Kiusatuksi tulevien lasten ura alkaa varhain

Oletteko miettineet omaa käytöstänne tuetteko kiusaajia mm. hiljaisella hyväksynnällä vai oletko rohkea ja puutut tilanteisiin? Vai onko kiva vinoilla toisen vaatteista ym.

"Kiusatuksi tulevien lasten ura alkaa varhain
(07.10.2008 klo 00.01)
Päiväkodissa kiusatuksi tulevia lapsia kiusataan myös koulun alkaessa, osoittaa Kanadassa tehty pitkäaikaisseuranta. Kiusaamisen todennäköisyyttä lisääviä ominaisuuksia ovat lapsen varhainen aggressiivisuus, ankara ja reaktiivinen kotikasvatus sekä perheen köyhyys. Sen sijaan ylivilkkaus tai sisäänpäin suuntautuva psyykkinen oireilu kuten masennus, pelko ja ahdistuneisuus eivät olleet yhteydessä kiusatuksi tulemiseen.

Kanadassa Quebecissä on seurattu 2 000 lasta, jotka ovat syntyneet vuosina 1997-1998. Poikia ja tyttöjä on yhtä paljon. Lapsien tilanne arvioitiin ensimmäisen kerran 4,5 kuukauden ikäisenä ja sen jälkeen 17 kuukauden iässä sekä vuosittain aina seitsemään ikävuoteen asti.

Joka kerralla kysyttiin lapsen äidiltä tietoa mahdollisesta kiusaamisesta, kasvatuksesta, lapsen fyysisestä aggressiivisuudesta, ylivilkkaudesta sekä sisäänpäin suuntautuvasta oireilusta. Viimeisenä vuonna lapset olivat aloittaneet koulun ja koulussa tapahtuvasta kiusaamisesta kysyttiin sekä opettajilta että lapsilta itseltään.

Lapset jaettiin kolmeen ryhmään kiusaamiskokemusten kehityksen mukaan. 71% lapsista kuului niihin, joiden kiusaaminen ei lisääntynyt lainkaan tai enintään lievästi koulun alkuun mennessä. Joka neljäs lapsi kuului ryhmään, jota kiusattiin melko paljon jo alle kouluikäisenä samanikäisten joukossa ja kiusaaminen lisääntyi selvästi iän mukana. 4% lapsista oli niitä, joita kiusattiin paljon ja kaikkialla. Jos lasta kiusattiin jo ennen koulun alkua, se jatkui suurella todennäköisyydellä myös koulussa.

Kiusaaminen on monimuotoista; se voi olla fyysistä tai sanallista. Kuten Suomessakin on viime aikoina keskusteltu, kiusaaminen vaikuttaa lapsiin kielteisesti. Se aiheuttaa mm. masentuneisuutta, yksinäisyyttä, sosiaalista vetäytymistä, koulusta lintsaamista ja koulusuoritusten alentumista. Kanadalaistutkijat suosittavat mahdollisimman varhaista puuttumista, jo ennen kouluikää jos mahdollista.

(Radion tiedeuutiset, Archives of General Psychiatry)"

http://ohjelmaopas.yle.fi/artikkelit/tiede/tiedeuutiset/kiusatuksi-tulevien-lasten-ura-alkaa-varhain
0242
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

Tieto on valtaa kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu