Tiedon puu.

Tämä tarina on lainaus Raamatusta ja Kari Enqvistin kirjasta Valo ja Varjo.

Raamatun syntiinlankeemustarina on kiehtova vertauskuva siksi, ettei ole oikein selvää, mitä se yrittää sanoa.
Päällisin puolin viesti on yksiviivainen, Jumalalle niskuroinnista seuraa potku takamukseen ja maailmallisista kärsimyksistään ihminen saa syyttää vai itseään.
Kuin alaviitteenä kertomus antaa ymmärtää, että nainen on häilyvä, helposti johdateltavissa ja ahne.
TAPAKRISTITTYJÄ on syytä muistuttaa, mistä syntiinlankeemuksessa oli kyse. (hehän eivät tunne Raamatunkertomuksia nimeksikään)

Jumala oli luonnut miehen ja pannut tämän Eedenin itäpuolelle puutarhaan, jota Eedenistä virtaava joki kasteli.
Puutarhan keskellä oli mystinen elämän puu.
Siellä kasvoi myos HYVÄN JA PAHAN TIEDON PUU, josta Aadamia ja tämän tuolloin viellä nimetöntä vaimoa oli kuoleman uhalla kielletty syömästä.
Puun hedelmiin ei saannut edes koskea.
Raamatun mukaan aadam ja tuleva Eeva eivät tienneet olevansa alasti.
Tämän on tarkoitettu tarkoittavan sitä, että he eivät harrastaneet seksiä.
Mitä he sitten oikein puuhastelivat päivät pitkät on mysteeri.
Joka tapauksessa Käärme tunnetusti houkutteli Eevan syömään hyvän ja pahan tiedon puusta.
Käärme vakuutteli. että sen hedelmiin ei kuole ja että Jumala tietää, että päivänä jolloin Eeva siitä syö, tämän silmät aukenevat ja tämä tulee jumalien kaltaiseksi ja tuntee hyvän ja pahan.
eeva söi ja antoi Aadamillekkin, silmät aukesivat, mutta syvällisen viisauksien sijaan esi-ihmisille paljastui vain se trivaliteetti, että he olivat alasti.
Häpeä torjuttiin näpräämällä viikunanlehdistä lannevaatteet.
Ilmeisesti Eeva kulki viellä tuossa vaiheessa yläosattomissa, joten nykysäädyllisyyden kaikkia vaatimuksia ei heti täytetty.

Kun Jumala sitten otti ja käyskenteli puutarhassa,
Aadam ja Eeva katsoivat parhaaksi piiloutua.
Jumala teeskenteli ettei tiennyt missä he olivat ja kutsui Aadamia.
Tämä puolestaan huikkasi olevansa alasti.
Se oli typerää, sillä vaatimattominkin sofisti, jumalasta nyt puhumattakaan, saattoi heti kysyä "kuka kertoi sinun olevan alasti"?
Kun ihmiset näi olivat käryneet rysän päältä, he heti osoittivat surullista heikkoutta.
Aadam nimittäin luikerteli vastuusta syyttämällä Eevaa. Eeva syytti käärmettä.
Raamattu ei kerro ketä käärme syytti, ken ties maamyyrää?
Jumala syyti erilaisia kirouksia kaikkien asianosaisten niskaan ja ajoi nämä ulos Eedenin puutarhasta sanoen:
Katso ihminen on tullut sellaiseksi kuin joku meistä, niin että hän tietää hyvän ja pahan.
Kun ei hän nyt vai ojentaisi kättänsä ja ottaisi myös elämän puusta ja söisi ja eläisi iankaikkisesti.
Tässä Raamattu käyttää Jumalasta monikkomuotoa "elohim".
Eräs tulkinta on, että Jumala pitää puhetta enkeleille?

