Irrationaalisuus vs.

"Rationaalisuus tarkoittaa järjen käyttöä päätöksentekoon tunteiden ja vaistojen lisäksi tai niiden sijaan.

Rationaalisuudelle vastakkainen tapa on irrationaalisuus.

Rationalisuuteen kuuluu vaihtoehtojen tietoinen ajatuksellinen arviointi ja usein myös jonkin formaalin järjestelmän kuten logiikan tai matematiikan käyttö avuksi."

Miksikö kopioin (Wikipediasta) nämä määritelmät tähän?

Tavallisesti ihminen tunnistaa rationaaliset ajatukset ja teot irrationaalisista. Kaikilla ihmisillä on molempia ajatuksia ja toimintoja.

Uskovien erikoisuus on rationaalisen ja irrationaalisen toiminnan sekoittuminen. Hän ei tunnista, milloin hän toimii irrationaalisesti ja milloin rationaalisesti. Toisella tavalla ilmaistuna uskovalla henkimaailma ja reaalimaailma sekoittuvat keskenään.

Muutama sata vuotta sitten oli aivan tavanomaista, että henkimaailman ja reaalimaailman asiat olivat suloisessa sekamelskassa keskenään.

Nykyisin pidetään outona, jos ihminen toimii näin.
3104
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Naurettavaa paskaa, ei tarvitse mennä kuin työelämään seuraamaan Atte Ateistia, miten hän toimii.
No hän toimii tosi rationaalisesti, käyttäen ilmeisesti ihan huippumatematiikkaa siihen, että miten hän tekemättä oikeastaan mitään saisi kuitenkin mieluummin paremman palkan kuin uskis ja mieluummin voisi kaapata vielä uskisinsinöörin ideatkin itsellensä, jonka jälkeen ne ovatkin yllätys, yllätys hänen itse keksimiään.
No, huippumatematiikka ja erinomainen rationaalinen toiminta tämän Atte Ateistin kohdalla kantaa juuri siihen asti, kun uskis päättääkin antaa Aten maistaa ihan Ateistin itsensä keksimää rationaalisuutta. Kuinka ollakaan, Atte Ateistin törmätessä tähän itse rakentamaan rationaalisuuden muuriin sekoaa lähes täysin. Atte Ateistista tulee täysin irrationaalinen tyyppi, hänen toimintaansa alkavat johtaa täysin tunteet ja todella vahvat sellaiset. Atte Ateisti miettii yöt läpeensä, kuinka häntä on kaltoin kohdeltu. Työpaikalla hän milloin itkee, milloin mököttää, milloin hah-hah on niin hyväntuulinen, oi välillä hän on niin tarmokas ja paahtaa kuin työnorja ja välillä tekee yhden ihmisen työlakon.
Atte Ateistia viskovat hänen tunteensa laidasta laitaan, kaikki rationaalisuus on tipotiessään, kun Unto Uskis kerrankin näytti hänelle "taivaanmerkit". Ja tästähän Atte ei ikinä tule toipumaan.

Äänestä

Nyt pelkästään tunteittesi vallassa,kun tällaista...

Äänestä

niin ettei tukka edes heilahtanut.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


rationaalisuus. kirjoitti:

"Rationaalisuus tarkoittaa järjen käyttöä päätöksentekoon tunteiden ja vaistojen lisäksi tai niiden sijaan.

Rationaalisuudelle vastakkainen tapa on irrationaalisuus.

Rationalisuuteen kuuluu vaihtoehtojen tietoinen ajatuksellinen arviointi ja usein myös jonkin formaalin järjestelmän kuten logiikan tai matematiikan käyttö avuksi."

Miksikö kopioin (Wikipediasta) nämä määritelmät tähän?

Tavallisesti ihminen tunnistaa rationaaliset ajatukset ja teot irrationaalisista. Kaikilla ihmisillä on molempia ajatuksia ja toimintoja.

Uskovien erikoisuus on rationaalisen ja irrationaalisen toiminnan sekoittuminen. Hän ei tunnista, milloin hän toimii irrationaalisesti ja milloin rationaalisesti. Toisella tavalla ilmaistuna uskovalla henkimaailma ja reaalimaailma sekoittuvat keskenään.

Muutama sata vuotta sitten oli aivan tavanomaista, että henkimaailman ja reaalimaailman asiat olivat suloisessa sekamelskassa keskenään.

Nykyisin pidetään outona, jos ihminen toimii näin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu