kysyn tätä nimen omaan niiltä, jotka ei usko uudelleen syntymiseen, vaan siihen, että tämä on ainut elämä.
Missä henkemme oli ennen kun olimme olemassa?
Mikä oli hänen tehtävä?
Onko ihmiselle annettu "eväät" taivaassa ennen syntymää,eli mitä pitäisi tehdä?
Vai tupsahtiko kaikki tyhjästä; henki ja sielu syntyi jostain ja yhtyi kehittyvään sikiöön?
Mikä on teidän käsitys asiasta?
Missä henkemme oli ennen kun olimme olemassa?
Mikä oli hänen tehtävä?
Onko ihmiselle annettu "eväät" taivaassa ennen syntymää,eli mitä pitäisi tehdä?
Vai tupsahtiko kaikki tyhjästä; henki ja sielu syntyi jostain ja yhtyi kehittyvään sikiöön?
Mikä on teidän käsitys asiasta?
Vastaukset 36
Vanhimmat
Kysymyksesi on johdatteleva. Emme me tiedä, onko ihmisellä mitään ruumiista irrallista "henkeä", mitään todisteita sen olemassaolon puolesta ei ole, joten henki, sielu, mana mikä lie on täysin spekulatiivinen ja tarpeeton ihmisten keksimä lisuke, koska kaikki ruumiin ja älyn toiminnot voidaan selittää fysiikalla ja biologialla.
Asioista ei saa keinotekoisesti ja ilman tieteellisiä todisteita tehdä monimutkaisempia kuin ne ovat. Jos kysymyksesi oli luonteeltaan uskonnollinen, pyydän anteeksi sekaannusta. Uskonnoissa asiat pitää rahvaan huijaamiseksi tehdä keinotekoisesti ja etenkin ilman tieteellisiä todisteita tai niitä väärin tulkitsemalla niin monimutkaisesti kuin mahdollista.
//Emme me tiedä, onko ihmisellä mitään ruumiista irrallista "henkeä", mitään todisteita sen olemassaolon puolesta ei ole, joten henki, sielu, mana mikä lie on täysin spekulatiivinen ja tarpeeton ihmisten keksimä lisuke, koska kaikki ruumiin ja älyn toiminnot voidaan selittää fysiikalla ja biologialla.//
- Siis ovatko mielestäsi mietinnät soulista tai hengestä kautta vuosi-tuhansien vain tuulesta-temmattua, vilkkaan-mieli-kuvituksen tuotetta?
Toki ihmisen herääminen tietoiseksi voi selittyä ja sisältyä 'pakettiin', eli biologis'psyygiseen kokonaisuuteen, mutta tuota yksioikoista ajatusta vastaan todistaa jo tiedekin:http://www.yourafterlife.nu/
Uskon kyllä sielunvaellukseen. Ajattelen että lienemme samassa "paikassa" ennen syntymää kuin
ruumiin kuoleman jälkeen. Ja voihan se olla tosiaan että valitsemme sopivat vanhemmat itsellemme ennen laskeutumista tänne.
Se selittäisi omalta kohdaltani sen, että en ole
erityisen katkera vanhemmilleni vaikka he olivat
hirviövanhempia ja erityisesti minulle, sisarukseni pääsivät helpommalla.
Uskoisin että olemme yhden ystäväni kanssa valinneet syntyvämme samoihin aikoihin tänne ja
kohtaavamme sitten. Ystäväni perhe muutti meidän
naapuriksi kun olin pieni.
Odotan mielenkiinnolla pääsyä toiselle puolen.
Vastaan tuohon kysymykseesi onko ihmiselle annettu "eväät"? Syntymässä ihminen saa "Jumalan kaipuun" evääksi.
Syntymästä: Silloin Herra Jumala teki maan tomusta ihmisen ja puhalsi hänen sieramiinsa elämän hengen, ja niin ihmisestä tuli elävä sielu.
Missä henki oli? Jumalassa muttei se ollut tulevan ihmisen henki silloin vielä. Vasta kun Jumala puhalsi kohti maan tomua niin henki alkoi siinä elää. Kun henkäiset kohti kylmää ikkunaruutua niin huomaat kuinka henkäyksesi huurtuu lasiin. Henkäyksesi on nyt lasin huurretta. Ennen henkäystäsi keuhkoissasi ei ollut tuota lasia eikä huurretta. Myöskään ihmistä ei ole ilman Jumalan henkäystä, elämän henkäystä. Ihminen syntyy kun Jumala niin päättää. Samoin on Jumala sinun kohdallasi päättänyt että sinä synnyt. Kuvaannollisesti Jumala otti maan tomua, muovasi sinut siitä ja puhalsi elämän hengen sinuun. Nyt kun sinulla on elämä niin sinulla on myös kyky ymmärtää ja ajatella, muokkautua siksi ihmiseksi joka nyt olet. Muistutukseksi itsestään Hän asetti sinuun Jumalan kaipuun. Kaikki muu mitä teet täällä maan päällä on sinun vallassasi.