On vanhoja, opettavaisia Suomi-filmejä, joissa huikentelevainen poika ajetaan mieron tielle.
Eteisessä isä viellä sujauttaa pojan käteen satalappusen.
Yksikään silmä ei jää kostumatta, sillä tämä on varma merkki siitä, että sovinto voi joskus olla mahdollinen.
Sama lupaus sisältyy syntiinlankeemukseen, sillä vaikka Jumala pauhaa, että "kirottu olkoon maa sinun tähtesi". Hän kuitenkin ompelee Aadamille ja Eevalle läksiäislahjaksi nahkavaatteet.
Talmudisen tradition mukaan tällä tosin tarkoitettaisiin esinahkaa Aadamille ja immenkalvoa Eevalle.

En ole koskaan ymmärtänyt, miksi kristikunta on tulkinnut tämän kertomuksen lankeemuksena, tapahtumana jossa ihminen menetti jotakin.
Eedenin puutarha ei paratiisiksi ollut kaksinen.
Paikka oli kyllä lämmin, mutta ajankuluksi oli tarjolla vain kevyttä puutarha työtä, jonka terapeuttista merkitystä ei tosin sovi aliarvioida. Rikkaruohojen kitkeminen, ruusunnuppujen leikkely tai salaatinkasvattaminen on hyvä harrastus.
koko elämää, varsinkaan intellektuaalista elämää, ei sille kuitenkaan voi perustaa.
Syntiinlankeemus on siis arvoitus.
Se on asia, jonka suhteen ei voi luottaa syntymähappamien, verettömien protestanttien kirjoituksiin vaan on syytä kääntyä lehteilemään juutalaisia midrash-tekstejä.
Mutta tältäkään suunnalta ei valoa löydy.
Edes tiedon puun luonteesta ei ole päästy yksimielisyyteen.
Rabbi Meir on sanonut, että itse asiassa kyseessä oli vehnä, jossakin päin kun sanotaan asioista tietämättömistä, ettei tämä ole syönnyt koskaan vehnäistä leipää.
Toinen rabbi taas totesi eevan ja Aadamin ahmimat hedelmät viikunoiksi.
Arean rabbi Abba puolestaan oli vakuuttunut, että itse puu, ei vai hedelmät, oli syötävissä. Eikö meillä tarjota omenaa hedelmäksi.

Voimme tietenkin ymmärtää syntiinlankeemuksen vapautuksena.
Hyvän ja pahan tiedon puu on tieteen arkkityyppi, joka antaa ihmiselle mahdollisuuden toteuttaa potentiaalinsa.
Ennen lankeemusta Aadam ja Eeva olivat jumalan robotteja vailla itsetietoisuutta.
He eivät tienneet hyvästä tai pahasta, heillä ei ollut ymmärrystä omasta tilastaan, vasta tieto sai heidät hahmottamaan paikkansa maailmassa, tai ainakin paratiisissa, vaikka totuuden nimissä on sanottava, että aadam senkin jälkeen antaa hieman yksinkertaisen vaikutelman.
Nyt kun tiedon puusta on syöty oikein urakalla, sopii kysyä olemmeko sittenkin vasta allegorian keskellä, sisällä teoriassa joka viellä hakee päätöstä.
Jumalan varoituksen mukaan hyvän ja pahan tiedon puusta maistaminen on kuolemaksi ja tieteen sovellusten kautta ihminen pystyy tuhoamaan itsensä.

Mutta kun se kerta on jo kuolemaksi, mikseemme maistelesi siitä lisää, tietohan avaa silmät huomaamaan missä elämme?
28945
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 28

Vanhimmat

Jos siellä paratiisissa käyttäydyttiin samalla lailla jo ennen omenan haukkaamista. Se tieto hyvästä ja pahasta vaan saa asiat tuntumaan joko hyvältä tai pahalta.

Äänestä
  • mitä se Raamattu kertoo, miten siellä käyttäydyttiin?
    Kyllähän Jumalan nyt ainakin luulisi tietävän, vai mitä?

    Äänestä

  • .pp. kirjoitti:

    mitä se Raamattu kertoo, miten siellä käyttäydyttiin?
    Kyllähän Jumalan nyt ainakin luulisi tietävän, vai mitä?

