainakaan lähtiessä lumikenkiä jalkoihin laitettu - eiköhän sillä ihan hokkikengät ollu jalassa. ;) En sitten tiedä, miten siellä teillä päin nämä asiat hoidetaan, laitetaanko hevosille lumikengät vai miten?

        Ja miten hevonen voi upota "maahan"? Aika pehmeää (ts. suota) pitää olla, että hevonen uppoaa "maahan" mahaansa myöden... Lumeen voi kyllä upota hevostakin kevyempi eliö mahaansa myöden. Mutta suoraan sanoen, et sinäkään kyllä paljon mistään mitään ymmärrä (ja sillon pidetään suu kiinni), jos kuvittelit meidän menneen umpihangessa (tai ylipäänsä kuvittelet, että tuollaisilla vaelluksilla mennään umpihangessa koko matka). Kyllä me käytettiin ihan merkattuja reittejä, jotka olivat pääosin metsäautoteitä, lyhyet pätkät myös maantietä. ;)

      • lähes koko ikäni

        Nyt oli kysymys HEVOSISTA, ei KAMELEISTA. Kannattaa googlata, jos ei erota muuten. ;) :P Ja ei pidä vetää hernettä nenuun, jos vastasin sulle "pilkkua viilaten", itse yritit loukata mua. =) Ei tainnut vaan onnistua ja sekös se nyt sitten sapettaa. :D

    • Hmm...

      Olen monesti nähnyt kun kaksi normaalipainoista aikuista ratsastaa samalla hevosella. Aikuisen normaalipainohan on jokin 70kg, joten yhteispainoksi tulisi 140kg. Kyllä sen hepon pitäisi sinut pystyä kantamaan.

      • normaalipaino

        70kg, mitä höpiset? Aatteles että aikuinen Suomalainen mies, mittaa n 190cm, painais 70kg, ei ei ei, 100kg sen olla pitää, ja vähän ylikin.

    • sandrila

      Painan 73 kiloa ja minäkin olen usein saanut paikkakuntani ratsastuskoulussa ratsastaa ponilla, jonka säkäkorkeus on varmaan 150-160 sentin välillä. Ainakin minä olen saanut ratsastaa vaikka painankin tuon verran. Olen 174 senttiä pitkä.

      • lähes koko ikäni

        Ponikorkeuden raja on 148 cm. ;) Mutta! Esim. yli 148 cm korkea New forestin -poni ei ole hevonen, vaan edelleenkin poni - ylikorkea sellainen. Vastaavasti alle 148 senttinen suomenhevonen ei ole poni, vaan hevonen - vaikkakin matala rotunsa edustaja. =) Ponin ja hevosen ero onkin sekä rakenteessa, juuri tämän edellä mainitun esimerkin vuoksi - poni voi kasvaa "hevosen kokoiseksi", vastaavasti hevonen voi jäädä ponin korkuiseksi. Mutta ero on myös siinä, että varsinaisiksi poneiksi luetaan vain ponirodut.

        No niin... piti vähän pilkkua viilata, mutta halusin vain oikaista tämän "...ratsastaa ponilla, jonka säkäkorkeus on varmaan 150-160 sentin välillä..." -lausahduksen. Olet siis ratsastanut hevosella tai ylikorkealla ponilla - rodusta riippuen. ;)

      • MaisaK
        lähes koko ikäni kirjoitti:

        Ratsasin itse säännöllisesti 80- ja lihottuani 90 kiloisena ja inhottaa sanoa, mutta siinä oli monia nöyrryytyksiä matkalla. Eräs issikkatallin pitäjä kertoi, että kun selkään oli mennyt 100 kg mies, oli issikka mennyt polvilleen maastossa eikä suostunut enää menemään! Sitä mä just ihmettelen että miksi juuri pikkuisten issikoiden selkään laitetaan painavia ratsastajia. Sen takiako, että kun se on sellaista maisemamatkailua ja ihmisiä viedään issikkatalleille yritysten puuhapäiville yms, niin jokainen on tervetullut, oli sitten minkä painoinen hyvänsä, kun niillä issikoilla tehdään rahaa. Monilla talleilla onneksi on painoraja ja se on 85 kg.