Ennen syntymää ihmistä ei ole.
"Missä henkemme oli ennen kun olimme olemassa?"
Eikös "henki" tarkoita yksinkertaisesti sitä, että elintoiminnot ovat käynnissä?
Ennen kuin oltiin olemassa ei siis ollut henkeäkään.
"Mikä oli hänen tehtävä?"
Ei ollut henkeä eikä tehtävää.
"Onko ihmiselle annettu "eväät" taivaassa ennen syntymää,eli mitä pitäisi tehdä?"
Ei. Mikään ei viittaa "taivaan" olemassaoloon.
"Vai tupsahtiko kaikki tyhjästä; henki ja sielu syntyi jostain ja yhtyi kehittyvään sikiöön?"
Ihmetyttää tarve kahdellekin tuollaiselle hämäräperäiselle termille kun yhtäkään ei tarvita. Jos niitä kumminkin haluaa käyttää, "henki" tarkoittaisi käynissä olevia elintoimintoja ylipäätään ja "sielu" erityisesti aivotoimintaa. Kummatkaan eivät synny missään erityisessä paikassa yhtyäkseen jossakin vaiheessa ihmiseen. Ne ovat vain toisia nimiä ihmisen ja sen tietyn osan toiminnalle.
Kristittynä uskon Jumalan luovan ihmissielun. Raamatussa ei ole mitään viittausta siihen, että henkemme ja sielumme olisivat jossakin ennen ajallista syntymäämme. Hedelmoityshetkellä Jumala luo sielun, hengen ja ruumiin ja ihmisestä tulee iankaikkinen olento. Asiasta ei ole mitään muuta tietoa - Jumalan Sanaan ei meillä ole oikeutta lisätä mitään tai ottaa siitä pois. Meille riittää se tieto, mikä Raamatussa on annettu.
Minua aina ihmetyttää, kuinka saatna livahtaa, pienimmästäkin raosta, uskovaisenkin ihmisen puheeseen ja kirjoitukseen!
" Jumalan sanaan meillä ei ole oikeutta lisätä mitään tai ottaa siitä pois"
Miksi teet kumpaakin!?
" Syö vapaasti kaikista muista paratiisin puista, mutta, hyvän ja pahantiedon puusta älä syö, sillä sinä päivänä , jona siitä syöt, pitää sinun kuolemalla kuoleman" 1 Moos 2: 17....." ihmisestä tuli iankaikkinen olento" kertoo Hanna!
Tuli siihen saakka, kunnes pääsy elämänpuun luo estettiin,...siihen alkoi sammua " saunalyhty" niin Aadamilla kuin Eevallakin!
Lyhty paloi melkein tuhat vuotta, ...nyt se palaa enää n. 100 vuotta, jos hyvin käy!
Samoin Taivaassa ja uudessa maassa on elömänpuu, koska ihmstä ei tehty iankaikkiseksi olennoksi, kuten Jumala on!
Ihmisen iankaikkisuus riippuu siitä, pääseekö hän " OVESTA" sisälle Jumalan valtakuntaan, että voisi syödä elämänpuusta, ja elää iankaikkisesti!
Jos ihminen olisi iankaikkinen olento, niin silloinhan tuli helvetissä ei polttaisi heitä poroksi ja tuhkaksi!
" Sillä katso: se päivä on tuleva, joka palaa kuin pätsi, ja kaikki
julkeat ja kaikki, jotka tekevät sitä, mikä jumalatonta on, ovat oljenkorsia;
ja heidät polttaa se päivä joka tuleva on. sanoo Herra Sebaot,
niin ettei se jätä heistä juurta, eikä oksaa!! Malk 4: 1, 3
Mutta kun se poltaa poroksi, siihen loppuu iankaikkisuus!!
on ollut opetusta jälleensyntymisestä.
Ne kaikki opit (Origineen opit)poistettiin raamatusta Konstantinopolin kokouksessa 553 vuonna.
Jos haluat kerron tästä piispojen petoksesta lisää.
Kuulla.
Vaikka uskon että näin on.
Mitä tiedät?
kertomaan!
"Sitkeässä elää perätön juoru siitä, että tässä kokouksessa kristillinen kirkko olisi torjunut varhaiskristillisyyteen kuuluneen jälleensyntymisuskon. Jälleensyntymisuskoa ei suinkaan torjuttu, siitä yksinkertaisesta syystä, että sen torjuminen ei ollut lainkaan esityslistalla. Sen sijaan Origeneelta peräisin olevat sielun ennaltaolemusoppi (sielun pre-eksistenssi) ja ennalleenpalauttamis (apokatastasis*) -oppi tulivat torjutuiksi."