    ...mitä raamattu kertoo, enkä tiedä analysoiko se jumalakaan mitään.

    Äänestä

olin siellä kyllä paikanpäällä eikä
siellä tehty mitään laittomuuksia .

Äänestä
  • maistettiinko siitä tiedon puusta vai ei?

    Äänestä

  • .pp. kirjoitti:

    maistettiinko siitä tiedon puusta vai ei?

    Siitä maistettiin. Ja sen jälkeen onkin syntynyt aivan hillitön tiedonjano, joka ei missään historian vaiheessa ole osoittanut laantumisen merkkejä. Vain joku Saarnaaja Raamatussa toteaa: "Joka tietoa lisää, se tuskaa lisää."

    Voisimme hyväksyä tuonkin lauseen. Monet erimielisyydet ja kiistakysymykset liittyvät juuri "tiedon lisäämiseen". Tuskaa niistä tulee silloin, kun niistä ei päästä sovintoon, ja syttyy sota. Mark Twain sanoi: "Ihminen on ainoa eläinlaji, joka tappaa ideologisista syistä."

    Äänestä

  • Teresia kirjoitti:

    niin lopputulos on sama.
    Olen Twainin (oliko hän ateisti) kanssa eri mieltä
    myös Jumala tappaa ideologisista syistä.
    Ihminen tappaa kyllä ihan mistä syystä tahansa,
    mutta minusta ainoastaan Jumala tappaa pelkästään ideologisista syistä.
    Ihminen on kyllä pahin olento maailmankaikkeudessa. Kissakin kiusaa uhriaan ja nauttii siitä, mutta mikään olento maailmassa
    ei nauti kiusaamisesta sillä tavalla kuin ihminen.
    Sen on katolisen kirkon historia osoittanut meille ja osoittaa tänäänkin yksiselitteisesti ilman tulkinnanvaraisuutta.

    Äänestä

  • Teresia kirjoitti:

    Siitä maistettiin. Ja sen jälkeen onkin syntynyt aivan hillitön tiedonjano, joka ei missään historian vaiheessa ole osoittanut laantumisen merkkejä. Vain joku Saarnaaja Raamatussa toteaa: "Joka tietoa lisää, se tuskaa lisää."

    Voisimme hyväksyä tuonkin lauseen. Monet erimielisyydet ja kiistakysymykset liittyvät juuri "tiedon lisäämiseen". Tuskaa niistä tulee silloin, kun niistä ei päästä sovintoon, ja syttyy sota. Mark Twain sanoi: "Ihminen on ainoa eläinlaji, joka tappaa ideologisista syistä."

    on myös ainoa eläinlaji jolla on uskonto.

    Äänestä

  • :pp. kirjoitti:

    Ihminen vaikka omistaa aivot, ei käytä niitä vaan tarvitsee tuekseen kasan ismejä ja kirjoja kopioitavaksi. Kaikille vaan oma karsina niin on turvallisempaa - laumassa.

    Äänestä

  • Lunatic kirjoitti:

    Ihminen vaikka omistaa aivot, ei käytä niitä vaan tarvitsee tuekseen kasan ismejä ja kirjoja kopioitavaksi. Kaikille vaan oma karsina niin on turvallisempaa - laumassa.

    ihminen on, lauma eläin.
    On varmaan joskus osoittautunut hyödylliseksi, kuin kirjatkin josku, on näet kätevä tapa levittää tietoa.

    Äänestä

menin ja sahasin , hakkasin ....puhisin
kaadoin sen puun , söin hedelmän .... uhosin
nyt tiedän miltä tuntuu kaataa jotain
kiellettyä ja viisastua samalla kertaa
lähdin ja kaahasin , kaarsin .. kurvailin
kaadoin sen auton , löin pääni.. penkiltä putosin
nyt tiedän miltä tuntuu kaataa jotain
sallittua ja typertyä samalla kertaa .