        Normiheppatalleilla minun annettiin ymmärtää että olin liian raskas monille hevosille ja usein meninkin todella raskaalla kalustolla sitten.

        Juuri nyt en ratsasta, koska aion laihduttaa itseni ensin noin 75 kiloiseksi ennen kuin menen sinne. En vain kestä niitä nöyryytyksiä mitä siellä koin, moneen talliin olin liian lihava 80-90 kiloisena.

        Alkuperäisen viestin kirjoittajalle antaisin neuvon että jatka toki harrastustasi, mutta isolla hepalla ja satsaa samaan aikaan laihduttamiseen. Silloin siitä tulee vielä kivempi harrastus.

        Ai joo, esim. Keskustallin sivuilla lukee että "tervetulleita ratsastamaan ovat hyväkuntoiset ja normaalipainoiset lapset". Mietin että päteeköhän heilä tuo sama aikuisiinkin...silloin en pääse sinne koskaan.

      • SlimSassa
        MaisaK kirjoitti:

        Edelleenkin kaikille ilmoitan. Vaikka Islanninhevoset ovat pienikokoisia niin ne siltikin luokitellaan hevosiksi !!

      • Marrruliini
        lähes koko ikäni kirjoitti:

        Ponikorkeuden raja on 148 cm. ;) Mutta! Esim. yli 148 cm korkea New forestin -poni ei ole hevonen, vaan edelleenkin poni - ylikorkea sellainen. Vastaavasti alle 148 senttinen suomenhevonen ei ole poni, vaan hevonen - vaikkakin matala rotunsa edustaja. =) Ponin ja hevosen ero onkin sekä rakenteessa, juuri tämän edellä mainitun esimerkin vuoksi - poni voi kasvaa "hevosen kokoiseksi", vastaavasti hevonen voi jäädä ponin korkuiseksi. Mutta ero on myös siinä, että varsinaisiksi poneiksi luetaan vain ponirodut.

        No niin... piti vähän pilkkua viilata, mutta halusin vain oikaista tämän "...ratsastaa ponilla, jonka säkäkorkeus on varmaan 150-160 sentin välillä..." -lausahduksen. Olet siis ratsastanut hevosella tai ylikorkealla ponilla - rodusta riippuen. ;)

        Ihan vaan tiedoksi... Poni on Hevonen jonka säkäkorkeus on alle 148cm. Jos siis pilkkua viilataan.

      • Lihava ratsastajatar
        MaisaK kirjoitti:

        Ratsasin itse säännöllisesti 80- ja lihottuani 90 kiloisena ja inhottaa sanoa, mutta siinä oli monia nöyrryytyksiä matkalla. Eräs issikkatallin pitäjä kertoi, että kun selkään oli mennyt 100 kg mies, oli issikka mennyt polvilleen maastossa eikä suostunut enää menemään! Sitä mä just ihmettelen että miksi juuri pikkuisten issikoiden selkään laitetaan painavia ratsastajia. Sen takiako, että kun se on sellaista maisemamatkailua ja ihmisiä viedään issikkatalleille yritysten puuhapäiville yms, niin jokainen on tervetullut, oli sitten minkä painoinen hyvänsä, kun niillä issikoilla tehdään rahaa. Monilla talleilla onneksi on painoraja ja se on 85 kg.

        Normiheppatalleilla minun annettiin ymmärtää että olin liian raskas monille hevosille ja usein meninkin todella raskaalla kalustolla sitten.

        Juuri nyt en ratsasta, koska aion laihduttaa itseni ensin noin 75 kiloiseksi ennen kuin menen sinne. En vain kestä niitä nöyryytyksiä mitä siellä koin, moneen talliin olin liian lihava 80-90 kiloisena.

