Herra elämääni,

262;
1.
On hyvyydessään Jumala
jo meitä armahtanut,
verellä oman Poikansa
synnistä puhdistanut.
Ei auta oma ansio,
kun uhkaa Herran tuomio.
On armo ainut turva.

2.
Lain käskyt kaikki vaativat
pyhyyttä, rakkautta,
ja Herran silmät katsovat
sydämen puhtautta.
Vaan turmeltu on ihminen,
on hyvään hidas, saastainen
ja kuollut synneissänsä.

3.
Ei täytä meistä yksikään
lain pyhää vaatimusta.
Ei kukaan pysty välttämään
sen uhkaa, rangaistusta.
Sen tähden hyvä Jumala
soi meille rakkaan Poikansa
vanhurskaudeksemme.

4.
Lain kaiken hän on täyttänyt,
hän Isän vihan kantoi.
Siis iloitkaa, te kristityt,
hän pääsyn armoon antoi.
Ei tuomita nyt laki saa,
kun Kristus meidät armahtaa
ja armo synnit peittää.

5.
Kun suuren turmeluksemme
me surren tunnustamme
ja ristin saarnan kuulemme
ja armon omistamme,
niin vanhurskaiksi tulemme,
lain käskyjä myös kuulemme
ja tahdomme ne täyttää.   

6.
Kun Herran Henki sydämeen
elämän uuden antaa,
hän ohjaa meitä pyhyyteen
ja voimallansa kantaa.
Hän pahan kahleet katkaisee,
hän hyviin töihin rohkaisee
ja antaa uuden toivon.

7.
Näin usko kantaa hedelmää,
saa aikaan rakkautta
ja meitä täällä yhdistää,
luo mieliin laupeutta.
Näin Herran laki täytetään
ja toisten puutteet peitetään.
Niin Kristus meitä käski.

8.
Ei koskaan pyydä rakkaus
kiitosta teoistansa.
Vaan meillä Herran lupaus
on hänen sanassansa:
Ken rakkautta osoittaa,
se rakkautta myöskin saa
ja siunausta niittää.

9.
Sua kiitämme, kun armahdat
näin meitä Pojassasi
ja vanhurskaiksi julistat,
oi Isä, armostasi.
On meissä synti, turmelus
vaan Kristuksessa lunastus.
Ylistys, kiitos, aamen!


Säk. 1–6 Paul Speratus 1524. Ruots. ja säk. 7–9 Olavus Petri 1536. Suom. Jaakko Finno virsikirjaan 1583. Uud. Carl Gustaf von Essen 1867, komitea 1937.