Äänestä
  • olet edelleen typerä.

    Äänestä

  • .pp. kirjoitti:

    olet edelleen typerä.

    petteri puupää ei näytä aina olevan
    kykenevä ymmärtämään luettua sanaa
    mutta antakaamme hänelle anteeksi
    sillä hän ei oikeasti tiedä mitä
    hän milloinkin ymmärtää ja missä.

    Äänestä

  • Trubaduuri kirjoitti:

    petteri puupää ei näytä aina olevan
    kykenevä ymmärtämään luettua sanaa
    mutta antakaamme hänelle anteeksi
    sillä hän ei oikeasti tiedä mitä
    hän milloinkin ymmärtää ja missä.

    sanan ymmärtämiseen kuulemma tarvitaan "Pyhää Henkeä" väittävät hihulit?
    Että miten minä sitä voisin ymmärtää?

    Äänestä

  • :pp. kirjoitti:

    sanan ymmärtämiseen kuulemma tarvitaan "Pyhää Henkeä" väittävät hihulit?
    Että miten minä sitä voisin ymmärtää?

    vedät keuhkot täyteen sikarin savua
    ja sen perään pyytele vähän lisä apua
    tuon jäljestä syöt mokkaista kahvipapua
    ja uitat ammeessa tunnin erakkorapua
    sitten vain kaivat esiin muistilappua
    ja niin asiat alkaa paikalleen sattua .

    Äänestä

  • Trubaduuri kirjoitti:

    vedät keuhkot täyteen sikarin savua
    ja sen perään pyytele vähän lisä apua
    tuon jäljestä syöt mokkaista kahvipapua
    ja uitat ammeessa tunnin erakkorapua
    sitten vain kaivat esiin muistilappua
    ja niin asiat alkaa paikalleen sattua .

    alan pikkuisen ymmärtää sinua, jos kerra nuo on sinun konstejasi.
    Hullujen ymmärtäminen onkin minun leipätyötä.
    Kirjoitteleppa lisää itsestäsi.

    Äänestä

  • .pp. kirjoitti:

    alan pikkuisen ymmärtää sinua, jos kerra nuo on sinun konstejasi.
    Hullujen ymmärtäminen onkin minun leipätyötä.
    Kirjoitteleppa lisää itsestäsi.

    on se hienoo että ymmärrät itseäsi
    sillä muut ei aina jaksa ymmärtää ,
    mutta koita nyt heti päästä noista
    vainoharhoista eroon sillä ne näköjään
    vaikeutta jokapäivästä elämääsi liiankin
    kanssa ja opettele ajattelemaan myöntei-
    sessä hengessä tästä maailmasta ja ihmisistä
    niin saatat jopa löytää itsellesi oman ta-
    painoisen ja ihmisarvoisen tehtävän .

    on ymmärrettävää,etteet sinä aina jaksa, etkä pysty ymmärtämään, mutta älä välitä, sekin kuuluu vain taudin kuvaan.

    Äänestä

  • :pp. kirjoitti:

    on ymmärrettävää,etteet sinä aina jaksa, etkä pysty ymmärtämään, mutta älä välitä, sekin kuuluu vain taudin kuvaan.

    kuules nyt vainoharhainen huithapeli
    ota nyt ne lääkkeesi heti ettei tarvitse
    katua taas huomenna sitä mitätöntä elämää
    mitä tunnut elävän , sillä tuo sinun
    yksinkertaisuus näkyy kaikkialle kuin
    räikeä punainen valomainos ilman sanomaa !!!

    Äänestä

  • Trubaduuri kirjoitti:

    kuules nyt vainoharhainen huithapeli
    ota nyt ne lääkkeesi heti ettei tarvitse
    katua taas huomenna sitä mitätöntä elämää
    mitä tunnut elävän , sillä tuo sinun
    yksinkertaisuus näkyy kaikkialle kuin
    räikeä punainen valomainos ilman sanomaa !!!