        Alkuperäisen viestin kirjoittajalle antaisin neuvon että jatka toki harrastustasi, mutta isolla hepalla ja satsaa samaan aikaan laihduttamiseen. Silloin siitä tulee vielä kivempi harrastus.

        Ai joo, esim. Keskustallin sivuilla lukee että "tervetulleita ratsastamaan ovat hyväkuntoiset ja normaalipainoiset lapset". Mietin että päteeköhän heilä tuo sama aikuisiinkin...silloin en pääse sinne koskaan.

        Tuossa jo alempana tätä samaa asiaa "jauhan". Eli 100 kiloinenkin voi ratsastaa jopa vähän sen ylikin, mutta pitää olla iso ja vankkarakenteinen hevonen. Entisellä tallillani oli eräs tosi iso hepo, säkä jotain yli 180cm ja muutenkin isorakenteinen.

        Se jaksoi kantaa 120 kiloistakin ratsastajaa, jos ei nyt joka tunnilla niin silloin tällöin. Mutta ratsastajalla pitää olla hyvä tasapaino ja istunta. Jos hytkyy ja huojuu puolelta toiselle ei se ole mukavaa hepalle. Tai rysäyttää itsensä voimalla selkään. Olipa kyseessä sitten painava tai kevyt ratsasaja, iso tai pieni hevonen. Tulee ärtyneitä ja pelokkaita hevosia (nähty).

        Valitettavasti joissakin paikoissa (esim. issikkatalleilla) ei välitetä, vaan annetaan pieni hevonen isolle ja painavalle ratsastajalle, kun niillä hepoilla tahkotaan rahaa niiden terveyden ja hyvinvnoinnin kustannuksella.

    • SlimSassa

      Siis kyllä. Sinä Voit ratsastaa ihan normaalisti. Mutta enimmiten jaksavia Polleja on, mm. Norjanvuonahevonen , friisiläinen, suomenhevonen , yms mielestäni hevosrodut ovat tuohon painoon sopivia. Jos Etenki tallilla saa valita jonkun pollen kellä ratsastaa, niin suosittelisin ottaa : kookkaan Todella Pitkän Isohkon Hevosen. minun mielestäni kun ratsastaa niin painolla ei mitään merkitystä jos oikeinki rotevilla hevosilla menee. Vetihän ne suomenkinhevoset ennen vanhaa vaikka kuinkakin painavia kärryjä, ja selkään lastattiin ties kuinkakin painavaa kamaa :') Minä Ainakin sinun kohdallasi menisin rohkeasti hevosen selkään. Että Siitä Vain Rohkeasti Ratsastamaan :---) !

      • DKDM

        ...Voit ratsastaa vaikka painat 100kg. Isokokoinen hevonen tai vaikka suomenhevonen, ne jaksavat kyllä. Pidin joskus vanhassa tallissa missä olin aikoinan "tätitunnit" tuntihevosilla, ja aika monet "tädeistä" oli isompi kokoisia, ja hevoset jaksoivat hyvin, mutta ne oli isokokoisia hevosia (160 , suurin oli n. 170 ).Kun minulla oli yksi suomenhevonen ylläpitoon yksi kesä n. 4 vuottaa sitten, silloin painoin n. 80kg ja kysyin omistajalta että jaksako tämä heppa kantaa minua ( en ollut nähnyt koko ihmistä ennen), ja hän ilmoitti iloisesti että joo, itse hän painoi yli 100 kg.. Niin se heppa kyl jaksoi ihan mainiosti.
        Nykyään olen samassa painossa ja omistan minishetlanninponi (en ratsasta sillä hänellä on painoraja 40 kg) mutta ajellen kärryä hänen kanssa ja PV varsa on tulossa joulukuussa, ja on kyl ihan tarkoitus joskus ratsastaa hänellä kun hän on tarpeeksi vanhaa.
        Sitten menen joskus mun siskon vanhan pv (24 wee vanha heppa) maaston, ja hän jaksaa erinomaisesti.
        Ratsastusta olen itse harrastannu nyt noin 15 vuottaa, ja ei mikään hevonen ole menny rikki sen takia että olen ollut ratsastamassa sen hevoseen kanssa..
        Että jatkaa vaan ratsastamaan jos se sinusta tuntuu hyvältä=), se on antoisa harrastus=)

    • 8+11

      Et kuitenkaan ajattele eläintä ollenkaan?

      • puhut potaskaa

        Jos hevonen ei jaksaisi kantaa sataa kiloa, niin sitä ei olisi koskaan otettu sellaiseen käyttöön kuin se nykyisin on. Isot miehet on maailman sivun ratsastaneet ja hevoset on jaksaneet ja tulee jaksamaan. Voit etsiä seuraavan vanhan keskusteluketjun ja nostaa sen esiin ja kommentoida jotain älytöntä!

      • kengitys sentään
        puhut potaskaa kirjoitti:

        ja harmi etteivät hevoset osaa puhua.

      • Tällasta vaan
        puhut potaskaa kirjoitti:

        Jos hevonen ei jaksaisi kantaa sataa kiloa, niin sitä ei olisi koskaan otettu sellaiseen käyttöön kuin se nykyisin on. Isot miehet on maailman sivun ratsastaneet ja hevoset on jaksaneet ja tulee jaksamaan. Voit etsiä seuraavan vanhan keskusteluketjun ja nostaa sen esiin ja kommentoida jotain älytöntä!

        JAKSAT kantaa hikipäässä montakymmentä kiloa, mutta tuskin nauttii siitä, eli ei ketään/mitään pidä viedä turhaan ääriolosuhteisiin, vaikka niistä selviäisikin. Ajattelen esim. kameleita, jotka kyllä kestävät ilman vettä varastojensa takia, mutta pitää mielestäni silti juottaa päivittäin.

      • Humpsista
        Tällasta vaan kirjoitti:

        JAKSAT kantaa hikipäässä montakymmentä kiloa, mutta tuskin nauttii siitä, eli ei ketään/mitään pidä viedä turhaan ääriolosuhteisiin, vaikka niistä selviäisikin. Ajattelen esim. kameleita, jotka kyllä kestävät ilman vettä varastojensa takia, mutta pitää mielestäni silti juottaa päivittäin.

        painan itse vieläkin enemmän eli vähän alta 120 kilon, enkä ole menossa minkään eläimen selkään, enkä rattaille enkä rekeenkään, aisapariksi ehkä... :)

      • Marrruliini

        Tässähän nimenomaan ajatellaan eläintä kun kysytään neuvoa. Ja fakta on, että suurimmalle osalle halukkaista löytyy hevonen alle. (ei tämä ole mikään mielipidekysymys) Terve isokokoinen hyväkuntoinen heppa jaksaa sen 100kg kantaa ihan hyvin, kuka nyt kuvittelee minkään ponin selkään kapuavansa tuon kokoisena. Ja mitä parempi ratsastaja, sitä "kevyempi" tuo taakka on, hyvä ratsastaja osaa myötäillä hevosen liikkeitä, eikä pompi selässä. Hyvä ratsastaja saa myös hevosen käyttämään lihaksiaan niin että sen on helpompi kantaa lastia. Hevosen luontainen painopiste muuttuu kun sinne selkään kavutaan, joten painava aloittelija rasittaa enemmän niitä "vääriä" lihaksia ja niveliä.. Pitkiä vaelluksia en suosittelisi, mutta normaalit tunnit hyvällä alustalla on ihan ok.

      • Ei vaihtoehtoa
        puhut potaskaa kirjoitti:

        Jos hevonen ei jaksaisi kantaa sataa kiloa, niin sitä ei olisi koskaan otettu sellaiseen käyttöön kuin se nykyisin on. Isot miehet on maailman sivun ratsastaneet ja hevoset on jaksaneet ja tulee jaksamaan. Voit etsiä seuraavan vanhan keskusteluketjun ja nostaa sen esiin ja kommentoida jotain älytöntä!

        Tottakai eläin voidaan pakottaa melkein mihin vaan, vaikka maailman sivu. Mutta ei se tarkoita, että se voisi hyvin ja tekisi sitä mielellään. Vertaa vaikkapa sirkuseläimet. Eläimillä ei ole vaihtoehtoa, tai se on kuula kalloon ja uudempi ja ehompi otus tilalle. Näinhän on kautta aikain toimittu. Sitten kun loppuun ajetut ja käytetyt hevoset eivät ole enää jaksaneet niin monttuun ja uusi tialle. Ei silloin ole mitään eläinten hyvinvointia ajateltu, ja kohtelu sen mukaista. Ne on pakosta jaksaneet pienen aikansa. Onneksi nykyään osataan jo ajatella myös eläimen hyvinvointiakin (tosin liian vähän vielä), ainakin sivistysvaltioissa.

    • Läskiiih

      Mä painan 50 kg :S

      Pitää olla pikkasen pläski pläski pläski

    • Lihava ratsastajatar

      Alkuperäisestä kysymyksestä on aikaa vierähtänyt, mutta laitan tässä tuonne ratsastuspalstalle rustaamani vastauksen samantyyppiseen kysymykseeen perustuen omiin ratsastuskokemuksiini. Olen siis ratsastanut reilu 10v elämässäni mukaanlukien lapsuuden/teini-iän ratsastukset. Ja nyt uudelleen aloittanut (ylipainoisena) aikuisena muutama vuosi sitten.

      Ei hevoset (suokitkaan) kestä mitä vaan. Älä usko noita tietämättömiä, jotka sellaista väittävät. Itse olen myös jonkin verran ylipainoinen keski-ikäinen ratsastuksen uudelleen aloittanut naisihminen (20v tauko, nyt muutaman vuoden ratsastanut).

      Nykyisessä ratsastuskoulussani on selvät hevoskohtaiset painorajat mitkä on myös tallin nettisivuilla ilmoitettu. Poneja siellä ei ole, muutama pienempi hevonen (150-155cm). Niillä painoraja ratsastajalle on max 70kg ja isommille hevosille max 100kg. Tämä hevosten hyvinvointia ajatellen. Hevosethan saavat helposti selkävaivoja jos niillä ratsastetaan liikaa tai liian painavia ratsastajia. Tutun hepan kipeää selkää oli hierottava joka kerta ratsastuksen jälkeen. Selkä ei ole hevosen vahva kohta, ei evoluutio ole kehittänyt hevosta kantamaan ihmistä (vaan juoksemaan vapaana aroilla). Ihmisen pakottamina ne tekevät mitä vaan.

      Edellisessä ratsastuskoulussani oli myös selvät painorajat. Poneille max 60kg, pienille hevosille max 70kg, keskikokoisille max 85kg, isoille max 100kg ja parille tosi isolle max 120kg. Jokaisen hevosen nimen kohdalla tallin seinällä oli max paino sille hevoselle ilmolitettu.

      Toisessa paikassa piti ilmoittaa vakiotuntia varatessa mitä kokoa on S-XL (irtotuntilaiset ennen tuntia opettajalle). Toisessa taas piti kertoa opettajalle ennen tuntia jos oli laitettu sellainen hevonen joka ei painon puolesta sovellu. Jouduin pari kertaa sanomaan opettajalle painavani liikaa minulle tunnille valitulle hevoselle. Sitten vaihdettiin toinen hevonen.

      Olen käynyt myös eräässä kolmanessa ratsastuskoulussa silloin tällöin harvakseltaan yksityistunnilla, ja siellä on sama käytäntö. Vastuullisilla ja hevosten hyvinvoinnin etusijalle asettavilla ratsastuskouluilla on aina painorajat ratsastajille. Itse käyn vain sellaisissa paikoissa, koska en halua olla maksamalla tukemassa hevosten huonoa tai epäasiallista kohtelua.

      Yleisesti ottaen keskikokoiset ja suuret vankkarakenteiset hevoset kestävät melko painavaakin ratsastajaa, jopa sen 120kg. Pienet ja kevytrakenteiset (puoli/lämminveriset) eivät kestä, kuin sen jotain 70-80 kg max. Eikä tarvitse olla niin pienikään jos on kevytrakenteinen hevonen. Kyllähän hevonen kantaa vaikka hampaat irvessä mitä vaan jos se pakotetaan, mutta vaivoja sille tulee varmasti ennemmin tai myöhemmin. Minkä se voi jos ihminen pakottaa.

      Laihduttaminen on siis erittäin suositeltavaa (edes vähän) jos ylipainoa on reilusti ennen ratsastuksen aloittamista. Hevosen ja itsensäkin kannalta. Minulla oli n. 20kg ylipainoa aloittaessani uudelleen ratsastusta (nuorena ei ollut). Ja se kyllä teki ratsastuksesta tosi hankalaa ja vaivalloista. Hyvä, kun selkään pääsi pallilta ja hyvä kun siellä edes pysyi. Kuntokaan ei ollut kehuttava, joten työn ja tuskan takana oli tunti.

      Nyt olen saanut osan tuosta pudotettua (vielä vähän jäljellä) ja ratsastus tuntuu jo paljon vaivattomammalta. Tasapaino ja istunta parantunut, selkään pääsy ja kunto. Jaksaa paremmin tsempata. Tämä harrastus antaa paljon motivaatiota laihtumiseen (mitä ei aiemmin ollut). On vaativa laji fyysisestkin.

      Mitään noloa tai hävettävää ei tässä painoasiassa ole. Kaikenkokoisia ja painoisia ihmisiä ratsastaa, mutta on hyvä tietää tallin säännöt ja kertoa ainakin kokonsa (jos ei halua paljastaa painoaan). Ja ajatella hevosta.

      p.s. Vastuullisilla talleilla noustaan hevosen selkään korokkeelta (tuoli, jakkara tmv.). Säästää sekä varusteita, että hevosen selkää. Ei tarvitse ängetä väkisin maasta, itse en enää maasta pääsisi. Jos maastossa ratsastettaessa putoaa selästä (on sattunut) niin aina löytyy joku kivi tai kanto jonka päältä nousta.

    • es

      itse väittäisin että aloitteleva ratsastaja on hevoselle suurempi "taakka" ratsastajan kehittymättömän tasapainon ja istunnan vuoksi.

    • Hollyyy

      Pakko vastata tähän tälleen muutaman vuoden jälessä... ; D
      mutta siis, ei ne hevoset siihen kuole, jos joku vähän isompi niillä kerran viikossa ratsastaa! : )
      Ja mun toinen ratsiope omistaa semmosen ehkä 135cm korkusen risteytysponin, ja ratsastaa sillä itekin, vaikka on varmasti yli 80kiloinen... Eli siis tää keskustelun aloittaja voi ihan varmasti ratsastaa suomenhevosella muilla kylmäverisillä. Ja sitten tää mun toinen ratsiopekaan ei oo mikään ihan kevyt (95kg), ja se ratsastelee lämpösillä muilla omilla heposillaan (145cm poni ja 150cm suokkiruuna).
      Onnea sulle ratsastukseen! (tälleen hienosti vuosia myöhässä ; D)

    • XXL85

      En ihan varma ole noista painorajoista, mut mulla sitä painoa on jo liikaa, enkä tiedä riittäiskö kuntokaan? selkään pääsy olis varmaan se isoin ongelma.

    • Arja

      Hei vaan,

      ei meidän kaikkien tarvitse olla hoikkia ja kauniinta.Kauneus on katsojan silmässä.Kaikki kilot jotka jaksat kantaa niin ne jaksaa hevonenkin.Kyllä hevonen jaksaa sut kantaa vaikka päivän sen selässä olet.Harva mies alle 100 kg painaa ja nekin ratsastaa.