(P. Hiltunen ja L. Raitis: Suomen ev.lut. kirkon tutkimuksia)
Reinkarnaatio on ihan selvä asia. Kristinuskoon se ei vain sovi koska silloin koko uskonto kaatuu vieden mukanaan papit ja paavin.
Valheilla ja väärennöksillä on Raamattua yritetty alusta asti tehdä tyhjäksi, mutta turhaan. Jumala pitää sanastaan huolen ja se tekee sen, mitä varten se on maailman annettu. Se on niin ja aamen.
Historiasta voi tarkistaa kokousten käsittelemät asiat. Että se siitä tulesta ja savusta!
Kristinusko ei kaadu paavin ja pappiensa mukana!
Heh, harhaoppien laatijatko ne kristinuskoa koossa pitävät! Argumentointisi on vailla vähäisintäkään järjellistä itua...
vähän siitä mitä siinä raamatussa oikein sanotaan. Jokainen tulkkaa tavallaan ja minä olen löytänyt vanhasta testamentista Jahven joka kuului niihin vanhoihin avaruudesta tulleisiin jumaliin joista muinaiset sumerit kirjoittivat savitauluissaan. Sinun tulkintasi on tietenkin erilainen, ehkä siksi jos et ole lukenut sumerien savitauluista. Ihan ok.
Sinulla on kuitenkin täysi oikeus uskoa niin kuin haluat. Minullakin on.
eOrigineen teologisten teosten päätyö oli kuusi eri tekstiä sisältävä vanhan testamentin julkaisu nimeltään Heksapla. Hän sai sen näynomaisesti ja saneli sen pikakirjoittajille, jotka vuorottelivat yötä päivää tuon raskaan työn kuluessa.
Tämä teksti käsitti kuuteen kielisarakkeeseen samanaikaisesti kirjotetun tiukan sanoman ihmisen elämän kiertokulusta jälleensyntymineen. Silloin läntinenkin maailma opetti Jumalan sanaa pääteemanaan juuri Origineen opit.
Keisari Justinianus vihasi Origineen oppeja ja piti niitä kerettiläisyytenä. Ja satapäinen pappishovi myötäili perässä.
Suuri petos sai alkunsa kun Justianus kuulutti koolle ekuneemisen piispainkokouksen´165 piispaa.
Valinta kutsuttujen kohdalla osui siten, että 159 näistä piispoista oli keisarin nuoleskelijoita ja samanlaista yhhdensuuntaista julistusta saarnaava.He vastustivat jälleensyntymisajatusta.
Jälleensyntymisoppia puolustavia oli kutsuttu äänestykseen kuusi. Siis kuusi kappaletta.
Yksi rohkea piispa näistä kuudesta oli piispa Vergelius, turhaan hän esitti vastalauseensa.
Niin petosäänestys tehtiin, raamattu joutui inkvisition kohteeksi. Justiniauksen nuoleskelijapiispat päättivät äänestämällä syntyykö sielu maanpäälle uudelleen vai ei.
Lainattu (hieman mukaellen)Esko Mustosen kirjasta "Jälleensyntyminen ja Karman laki"
Mustonen oli radiotoimittaja,
nykyään eläkkeellä.
Esko Mustonen.
Onkin siirtynyt tuonpuoleiseen 1999.
saisi sen poistetun kohdan..
Mutta uudet idän uskot tuovat levollisuutta ja rauhaa. buddhalaisuus. Cinto. Tao Siinä aluksi.
Valerauhaa sellainen.
Jeesus antaa AIDON rauhan: "minun rauhani minä annan teille, en minä anna niin kuin maailma (=Buddha, Tao, Cinto, Krisna, Allah) antaa".
ei voi olla aito rauha koska siinä on vaihtoehtona helvetti.
Tämä kaikki on täysin oman pääsi tulkintaa. Et ole päässyt sisälle Raamatun jumalalliseen tulkinttaan. Kun synnyt uudesti ylhäältä Pyhässä Hengessä, pyhät Kirjitukset alkavat avautua sinulle.
miten budhalaisuuden antama rauha ei ole aitoa,
heillähän on päämääränä valaistuminen?
Perustele.
tunnetasolla rauhan tunnetta, (jonkun aikaa) mutta kuten Jeesus sanoo: "Minä olen tie ja totuus ja elämä; ei kukaan tule Isän tykö muutoin kuin minun kauttani." - Joh. 14:6
ja vielä: "Kaikki, jotka ovat tulleet ennen minua, ovat varkaita ja ryöväreitä." - Joh.10:8
ei siis ole muita, joiden kautta päästään yhteyteen aidon elämää tuottavan lähteen kanssa. Ennen Jeesusta tai hänen jälkeensä syntyneet uskonnot eivät vie totuuteen. Vain Jeesus antaa 'valaistumisen'.