    "räikeitä punaisia valomainoksia, ilman sanomaa".

    Johtuu sekin tietysti ymmärryksen puutteesta joka sinun kohdallasi on sitä, että mitä et "jaksa ymmärtää" johtuu sairaudestasi ja mitä et muuten ymmärrä johtuu tyhmyydestäsi.

    katkeruus jota podet tai kateellisuus jota tunnut
    tuntevan meitä itseäsi älykkäänpiä ihmisiä kohtaan
    tuskin on perinnöllistä vaan itse hankittu sairaus
    joten todennäköisesti siitä pääsee myös eroon aika
    helpolla tavalla jos itse ensin myöntää itselleen
    oman sairautensa ja sitten hankkii apua itselleen
    jostain ammattilaisten parista sillä tuo on mel-
    koista energian- ja ajantuhlausta kun viljelet
    tyhjäpäiväisiä kommetteja ihmisten mielentiloista
    vaikka et ole nähnyt kyseisiä ihmisiä ikipäivänä
    kasvotusten eli tuskin tunnet meitä ollenkaan .

    ps.et varmasti ole ainut ihminen joka tarvitsee
    ulkopuolista apua selvitäkseen kunnialla läpi
    tämän ihmiselämän ja puhtainpaperein niinsanotusti
    joten koita ryhdistäytyä ajoissa.

    Äänestä

Millä oikeudella Jumala edes rankaisi Aatamia ja Eevaa omenan syönnistä? Hehän eivät vielä tienneet mikä on oikeaa ja väärää ja siksi he eivät tienneet että Jumalan käskyn noudattamatta jättäminen on väärin. Eikös Jumala ole kaikkitietäväinen? Jos hän on, kuten Raamattu kertoo, niin hän olisi voinut tulla ja estää omenan syönnin ja jättää koko Saatanan luomatta. Miksi Jumala loi sen puun? Kiusallaanko?

Äänestä
  • tuon sadun opetus oli ilmeisesti, ettei kaikissa saduissa ole edes opetusta, ei ainakaan mitään järkevää, mutta ehkä tarinan keksijän piti saada Aadam ja Eeva kälppimään paratiisista, että tarina voisi jatkua?

    Äänestä

Kari Enqvist on yksinkertainen tieteellinen realisti, jonka filosofisissa pohdiskeluissa ei ole juurikaan järkeä eikä syvyttä. Paljon paremman kuvan syntiilankeemuskertomukseen liittyvästä tiedonfilosofisesta ja eettismoraalisesta problematiikasta saa esim. Seppo Oikkosen "Narkissos-esseiden" luvusta Moraalin alkuhistoria, jossa Raamatun kertomusta verrataan antiikin Prometheus-myyttiin. (Alunperinhän näiden myyttien juuret palautunevat kai Gilgameshiin asti?)

http://personal.inet.fi/tiede/seppo.oikkonen

Nimimerkki Daimon tuossa edellä viittaa olennaisiin kysymyksenasetteluihin: ristiriitaan sen välillä että Aatamilta ja Eevalta odotettiin normieettistä käytöstä jo ennen kuin he omivat tiedon hyvästä ja pahasta. Tämän lisäksi kannattaisi varmaan miettiä miksi nimenomaan häpeä on se syyllisyyden komponentti, joka astuu kuvaan kun kieltoa rikotaan - liittyykö häpeä sosiaaliseen alentamiseen suoranaisemmin kuin syyllisyys, eli onko primitiivisen moraalin runkona sosiaalinen valtahierarkia...jne, jne?

Äänestä
  • Hieno linkki! Kiitos. :-)

    Äänestä

  • Filosofiaa voikin pitää tieteen äitinä, on myös filosofia oppi ala, jossa viisaat tutkivat aivan abstrakteja ja korkealentoisia asioita, eikä niiden siten tarvitse olla lainkaan kiinostuneita, mitä tekemistä niillä on todellisuuden kanssa.
    Nämä viisaat mielet ovat ajatelleet vuosituhansia, ja aina niistä on kiistelty ja epäilty, samoista asioista voi olla monia käsityksiä, mutta vain yksi on oikea.

    Täytyy tutustua tuohon linkkiin syvällisemmin, kun aika antaa myötä, mutta minä käsittäisin häpeän kuitenkin kulttuuriin sidoksissa olevana asiana, ja silloin se tuntuu aika erikoiselta paratiisissa olevana tunteena?

    Äänestä

  • :pp. kirjoitti:

    Filosofiaa voikin pitää tieteen äitinä, on myös filosofia oppi ala, jossa viisaat tutkivat aivan abstrakteja ja korkealentoisia asioita, eikä niiden siten tarvitse olla lainkaan kiinostuneita, mitä tekemistä niillä on todellisuuden kanssa.
    Nämä viisaat mielet ovat ajatelleet vuosituhansia, ja aina niistä on kiistelty ja epäilty, samoista asioista voi olla monia käsityksiä, mutta vain yksi on oikea.

    Täytyy tutustua tuohon linkkiin syvällisemmin, kun aika antaa myötä, mutta minä käsittäisin häpeän kuitenkin kulttuuriin sidoksissa olevana asiana, ja silloin se tuntuu aika erikoiselta paratiisissa olevana tunteena?

    tunteet löytyvät vasta tilanteissa, joihin ihmiset joutuvat. Hämmennys valtaa ihmisen yleensä tilanteessa, jossa ei ole ennalta ajateltua normia tai mallia. Siksi nuoret ajautuvat vaikkapa huumeiden käyttäjiksi, koska käyttäjälle ja tarjoajalle huumeiden käyttö on luontevaa ja hyväksyttyä. Vasta tehdyn teon ajatteleminen alkaa tuottaa moraalisia käsityksiä teon merkityksestä. Eri osapuolille voi syntyä erilaiset käsitykset, kokemuksesta riippuen. Pedofiili kokee hienon elämyksen, uhri ei. Jostain syystä pedofiili tekee väärin. Aikojen kuluessa on syntynyt ajatus, että toisten kärsimyksiin perustuva nautinto ei ole oikein.

    Käärme kyllä tiesi, miten hän saisi Jumalan ja ihmisten välit sekaisin. Juuri kerrotulla tavalla hän sen teki: houkutteli ihmiset käyttämään omia aivojaan! "Onko Jumala todella sanonut...?" Ja vääristelemällä Jumalan sanoja ja lisäämällä houkuttelevan vaihtoehdon: "Ette te siitä suinkaan kuole, vaan tulette niin kuin Jumala tietämään hyvän ja pahan."

    Kun ihmiset menettelivät viattomuuttaan (hehän eivät vielä tunteneet hyvää ja pahaa) käärmeen esittämällä tavalla, he huomasivat muutoksen: he olivat alasti! (Niin kuin olivat olleet koko ajan, vaikkeivät olleet tiedostaneet.) He häpesivät, pakenivat, piiloutuivat, pelkäsivät. He olivat tulleet uuteen tilanteeseen, kokeneet uusia tunteita, joista eivät tienneet mitään. Niitä ei Jumala ollut heille opettanut, ja nyt he olivat ymmällään. He olivat itse ottaneet sen askeleen tiedon tiellä uskomalla käärmeen vakuuttavaa esitystä. Vastuu oppimisesta on ihmisellä itsellään. Tässä opiskeltiin kantapään kautta.

    Seuraus: Valheellinen opettaja (käärme) sekä sen opetuslapset (Adam ja Eeva) saivat poistua kärsimään rangaistusta. Olihan heillä ollut vaihtoehtona Jumalan totteleminen, mutta se ei tullut mieleen, kun uusi houkuttelevampi tarjous tuotiin nenän eteen.