      Siis vaan reippaalla mielellä ratsastamaan.Älä välitä ihmisten puheista ja katseista.
      Toivotan sinulle oikein mielyttävää ratsastus-seikkailua.

      Itse on ole koskaan ratsastanut.Kyllä sä hevosen selkään pääset ja sieltä pois.Kyllä siinä hommassa hikitulee.Se on kovaa hommaa vaikka selässä vaan istuu.

      Oikein hyvää uutta vuotta!

    • 8+20
    • Ratsastanut 10 v

      Hevoselle voi olla oikeasti mukavampi lasti 100 kiloinen oman kroppansa kuitenkin hallitseva, kuin 75 kiloa painava perunasäkkinä ympäriinsä hyppivä ratsastaja.

      Raskaammat suomenhevosratsut jaksavat kyllä päälle satakiloista ratsastajaa, varmaan 120 kiloon asti. Eri asia kuinka moni rats. koulun pitäjä haluaa näin isoja ratsastamaan hevosillansa. Suomenhevonen on kylmäverirotu ja voimakas hevonen, eriasia kuin lämppärit tai puoliveriset. Ponejakin on myös raskaampirakenteisia, joiden selkään voi painavamman laittaa. Se riippuu aina yksilöstä, mikä on painoraja.

      • ....................

        Inhotti katella jotain dokkaria tai uutispätkää, jossa röyhkeän näköinen, viiksekäs jättiläisarabi ratsasti aasiparalla, joka vinkui joka askeleella. Olisi kyllä voinut ihan hyvin kävellä se itsekeskeinen "mätisäkki", hyväkuntoiselta näytti. Varmaan kiusaa vaimojaankin kotona.

    • Anonyymi

      Pov painan 60kiloa ja pääsen ratsastamaan se on melkeen satakiloa ei tuu kyl kuuma vaik kevennät tunnin.

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Nesteen bensapumput pois, tilalle latausasemat

      Näin se maailma muuttuu, kun Suomessakin liikenneasemat lopettavat polttoaineiden myynnin ja tarjoavat enää sähköä autoi
      Maailman menoa
      179
      1468
    2. Mietin sinua nainen

      Ikävöin sinua enemmän kuin voin myntää. Ajattelin et laitan sinulle viestriä (kirjoitin jo puhelimeen viestin) Sitten
      Ikävä
      55
      1022
    3. Härsilällä jännät paikat, saako hän 30 päiväsakkoa Rasmuksen tapauksesta

      Syyttäjä vaatii peräti kolmekymmentä päiväsakkoa Härsilälle, vaikka todistajan mukaan Rasmus aloitti nuhjaamisen, jossa
      Lapua
      63
      761
    4. Kyllä suoraan

      Sanottua vi.tu.taa. Miksi en toiminut silloin. Sama kun olisi heittänyt smagardin menemään.
      Ikävä
      35
      745
    5. Nainen, viime aikoina olen itkenyt sinua yhä useammin

      Niin kuin juuri äsken. Aamulla näin myös unta sinusta. Koskin unessa hiuksia päälaellasi, ja pyytelin sitä heti anteeksi
      Ikävä
      51
      707
    6. Voisitko nainen kertoa mulle

      Tykkäätkö sä musta, vai unohdanko koko jutun? Mä en viitti tulla sinne enää, ettei mua pidetä jonain vainoajana, ku sun
      Suhteet
      111
      690
    7. Ne alkaa aina yhdeltä

      jos mies et ole sattunut huomaamaan!
      Ikävä
      81
      669
    8. Haluan sinua mies

      Saat minut kuumaksi.
      Ikävä
      36
      654
    9. Voitaisiinko harjoitella rakas

      Näiden tekoa? 👶👶👶👶👶👶
      Ikävä
      70
      628
    10. Täällä iImenee vihamielisyys kristinuskoa kohtaan

      Ei taida sielunvaellus-/jälleensyntymisväellä olla omasta asiastaan mielekästä sanottavaa, kun pitää kiivaasti hyökätä e
      Hindulaisuus
      303
      597
    Aihe