Jeesus kehotti pyrkimään totuuteen: älkää kaikkia henkiä uskoko. Hän myös antoi itsestään vakuuttavan todistuksen: "te tulette tietämään onko tämä oppi Jumalasta vai puhunko minä omiani." Sen saa selville jokainen vilpitön etsijä.
Onko Buddha, Krishna, Muhammed tai kukaan muu uskonnon perustaja kyennyt puhumaan näin vakuuttavasti itsestään?
Eräskin hindu, joka kääntyi kristityksi, sanoi että hindu-temppelissä käynti oli vain pelkkä sosiaalinen tapahtuma, ei siellä ollut mitään jumaluuden tunnetta, mutta kristittynä hänellä on konkreettinen yhteys Jumalaan.
ei ole uskonto, vaikka sitä siksi usein luullaan.
Buddhalaisuus
Pysyä poissa pahasta,
harjoittaa täydellistä hyvettä
ja kesyttää mieli kokonaan,
tämä on Buddhan opetus.
Mikä on Buddha?
Buddha on kuka tahansa, joka oivaltaa (tekee todellisiksi) mielen rajattomat mahdollisuudet. Sen tähden eräänä päivänä, tässä tai jossain muussa elämässä, meistä kaikista voi tulla Buddha.
Rajattomat mahdollisuudet tarkoittaa mielen täydellistä selkeyttä, tietoisuutta kaikesta. Se on erottamaton universaalista rakkaudesta ja myötätunnosta ja siihen liittyy valtava voima auttaa niitä, jotka ottavat avun vastaan.
Tie buddhuuteen kulkee sitä kautta, että vapauttaa mielensä karkeista rajoituksista kuten vihasta, itsekkäistä haluista ja ylpeydestä ja myöskin hienommista esteistä, jotka liittyvät dualismiin (kokija ja koettu, minä ja sinä, aine ja henki jne.) Kuka sitten käykin sen tien loppuun on Buddha, niin kuin Buddha Shakyamuni, joka saavutti valaistumisen 2500 vuotta sitten Intiassa.
jeesus varmaankin opiskeli Budhalaisuutta.
Ei hän olisi muuten ollut niin pitkälle "kehittynyt sielu".
tulipahan mieleen.
Jeesus oli edellisessä elämässään Gautama Buddha!
Luukkaan evankeliumin Jeesuslapsessa.
Zarathustra inkarnoitui Matteuksen evankeliumin Jeesuslapseen.
Jeesus Kristus ei opeta missään neljässä evankeliumissaa, ei Paavali eikä mikään muukaan Raamatun ilmoitus anna ymmärtää jälleensyntymisen olevan mahdollista. Raamatun kirjoituksia ovat tutkineet monet, eipä tallaistya ole sieltä löytynyt, ei edes viittauksia moiseen. Kylähän vihollinen yrittää vesittää ja hämätä erityisesti nyt lopunaikoina.
sieltä löydy kun ne on poistettu sieltä.
Sanoohan sen järkikin.
Todellisia vihollisia ovat ne jotka ovat ihmiskuntaa pitäneet valheessa ja petoksessa, eli piispat ja papit.
Käyppä Hanna lukemassa Idän uskonnot-palstalla, siellä keskustellaan tästä Konstantinopolin petoksesta.
Eräs ihminen laski niitä ihan kymmeniä. Sääli kun minulla ei ole jäljellä niitä enää.
Tuolla oli selkeä kirjoitus, linkitän sen tähän:
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=4500000000001442&posting=22000000038592467
Kristinuskon sanoma perustuu itsensä Kaikkivaltiaan ilmoituksiin ja minun auktoriteettini on Pyhä Raamttu. Jatkuvasti sen kääntämistä ja totuutta kontrolloi Pyhä Henki, vaikka nykyiset kääntäjät pyrkivätkin vesittämään sen sisältöä. Ei tarvitse pysähdellä minnekään Konstantinopolin väärennöksiin. En lähde kaahailemaan jonnekin yksittäisiin taruihin. Lue. 2 Piet. 1:20-21 ja Ilm. 22:19. Palvelen elävää kolmiyhteistä Jumalaa Isää, Poikaa ja Pyhää Henkeä! Minun vakaumukseni ei tästä muutu.
Minun vakaumukseni ei kyllä muutu. Olen kristitty ja julistan, puollustan evankeliumia - hyvää sanomaa Jeesuksen lunastustyöstä elämäni loppuun saakka.
on totta. Se oli petos ihmiskuntaa kohtaan.
Samoihin aikoihinhan myös äänestettiin että naisella ei ole sielua.
Noilla vuosisatojen kirkkoisien ym. hiippalakkien skismoilla ja riidoilla ei ole mitään tekemistä Pyhien kirjoitusten kanssa.