    Miksi Jumala oli niin ehdoton siinä, että vain Häntä tuli totella? Eihän Jumala edes varoittanut käärmeestä, vaikka varmasti tiesi sen juonet. Ihmiset eivät saaneet uutta tilaisuutta tottelevaisuutensa osoittamiseksi, niin kuin nyt haluaisimme ajatella.

    Ihmisiltä puuttui kyky epäillä. Heillä oli vain usko. Mutta he uskoivat kaiken kuulemansa. Ja se johti perikatoon. Ja tässä on tämän kertomuksen OPETUS: ihmisen pitää tietää, kenen opetuksia kuuntelee. Ennen kuin uskot, epäile! Vasta kun olet varma, ota tieto vastaan!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

.pp. kirjoitti:

Tämä tarina on lainaus Raamatusta ja Kari Enqvistin kirjasta Valo ja Varjo.

Raamatun syntiinlankeemustarina on kiehtova vertauskuva siksi, ettei ole oikein selvää, mitä se yrittää sanoa.
Päällisin puolin viesti on yksiviivainen, Jumalalle niskuroinnista seuraa potku takamukseen ja maailmallisista kärsimyksistään ihminen saa syyttää vai itseään.
Kuin alaviitteenä kertomus antaa ymmärtää, että nainen on häilyvä, helposti johdateltavissa ja ahne.
TAPAKRISTITTYJÄ on syytä muistuttaa, mistä syntiinlankeemuksessa oli kyse. (hehän eivät tunne Raamatunkertomuksia nimeksikään)

Jumala oli luonnut miehen ja pannut tämän Eedenin itäpuolelle puutarhaan, jota Eedenistä virtaava joki kasteli.
Puutarhan keskellä oli mystinen elämän puu.
Siellä kasvoi myos HYVÄN JA PAHAN TIEDON PUU, josta Aadamia ja tämän tuolloin viellä nimetöntä vaimoa oli kuoleman uhalla kielletty syömästä.
Puun hedelmiin ei saannut edes koskea.
Raamatun mukaan aadam ja tuleva Eeva eivät tienneet olevansa alasti.
Tämän on tarkoitettu tarkoittavan sitä, että he eivät harrastaneet seksiä.
Mitä he sitten oikein puuhastelivat päivät pitkät on mysteeri.
Joka tapauksessa Käärme tunnetusti houkutteli Eevan syömään hyvän ja pahan tiedon puusta.
Käärme vakuutteli. että sen hedelmiin ei kuole ja että Jumala tietää, että päivänä jolloin Eeva siitä syö, tämän silmät aukenevat ja tämä tulee jumalien kaltaiseksi ja tuntee hyvän ja pahan.
eeva söi ja antoi Aadamillekkin, silmät aukesivat, mutta syvällisen viisauksien sijaan esi-ihmisille paljastui vain se trivaliteetti, että he olivat alasti.
Häpeä torjuttiin näpräämällä viikunanlehdistä lannevaatteet.
Ilmeisesti Eeva kulki viellä tuossa vaiheessa yläosattomissa, joten nykysäädyllisyyden kaikkia vaatimuksia ei heti täytetty.

Kun Jumala sitten otti ja käyskenteli puutarhassa,
Aadam ja Eeva katsoivat parhaaksi piiloutua.
Jumala teeskenteli ettei tiennyt missä he olivat ja kutsui Aadamia.
Tämä puolestaan huikkasi olevansa alasti.
Se oli typerää, sillä vaatimattominkin sofisti, jumalasta nyt puhumattakaan, saattoi heti kysyä "kuka kertoi sinun olevan alasti"?
Kun ihmiset näi olivat käryneet rysän päältä, he heti osoittivat surullista heikkoutta.
Aadam nimittäin luikerteli vastuusta syyttämällä Eevaa. Eeva syytti käärmettä.
Raamattu ei kerro ketä käärme syytti, ken ties maamyyrää?
Jumala syyti erilaisia kirouksia kaikkien asianosaisten niskaan ja ajoi nämä ulos Eedenin puutarhasta sanoen:
Katso ihminen on tullut sellaiseksi kuin joku meistä, niin että hän tietää hyvän ja pahan.
Kun ei hän nyt vai ojentaisi kättänsä ja ottaisi myös elämän puusta ja söisi ja eläisi iankaikkisesti.
Tässä Raamattu käyttää Jumalasta monikkomuotoa "elohim".
Eräs tulkinta on, että Jumala pitää puhetta enkeleille?

On vanhoja, opettavaisia Suomi-filmejä, joissa huikentelevainen poika ajetaan mieron tielle.
Eteisessä isä viellä sujauttaa pojan käteen satalappusen.
Yksikään silmä ei jää kostumatta, sillä tämä on varma merkki siitä, että sovinto voi joskus olla mahdollinen.
Sama lupaus sisältyy syntiinlankeemukseen, sillä vaikka Jumala pauhaa, että "kirottu olkoon maa sinun tähtesi". Hän kuitenkin ompelee Aadamille ja Eevalle läksiäislahjaksi nahkavaatteet.
Talmudisen tradition mukaan tällä tosin tarkoitettaisiin esinahkaa Aadamille ja immenkalvoa Eevalle.

En ole koskaan ymmärtänyt, miksi kristikunta on tulkinnut tämän kertomuksen lankeemuksena, tapahtumana jossa ihminen menetti jotakin.
Eedenin puutarha ei paratiisiksi ollut kaksinen.
Paikka oli kyllä lämmin, mutta ajankuluksi oli tarjolla vain kevyttä puutarha työtä, jonka terapeuttista merkitystä ei tosin sovi aliarvioida. Rikkaruohojen kitkeminen, ruusunnuppujen leikkely tai salaatinkasvattaminen on hyvä harrastus.
koko elämää, varsinkaan intellektuaalista elämää, ei sille kuitenkaan voi perustaa.
Syntiinlankeemus on siis arvoitus.
Se on asia, jonka suhteen ei voi luottaa syntymähappamien, verettömien protestanttien kirjoituksiin vaan on syytä kääntyä lehteilemään juutalaisia midrash-tekstejä.
Mutta tältäkään suunnalta ei valoa löydy.
Edes tiedon puun luonteesta ei ole päästy yksimielisyyteen.
Rabbi Meir on sanonut, että itse asiassa kyseessä oli vehnä, jossakin päin kun sanotaan asioista tietämättömistä, ettei tämä ole syönnyt koskaan vehnäistä leipää.
Toinen rabbi taas totesi eevan ja Aadamin ahmimat hedelmät viikunoiksi.
Arean rabbi Abba puolestaan oli vakuuttunut, että itse puu, ei vai hedelmät, oli syötävissä. Eikö meillä tarjota omenaa hedelmäksi.

Voimme tietenkin ymmärtää syntiinlankeemuksen vapautuksena.
Hyvän ja pahan tiedon puu on tieteen arkkityyppi, joka antaa ihmiselle mahdollisuuden toteuttaa potentiaalinsa.
Ennen lankeemusta Aadam ja Eeva olivat jumalan robotteja vailla itsetietoisuutta.
He eivät tienneet hyvästä tai pahasta, heillä ei ollut ymmärrystä omasta tilastaan, vasta tieto sai heidät hahmottamaan paikkansa maailmassa, tai ainakin paratiisissa, vaikka totuuden nimissä on sanottava, että aadam senkin jälkeen antaa hieman yksinkertaisen vaikutelman.
Nyt kun tiedon puusta on syöty oikein urakalla, sopii kysyä olemmeko sittenkin vasta allegorian keskellä, sisällä teoriassa joka viellä hakee päätöstä.
Jumalan varoituksen mukaan hyvän ja pahan tiedon puusta maistaminen on kuolemaksi ja tieteen sovellusten kautta ihminen pystyy tuhoamaan itsensä.

Mutta kun se kerta on jo kuolemaksi, mikseemme maistelesi siitä lisää, tietohan avaa silmät huomaamaan missä elämme?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu